61 §. VANHA OHJELMAMME SOTAKYSYMYKSESSÄ. 12 §:ssä me puhuimme, kuinka rakennettiin ja ketä palveli porvaristilanherrain valtion vakinainen armeija. On aivan ymmärrettävää, että kaikkien maitten sosialistit, ja niiden mukana myös Venäjän sosialidemokratia, esittivät vaatimuksen vakinaisen armeijan hävittämisestä. Samalla sosialistit vakinaisen armeijan sijaan vaativat yleistä kansan asestamista, upseerikastin hävittämistä, itse sotamiesten suorittamaa päällikkökunnan valintaa.
Katsokaamme kuinka kommunistien tulee suhtautua näihin vaatimuksiin?
Ennen kaikkea syntyy kysymys: millaista yhteiskuntaa varten esitetään yllämainittu ohjelma: porvarillistako, sosialististako, vaiko taistelunaikaa varten porvarillista yhteiskuntaa vastaan sosialismin puolesta?
Täytyy sanoa, että sosialistiset puolueet, jotka ovat kuuluneet ILseen Internatsionaaleen, eivät itsekään varmasti tienneet, mitä yhteiskuntaa varten he kirjoittivat ohjelmansa. Enemmistö kumminkin otaksui, että porvarillista. Kaikki sosialistit tavallisesti viittasivat Sveitsin tasavaltaan, missä ei ollut vakinaista sotaväkeä, vaan yleinen kansanmiliisi.
On aivan silminnähtävää, että esitetty ohjelma ei ole mahdollinen toteuttaa porvarillisessa yhteiskunnassa, varsinkaan yhä enemmän ja enemmän kärjistyvän luokkataistelun kaudella. Kasarmien hävittäminen merkitsee — paikan hävittämistä, missä harjoitetaan työmiehiä ja talonpoikia ja tehdään heidät luokkaveljiensä pyöveleiksi. Se merkitsee paikan hävittämistä, missä ainoastaan voidaankin muodostaa työläisistä armeija, joka lähtee sotaan toisten kansojen kanssa millä hetkellä hyvänsä, kun se käy kapitalisteille tarpeelliseksi. Upseerikastin hävittäminen merkitsee — niiden kesyttäjien hävittämistä, jotka yksin voivat muodostaa rautaisen kurin ja alistaa asestetun kansan porvarisluokan tahdon alaiseksi. Suostua päällikkökunnan valitsemiseen merkitsee — asestettujen työmiesten ja talonpoikain antamista itse valita oma, mutta ei porvarillinen päällystö. Tämä merkitsee, että porvaristo avustaisi armeijan muodostamista oman herruutensa kukistamiseksi.
Ja Europan kapitalismin historia on osoittanut ja osoittaa, että porvarillisen järjestelmän vallitessa siis luokkajaon aikana ja luokkataistelun kärjistyessä, sosialististen puolueiden esittämä sotilasohjelma ei ole toteutettavissa. Mitä enemmän taistelu kärjistyy, sitä enemmän vallassa oleva porvaristo on taipuvainen ei asestamaan koko kansaa, vaan päinvastoin riisumaan sen aseista ja jättämään aseet vaan luotettavien lahtariosastojen käsiin. Sosialistien sotilasohjelma, jos sitä toivotaan toteutettavaksi porvariston hallitessa, on näin muodoin siis surkea pikkuporvarillinen utopia.
Mutta kenties tämä ohjelma kelpaakin juuri porvariston herruuden särkemiseen?
Tämäkään ei ole niin! Porvaristolla, siksi että se voisi puolustautua työväen luokkaa vastaan, joka tahtoo riistää siltä vallan, ei ole mitään ajatustakaan suostua sen asestamiseen. Porvaristo saattoi voimaan yleisen asevelvollisuuden ja uskoi kiväärin työläis-sotamiehelle siihen saakka kun se toivoi — voivansa pitää sotilaan itselleen uskollisena. Mutta niin pian kuin tämä kansa nousee taisteluun, täytyy se ensi töiksi riisua aseista. Sen tietävät kaikki porvarisluokan asioihin perehtyneet politikoitsijat. Ja päinvastoin, työläisillä ja talonpojilla ei myöskään ole minkäänlaista ajatusta vaatia yleistä kansan asestamista, kun he itse ryhtyvät asestautumaan, mutta porvaristoa aseista riisumaan ja riistämään vallasta. Tämä merkitsee, ettei vanha sosialistinen sotilasohjelma kelpaa ylimenokaudellakaan, sille ajalle kun köyhälistö taistelee vallasta. Se kelpaa ainoastaan hyvin lyhyelle väliajalle harjoitettaessa jo olevaa porvarillista armeijaa. Kelpaa vaan siltä osaltaan, missä puhutaan upseerikastin hävittämisestä ja että itse sotamiesten tulee saada valita päällikkökunta. Kommunisti-bolshevikit todellakin käyttivät hyväksi tätä vanhan ohjelmansa vaatimusta 1917. He vetivät tsaarin ja Kerenskin armeijasta kenraali-upseeripistimen ja sillä repivät armeijan irti porvaris-tilanherrain luokan alaisuudesta.
Päinvastoin on voittanutta sosialistista yhteiskuntaa varten vanha sotilasohjelma sovellutettavissa kokonaan. Kun proletariaatti eri maissa voittaa porvariston ja hävittää luokat, silloin voidaan toteuttaa yleinen kansan asestus. Silloin tullaan asestamaan koko työkansa, sillä voittaneessa sosialistisessa yhteiskunnassa kaikki tulevat olemaan työläisiä. Silloin tulee mahdolliseksi hävittää kaikki ja kaikellaiset kasarmit. Samoin käy mahdolliseksi myös valitun päällystön käytäntöön otto, mikä kärjistyneen kansalaissodan aikana ei voi olla hyödyllinen proletaariselle armeijalle muutamia onnellisia poikkeuksia lukuunottamatta.
Mutta tässä nousee eräs luonnollinen kysymys: kenelle ja miksi on tarpeellista yleinen kansan asestus voittaneen sosialismin maissa? Onhan kotimainen porvaristo voitettu ja muutettu työtätekeviksi, ja sotaa sosialististen valtioiden kesken ei voi otaksua mahdolliseksi. Tässä on välttämätöntä muistaa, ettei sosialismi voi voittaa kaikissa maissa samalla kertaa. Toiset maat luonnollisesti tulevat jäämään jälkeen toisista luokkien hävittämistyössä ja sosialismin toteuttamisessa. Niiden maiden jotka ovat voittaneet porvaristonsa ja muuttaneet sen työläisiksi, tulee joko käydä sotaa tai olla valmiina sotaan niiden valtioiden porvaristoa vastaan, missä proletariaatin diktatuuri ei ole vielä julistettu tahi auttaa ase kädessä niiden maiden proletariaattia, missä tämä diktatuuri on julistettu, mutta taistelua porvariston kanssa ei vielä ole saatettu loppuun.
62 §. PUNAISEN ARMEIJAN VÄLTTÄMÄTTÖMYYS JA SEN LUOKKAKOKOONPANO. II:seen Internatsionaaleen kuuluneiden sosialistien enemmistö otaksui, että sosialismi voidaan toteuttaa valloittamalla parlamenteissa enemmistö. Tuudittaen itsensä sellaisilla rauhallisen pikkuporvariseläjän turhilla toiveilla, tämä enemmistö, luonnollisesti, ei pitänyt mahdollisena ja välttämättömänä järjestää proletaarista armeijaa sosialismin puolesta käytävän taistelun aikana. Toinen sosialistien ryhmä, jotka katsoivat kiertämättömäksi väkivaltaisen kumouksen ase kädessä ei kuitenkaan edeltäpäin nähnyt, että tämä aseellinen taistelu tulee kestämään kauvan, että Eurooppa käy läpi, ei ainoastaan sarjan sosialistisia vallankumouksia, vaan myös sosialistisia sotia. Sentähden ei yhdessäkään sosialistisessa ohjelmassa ollut esitetty vaatimusta Punaisen Armeijan järjestämisestä, s.o. asestettujen työmiesten ja talonpoikain armeijasta. Venäjän työväen luokan oli ensimäisenä maailmassa luotava tämä armeija[1] sillä sen ensimäisenä maailmassa onnistui lujasti vallata käsiinsä valtiovalta ja suojella sitä oman porvaristonsa ja koko maailman porvarisvaltioiden puristukselta. On aivan silminnähtävää, että Punaisetta Armeijatta Venäjän työläiset ja talonpojat eivät pystyisi pysyttämään yhtään ainutta vallankumouksensa saavutuksista ja olisivat kukistuneet oman maansa ja kansainvälisen taantumuksen voimin. Punainen Armeija ei voi olla rakennettu yleisen asevelvollisuuden perustalle. Sinä aikana, kun voittoisa proletariaatti ei ole taistelua lopettanut, ei se voi uskoa kivääriä kaupunkilaisporvariskerroksille, eikä maaseudun kulakkiporhoille. Sen armeijaan tulee kuulua ainoastaan työtätekevien luokkien edustajia ja työväen vallankumouksen voittoa haluavia, eikä toisen työn riistäjiä. Ainoastaan kaupunkilaisproletariaatti ja maalaisköyhälistö voivat muodostaa Punasen Armeijan ytimen ja perustan: ainoastaan tähän joukkoon keskivarakkaiden talonpoikain yhdistäminen voi tehdä Punasen Armeijan kokoomukseltaan kaikkien työntekijäin armeijaksi. Mitä porvaristoon ja kulakkeihin tulee, on heidän suoritettava asevelvollisuutensa proletaariselle valtiolle selkäpuolen tehtävissä. Tämä tietysti ei vielä merkitse, että riittävän luja proletaarinen valta ei pane aikanaan riistäjiäkin ampumaan omia valkoisia ystäviään rintaman tuolla puolen, kuten porvaristo vakinaisessa armeijassaan panee proletaarit ampumaan omia luokkaveljiään.
Porvariston vakinainen armeija, vaikka muodostetaankin yleisen asevelvollisuuden perustalla ja näyttää olevan yleinen kansanarmeija, asiallisesti onkin luokka-armeija. Proletariaatilla päinvastoin ei ole aihetta salata armeijansa luokkaluonnetta, kuten se ei salaa diktatuurinsakaan luokkaluonnetta. Punainen Armeija on yksi Neuvostovaltion koneistoista. Se muodostetaan yleensä saman mallin mukaan kuin kaikki muutkin proletaarisen diktatuurin valtiokoneistot. Ja kun neuvostojen vaaleissa neuvostoperustuslain mukaan äänioikeutta ei ole niillä, ketä tämän perustuslain tulee taloudellisesti ja poliittisesti kukistaa, niin Punaiseen Armeijaankaan ei päästetä niitä, joita tämä armeija tuhoaa kansalaissodassa.
63 §. TYÖLÄISTEN YLEINEN SOTILAS OPETUS. Työläisten yleisen sotilasopetuksen, jonka toteuttamiseen Venäjän Neuvostotasavalta ryhtyi, on ennen kaikkea alimpaan rajaansa supistettava kasarmiopetus, työläisten ja talonpoikäin tulee olla harjaantuneita sotatehtävään, mikäli mahdollista eristämättä tuotannosta. Tämä johtaa suurenmoiseen armeijan menojen supistukseen ja ehkäisee tuotannon supistamista tai hävittämistä. Työläisten ja talonpoikain tulee oppien sotatoimet, loma-aikoinaan, valmistua vallankumouksen sotilaiksi, lakkaamatta olemasta tuotannollisina arvoina.
Toisena tärkeänä työläisten yleisen aseopetuksen tehtävänä on se, että kussakin kaupungissa ja kussakin pitäjässä proletaarit ja talonpojat muodostavat reservin, mikä on valmis aseihin millä hetkellä hyvänsä vihollisen lähestyessä. Kansalaissodan kokemus Venäjällä osottaa, minkälainen suunnaton merkitys on näillä reserveillä sosiallistisen sodan menestykselle. Tarvitsee vaan muistaa Pietarin Työläisreservirykmenttejä, jotka torjuivat punasesta pääkaupungista valkoiset rosvot. Uralin ja Donin kivihiilialueen työläiset, Orenburgin, Uralskin, Orenburgin kuvernementin y. m. työläiset ja talonpojat.
64 §. RUOSKAKURI VAIKO TIETOINEN KURI. Imperialistisessa armeijassa koko sen luonteen johdosta ei voi olla tietoista kuria. Sen armeijan muodostavat erilaiset luokkaryhmät. Työläiset ja talonpojat, väkisin ajettuina porvarisarmeijan kasarmeihin, jos he alkavat ymmärtää omia etujaan, täytyy ruoskan kanssa pakottaa alistumaan kultapolettisten kesyttäjäinsä kuriin. Sentähden porvarisarmeijassa kurin ehdottomasti tulee olla keppikuri, sentähden selkäsauna, kaikellainen kurinpito ja joukkoampumiset ovat, ei satunnaisia ilmiöitä siinä, vaan kaiken järjestyksen, kurin, »sotilaskasvatuksen» perustana.
Päinvastoin Punasessa Armeijassa, joka muodostuu työläisistä ja talonpojista ja suojelee työläisten ja talonpoikain etuja, pakottamisen tulee mitä pitemmälle sitä enemmän syrjäytyä työläisten vapaaehtoisen, kansalaissodan kuriin alistumisen tieltä. Mitä korkeammalle saadaan tietoisuustaso Punaisessa Armeijassa, sitä enemmän punaiset soturit alkavat ymmärtää, että heitä komentaa lopultakin koko työtätekevien luokka valtionsa ja sotilaspäällystönsä välityksellä. Kuri Punaisessa Armeijassa on siten vähemmistön (sotilaitten) alistumista työtätekevän enemmistön etuihin. Jokaisen päällystön järjellisen määräyksen takana ei ole komentaja ja hänen mielivaltansa, ei porvarisvähemmistö ja sen rosvoedut, vaan koko työläis- ja talonpoikaistasavalta. Senpätähden Punaisessa Armeijassa on sotilaiden poliittisella kasvatuksella, propagandalla ja agitationilla aivan poikkeuksellinen merkitys.
65 §. POLIITTISET KOMISAARIT ja KOMMUNISTIEN PUOLUERYHMÄT. Venäjän Neuvostotasavallassa, missä kaikki työläiset käyttävät oikeuttaan ilmaista tahtonsa neuvostojen välityksellä, työläiset ja talonpojat jo pari vuotta valitsevat kommunisteja toimeenpaneviin elimiin. Kommunistien puolue, jos käytämme porvarillista lausumistapaa, esiintyy joukkojen tahdosta tasavallan hallitsevana puolueena, sillä ei yksikään muu puolue ole osottautunut kykeneväksi johtamaan loppuun työväen ja talonpoikain voittoisaa vallankumousta. Tästä on tuloksena, että puolueemme on muuttunut tavallaan proletaarisen diktatuurin suunnattomaksi toimeenpanevaksi komiteaksi. Ja Punaisessa Armeijassa kuuluu kommunisteille sentähden johtava osa. Proletariaatin luokkatahdon johtajina armeijassa esiintyvät poliittiset komisaarit. Tämä määrää komisaarin keskinäisen suhteen päällystöön sekä joukko-osastojen kommunistisiin ryhmiin. Kommunistinen ryhmä on hallitsevan puolueen osa, komisaari on koko puolueen valtuuttama. Tästä johtuu hänen johtava osansa joukko-osastossakin ja joukko-osaston kommunistisessa ryhmässä. Siitä myös hänen päällystöä silmälläpitävä oikeutensa. Hän valvoo päällikkökuntaa, poliittisena ohjaajana valvoo hän teknillistä toimeenpanoa.
Puolueryhmän tehtävänä on selvittää puna-armeijalaisille kansalaissodan tarkoitus ja välttämättömyys alistaa omat harrastuksensa kaikkien työläisten edun alaiseksi. Ryhmän tarkoitus on omalla esimerkillään osottaa vallankumouksellinen uskollisuutensa ja totuttaa siihen myös joukko-osastonsa toverit. Ryhmän kullakin jäsenellä on oikeus pitää silmällä oman ja muidenkin komisaarien kommunistista toimintaa ja vaatia välttämättömiin toimenpiteisiin ryhtymistä korkeamman puoluejärjestön tai vastuunalaisempien komissaaritovereiden taholta. Ainoastaan tällä tavalla kommunistinen puolue pystyy puna-armeijalaiskommunistien häiritsemättä yleissotillaallista kuria, aikaansaamaan täydellisen valvonnan kaikkien jäsentensä yli ja ehkäisemään vallan väärinkäyttöä heidän puoleltaan.
Paitsi puolueryhmiä ja poliittisia komisaareja, on Punaisen Armeijan poliittisessa kasvatuksessa kokonainen divisionain, armeijain ja laivaston poliittisten osastojen verkko sekä selkäpuolen sotilaskomisaarien agitatsioni- ja valistusosastot. Venäjän proletaarinen valtio näissä järjestöissään muodostaa voimakkaan valistus- ja järjestökoneiston armeijataan varten ja koettaa mahdollisimman vähällä voiman kulutuksella saavuttaa mahdollisimman suuret tulokset. Näiden koneistojen vuoksi, agitationi- ja valistustyöllä armeijassamme on ei tilapäinen vaan järjestelmällinen, suunnitelmallinen luonne. Sanomalehti, puhuttu sana kokouksessa ja kouluopetus tulevat kunkin puna-armeijalaisen omaisuudeksi.
Valitettavasti mainitut järjestöt eivät välttäneet yleistä, melkein kaikkien suurten Neuvostovallan järjestöjen kohtaloa; he ovat joutuneet virkavallan alaisiksi, ne tahtovat erkaantua yhdeltä puolen joukoista, toiselta puolen puolueesta ja usein muuttuvat käytännössä laiskojen ja kyvyttömien sota-puoluevirkailijain turvakodeiksi. Ponteva taistelu tuollaisia taipumuksia vastaan on kommunistiselle puolueelle paljon välttämättömämpää ja tähdellisempää kuin taistelu virkavaltaa ja laiskottelua vastaan yleisneuvostokoneistossa, sillä tämän taistelun menestyksestä riippuu vississä määrin meidän voittomme läheisyys kansalaissodassa.
66 §. PUNAISEN ARMEIJAN MUODOSTAMINEN. Yleisen opetuksen tulee saattaa kasarmiopetus minimimäärään, jotta vastaisuudessa kokonaan haudattaisiin punainen kasarmi. Punaisen Armeijan muodostamisen tulee asteettain lähetä tuotannollisten työläisten yhdistymistä ja siten hävittää armeijamaisen yhteenliittymisen keinotekoinen luonne. Yksinkertaisemmin sanoen, asia on seuraava: tsaarin tai porvaristilanherrain valtion tyypillinen, vakinainen armeija muodostettiin ihmisistä, jotka kuuluivat mitä erilaisimpiin luokkiin, jolloin mobilisoidut pakkoa käyttäen reväistään irti heidän luonnollisesta kiinnekohdastaan: työmiehet — tehtaasta, talonpojat — aurasta, virkailijat — laitoksestaan ja kauppiaat — myymälästään. Sitten mobilisoidut keinotekoisesti yhdistettiin kasarmissa ja jaettiin sotilasosastoihin. Porvarisvaltiolle olisi edullista hävittää mobilisoitujen työläisten ja talonpoikain kaikki yhteys tehtaan ja maaseudun kanssa, jotta helpommin voisi muokata niistä työtätekevien sorron sokeita aseita, jotta olisi helpompi pakottaa toisen kuvernementin työläiset ja talonpojat ampumaan toisen kuvernementin työläisiä ja talonpoikia.
Kommunistinen puolue Punaisen Armeijan luomisessa pyrkii käyttämään aivan päinvastaista menettelytapaa. Vaikkakin kansalaissodan olosuhteet pakottavat sen välistä hyväksymään vanhamallisen armeijan muodostamisen keinot, niin todellisuudessa se pyrkii muuhun. Se pyrkii siihen, että muodostettu joukko-osasto, esim. komppania, pataljoona, rykmentti, prikaatti, sattuisi yhteen mikäli mahdollista tehtaan, konepajan, kylän, kirkonkylän j. n. e. kanssa. Toisin sanoen, se koettaa itsessään keinotekoisen sotilasyhtymän järjestää uudelleen työläisten luonnollisen tuotannollisen yhtymisen pohjalle ja sillä vähentää keinotekoisuutta. Tällä tavoin muodostetut proletaariset joukko-osastot ovat tiiviimmät, ne on saatettu kurin alaiseksi itse tuotannon keinoin ja vähemmän tarvitaan pakolliseen kuriin ryhtyä ylhäältä käsin.
Punaisen Armeijan järjestämiselle on suunnattomasta merkityksestä lujan, tietoisen proletaarisen kantajoukon luominen. Proletaarinen diktatuuri sellaisessa, etupäässä talonpoikaismaassa kuin Venäjällä, merkitsee sitä, että proletaarinen vähemmistö johtaa ja järjestää talonpoikaisenemmistöä (keskivarakasta), joka kulkee järjestävän proletariaatin mukana, uskoo sille poliittisen johdon ja järjestämisen. Tämä kaikin puolin koskee myös Punaista Armeijaa, mikä on kurinalainen ja luja sikäli kuin sen proletaarinen ja kommunistinen luuranko on luja. Kerätä aineksia tätä luustoa varten, oikein se säännöstellä, ympäröidä vastaavassa määrin täydentävällä, mutta paljon monilukuisemmalla talonpoikaisaineksella, — kas siinä kommunistisen puolueen perustava järjestämistehtävä voittoisan Punaisen Armeijan muodostamisasiassa.
67 §. PUNAISEN ARMEIJAN PÄÄLLIKKÖKUNTA. Punaista armeijaa alettiin rakentaa vanhan tsaari-armeijan raunioille. Lokakuun vallankumouksen voittaneella proletariaatilla ei ollut punaista proletaarista upseeristoaan. Omata ja sovelluttaa kansalaissotaa varten maailman sodan kokemukset, omata ja sovelluttaa armeijassa sotilasopetusta varten kukistetun hallinnon keräämä sotilasteknillinen kokemus, voi proletariaatti vaan yhdellä seuraavista kolmesta tavasta: 1) luoda omia punaisia päälliköitä ja vaan niitä laskea päällikkyyteen, jättäen vanhoille upseereille vaan opettajan osa; 2) luovuttaa päällikkyys armeijassa vanhoille upseereille komisaarien vastaavan valvonnan alaisena; 3) ottaa käytäntöön molemmat yhdessä. Asia ei sietänyt viivytystä, kansalaissota alkoi, armeija oli nopeasti muodostettava ja viipymättä vietävä taisteluun. Sentähden proletaarivalta päätti sovelluttaa kolmatta keinoa. Alettiin järjestää punaisten päällikköjen kouluja, jotka laskivat upseereja, jotka soveltuivat suorittamaan joukossa vaan alempia päällikkötehtäviä. Sen yhteydessä mitä suuremmassa määrin Punaisen Armeijan muodostamiseen ja sen komentamiseen kiinnitettiin vanhaa upseeristoa.
Vanhan upseeriston käyttäminen yhdistyi moniin suurenmoisiin vaikeuksiin, mitkä eivät vieläkään ole voitetut.
Tämä upseeristo osottautui jakaantuneeksi kolmeen ryhmään. Vähemmistö, joka oli enemmän tai vähemmän Neuvostovallalle myötätuntoista. Vähemmistö, joka määrätysti oli ja on proletariaatin luokkavihollisten puolella ja aktiivisesti avustaa niitä. Välillä olevan upseeriston enemmistö, joka menee sen mukana, kuka on vahvempi, ja jotka palvelevat Neuvostovaltaa samoin kuin työläiset palvelevat kapitalistia, jolle myyvät työvoimaansa. Kommunistisen puolueen tehtävänä tämän johdosta on kaikin puolin käyttää hyväkseen sille myötämielistä vähemmistöä. Tehdä vaarattomaksi valkokaartilaisvähemmistö erikoisten pakkotoimenpiteitten kaikkia keinoja käyttäen. Keskustan upseerit, poliittisesti puolueettomina kansalaissodassa, ovat lujasti yhdistettävä mukaan ja koetettava saada heiltä omantunnonmukaista työtä selkäpuolella ja uskollisuutta rintamalla.
Vanhan upseeriston käyttäminen on jo antanut meille suunnattomia tuloksia Punaisen Armeijan luomistyössä. Me suoritimme tässä porvaris-tilanherrain järjestyksen edullisen pakkoluovutuksen sotilasteknillisen tiedon alalla. Mutta tämä käyttäminen osottautui myös mitä vaarallisemmaksi, mikäli se oli yhteydessä päällikkökunnan joukkopetoksiin ja petettyjen ja vihollisten käsiin joutuneiden puna-armeijalaisjoukkojen joukkouhreihin.
Tämän johdosta kommunistisen puolueen päätehtävänä on, ensiksi, työväen ja talonpoikain armeijan todellisten päälliköiden — punaisten upseerien — voimaperäinen valmistus ja mitä kiireellisin kommunistien opetus Neuvostovallan luomassa pääesikunnan Punaisessa Akatemiassa. Toiseksi kaikkien komisaari-kommunistien ja kaikkien puolueen sotilastoimitsijain läheinen liittäminen mitä vaikuttavinta kontrollia varten koko ei-kommunistisen päällikkökunnan suhteen.
68 §. VALITTU VAIKO NIMETTY PÄÄLLIKKÖKUNTA. Porvarisvaltion armeijassa, joka muodostetaan yleisen asevelvollisuuden perustalla, on suuri enemmistö talonpoikia ja työläisiä; sitä taas hallitsee upseeristo, joka kuuluu aatelistoon ja porvaristoon. Kun me entisessä ohjelmassamme esitimme vaatimuksen, että päällystö on valittava, niin tällä oli tarkoituksena riistää armeijan päällikkyys riistäjäluokkien käsistä. Tämä vaatimus oli tehty siinä luulossa, että poliittinen valta jää porvariston käsiin, armeijan taas tullessa demokratiseeratuiksi. Tietysti tämä vaatimus ei ollut toteutettavissa, sillä mikään porvaristo maailmassa ei missään milloinkaan suostuisi ilman taistelua luovuttamaan sorron sotilaskoneistoaan. Mutta taistelua varten militarismin kanssa, taistelua varten upseerien kastin etuoikeuksia vastaan päällikkökunnan valitsemisvaatimuksella oli suunnaton merkitys, samoin kuin sillä on merkitystä myös imperialististen armeijain hävittämiseen nähden yleensä.
Päinvastoin on Punainen Armeija proletariaatin vallan alainen. Se hallitsee sitä neuvostojen keskuselinten avulla, jotka itse valitsee. Se hallitsee sitä armeijaa kaikilla asteilla komisaari-kommunistien avulla, joiden valtava enemmistö sekä selkäpuolella että rintamalla on värvätty työläisistä. Näissä oloissa päällystön valitsemiskysymys voi olla vaan teknillisestä merkityksestä. Koko asian ydin nyt on siinä, mikä on edullisempi, mikä tekee armeijan nykyisessä tilassaan taistelukykyisemmäksi: alhaalta käsin päälliköiden valintako tai nimityksensä ylhäältä päin. Ja mikäli me muistamme Punaisen Armeijamme pääasiallisesti talonpoikaista kokoonpanoa, niitä puutteita, joita sen täytyy kestää, kahden peräkkäisen sodan aiheuttamaa väsymystä, armeijan talonpoikaisen osan alhaista tietoisuustasoa, niin meille on aivan selvää, että päällystön valitseminen voisi vaan hajoittaa meidän joukkojamme. Tämä tietysti ei tee mahdottomaksi tapauksia, jolloin eri vapaaehtoisissa ja läheisesti yhtyneissä tietoisesti vallankumouksellisissa osastoissa valittu päällystö ei voi olla pahasta: valittaisiin lähipitäen niitä, jotka saisivat nimityksenkin. Yleisenä sääntönä, päällikkökunnan valitseminen, vaikka onkin ihanteena, nykyhetkellä käytännölisesti on vaarallinen ja turmiollinen. Kunhan se työläisjoukko, joka nyt muodostaa Punaisen Armeijan, kohoaa sille tasolle, jolla valitseminen on hyödyllistä ja välttämätöntä, niin silloin luultavasti ei enään maan päällä minkäänlaisia armeijoita tarvitakaan.
69 §. PUNAINEN ARMEIJA ON VÄLIAIKAINEN ARMEIJA. Porvaristo pitää kapitalistista järjestystä inhimillisen yhteiskunnan »luonnollisena» järjestyksenä, omaa herruuttaan luulee se ikuiseksi ja sentähden luo herruutensa välikappaleen — armeijan — lujaksi, pitkiksi vuosiksi, jos ei ikiajoiksi. Toisin katselee proletariaatti Punaista Armeijaansa. Työläiset ovat luoneet Punaisen Armeijan taistelua varten pääoman lahtariarmeijoiden kanssa. Punainen Armeija aiheutui kansalaissodasta ja lakkaa tämän sodan voitollisesti päätyttyä, sitten kun luokat ovat hävitetyt ja proletaarinen diktatuuri on itsestään loppunut. Porvaristo toivoo armeijansa ikuiseksi, siksi tämä ikuisuus heijastaisi vaan porvarillisen vallanpidon muuttumattomuuden. Ja päinvastoin työväenluokka toivoo lapsukaiselleen luonnollista ja kunniakasta kuolemaa siksi, että hetki, jolloin tulee mahdolliseksi Punaisen Armeijan hajallelasku, on oleva kommunistisen järjestelmän lopullisen voiton hetki.
Kommunistisen puolueen tulee selvittää puna-armeijalaisille, että he ovat maailmassa viimeisen armeijan sotilaita, jos Punainen Armeija voittaa pääoman lahtarikaartit. Mutta sen tulee selvittää myös kaikille Punaisen Armeijan rakennustyöhön osaaottajille, kaikille sitä lujittaville proletaari-talonpoikaisille kantajoukoille, että proletariaatti muuttui sotilaaksi määräajaksi ja pakosta, että vain tuotannon ala on luonnollinen sen työn sijoituspiiri, että Punaiseen Armeijaan osanotto ei missään tapauksessa saa johtaa erikoisen kerroksen muodostamiseen, joka pitkäksi aikaa tulee temmatuksi irti teollisuudesta ja maanviljelyksestä.
Kun Punaisen Armeijan luominen alettiin, kun se alkoi muodostua punakaartista, haukkuivat menshevikit ja sosialivallankumoukselliset kommunisteja siitä, että nämä pettivät yleistä kansan asestusta koskevan tunnussanan, että he luovat vakinaisen luokka-armeijan. Ettei Punainen Armeija voi olla vakinainen, ilmenee siitä, että kansalaissota ei voi kestää ikuisesti. Luokka-armeija taas armeijamme on siksi, että luokkataistelu on saavuttanut käijistyneisyyden korkeimman asteen. Ainoastaan toivottomasti hassahtanut pikkuporvarillinen utopisti voi tunnustaa luokkataistelun, mutta vastustaa Punaista Armeijaa. Kuvaavaa on, ettei itse porvaristokaan enää katso mahdolliseksi eikä tarpeelliseksi salata armeijansa luokkaluonnetta maailmansodan loppusuorituksen jälkeisenä aikana. Tässä suhteessa on erittäin opettavaa Saksan, Englannin ja Ranskan vakinaisten armeijain kohtalo. Saksan Perustava kokous on valittu yleisellä äänioikeudella. Sen suojana ovat Nosken vapaaehtoiset lahtarijoukot. Yleisen asevelvollisuuden perustalle muodostettu armeija ei enää voi olla porvarillisen Saksan suojana, luokkataistelun ollessa niin kärjistynyttä ja porvarillisen yhteiskunnan kehityttyä sellaiselle rappeutumisen asteelle, kuin Saksassa on päästy. Englannissa ja Ranskassa hallituksen tukena v. 1919 ei ollut armeijaa, joka on muodostettu yleisen asevelvollisuuden pohjalla ja joka otti osaa maailman sotaan, vaan samoin myös vapaaehtoiset lahtarijoukot, santarmit ja poliisit. Sillä tavalla, ei ainoastaan Venäjällä, alkaen vuodesta 1917, vaan myös koko Euroopassa, alkaen vuoden 1918 lopusta, tulee kuvaavaksi piirteeksi yleisen asevelvollisuuden järjestelmän hävittäminen ja luokka-armeijan järjestelmään siirtyminen. Tällöin venäläiset sosialipetturit — menshevikit ja sosialivallankumoukselliset — »esiintyvät» proletariaatin Punaisen Armeijan muodostamista vastaan, mutta länsimaissa heidän toverinsa Noske ja Scheidemann itse jäljestävät porvariston valkoista armeijaa. Sitten taistelu proletariaatin luokka-armeijan muodostamista vastaan yleisen kansanasestuksen ja »demokratian» nimessä käytännössä osoittautuu taisteluksi porvariston luokka-armeijan puolesta.
Mitä tulee kansan miliisiin, niin maailman kaikista porvarillisista tasavalloista demokratisimman — Sveitsin — esimerkki osottaa, mihin kääntyy tämä miliisi luokkataistelun kärjistymishetkellä. Sveitsin »kansallinen» miliisi porvariston hallitessa maassa muuttui yhtäläiseksi proletariaatin kukistamiseksi, jona on ollut mikä vähemmän demokratisten maiden vakinainen armeija hyvänsä. Semmoinen tullee olemaan »yleisen kansan asestuksen» kohtalo kaikkialla ja aina, missä tahansa se olisi toteutettukin, pääoman poliittisen ja taloudellisen herruuden aikana.
Kommunistinen puolue ei ole kansan yleisen asestuksen, vaan työtätekeväin yleisen asestuksen kannalla. Ja ainoastaan siinä yhteiskunnassa, missä ei tulle olemaan ketään muita kuin työntekijöitä, ainoastaan luokattomassa yhteiskunnassa on mahdollinen yleinen kansan asestus.
[1] Me puhumme tässä armeijasta sanan täydessä merkityksessä.
Mitä tulee Punaisen Armeijan alkuun, niin Punaisen Armeijamme edelläkävijänä voidaan pitää Pariisin Kommuunin armeijaa, jonka muodostivat 1871 Pariisin työläiset ja kaupunkilaisköyhälistö.