Vastavallankumouksellisten järjestöjen pesäpaikkoina oli kadettikoulu ja insinööripalatsi, joissa oli varattuna huomattava määrä aseita ja ampumatarpeita, ja joista hyökkäyksiä tehtiin vallankumouksellisen hallituksen pääpaikkoja vastaan. Punakaartilais- ja merisotilasosastot olivat piirittäneet kadettikoulun ja lähettivät lähettejä vaatimaan kaikkien aseiden luovuttamista. Vastaukseksi tuli joitakin hajanaisia laukauksia. Piirittäjiä ahdistettiin. Väkijoukkoja kerääntyi heidän ympärilleen, ja useasti ikkunoista ammutut hajalaukaukset haavoittivat ohikulkijoita.
Ottelu oli saamassa sangen huvittavan ja pitkistyneen luonteen; tämä uhkasi vallankumouksellisia joukko-osastoja demoraliseerauksella — kurin höltymisellä. Sen vuoksi oli välttämätöntä ryhtyä mitä päättäväisimpiin toimenpiteisiin. Pietari-Paavali-linnoituksen komentaja, vänrikki B:n tehtäväksi annettiin kadettien aseista riisuminen. Hän piiritti kadettikoulurakennukset hyvin läheltä, toi paikalle jonkun verran panssariautoja ja tykistöä, ja antoi kadeteille kymmenen minuuttia antautumisaikaa. Ensiksi tuli vastaukseksi uudistuneita laukauksia ikkunoista. Kymmenen minuutin kuluttua B. määräsi tykistöhyökkäyksen. Ensimmäiset laukaukset tekivät ammottavia aukkoja koulurakennukseen. Kadetit antautuivat, vaikkakin moni heistä yritti pelastaa itsensä paolla, ampuen paetessaan.
Huomattavaa tuhoa syntyi, mikä aina seuraa sisällissotaa. Merisotilaat epäilemättä aiheuttivat paljon pahuutta yksityisille kadeteille. Porvarillinen sanomalehdistö myöhemmällä syytti merisotilaita ja neuvostohallitusta epäinhimillisyydestä ja raakuudesta. Se ei koskaan kuitenkaan maininnut sitä tosiasiaa, että lokakuun 25-26 p:n kumous suoritettiin melkein ilman laukauksia ja uhreja, ja että vain vastavallankumouksellisten salaliitto, jonka porvaristo järjesti ja mikä johti nuorison sisällissodan pyörteisiin työläisiä, sotilaita ja merisotilaita vastaan, johti ankaruuteen ja uhreihin.
Lokakuun 29 päivä vaikutti ratkaisevan muutoksen Pietarin asukkaiden mielentilassa. Tapahtumat saivat traagillisemman luonteen. Samalla vihollisemme käsittivät tilanteen olevan paljoa vakavamman kuin mitä he alussa ajattelivatkaan ja että neuvostolla ei ollut pienintäkään aikomusta luopua siitä vallasta minkä se juuri oli voittanut siten hyvittääkseen junkkereita ja kapitalistilehdistöä.
Sitkeästi tehtiin työtä Pietarin puhdistamiseksi vastavallankumouksellisista. Melkein kaikki kadetit riisuttiin aseista, kapinaan osaa ottaneet vangittiin ja vietiin joko Pietari-Paavali linnoitukseen tai Kronstadtiin. Nopeasti lakkautettiin kaikki lehdet, jotka avoimesti julistivat kapinaa neuvostovaltaa vastaan. Paljastetun vastavallankumousmääräysten allekirjoittaneet entisten neuvostopuolueiden johtajat määrättiin vangittaviksi. Kaikki sotilasvastarinta kukistettiin Pietarissa täydellisesti.
Seuraavaksi työksi tuli pitkä ja väsyttävä taistelu virkamiesten, teknillisten työläisten, konttoristien ym. sabotaasia vastaan. Nämä ainekset, jotka palkkasuhteittensa puolesta suureksi osaksi kuuluivat yhteiskunnan alaspainuneeseen luokkaan, liittyivät porvariluokkaan elämänsä, olosuhteiden ja yleisen psykologiansa takia. He olivat rehellisesti ja uskollisesti palvelleet hallitusta ja sen laitoksia tsaarin aikana. He jatkoivat työskentelyään kun hallitusvalta joutui porvarillisen imperialismin käsiin. Sitä seurannut kokoomushallitus sai heidät perillisekseen. Mutta kun vallankumoukselliset työläiset, sotilaat ja talonpojat työnsivät riistäjäpuolueet syrjään valtion peräsimestä ja ryhtyivät ottamaan asioiden hoidon omiin käsiinsä, silloin virkamiehet ja konttoristit innostuivat ja täydellisesti kieltäytyivät tukemasta uutta hallitusta millään tavalla. Yhä laajemmaksi tuli sabotaasi, jonka suurimmaksi osaksi järjesti sosiaalivallankumoukselliset ja menshevikit ja jota tuettiin liittolaismaiden lähetystöistä saaduilla rahoilla.