Maa- ja rauhajulistuksia, jotka neuvosto hyväksyi, painettiin suunnattomassa määrässä, ja rintamalta saapuneiden edustajien, maaseudulta saapuneiden jalkamiesten ja meidän maaseudulle lähettämien agitaattorien kautta niitä levitettiin yli maan. Samalla tehtiin työtä Punakaartin järjestämiseksi ja aseistamiseksi. Yhdessä vanhan varusväen ja merisotilaiden kanssa, punakaartilaiset olivat vaivalloisessa vartiopalveluksessa. Kansankomisarioiden neuvosto sai kontrollivallan hallitusvirastossa toisensa jälkeen, vaikkakin kaikkialla tavattiin vastarintaa korkeimpien ja keskiasteisten virkamiesten taholta. Entiset neuvostopuolueet tekivät kaikkensa saadakseen tämän luokan avustuksen ja järjesti sabotaasia uutta hallitusta vastaan. Vihollisemme olivat varmoja, että koko juttu oli vain ohimenevä ilmiö ja että päivässä tai kahdessa — korkeintaan viikon sisällä — neuvostohallitus kukistettaisiin. Ensimmäiset lähetystöjen ulkomaiset neuvonantajat ja jäsenet tulivat Smolny-opistoon yhtä paljon uteliaisuudesta kuin asioiden takia. Sanomalehtien kirjeenvaihtajia kiiruhti sinne muistikirjoineen ja valokuvauskoneineen. Jokainen kiirehti näkemään vilahdukselta uutta hallitusta, ollen varmoja että päivän tai kahden kuluttua se olisi myöhäistä.
Kaupungissa vallitsi täydellinen järjestys. Merisotilaat, sotilaat ja punakaartilaiset osoittivat näinä ensimmäisinä päivinä loistavaa kuria ja urheasti kannattivat vakavaa vallankumoushallitusta.
Vihollisleirissä nousi pelkoa siitä, että tämä »ohimenevä ilmiö» muodostuisikin liian monipäiväiseksi, ja niin kiireesti järjestettiin ensimmäiset voimat hyökkäykseen uutta hallitusta vastaan. Tässä suhteessa olivat alkuunpanijoina sosiaalivallankumoukselliset ja menshevikit. Edesmenneenä aikana he eivät tahtoneet, eivätkä uskaltaneet ottaa kaikkea valtaa omiin käsiinsä. Väliaikaisesta poliittisesta asemastaan kiinni pitäen he antautuivat palvelemaan kokoomushallitusta avustajina, arvostelijoina ja porvariston hyväntahtoisina syyttäjinä ja puolustajina. Kaikissa vaaleissa he omantunnontarkasti syyttivät liberaalista porvaristoa, samalla kun he hallituksessa aivan yhtä säännöllisesti olivat yhteistoiminnassa heidän kanssaan. Vallankumouksen kuuden ensimmäisen kuukauden aikana he tämän politiikkansa johdosta täydellisesti menettivätkin väestön ja armeijan kannatuksen; ja nyt lokakuun vallankumous työnsi heidät kokonaan pois valtiovallan liepeiltä. Ja vielä eilen he pitivät itseään aseman herroina. Heidän jahtaamansa bolsevikkijohtajat olivat piilossa kuten tsaarin aikana. Tänään bolsevikit olivat vallassa ja sen sijaan eiliset kokoomushallituksen ministerit ja heidän työtoverinsa huomasivat olevansa syrjään sysättyinä ja olevansa aivan kokonaan vailla kaikkea vaikutusta tapahtumien kulkuun. He eivät tahtoneet, eivät voineet uskoa, että tämä äkkinäinen muutos merkitsi uuden aikakauden alkua. He mieluimmin halusivat katsoa sitä kuin pelkkää sattumaa, jonkun väärinkäsityksen tuloksena, jonka saattoi oikaista muutamilla tarmokkailla puheilla ja syyttävillä sanomalehtiartikkeleilla. Mutta joka tunti he kohtasivat yhä voittamattomimpia esteitä. Tämä synnytti heissä sokeata, todella kiukkuista vihaa.
Porvaripolitikoitsijat eivät tietenkään rohjenneet tulla kovin lähelle vaaraa. He työnsivät etualalle sosiaalivallankumouksellisia ja menshevikkejä, jotka hyökkäyksissään meitä vastaan ilmaisivat kaikkea sitä tarmoa, jota heiltä puuttui silloin kun he olivat puolittain hallituspuolueena. He juuri järjestivät hallituksen virkamiehet sabotaasia harjoittamaan ja kadetit sotilaalliseen vastarintaan.
27 ja 28 päivinä me edelleenkin saimme sitkeitä uhkauksia sähkösanomitse armeijakomiteoilta, kaupunki-duumilta, kyläsemstvoilta. Nevsky Prospekt, mikä oli pääkaupungin porvariston pääkatu, alkoi näyttää hyvin vilkkaalta. Porvarillinen nuoriso alkoi herätä tylsyydestään ja sanomalehdistön kiihottamana alkoi kehittää yhä laajempaa agitatsionia neuvostohallitusta vastaan. Porvarillisten väkijoukkojen avulla kadetit riisuivat aseista yksityisiä punakaartilaisia. Sivukaduilla ammuttiin punakaartilaisia ja merisotilaita. Joukko kadetteja valtasi telefooniaseman. Samalta taholta tehtiin yrityksiä sähkösanoma-aseman valtaamiseksi. Lopulta saimme kuulla kolmen panssariauton joutuneen jonkun vihamielisen sotilasjärjestön käsiin. Porvarillinen aines selvästi kohotti päätään. Sanomalehdet huusivat, että meillä oli enää vain muutama tunti elonaikaa. Ystävämme saivat käsiinsä salaisen määräyksen, josta selvisi sotilasjärjestön muodostetun taistelemaan Pietarin neuvostoa vastaan. Johtavan aseman tässä järjestössä omasi »Vallankumouksen puolustuskomitea», jonka oli järjestänyt paikallinen duuma ja entisen hallituksen keskus-toimeenpaneva komitea. Siellä täällä Sosiaalivallankumouksellisten oikeistolaiset ja menshevikit pitivät valtaa. Tämän komitean käytettävänä oli kadetit, ylioppilaat ja useita vastavallankumouksellisia armeijan upseereita, jotka yrittivät kokoomushallituksen turvissa antaa kuolettavan iskun neuvostoille.