Työmies 1895

1895–1918

Historia | Selaa vuosikertoja

Työmies oli vuosina 1895–1918 Helsingissä ilmestynyt sanomalehti, jota julkaisi Työväen Sanomalehti-Osakeyhtiö. Se oli Suomen ylivoimaisesti suurin ja myös arvostetuin työväenlehti, ja määräsi suureksi osaksi työväenliikkeen linjan ja sävyn.^[1] Työmiehen asemaa muihin työväenlehtiin nähden vahvisti sekin, että sen toimituskunnasta löytyi runsaasti kielitaitoisia henkilöitä, jotka pystyivät seuraamaan vieraskielistä kirjallisuutta.^[2]

SDP:n vuoden 1906 puoluekokous otti puolueen sääntöihin kohdan "pää-äänenkannattajasta", joksi nimettiin Työmies. Puolueella ei kuitenkaan ollut (yrityksistä huolimatta) määräysvaltaa lehden linjaan tai muihin valintoihin, sillä näistä päättivät Työväen Sanomalehti-Osakeyhtiön osakkaat. Vuonna 1913 osakkaita oli Helsingissä 1,195 yksityistä ja 780 järjestöomistajaa. Kun muidenkin työväenlehtien omistuspohja oli vastaavankaltainen, puolueella ei ennen vuotta 1918 ollut yhtään sanomalehteä, joka olisi virallisesti edustanut puoluejohdon näkemyksiä. Suuria ristiriitoja puolueen ja työväenlehtien välillä ei kuitenkaan esiintynyt.^[3]

Historia

Suomalaisen puolueen sanomalehden, Uuden Suomettaren, välissä ilmestyi lauantaisin vuosina 1884–89 Työmies-niminen liite, jossa "työväenkysymystä" käsiteltiin wrightiläisen työväenliikkeen hengessä, tarkoituksena ehkäistä sosialististen aatteiden juurtuminen Suomeen ajamalla työväeston asemaa parantavia uudistuksia.^[4] Liitteestä julkaistiin myös ruotsinkielistä versiota (Arbetaren) useiden ruotsinkielisten lehtien liitteenä. Julkaisu lakkasi kuitenkin 1889, koska ruotsinkielistä versiota ei enää onnistuttu saamaan kohtuullisilla ehdoilla minkään lehden liitteeksi, eikä wrightiläisen työväenliikkeen johtohahmo, ruotsinkielinen Viktor Julius von Wright, halunnut julkaista pelkästään suomenkielistä liitettä.^[5]

Vuonna 1895 perustetun itsenäisen Työmies-lehden perustajat kuuluivat vuonna 1888 perustetun Helsingin työväenyhdistyksen sosialistiseen oppositioon. Oppositioon lukeutuivat mm. kirjansitoja Vilho Virta (joka oli lehden perustamisen innokkain puuhamies), viivoittaja A. Järvenpää, muurari V. Aaltonen, opettaja A. H. Karvonen (Työmiehen päätoimittajana 1895–1897), maalari Kössi Koskinen, suutari Eetu Salin, kirjakauppa-apulainen Taavi Tainio, sorvari Otto Tiuppa ja kirjaltaja J. A. Ylén.^[6] Osa heistä oli jo Uuden Suomettaren liitteessä esittänyt vaatimuksia työväen itsenäisestä toiminnasta.^[7]

Uuden Suomettaren liitteestä ja eräistä omista monistelehdistä saadun kokemuksen jälkeen tammikuussa 1895 päätettiin valita johtokunta julkaisemaan varsinaista omaa lehteä, sillä opposition ulkomailla matkustelleet jäsenet olivat panneet merkille työväenlehdistön merkityksen työväenaatteen levittämiselle. Näytenumero ilmestyi 14. helmikuuta 1895.^[8] Työväenliikkeen ulkopuolella lehti sai heti "sosialistisen" leiman, vaikka sen kirjoittelu aiheesta oli aluksi varovaista; sosialistinen oppositio arvostelikin linjaa riittämättömän radikaaliksi.^[9]

Lehden ensimmäinen päätoimittaja oli A. H. Karvonen, mutta hän erosi tehtävästään 1897, koska opettajantyön ja samanaikaisen työväenliikkeessä toimimisen vuoksi hän joutui porvariston taholta ankaran painostuksen kohteeksi. Tilalle valittiin Matti Kurikka.^[10] Karvonen oli hankalan asemansa vuoksi yrittänyt noudattaa varovaista linjaa, mutta Kurikan johdolla lehden linja muuttui nyt hyökkäävämmäksi.^[11].

Kurikka kuitenkin erosi 1899 tehtävästään eräästä kirjoituksestaan^[11a] syntyneen kuohunnan vuoksi. Helmikuun manifestin (1899) jälkeen järjestettyyn suomalaisten vastalausekokoukseen ei ollut kutsuttu Kurikkaa tai muita tunnettuja työväenjohtajia, mitä Kurikka piti tarkoituksellisena syrjintänä ja vastasi tilanteeseen kehottamalla työväenliikettä pysymään kokonaan erossa adressipuuhista. Porvareissa kehotus sai aikaan vastalausemyrskyn, ja kirjoitus katsottiin aluksi suurimmassa osassa työväenliikettäkin kansallisen rintaman rikkomiseksi.^[12]

Kurikka joutui porvariston vainon kohteeksi. Hänet mm. heitettiin ulos Suomalaisesta teatterista hänen hoitaessaan toimittajantehtäviään, ja Työmiehen toimituksesta katkaistiin sähköt. Vaikka Kurikasta tuli henkilöön käyvien hyökkäysten myötä marttyyri ja lopulta suuri osa työväenliikkeestäkin näki hänen toiminnastaan olleen hyötyä, lehden johtokunta halusi kuitenkin päästä Kurikasta eroon. Tämä jättikin eronpyyntönsä huhtikuussa, mihin oli osuutensa silläkin, että Kurikka — jonka mielestä sosialismin perustaja ei ollut Karl Marx tai Ferdinand Lassalle, vaan "Jeesus Natsarealainen"^[13] — ei tuntenut kuuluvansa joukkoon materialismiin kallistuvassa työväenliikkeessä. Jo toukokuussa hän alkoi kerätä ryhmää, joka lähtisi hänen kanssaan perustamaan sosialistista siirtokuntaa Australiaan. Hänen tilalleen päätoimittajaksi tuli A. B. Mäkelä.^[14]

Mäkelän päätoimittajakaudella Työmiehen linja läheni saksalaistyyppistä materialistista sosialismia. Toimitukseen tilattiin SPD:n sanomalehti Vorwärts ja teoreettinen aikakauslehti Die Neue Zeit.^[15] Mäkelän päätoimittajanura katkesi kuitenkin juopotteluun. Hän erosi tehtävästään useiden varoitusten jälkeen syksyllä 1900 ja lähti pian tämän jälkeen Kanadaan Malkosaarelle muutamaksi vuodeksi rakentamaan Sointulaa, Matti Kurikan johtamaa sosialistista siirtolaa.^[16]

Mäkelän jälkeen päätoimittajaksi valittiin lehden toimitussihteeri Edvard Valpas, joka toimi tehtävässä kevääseen 1918 asti. Valppaan johdolla Työmies vakiinnutti asemansa Suomen johtavana työväenlehtenä. Hannu Soikkasen mukaan Valpas oli vanhan työväenliikkeen vaikutusvaltaisin henkilö.^[17]

»Jo vuosisadan alussa käydyissä kiistoissa [Tampereella ilmestyneen] Kansan Lehden kanssa Työmiehen asema vakiintui radikaaliseksi ja nimenomaan 'oikeaoppiseksi' lehdeksi. Useat työväenliikkeen kannattajat katsoivat juuri sen edustavan aatteellisesti lujaa ja oikeaoppista linjaa. Se oli joutunut sitkeisiin kiistoihin Kansan Lehden kanssa sekä vuonna 1904 että vuonna 1905, jolloin kummallakin kerralla oli kysymyksessä osallistuminen valtiopäivävaaleihin. Tällöin Työmiehen vastustaja Kansan Lehti sai revisionistisen leiman.»^[18]

Soikkasen mukaan 1900-luvun taitteessa oikeastaan vain N. R. af Ursin ja Valpas olivat perillä sosialismin teoriasta yksityiskohtaisesti, kun aihe muutoin oli tunnettu vain pääpiirteissään.^[19] Kielitaitoinen Valpas oli avainasemassa välittäessään arvostettujen ulkomaisten sisarpuolueiden teoreettisia perusteluita Suomen työväenliikkeeseen.

Joukko suurlakon (1905) molemmin puolin liikkeeseen mukaan tulleita, akateemisia nuoria radikaaleja (O. W. Kuusinen, Yrjö Sirola, Kullervo Manner, Eero Haapalainen) näki Valppaassa henkisen johtajansa ja tuki häntä taistelussa "revisionisteja" vastaan. Valppaan asemaa linjanvetäjänä nuoret eivät uhanneet, sillä suurlakkoon tultaessa Valpas oli jo vakiinnuttanut asemansa radikaalina 'oppimestarina'. "Nuoret" syrjäyttivät Valppaan vasta kesäkuun puoluekokouksessa 1917 (kysymyksessä Tokoin senaatin kannattamisesta, jota Valpas vastusti).^[20]

Valpas alkoi jo ennen maailmansodan puhkeamista vähitellen kaihtaa poliittisia aiheita ja keskittyi kirjallisuuteen, urheiluun ja teatteriin. Vuoden 1917 aikana hän ei käytännössä enää käyttänyt valtaa lehden toimituksessa.^[21]

Työmiehen kaikki vuosikerrat on julkaistu Kansalliskirjaston sivuilla, jossa ne ovat selattavissa kokonaisuudessaan. Lehti ilmestyi koko olemassaolonsa ajan suurimmaksi osaksi fraktuuralla painettuna.

MIA:ssa on julkaistu vain luetteloita vuosikerroista valikoiduista kirjoituksista otsikkotasolla. Vuosikertaluettelot eivät siis ole kattavia, vaan mukaan on poimittu vain mielenkiintoisimmat otsikot. Alla on listattuna tällä hetkellä saatavilla olevat luettelot vuosikerroittain.

Selaa vuosikertoja:

(Kaikkia vuosikertoja ei ole vielä saatavilla!)

1895 | 1896 | 1897 | 1898 | 1899 | 1900 | 1901 | 1902

1903 | 1904 | 1905 | 1906 | 1907 | 1908 | 1909 | 1910

1911 | 1912 | 1913 | 1914 | 1915 | 1916 | 1917 | 1918

Viitteet:

^[1] Hannu Soikkanen: Sosialismin tulo Suomeen, s. 162. WSOY, Porvoo 1961; Hannu Soikkanen: 'Edvard Valpas', teoksessa Tiennäyttäjät, 1. osa, s. 70. MIA huom.

^[2] Sosialismin tulo Suomeen, s. 165. MIA huom.

^[3] Toivo Nygård: 'Poliittisten vastakohtaisuuksien jyrkentyminen sanomalehdistössä', teoksessa Suomen lehdistön historia 2, s. 36–42. Kustannuskiila Oy, Kuopio 1987. MIA huom.

^[4] Emt., 27. MIA huom.

^[5] Emt., s. 25–26. MIA huom.

^[6] Emt., s. 47–48. MIA huom.

^[7] Emt., s. 26–27. MIA huom.

^[8] Emt., s. 48–49. MIA huom.

^[9] Emt., s. 50–51. MIA huom.

^[10] Arvi Hautamäki, 'Matti Kurikka', teoksessa Tiennäyttäjät, 1. osa, s. 282–283. MIA huom.

^[11] Sosialismin tulo Suomeen, s. 60; Kohti kansanvaltaa 1, s. 34. MIA huom.

^[11a] Matti Kurikka: Haaksirikkoon jouduttua (3.3.1899). MIA huom.

^[12] Hannu Soikkanen: Kohti kansanvaltaa 1. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Vaasa 1975, s. 35–37; Sosialismin tulo Suomeen, s. 67–68; 'Matti Kurikka', s. 287–293. MIA huom.

^[13] 'Matti Kurikka', s. 282. MIA huom.

^[14] Kohti kansanvaltaa 1, s. 35–37; Sosialismin tulo Suomeen, s. 67–68; 'Matti Kurikka', s. 287–293; Teuvo Peltoniemi: Kohti parempaa maailmaa, s. 31–32, 41–43. Otava, Helsinki 1985. MIA huom.

^[15] Erkki Salomaa: 'A. B. Mäkelä', teoksessa Tiennäyttäjät, 1. osa, s. 222–223. Hannu Soikkanen arvelee SPD:n lehdet kuitenkin tilatun samaan aikaan toimitussihteeriksi valitun Edvard Valppaan aloitteesta (ks. 'Edvard Valpas, s. 71); onkin totta, että Mäkelän sosialismi ei ollutkaan aivan saksalaisen mallin mukaista, sillä hänen "yksilöanarkismin peruja" sisältävässä, "luonnontieteellis-materialistisessa" radikalismissaan oli aina vahva annos biologiasta peräisin olevia käsityksiä (ks. 'A. B. Mäkelä', s. 224–225). MIA huom.

^[16] 'A. B. Mäkelä', s. 222–223. MIA huom.

^[17] Kohti kansanvaltaa 1, s. 105.; 'Edvard Valpas', s. 69. MIA huom.

^[18] 'Edvard Valpas', s. 70. MIA huom.

^[19] Emt., s. 80. MIA huom.

^[20] Emt., s. 74; Kohti kansanvaltaa 1, s. 201, 207, 209–210. MIA huom.

^[21] 'Poliittisten vastakohtaisuuksien jyrkentyminen sanomalehdistössä', s. 26. MIA huom.