Mitä voimakkaimmaksi neuvostohallitus tuli Pietarissa, sitä suuremmassa määrässä asettivat porvaristoryhmät toivonsa ulkoapäin tulevaan sotilaalliseen apuun. Pietarin sähkösanomatoimisto, rautatiesähkölaitos ja Tsarskoje-Selon langaton sähkölennätin-asema toivat kaikilta tahoilta tietoja suurista joukoista, jotka marssivat Pietaria kohden tarkoituksella murskata kumouksen ja uuden järjestyksen. Kerensky teki nopeita retkiä rintamalle, ja porvarilehdistö tiedotti hänen johtavan lukemattomia joukkoja bolshevikkeja vastaan. Meidät oli katkaistu muun maan yhteydessä, kun sähkölennätinlaitos kieltäytyi meitä palvelemasta. Mutta sotilaat, joita saapui kymmenittäin ja sadoittain vastaavien rykmenttiensä lähettiläinä, poikkeuksetta vakuuttivat meille: »Älkää pelätkö rintamaa; se on täydellisesti teidän puolellanne. Teidän ei tarvitse muuta kuin antaa sana, niin me lähetämme apua — vaikkapa tänä päivänä — minkälaisia osastoja tahansa.» Armeijassa oli asiaintila samanlainen kuin kaikkialla muuallakin; joukot olivat meidän puolellamme ja yläluokat meitä vastaan. Viimemainittujen käsissä oli sotilas-teknillinen koneisto. Laajan armeijan monet osat olivat eristettynä toisistaan. Me olimme eristettynä sekä armeijasta että kansasta. Kaikesta huolimatta tieto Pietarissa olevasta neuvostohallituksesta ja sen määräyksistä levisi ympäri maan ja nosti paikalliset neuvostot kapinaan vanhaa hallituta vastaan.
Tiedot Kerenskyn etenemisestä Pietaria vastaan, jonkinlaisten joukkojen etunenässä, tulivat yhä itsepintaisemmiksi ja tarkemmiksi. Tsarskoje Selosta meille ilmoitettiin, että kasakkajoukot eivät olleet siitä kovin kaukana, ja Pietarissa levitettiin Kerenskyn ja kenraali Krassnovin allekirjoittamia vetoomuksia, joissa kehotettiin varusväkeä liittymään hallituksen joukkoihin, joiden odotettiin minä hetkenä tahansa tunkeutuvan pääkaupunkiin. Lokakuun 29 päivän kadettikapina oli epäilemättä Kerenskyn puuhan yhteydessä, mutta se puhkesi liian aikaisin meidän puoleltamme ryhdyttyjen päättäväisten toimenpiteiden takia. Tsarskoje Selon varusväki määrättiin vaatimaan lähestyviltä kasakkarykmenteiltä tunnustusta neuvostohallitukselle. Siinä tapauksessa jos kasakat kieltäytyisivät, niin oli heidät riisuttava aseista. Mutta tämä varusväki osoittautui kehnoksi suorittamaan sotilastoimenpiteitä. Sillä ei ollut tykistöä, eikä johtajia, kun sen upseerit olivat vihamielisiä neuvostohallitusta vastaan. Kasakat valloittivat Tsarskoje Selon langattoman sähkölennätinaseman, mikä oli voimakkain koko maassa, ja marssivat eteenpäin. Pietarhovin, Krasnoja-Selon ja Gatshinkan varusväet eivät osoittaneet enempää alkuunpano- kuin päättämiskykyäkään.
Kun Pietarissa oli saatu voitto melkein verettömästi, niin sotilaat luottavaisesti otaksuivat asioiden tulevaisuudessakin tapahtuvan samalla tavalla. Kaikki mikä on välttämätöntä, ajattelivat he, on lähettää agitaattori kasakoiden luo, jotka laskisivat aseensa alas heti, kun heille selitettäisiin köyhälistön vallankumouksen tarkoitus. Kornoloffin vastavallankumouksellinen yritys kukistettiin puheilla ja veljestymisellä. Agitatsioonilla ja hyvin suunnitelluilla erinäisten laitosten kaappaamisella — ilman taistelua — oli Kerenskyn hallitus kukistettu. Tsarskoje Selon, Krasnoje-Selon ja Gatshinan neuvostot alkoivat nyt käyttää samoja menettelytapoja kenraali Krassnovin kasakoita kohtaan. Mutta tällä kertaa nämä keinot eivät tepsineet. Vaikkakin ilman päättäväisyyttä ja innostusta, kasakat kuitenkin etenivät. Yksityiset joukko-osastot lähenivät Gatshinaa ja Krasnoje-Seloa, ottelivat paikallisten varusväkien vähäisten voimien kanssa ja joskus heidät riisuivat aseista. Ensialussa meillä ei ollut tietoa Kerenskyn armeijan numerollisesta lukumäärästä. Jotkut sanoivat kenraali Krassnovin johtavan kymmentä tuhatta miestä; vihamieliset lehdet taasen ilmoittivat tuumaa paksuilla kirjaimilla, että kaksi armeija-osastoa oli taistelukunnossa Tsarskoje-Selon tuolla puolla.
Pietarin varusväen keskuudessa yleensä puuttui luottamusta. Tuskin oli se saanut verettömän voiton, kun sitä jo kutsuttiin marssimaan lukumäärältään tuntematonta vihollista vastaan ja ryhtymään taisteluun, jonka tulos oli epävarma. Varusväen neuvottelukokouksessa keskustelu keskittyi siihen, että katsottiin välttämättömäksi lähettää yhä uusia agitaattoreita ja julkaistiin kasakoille vetoomuksia; sillä sotilaista näytti mahdottomalta, että kasakat ryhtyisivät taistelemaan niitä mielipiteitä vastaan, joita Pietarin varusväki puolusti. Kaikesta huolimatta etenevät kasakat tulivat sangen lähelle Pietaria ja me odotimme päätaistelujen tapahtuvan kaupungin kaduilla.
Punakaartilaiset osoittivat suurinta päättäväisyyttä. He vaativat aseita, ampumatarpeita ja johtajia. Mutta kaikki oli sotilaskoneistossa epäjärjestyksessä, johtuen se osaksi väärinkäytöksistä ja osaksi pahoista tarkoituksista. Upseerit olivat eronneet. Monet olivat paenneet. Kiväärit olivat yhdessä paikassa ja patruunat toisessa. Tykistön laita oli vielä huonompi. Kanuunat, kanuunavaunut ja ampumatarpeet olivat kaikki eri paikoissa; ja kaikki nämä piti koota sieltä täältä. Useilla rykmenteillä ei ollut käytettävinään enempää sapoorien välineitä kuin kenttätelefoonejakaan. Vallankumouksellinen pääesikunta, joka koetti järjestää asioita ylhäältä, kohtasi voittamattomia esteitä, joista suurin oli sotilas-teknillisten työläisten sabotaasi.
Silloin me päätimme vedota suoranaisesti työväenluokkaan. Me selitimme vallankumouksen menestyksen olevan mitä vakavammin uhattuna ja että heidän — tarmollaan, alkuunpanovoimallaan ja itsekieltääntymisellä — oli pelastettava ja lujitettava köyhälistön ja talonpoikien hallitus. Tämä vetoomus sai osakseen melkein heti suunnatonta menestystä. Tuhansia työläisiä lähti liikkeelle Kerenskyn joukkoja vastaan ja alkoivat kaivaa juoksuhautoja. Ampumatarvetyöläiset miehittivät kanuunat, itse hankkien ampumatarpeita eri varastohuoneista; hankkivat hevosia, toimittivat kanuunat välttämättömiin asemapaikkoihin ja saattoivat ne ampumakuntoon; hommasivat gasoliinia, moottoreita, automobiileja; hommasivat ruokaa ja rehuja; asettivat sairaalajunat oikealle tolalle — lyhyesti sanoen, loivat sotakoneiston jota me turhaan olimme ylhäältäpäin koettaneet luoda.
Kun kymmeniä raskaita tykkejä oli saapunut rintamalle, niin sotilaidemme asema muuttui heti. Tykistön suojassa he olivat valmiit työntämään takaisin kasakoiden hyökkäyksen. Ensimmäisissä riveissä olivat punakaartilaiset ja merisotilaat. Muutamia upseereita, jotka poliittisesti olivat välinpitämättömiä, mutta rehellisesti olivat rykmenttiensä mukana, seurasi sotilaita rintamalle ja johtivat heidän liikkeitään Krassnovin kasakoita vastaan.