70 §. PORVARILLISEN YHTEISKUNNAN OIKEUS. Työväen joukkojen sortamista ja pettämistä varten olevien porvarisvaltion laitosten joukossa esiintyy porvarillinen oikeus.
Tätä kunnianarvoisaa laitosta johtaa tuomioissaan riistäjäluokan etujen mukaiset lait. Sillä tavalla, olkoonpa tuomioistuimen kokoonpano mikä tahansa, ovat jo edeltäpäin sen päätökset rajoittaneet erilaiset lakikokoelmat, missä on tehty yhteenvedot pääoman etuoikeuksista ja työläisjoukkojen oikeudettomuudesta.
Mitä tulee itse porvarisoikeuden järjestöön, niin se täydellisesti vastaa porvarisyhteiskunnan tyyppiä. Missä porvarisvaltio on enemmän tai vähemmän paljas, missä ei tarvita ulkokultaisuutta porvarisluokalle otollisten tuomioiden langettamiseen, siellä tuomarit nimitetään ylhäältä käsin, mutta jos valitaan, niin ainoastaan yhteiskunnan etuoikeutettu osa tekee sen. Ja päinvastoin, mikäli pääoma on riittävästi koulunnut joukkoja, ja mikäli ne riittävästi ovat sen nöyriä palvelijoita ja pitävät sen lakeja myös omina lakeinaan, sikäli työläisten vississä määrin itse sallitaan olla tuomareina, kun niille on sallittua valita parlamenttiin riistäjiään ja heidän lakeijoitaan. Siten syntyi ja toteutettiin valamiesoikeus, jonka varjolla tuomiot pääoman eduksi voitiin langettaa »itse kansan» tuomioina.
71 §. TYÖLÄISTEN TOIMITTAMA TUOMARIEN VALINTA. ILsen Internatsionaleen kuuluvien sosialistien ohjelmassa kiinnittää huomiota itseensä vaatimus, että kansan sallittaisiin valita tuomarit. Proletariaatin diktatuurin aikana tämä vaatimus on yhtä mahdoton toteuttaa ja yhtä taantumuksellinen kuin on yleisen äänioikeuden tai yleisen kansan asestuksen vaatimus. Kun proletariaatti tulee valtaan, niin se ei voi suostua siihen, että sen tuomareina olisivat sen luokkaviholliset. Se ei voi pitää pääoman tai suurmaanomistuksen edustajia suojelemassa niitä dekreettejä, jotka ovat tarkoitetut pääoman herruuden hävittämiseksi. Lopuksi, siviili- ja rikosasiain loppumattomassa sarjassa tulee toteennäytökset oikeuden edessä tapahtua uuden, muodostuvan sosialistisen yhteiskunnan hengessä.
Siksipä neuvostovalta ei ainoastaan ole hävittänyt vanhan oikeuden koko koneistoa, mikä palvellen pääomaa, ulkokullaisesti esiintyi kansan äänenä, vaan muodosti uuden oikeuden vähintäkään salaamatta sen luokkaluonnetta. Vanhan oikeuden hahmossa riistäjäin luokkavähemmistö tuomitsi työtätekevää enemmistöä. Proletaarisen diktatuurin oikeus on työtätekevän enemmistön oikeutta riistäjävähemmistön yli. Niin on se muodostettukin. Tuomareita valitsevat ainoastaan työtätekevät! Tuomarit valitaan ainoastaan työläisten joukosta. Riistäjille jää vaan oikeus olla tuomittavina.
72 §. YHTENÄINEN KANSANOIKEUS. Oikeuslaitos on porvarisyhteiskunnassa äärimmäisen suuri laitos. Porvaris-juristit kovasti pöyhkeilevät sillä, että oikeusasteiden koko portaikon ansio on, että täydellinen oikeus on turvattu ja oikeusvirheiden luku saatettu minimiin. Todellisuudessa asiain kulku eri asteissa aina oli ja jää mitä edullisimmaksi omistavalle luokalle. Järjestäen kokonaisia palkattuja asianajajakuntia, on väestön rikkailla kerroksilla täysi mahdollisuus riidellä itselleen suotuisa päätös korkeimmissa oikeusasteissa, samaan aikaan kun köyhä riitapuoli on pakotettu heittämään asian ajamisen, suuria varoja nielevänä. Asian kulku eri oikeusasteissa takaa »oikeudenmukaisen» päätöksen ainoastaan siinä mielessä, että se takaa päätöksen riistäjäryhmille edulliseksi.
Proletaarivaltion yhtenäinen kansan oikeus vähentää minimiin sen ajan, joka kuluu siitä, kun asia joutui oikeuteen, siihen kun lopullinen tuomio on valmis. Oikeuslaitoksen virastohitaus supistuu tavattomassa määrin ja jos sitä vielä esiintyy, niin johtuu se siitä, että kaikki neuvostolaitokset eivät yleensä ole täydellisiä proletariaatin diktatuurin ensi kuukausina ja vuosina. Pääasia on, että oikeus tehdään väestön kaikista köyhimmälle ja pimeimmällekin kerrokselle luoksepäästäväksi ja sitä vieläkin enemmän, kun sivuutetaan kansalaissodan ankara aika ja tasavallan kansalaisten kaikki keskinäiset suhteet enemmän luonteeltaan vakiintuvat. »Sodan aikana lait vaikenevat», sanoivat roomalaiset. — Kansalaissodan aikana lait työväen hyväksi eivät vaikene, kansan tuomioistuimet työskentelevät, mutta koko väestö ei vielä ole ehtinyt tutustua uuden oikeuden olemukseen ja arvostella koko sen etevämmyyttä.
Kansan tuomioistuinten tehtävä on suuremmoinen vanhan yhteiskunnan särkemis- ja uuden rakentamiskaudella. Neuvostolainsäädäntö ei ennätä elämän mukana. Porvaris-tilanherrain järjestelmän lait ovat kumotut; proletaarivaltion lait ovat kirjoitetut vaan yleispiirtein ja täydellisiksi ei niitä koskaan tulla kirjoittamaan. Työväenluokka ei aio ikuistuttaa herruuttaan ja se ei tarvitse kymmenittäin eri asetuskirjoja. Kun se on lausunut tahtonsa jossain perusasetuksessa, voi se antaa kansan tuomarien, jotka työväki valitsee, tehtäväksi tulkita ja sovelluttaa elämässä näitä lakeja. Tärkeätä on vaan, että näiden oikeuksien tuomiot kuvastaisivat täyden eron porvarillisen järjestyksen tavoista ja psykologiasta, että proletaariset tuomarit ratkaisisivat asiat proletaarisesti, sosialistisesti, eikä porvarillisen omantunnon mukaan. Niiden juttujen loppumattomassa määrässä, joita aiheutuu vanhojen suhteiden särkyessä ja proletaarisen oikeuden toteuttamisessa on kansantuomareilla tilaisuus täydentää se kumous, jonka alotti lokakuun vallankumous 1917 ja jonka tulee laajeta neuvostotasavallan kansalaisten kaikkiin keskinäisiin suhteisiin. Toiselta puolen, tutkiessa juttujen suurta määrää, jotka ovat syntyneet riippumatta vallankumouskauden oloista, yksityisiä rikosluontoisia juttuja, tulee kansan tuomarien tuoda esiin aivan uusi suhde silloisiin rikoksiin vallankumoukselllisen köyhälistön taholta ja suorittaa täydellinen vallankumous annettavan rangaistuksen laadussa.
73 §. VALLANKUMOUSTRIBUNAALIT. Kommunistinen Puolue katsoo sosialistisen valtion normaalituomioistuimeksi valittavaa ja valitsijan vaihtamaa kansan oikeutta, missä vuorollaan tulee kukin työläinen käyttämään tuomarin oikeuttaan. Mitä kärjistyneimmän kansalaissodan aikana on välttämätöntä järjestää kansan oikeuden rinnalla vallankumoustribunaaleja. Näiden vallankumoustribunaalien tehtävänä on nopeasti ja säälimättä tuomita proletaarisen vallankumouksen vihollisia. Nämä oikeudet ovat yhtenä aseena riistäjäin kukistamiseksi ja tässä suhteessa ovat ne samallaisia proletaarisen puolustuksen ja hyökkäyksen elimiä kuin Punakaarti, Punainen Armeija ja erikoiskomiteat. Tämän johdosta vallankumoustribunaalit ovat järjestetyt vähemmän demokraattisella tavalla kuin kansan oikeudet. Ne nimittää neuvostot, eikä niitä suorastaan työväen joukot valitse.
74 §. PROLETAARISEN OIKEUDEN RANGAISTUKSET. Verisessä taistelussa pääomaa vastaan työväen luokka ei voi kieltäytyä mitä ankarimmista tuomioista sen ilmivihollisiin nähden. Kuolemantuomion poistaminen ei ole mahdollinen, niin kauan kuin jatkuu kansalaissota. Mutta proletaarisen oikeuden puhtaasti objektiivinen vertailu porvarisvastavallankumouksellisen oikeuden kanssa paljastaa työläistuomarien erinomaisen lempeyden verrattuna porvarillisen oikeuden pyöveleihin. Kuolemantuomioita langetetaan aivan äärimmäisessä tapauksessa. Tämä oli varsin kuvaavaa proletaarisen diktatuurin ensi kuukausien oikeusjutuille. Tässä riittää vaan huomautus, että Pietarin kuuluisan Puriskevitshin tuomitsi aikoinaan Vällankumoustribunaali kaikkiaan vaan kahden viikon vankeuteen. Suuri suvaitsevaisuus vihollisiinsa nähden yhteiskunnan progressiivisissä luokissa, joilla on tulevaisuus, suuri oikeudenkäytön julmuus kuolevissa luokissa, esiintyy myös proletaarisen oikeuden käytännössä.
Mitä rangaistuksiin tulee, joita proletaarioikeudet langettavat rikollisille, jotka eivät ole vastavallankumouksellisia, niin nämä rangaistukset perusteellisesti eroavat porvarisoikeuden rangaistuksista. Se on täysin ymmärrettävääkin. Suunnaton rikosten enemmistö, joita tehdään porvarisyhteiskunnassa, esiintyvät joko rikoksina omistusoikeutta vastaan tai rikoksina, jotka tavalla tai toisella ovat yhteydessä omistuksen kanssa. On luonnollista, että porvarisvaltio kosti rikollisille, ja että tämän yhteiskunnan rangaistukset esiintyivät suuttuneen omistajan eri kostonmuotoina. Yhtä tolkuttomia olivatkin rangaistukset satunnaista luonnetta olevista rikoksista tai rikoksista, jotka olivat johtuneet kokonaan porvarillisten olojen epätäydellisyydestä (perhe- ja rakkausrikokset, alkoholirikokset j. n. e.). Proletaarisen oikeuden tulee käsitellä rikoksia, joiden pohjan on valmistanut porvarisyhteiskunta, jonka kaikkia jätteitä ei ole vielä poistettu. Proletaarinen oikeus joutui perimään vanhalta hallinnolta tämän hallinnon kasvattaman ammattirikollisten kantajoukon. Proletaarinen oikeus on aivan vieras kostosta. Se ei voi kostaa ihmisille siitä, että he elivät porvarisyhteiskunnassa. Sentähden kansan oikeutemme rangaistukset yhä nytkin kuvastavat täyttä vallankumousta oikeudenkäytössä. Yhä useammin sovellutetaan ehdollista tuomiota: se on tuomio ilman rangaistusta, jonka päätehtävänä on ehkäistä rikoksen uusiintuminen. Käytetään yhteiskunnallista nuhtelua, — keino, joka on vaikuttava vaan luokattomassa yhteiskunnassa ja joka tuottaa yhteiskunnallisen tietoisuuden ja yhteiskunnallisen vastuunalaisuuden kasvuun. Linnavankeus ilman työtä — tuo pakollinen loiseläimenä olo, jota niin usein tsarismi käytti, on muutettu yhteiskunnalliseksi työksi. Yleensä vahingon, minkä rikollinen on aiheuttanut yhteiskunnalle, proletaarinen oikeus pyrkii korvaamaan syyllisen lisätyllä työllä. Vihdoin, missä oikeudella on tekemistä rikoksen uusijan kanssa, jonka vapauttaminen sittenkin kun rangaistus on kärsitty aiheuttaisi vaaran toisten kansalaisten elämälle, toimitetaan rikollisen eristäminen yhteiskunnasta, jolloin rikolliselle annetaan täydellinen mahdollisuus siveelliseen uudestisyntymiseen.
Kaikki luetellut toimenpiteet, jotka ovat tarkoitetut uudistamaan tavallisia rankaisutapoja yleensä ja löysivät puolustajia parhaiden porvarillisten lainoppineidenkin joukossa. Kuitenkin ne jäivät porvarillisessa yhteiskunnassa unelmiksi. Niitä voi alottaa toteuttaa elämässä vasta voittanut proletariaatti.
75 §. PROLETAARISEN OIKEUDEN TULEVAISUUS. Mitä vallankumoustribunaaleihin tulee, niin tälläkään proletaarisen oikeuden muodolla ei ole minkäänlaista tulevaisuutta, yhtävähän kuin lahtarikaartin voittaneella Punaisella armeijalla, Erikoiskomiteoilla ja muilla elimillä, joita proletariaatti on luonut kansalaissodan aikana. Proletariaatin voitettua porvarillinen vastavallankumous, käyvät nämä elimet tarpeettomiksi.
Sen sijaan proletaarinen oikeus valittavan kansan oikeuden muodossa epäilemättä tulee elämään yli kansalaissodan lopun ja vielä kauan sen täytyy tuomioillaan puhdistaa porvarisyhteiskunnan säröjä sen moninaisissa ilmenemismuodoissa. Luokkien hävittäminen ei yhtäkaikki hävitä luokkapsygologiaa, joka aina jää elämään kauemmin kuin sen synnyttäneet yhteiskunnalliset olot, eikä luokkavaistoa ja tottumuksia. Sitäpaitsi itse luokkain hävityspro-sessi voi kovasti venyä. Porvariston muutos työtätekeväksi ihmisten ryhmäksi, talonpoikain muuttuminen sosialistisen yhteiskunnan työntekijöiksi ei tapahdu kerralla. Viimeinen kehityskulku tulee jokseenkin pitkälliseksi ja aiheuttaa paljon oikeusluontoisia juttuja. Samoin kulutusvälineiden yksityisomistus, joka tulee antamaan paljon aihetta hairahduksiin ja rikoksiin. Vihdoin, rikokset yhteiskuntaa vastaan, joihin yksityiset jäsenet yksityisetujen tähden tekevät itsensä syypäiksi, ja kaikellaiset yhteiskunnallisen hyvän loukkaukset tulevat myös kauan olemaan oikeudellisen käsittelyn esineenä. Totta on, että oikeus silloin on muuttunut luonteeltaan: vähitellen sitä mukaa kuin valtio kuolee, tulee se muuttumaan yhteiskunnallisen mielipiteen ilmaisun elimeksi, läheten luonteeltaan toverioikeutta, jonka päätöksiä ei panna väkivaltaisin keinoin käytäntöön, vaan on niillä vaan moraalinen merkitys.