Eduskuntataistelu on siis yksi työväenluokan vaikuttavimpia valistuskeinoja. Sen kautta suurentaa se tietojaan, yhteiskunnallista ja politista älyään, siis valtaansa. [...] Vastakohtana tässä esitetylle parlamentarismin merkitykselle työväenliikkeessä on toinen käsitys, joka esittää revisionismin laajimmalle levinneen muodon. Sillä oppi vähittäisestä politisen herruuden hankkimisesta voi toteutua käytännössä ainoastaan puhtaasti parlamentarista tietä. Se voi olla ainoastaan alituista meidän edustajaimme luvun kasvamista ja sen kautta meidän vaikutuksemme suurenemista.
Tämän käsityksen mukaan ei eduskuntataistelu ole keino suurentaa työväen valtaa, vaan se on taistelua itse politisesta herruudesta. Työväenluokan mahti on niiden mielestä, jotka omaksuvat tämän käsityksen, ainoastaan sen eduskuntamahdissa, edustajain lukumäärässä; sentähden onkin heistä meidän edustajalukumme pienentyminen heikkenemistä, meidän mahtimme taantumista. Politinen taistelu ja eduskuntataistelu on heistä sama. Sen takia voidaan tätä suuntaa sanoa myöskin ehdottomaksi parlamentarismiksi.
— Anton Pannekoek: Työväenliikkeen menettelytavasta (1909)