25 päivän sarastaessa saapui muuan mies ja nainen, jotka työskentelivät puolueen kirjapainossa, Smolnyyn ja ilmoittivat meille hallituksen lakkauttaneen järjestömme virallisen lehden ja Pietarin neuvoston »Novi Gazetten». Jokin hallituksen asiamies oli sinetillä sulkenut kirjapainon. Sotilas-vallankumouskomitea heti peruutti määräyksen ja otti suojeluksensa alaiseksi kummankin julkaisun, antaen »uljaalle Volinskin rykmentille sen suuren kunnian turvata vapaata sosialistista sanomalehdistöä vastavallankumouksellisten yrityksiä vastaan». Painaminen kävi tämän jälkeen esteettömästi ja kumpikin julkaisu ilmestyi ajallaan.
Hallitus piti vielä istuntoaan Talvipalatsissa, mutta se ei ollut enää muuta kuin oma varjonsa. Poliittisena valtana se ei enää ollut olemassa. Lokakuun 25 päivänä meidän joukkomme vähitellen saarsi Talvipalatsin kaikilta puolilta. Kello yksi päivällä minä julistin Pietarin neuvoston istunnossa sotilas-vallankumouskomitean nimessä, että Kerenskyn hallitus oli lakannut olemasta ja että toistaiseksi, kunnes neuvostojen yleis-venäläinen kongressi toisin määrää, valta siirtyy sotilas-vallankumouskomitean käsiin.
Muutamia päiviä aikaisemmin Lenin oli lähtenyt Suomesta ja piiloskeli kaupungin reunustalla työläisten asunto-osassa. 25 päivän iltana saapui hän salaisesti Smolnyyn. Sanomalehtitiedonantojen perusteella hän oli siinä käsityksessä että kysymyksessä oli tilapäinen kompromissi meidän ja Kerenskyn hallituksen välillä. Porvarillinen lehdistö oli niin usein puhunut vallankumouksen lähestymisestä, aseistettujen sotilaiden katumielenosoituksista, hävityksestä ja verenvuodatuksista, että nyt tämä lehdistö ei havainnut vallankumousta, mikä todella tapahtui ja piti neuvotteluja pääesikunnan ja meidän välillämme täytenä totena. Sillä välin, ilman kaaosta, ilman katutaisteluja, ilman ampumista ja verenvuodatusta, meidän vakavat ja kuria noudattavat sotilas- merisotilasosastomme ja punakaartilaiset valtasivat toinen toisensa perästä hallituslaitokset tarkalleen niiden telefoonimääräysten perusteella, jotka annettiin Smolnyopiston kolmannessa kerroksessa olevasta pienestä huoneesta. Illalla pidettiin toisen yleis-venäläisen neuvostojen kongressin valmistava istunto. Keskus-toimeenpanevan komitean nimessä Dan esitti raportin. Hän esitti syytöksen kapinallisia vallantavoittelijoita ja kapinoitsijoita vastaan ja yritti pelottaa kongressia kapinan välttämättömän epäonnistumisen kuvalla, väittäen rintamalta tuotujen joukkojen tulevan kapinan kukistamaan. Hänen puheensa ei vaikuttanut vakuuttavalta ja oli poissa paikaltaan oleva sellaisen salin seinien sisäpuolella, jossa ylivoimainen enemmistö edustajista innokkaasti seurasi Pietarin vallankumouksen voitokasta kulkua.
Tähän aikaan Talvipalatsi oli piiritetty, mutta sitä ei vielä oltu valloitettu. Aika ajoittain ammuttiin ikkunoista piirittäjiä, jotka lähestyivät hitaasti ja varovaisesti. Pietari-Paavalin linnoituksesta suunnattiin pari tai kolme pommia Talvipalatsia kohden. Niiden räjähdys kuului Smolnyyn. Martoff puhui avuttomalla vihalla kongressin puhujalavalta sisällis-sodasta ja erikoisesti Talvipalatsin piirityksestä, jossa ministereiden joukossa oli — ah, kauheata! — menshevikkipuolueen jäseniä. Merisotilaat, jotka toivat tiedonantoja palatsin ympärillä riehuvasta taistelusta, ryhtyivät puhumaan häntä vastaan. He muistuttivat syyttäjiä kesäkuun 18 päivän hyökkäysliikkeestä, vanhan hallituksen petoksellisesta politiikasta, kuolemanrangaistuksen palauttamisesta sotilaita vastaan, vallankumouksellisten järjestöjen hävittämisestä ja vannoutuivat voittamaan tai kuolemaan. He myös toivat sanan palatsin edustalla tapahtuneessa taistelussa kaatuneista ensimmäisistä meidän riviemme uhreista.
Kaikki nousivat kuin näkymättömästä merkistä ja yksimielisyydellä minkä saattoi synnyttää vain korkea moraalinen innoitus, lauloivat hautaushymnin. Se joka eli tämän hetken, ei koskaan unohda sitä.
Istunto keskeytyi. Oli mahdotonta käsitellä teoreettisesti hallituksen uudestaanjärjestämiskysymystä taistelun kaikuessa ympärillä ja ampumisen tapahtuessa Talvipalatsin seinien edustalla, jossa hallituksen kohtalosta ratkaistiin käytännöllisellä tavalla. Palatsin valloittaminen oli kuitenkin hitaanpuoleista ja tämä synnytti empimistä kongressin vähemmän päättäväisissä aineksissa. Oikean siiven puhujat ennustivat meidän lähestyvää tuhoamme. kaikki odottivat levottomina tietoja palatsin alueelta. Pian ilmestyi Antonoff, joka johti hyökkäystä palatsia vastaan. Kuoleman hiljaisuus vallitsi salissa. Talvipalatsi on valloitettu; Kerensky oli paennut; toiset ministerit oli vangittu ja toimitettu Pietari-Paavalin linnoitukseen. Lokakuun vallankumouksen ensimmäinen luku oli päättynyt.
Oikeisto-sosiaalivallankumoukselliset ja menshevikit, kaikkiaan kuusikymmentä miestä, noin yksi kymmenes osa kongressin edustajista, poistuivat istunnosta protestiksi. Kun heillä ei ollut enää mitään tehtävänä, niin »asettivat he kaiken edesvastuun» tulevista tapahtumista bolshevikkien ja sosiaalivallankumouksellisten vasemmiston kannettavaksi. Viimemainitut empivät. Menneisyys sitoi heitä lujasti Tshernoffin puolueeseen. Tämän puolueen oikea siipi sekaantui keski- ja pikkuporvarillisiin aineksiin, keskiluokan intellektuaaleihin, maaseudun hyvinvoipiin aineksiin; ja kaikissa tärkeissä kysymyksissä kulki käsi kädessä liberaalisen porvariston kanssa meitä vastaan. Puolueen vallankumouksellisemmat ainekset, heijastaen köyhimpien talonpoikaisjoukkojen yhteiskunnallisten vaatimusten radikalismia, lähenivät köyhälistöä ja heidän puoluettaan. He pelkäsivät kuitenkin katkaista sitä sidettä, mikä yhdisti heidät vanhaan puolueeseen. Kun me lähdimme esi-parlamentista, he kieltäytyivät seuraamasta meitä ja lausuivat varoituksia meitä »seikkailijoita» vastaan, mutta kumous asetti heidän eteensä kysymyksen asettua joko neuvostojen puolelle tai niitä vastaan. Empimättä ei tapahtunut heidän tulemisensa meidän puolellemme.