55 §. KANSALLISUUSSORTO. Yhtenä muotona, jolla ihminen sortaa toista, esiintyy kansallisuussorto. Yhtenä raja-aitana, joka jakaa ihmiskunnan, paitsi luokka-aitoja, on kansallisuusjako, kansallisuusviha ja vihamielisyys.
Yhtenä proletariaatin pettämis- ja sen luokkamerkityksen sumentamiskeinona on kansallinen ajometsästys, jota porvaristo on ymmärtänyt johtaa omaksi edukseen.
Tarkastelkaamme kuinka tietoisen proletaarin tulee suhtautua kansallisuuskysymykseen ja kuinka se tulee ratkaista kommunismin mahdollisimman pikaisen voiton eduksi.
Kansa tai kansakunta on ryhmä ihmisiä, jota yhdistää sama kieli ja joka asuu määrätyllä maa-alueella. Muitakin kansallisuusmerkkejä löytyy, mutta nämä ovat pääasiallisimmat ja perustavat.[1]
Kaikista parhaiten selittää esimerkki mitä sellainen kansallisuussorto on. Tsaarin hallitus vainosi juutalaisia antamatta heidän asua kaikkialla Venäjällä, päästämättä heitä valtion virkoihin, rajoitti kouluihin pääsyn, pani toimeen juutalaisverilöylyjä j. n. e. Sama hallitus ei antanut ukrainalaisten opettaa lapsiaan koulussa ukrainan kielellä, eikä sallinut yhdenkään kansan valtiossa vapaasti päättää, tahtooko tämä kansa elää Venäjän valtion yhteydessä vai eikö tahdo.
Saksan hallitus sulki puolalaiset koulut, Itävallan hallitus vainosi tshekin kieltä ja väkivalloin tunki tshekeille saksaa. Englannin porvaristo on pitänyt ja pitää pilkkanaan Afrikan ja Aasian alkuasukkaita, panee valtansa alle takapajulla olevia puolivillejä kansoja, ryöstää niitä ja ampuu heidän yrittäessään vapautua ikeestä.
Sanalla sanoen, kun valtiossa yksi kansallisuus käyttää kaikkia oikeuksia, ja toinen ainoastaan näiden oikeuksien osaa, jos yksi, heikompi kansallisuus väkivalloin yhdistetään voimakkaampaan ja sille vastoin sen tahtoa tyrkytetään vieras kieli, vieraat tavat y. m., eikä anneta sen elää omaa elämätään, — niin se on kansallisuussortoa ja kansallista tasaoikeudettomuutta.
56 §. PROLETARIAATIN YHTEYS. Ennen kaikkea meidän tulee asettaa ja ratkaista pää- ja peruskysymys: ovatko Venäjän työläiselle ja talonpojalle vihollisia saksalaiset, ranskalaiset, englantilaiset, juutalaiset, kiinalaiset ja tatarilaiset, riippumatta siitä mihin luokkaan he kuuluvat? Voiko hän vihata tai suhtautua epäluottamuksella toisen kansan edustajaan ainoastaan sentähden, että tämä puhuu toista kieltä, että tällä on musta tai keltainen iho, että tällä on toiset tavat ja tottumukset? On selvää, ettei voi, eikä saa niin tapahtua. Ranskan työläinen, Saksan työläinen, neekerityö-läinen on samanlainen proletaari kuin venäläinenkin työläinen. Mitä kieltä eri maiden työläiset puhunevatkin, heidän asemansa oleellisuus on siinä, että heitä kaikkia kapitalistit riistävät, että he kaikki ovat tovereita köyhyyden, sorron ja oikeudettomuuden perustalla.
Voiko venäläinen työmies rakastaa enemmän omaa kapitalistiaan vain sentähden, että tämä haukkuu oikealla venäläisellä äidinkielellä, että venäläiseen tapaan antaa vasten naamaa, että pieksee lakkolaisia oikealla venäläisellä nagaikalla? Tietenkään ei voi, samoinkuin saksalainenkaan työmies ei voi rakastaa omaa kapitalistiaan enemmän ainoastaan sentähden, että tämä ivailee häntä saksan kielellä ja saksalaiseen tapaan. Kaikkien maiden työläiset ovat luokkaveljiä ja kaikkien maiden kapitalistien vihollisia.
Samaa voidaan sanoa myös kaikkien kansojen talonpoikaisköyhälistöstä. Venäjän talonpoikaa — köyhää ja keskivarakasta — lähempänä ja kalliimpana on unkarilainen talonpoika, Sisilian ja Belgian talonpoikaisköyhälistöläinen, kuin oma venäläinen kulakki — pohatta ja sitä enemmän tosivenäläinen tilanherra — nylkyri Purishkevitsin ja Markovin malliin.
Mutta koko maailman työläisten ei ainoastaan tule tunnustaa itseään veljiksi luokan, veljiksi sorron ja riiston mukaan. Huonosti olisi, jos he soimaisivat kapitalistejaan ainoastaan kukin omalla kielellään, jos he ainoastaan kuivaileisivat toinen toistensa kyyneleitä ainoastaan omaksi hyväkseen ja omassa valtiossaan kävisivät taistelua omien vihollistensa kanssa. Sorron ja orjuuden veljien tulee olla yhden yleismaailmallisen liiton veljiä taistellakseen kapitaalia vastaan. Unhottaen kaiken kansallisuuseron, mikä heitä sotkee, tulee heidän yhtyä yhteen voimakkaaseen liittoon yhteisesti taistellakseen kapitaalia vastaan. Ainoastaan sellaiseen kansainväliseen liittoon yhtyen voivat he voittaa maailman pääoman. Sentähden jo 60 vuotta sitten kommunismin perustajat Marx ja Engels kuuluisassa »Kommunistisessa Manifestissaan» heittivät suuren tunnussanan: »Kaikkien maiden köyhälistö, liittykää yhteen!»
Työväen luokalle on välttämätöntä hävittää kaikki kansalliset ennakkoluulot ja vihamielisyys ei ainoastaan yleismaailmallista rynnäkköä varten pääoman kimppuun ja sen täydellistä voittamista varten, vaan myöskin yhtenäisen maailman talouden järjestämiseksi. Ei ainoastaan Neuvosto-Venäjä voi elää ilman Donin hiiltä, Bakun naftaa, Turkestanin puuvillaa, vaan myös koko Europa ei voi tulla toimeen ilman Venäjän metsää, hamppua, liinaa, platinaa ja ameriikalaista viljaa, Italia ilman englantilaista hiiltä, Englanti ilman egyptiläistä puuvillaa j. n. e. Porvaristo ei ole pystynyt järjestämään maailman taloutta ja on katkaissut siinä kaulansa. Sellaisen talouden voi panna kuntoon ainoastaan proletariaatti. Mutta sitä varten sen tulee julistaa tunnuslause: koko maailma, kaikki sen rikkaudet kuuluvat koko työn maailmalle. Mutta sellainen tunnussana merkitsee saksalaisten työläisten täydellistä kieltäytymistä heidän kansallisista rikkauksistaan, englantilaisten — omistaan j. n. e. Jos kansalliset ennakkoluulot ja kansallinen kiihko asettuu teollisuuden ja maanviljelyksen kansainvälistyttämisen tielle, niin on se lyötävä kaikkialla alas esiintyköönpä se millaisen korun alla hyvänsä!
57 §. KANSALLISVIHAN SYY. Mutta kommunisteille ei riitä sodan julistaminen kansallisuussorrolle ja kansainvälisille ennakkoluuloisille ja kansainvälisen yhteenliittymisen kuuluttaminen taistelua varten pääomaa vastaan ja voittoisan proletariaatin taloudellisen maailman liiton hyväksi. Täytyy löytää keino kaikenlaisen kansallisen shovinismin ja itsekkyyden, kansallisen heikkouden ja itserakkauden, kansallisen tulevaisuuden pikaista poistamista varten työtätekevistä joukoista. Mutta tämä ihmiselämän vielä petomaisen ajan ja feodaali-porvarillisen kauden petomaisen kansallisuusajometsästyksen perintö yhä edelleen raskaana vuorena painaa maailman proletariaatin niskoilla.
Kansallinen epäsopu ja vihamielisyys ovat hyvin vanhaa perua. Oli aika, jolloin eri heimot eivät ainoastaan käyneet sotaa toisiaan vastaan maasta ja metsistä, vaan yksinkertaisesti söivät suuhunsakin toisen heimon jäseniä. Tämän petomaisen epäluulon ja vihan jätteet kansojen kesken, mutta vielä enemmän eri rotujen kesken yhä vielä elävät kaikkien maiden työläisten ja talonpoikain keskuudessa. Nuo heimovihan jätteet vähitellen kuoleutuvat sitä mukaa kuin maailman liikevaihto, taloudellinen lähentyminen, siirtolaisuus ja eri kansallisuuksien, jotka joutuvat samalle maa-alueelle, sekaantuminen kehittyy, varsinkin eri maiden työläisten yhteisen luokkataistelun pohjalla. Mutta nämä samat kansallisuusvihan jätteet eivät ainoastaan ole vähenemättä, vaan leimahtavat uudella voimalla, kun kansallisuusvihaan yhdistetään luokkaharrastuksien vastakkaisuus tai sellaisen vastakkaisuuden ilmeisyys.
Kunkin maan porvaristo riistää ja sortaa omaa proletariaattiaan. Mutta se käyttää kaikki voimat osottaakseen omalle proletariaatilleen, ettei se ole tämän vihollinen, vaan tätä ympäröivät toiset kansat. Saksan porvaristo pauhaa omille työläisilleen: lyö ranskalaista, lyö englantilaista! Englannin porvaristo: lyö saksalaista! Kaikkien maiden porvaristo alkaa varsinkin viime aikoina huutaa: lyö juutalaista! Kaikkea tätä tehdään siksi, jotta työväen luokan luokkataistelu sortajiaan kapitalisteja vastaan saataisiin käännetyksi kansalliseksi taisteluksi.
Mutta porvaristo ei tyydy yksin kansalliseen ajometsästykseen vieroittaakseen työläiset taistelusta sosialismin puolesta. Se koettaa saada sitä aineellisesti viehättymään toisten kansojen sortoon. Kun äskeisen maailman sodan aikana saksalaiset porvarit ulvoivat: »Saksa, Saksa yli kaiken» (Saksan kansallislaulu), koettivat Saksan porvarilliset taloustieteilijät todistella työläisilleen, kuinka paljon nämä hyötyvät voitosta, näin muodoin siis voitettujen maiden sorretuista ja ryöstetyistä työläisistä. Sotaan saakka porvaristo todella osti työväen luokan kermakerrosta voitoillaan, joita saatiin ryöstämällä siirtomaita ja sortamalla takapajulla olevia ja heikkoja kansoja. Europan edistysmaiden työläiset, kaikista parhaiden palkatun osansa persoonassa, antautuivat kapitalistien provokatsionille ja sallivat sosialistipat-rioottien pettää itseään, että heilläkin on isänmaa, hekin ottavat osaa siirtomaiden ja puoliriippuvaisten kansojen ryöstöön. Työläiset, jotka kapitalismin aikana esiintyvät patriootteina, myyvät kuparikolikkoon todellisen isänmaansa, sosialismin ja muuttuvat takapajulla olevien ja heikkojen kansojen kuristajiksi.
58 §. KANSOJEN TASA-OIKEUS JA ITSEMÄÄRÄYSOIKEUS; LIITTOUTUMINEN. Kommunistinen puolue, julistaen säälimättömän sodan kaikelle toisen ihmisen harjoittamalle toisen sorrolle, nousee mitä päättävimmällä tavalla kansallisuussortoa vastaan, jota ei voi välttää porvarillisen järjestelmän vallitessa. Vielä pontevammin ja säälimättö-mämmin käy se taistelua pienintäkin itse työväenluokan osanottoa vastaan tähän sortoon. Mutta ei riitä, että suurten ja voimakkaiden valtioiden proletariaatti kieltäytyy kaikesta toisten kansojen riistoaikeista, joita sen porvaristo, sen aatelisto ahdisti. Vaan täytyy myös olla niin, ettei sorrettujen kansojen proletariaatti tuntisi epäluuloa niiden maiden omia tovereitaan kohtaan, jotka olivat sortavina maina. Kun Tshekkien maa oli saksalaisporvarillisen Itävallan sortamana, piti tshekkiläinen työmies sortajanaan kaikkia saksalaisia yleensä. Puolalaisia sorti meidän tsaarivaltamme, mutta puolalaiseen väestöön jäi epäluulo kaikkea venäläistä, eikä ainoastaan Venäjän tsaaria, tilanherroja, kapitalisteja kohtaan. Perustuksiaan myöten kaiken sorrettujen kansojen työläisten vastenmielisyyden hävittämiseksi sortavien kansojen työhäisiä kohtaan, on välttämätöntä ei ainoastaan julistaa vaan myös todella toteuttaa täydellinen kansallinen tasa-arvo. Tämä tasa-arvo tulee olla toteutettua kielen, koulun, uskonnon, j. n. e. tasa-oikeuden alalla. Vähän on sekin, proletariaatin tulee olla valmiina toteuttamaan täydellinen kansallinen itsemäärääminen, s. o. jättää joka kansallisuuden työläisenemmistölle täydellinen vapaus ratkaista kysymys haluaako se liittyä läheiseen, vapaaehtoiseen valtioliittoon (federatioon) tai tahtooko olla aivan erossa.
Ei suinkaan kommunistit, kysyy lukija, voi kannattaa kansallisuuksien jakoa. Miten silloin kävisi yhtenäisen koko maailman proletariaatin valtion, johon ponnistelevat kaikki kommunistit? Tässähän on jotain ristiriitaa.
Mitään ristiriitaa siinä ei ole, vastaamme me. Koko maailman työläisten täydellisen yhteyden mahdollisimman pikaisen saavuttamisen vuoksi juuri on välistä välttämätöntä hyväksyä yhden kansallisuuden väliaikainen ero toisesta.
Tutkikaamme kaikki tapaukset, joita voi sattua.
Otaksukaamme, että Baijerissa, joka kuuluu yhdistyneeseen Saksaan, on julistettu neuvostotasavalta, mutta Berlinissä jatkaa hallitsemistaan Nosken ja Scheidemanin porvarillinen diktatuuri. Voivatko Baijerin kommunistit siinä tapauksessa tavotella Baijerin riippumattomuutta? Eivät ainoastaan Baijerin, vaan myös muun Saksan kommunistien tulee tervehtiä Neuvosto-Baijerin eroittamista, sillä tämä ero ei tule olemaan ero Saksan proletariaatista, vaan hallitsevan saksalaisen porvariston ikeestä.
Ottakaamme päinvastainen tapaus. Koko Saksassa, paitsi Baijerissa, on julistettu neuvostovalta. Baijerin porvaristo on Neuvosto-Saksasta eroamisen puolella, Baijerin proletariaatti taas siihen yhtymisen kannalla. Kuinka kommunistien tulee menetellä? Selvä on, että Saksan kommunistien tulee kannattaa Baijerin työläisiä ja asevoimin tukahuttaa Baijerin porvariston eroyritykset. Tämä ei merkitse Baijerin kukistamista, vaan baijerilaisen porvariston.
Otaksukaamme, että neuvostovalta on julistettu sekä Englannissa että Irlannissa, s. o. sekä sortajain että sorrettujen maassa. Otaksukaamme edelleen, etteivät Irlannin työläiset luota Englannin työläisiin, maan työväkeen, joka on sortanut heitä kokonaisten vuosisatojen ajan. Otaksukaamme, että he tahtovat täydellistä eroa Englannista. Tämä ero on taloudellisesti vahingollista. Kuinka tulee sellaisessa tapauksessa Englannin kommunistien menetellä? He eivät missään tapauksessa saa väkivalloin, s. o. samoin kuin Englannin porvaristo teki, ylläpitää liitossaan Irlantia. Heidän tulee sallia sille täydellinen vapaus erota. Minkätähden?
Sentähden, että, ensiksi, kerta kaikkiaan osotettaisiin Irlannin työläisille, etteivät he, vaan heidän porvaristonsa ole sortaneet Irlantia ja siten hankkivat itselleen luottamuksen.
Toiseksi sentähden, että Irlannin työläiset kokemuksesta oppisivat, jotta itsenäisenä olo heille pikkuvaltiona on epäedullista, jotta he kokemuksesta oppisivat, että ainoastaan läheisessä valtiollisessa ja taloudellisessa yhteydessä Englannin proletariaatin ja muiden proletaaristen maiden kanssa voi kaikista parhaiten järjestää teollisuuden.
Otaksukaamme vielä, että joku porvarishallituksinen kansa tahtoo erota jostain proletaarihallituksellisesta kansasta, jolloin eroa haluavan kansan työväen luokka enemmistönä tai ainakin melkoisena osana on eron puolella. Heillä ei ole, otaksukaanme, luottamusta ei ainoastaan sen maan kapitalisteihin vaan myös työläisiin, jonka porvaristo sitä sorti. Kaikista parhainta on tässäkin tapauksessa antaa proletariaatin jäädä vastakkain oman porvaristonsa kanssa, jotta se voisi tälle vakuuttaa: en minä sinua sorra, vaan tuo vieras maa. Työväen luokka hyvin pian näkee, että porvaristo tavoittelee itsenäisyyttä siksi, että voisi itsenäisesti omaa proletariaattiansa nylkeä. Se näkee myös, että naapurineuvostovaltion proletariaatti kutsuu häntä liittoon ei häntä riistääksensä, ei sortaaksensa, vaan yhdessä vapautuakseen riistosta ja sorrosta.
Sillä tavalla, kommunistit, ollen yhden maan proletariaatin toisesta eroa vastaan, erittäinkin silloin kun nämä maat ovat taloudellisesti sidotut, voivat kuitenkin suostua väliaikaiseen erottamiseen. Kuten äiti antaa lapsensa kerran koskea tuleen, ettei se kymmentä kertaa kurotteleisi siihen.
59 §. KUKA ILMAISEE »KANSAN TAHDON»? Kommunistinen puolue tunnustaa kansojen itsemääräysoikeuden aina eroon saakka. Mutta se katsoo, että kansan tahdon ilmaisee kansan työtätekevä enemmistö; eikä sen porvaristo. Sentähden olisi oikeammin sanoa, että me emme tunnusta kansan itsemääräysoikeutta, vaan kansan työtätekevän enemmistön oikeuden. Mitä porvaristoon tulee, niin me, riistettyämme siltä kansalaissodan ja proletariaatin diktatuurin aikana kaikki kansalaisvapaudet, riistämme siltä myös oikeuden äänestää kansallisissa kysymyksissä.
Kuinka on sellaisten kansojen itsemääräysoikeuden ja eron laita, jotka ovat hyvin alhaisella tai aivan alkuperäisellä kehityskannalla? Kuinka on kansojen, joilla ei ole proletariaattia eikä porvaristoa, tai on se vasta kehittymässä? Ottakaamme, esim. meidän tunguusimme, kalmukkimme, burjaattimme, monet siirtomaiden kansat. Kuinka menetellä, jos nämä kansat tulevat tavottelemaan, otaksukaamme, täydellistä eroa sivistyneemmästä kansasta ja jopa kansasta, joka on toteuttanut sosialismin? Eikö se ole raakalaisuuden lisääntymistä sivistyksen kustannuksella?
Me ajattelemme, että jos sosialismi toteutuu maailman edistyneimmissä maissa, niin kehityksessä jälelläolevat ja puoliraakalaiskansat kaikista helpommin yhtyvät juuri vapaaehtoisesti yhteiseen kansojen liittoon. Imperialistisella porvaristolla, joka on ryöstänyt siirtomaita ja väkivalloin yhdistänyt ne itseensä, on syytä pelätä siirtomaiden poisjäämistä. Proletariaatti, joka ei aijo ryöstää siirtomaita, voi saada sille välttämättömät raaka-aineet näistä siirtomaista tavaravaihdon avulla, sallien alkuasukkaiden ja takapajulla olevien kansakuntien järjestää oma sisäinen elämänsä, kuten he haluavat.
Sillä tavalla, kommunistinen puolue lopettaakseen kansallisen sorron ja vihamielisyyden, esittää kansojen itsemääräysvaatimuksen.
Kaikkien maiden proletariaatti käyttää tätä oikeutta, tehdäkseen lopun natsionalismista ja vapaaehtoisesti liittyäkseen federatiiviseen liittoon.
Kun taas federatiivinen liitto osottautuu riittämättömäksi yleisen maailman talouden aikaansaamiseksi ja suunnaton enemmistö tunnustaa tämän riittämättömyyden, tullaan muodostamaan yhtenäinen maailman sosialistinen tasavalta.
Jos tarkastelemme, miten porvaristo asetti ja ratkaisi (tai tappoi, mikä useimmin tapahtui) kansallisuuskysymyksen, niin näemme, että porvaristoluokka nuoruutensa aikana ratkaisi kansallisuuskysymyksen aivan toisella tavalla kuin se ratkaisee sen vanhuutensa ja rappeutumisensa kaudella.
Kun porvaristo oli sorrettuna luokkana, kun vallassa oli aatelisto kuninkaineen ja tsaarineen, kun tsaarit ja kuninkaat antoivat koko kansoja tyttäriensä myötäjäisiksi naimisiin mennessä, silloin porvaristo ei ainoastaan puhunut kauniita sanoja kansojen vapaudesta, vaan myös koetti toteuttaa tämän vapauden ainakin omaan kansakuntaansa nähden. Esimerkiksi Italian porvaristo, siihen aikaan kun Italia oli Itävallan monarkian alainen, oli maansa vapausliikkeen etunenässä ja pyrki vapauttamaan Italiaa vieraasta ikeestä ja yhdistämään sen yhdeksi valtioksi. Kun Saksa oli hajaantuneena kymmeniin pikku kreivikuntiin ja Napoleonin saappaan painamana, saksalainen porvaristo pyrki yhdistämään Saksan yhdeksi suureksi valtioksi ja vapauttamaan ranskalaisista sortajista. Kun Ranska, kukistettuaan Ludvig XVLnnen itsevaltiuden, joutui muun Euroopan monarkististen valtioiden hyökkäysten alaiseksi, johti Ranskan radikaalinen porvaristo maansa puolustusta ja loi — »Marseljeesin». Sanalla sanoen, kaikkialla sorrettujen kansojen porvaristo oli niiden vapaustaistelun etunenässä, loi mitä rikkaimman kansalliskirjallisuuden, kehitti keskuudestaan mitä nerokkaimpia kirjailijoita, taiteilijoita, runoilijoita, filosofeja. Niin oli ennen, kun porvaristo itse oli sorrettuna luokkana.
Miksi sorrettujen kansojen porvaristo ponnisteli niiden vapauttamiseksi? Jos lukee niiden runoilijoita ja taiteilijoita, jos uskoo heidän sanojaan, niin sentähden, että se oli kaikkea kansallista sortoa vastaan, sentähden, että se puolusti jokaisen, pienimmänkin kansakunnan vapautta ja itsemääräämisoikeutta. Tosiasiassa porvaristo ponnisteli aikanaan vapauteen ulkomaisesta ikeestä muodostaakseen oman porvarillisen valtionsa, itse ryöstääkseen omaa kansaansa kilpailijoitta, itse kootakseen kaiken lisäarvon, jonka asianomaisen maan työläiset ja talonpojat luovat.
Tämän osottaa minkä kapitalistisen maan historia tahansa. Kun porvaristo on oman kansansa kanssa sorrettuna huutaa se kansojen vapaudesta yleensä, kaiken kansallisen ikeen sietämättömyydestä. Mutta heti kun kapitalistiluokka on saavuttanut vallan ja karkoittanut muukalaiset valloittajat, olkoot ne muukalaista aatelistoa tai muukalaista porvaristoa, se itse koettaa kukistaa minkä tahansa heikomman kansan, joka edullisesti on kukistettavissa. Vallankumouksellinen Ranskan porvaristo Dantonin, Robespierren ja muiden ensimäisen vallankumouksen suurten toimihenkilöiden kautta kehoitti kaikkia maailman kansoja vapautumaan kaikista tyranneista. Rouget de Listen Marseljeesia, jota kaikki vallankumoukselliset sotilaat lauloivat, ymmärtää ja rakastaa jokainen sorrettu kansa. Mutta sama Ranskan porvaristo (vaikkakin toisen kerroksensa kautta) Napoleonin johdolla jopa tuon saman Marseljeesin sävelten kaikuessa, kukisti Espanjan, Italian, Saksan ja Itävallan kansat ja ryösti niitä Napoleonin kaikkien sotien kestäessä. Saksan sorrettu porvaristo Schillerinsä ja hänen »Wilhelm Teliinsä» kautta lauloi kansojen taistelusta muukalaisia tyranneja vastaan. Sama porvaristo Bismarckinsa ja Moltkensa kautta myös erotti Ranskasta ja väkivalloin yhdisti itseensä ranskalaisen Elsass-Lotringin maakunnan, otti Slesvigin Tanskalta, sorti Posenin puolalaisia j. n. e. Vapautettuaan itsensä Itävällan aateliston ikeestä Italian porvaristo alkoi ampua Tripolin beduineja, albaaneja ja dalmaatteja Adrianmeren rannikolla ja turkkilaisia Anatoliassa.
Miksi tämä näin on käynyt ja käy? Miksi kaikkialla porvaristo esittää kansallisen vapauden vaatimuksen, mutta ei missään milloinkaan voi sitä toteuttaa teossa?
Tämä johtuu siitä, että kukin kansallisesta ikeestä vapautunut porvarisvaltio välttämättömästi pyrkii laajenemaan. Kapitalistisen maan porvaristo ei tyydy ainoastaan oman proletariaattinsa riistämään. Sille on välttämätöntä raaka-aine maailman kaikilta ääriltä ja se pyrkii hankkimaan siirtomaita, voidakseen, kukistaen alkuasukkaat, esteettömästä varustaa tehtaansa näillä raaka-aineilla. Sille on välttämätöntä tavarainsa menekkimarkkinat ja se koettaa niitä hankkia takapajuisista maista, ollenkaan välittämättä siitä, miten siihen suhtautuu näiden maiden väestö ja nuori, vielä voimistumaton porvaristo. Sille ovat välttämättömiä maat, minne voi siirtää liian pääoman ja missä voi paikallisista työläisistä kiskoa voittoa itselleen, ja se ryöstää näitä maita, niihin sijoituttuaan, kuten omaakin maataan. Jos siirtomaiden anastuksessa ja takapajuisten maiden riistossa sattuu tielle toisen maan voimakas porvaristo, ratkaistaan kysymys sodalla, samanlaiselta maailmansodalla, joka vasta päättyi Euroopassa. Tuloksena on, että siirtomaat ja takapajuiset maat ovat jääneet saman riiston alaisiksi, ainoastaan niiden sortaja on muuttunut. Mutta, sitäpaitsi, riistettävien maiden joukkoon joutuivat tappion kärsineet Saksa, Itävalta ja Bulgaria, jotka ennen sotaa olivat vapaita maita. Sillä tavoin porvarillisen järjestelmän kehitys ei ainoastaan ole vähentämättä niiden maiden lukua, jotka ovat toisten maiden ja niiden porvariston ikeen alaisina, vaan aivan päinvastoin: porvariherruus johtaa yleiseen kansallisuussortoon, koko maailma joutuu sodassa voittaneiden kapitalististen valtioiden ryhmän sorron alaiseksi.
60 §. ANTISEMITISMI JA PROLETARIAATTI. Kaikista vaarallisempiin kansallisen ajometsästytksen muotoihin kuuluu antisemitismi, juutalaisvastaisuus s. o. seemiläisen rodun, johon kuuluvat (arabialaisten rinnalla) juutalaiset, ajometsästys. Juutalaisia vainosi ja ajometsästi tsaarin yksinvaltius pelastaakseen työväen ja talonpoikain vallankumoukselta. Sinä olet köyhä siksi, että sinua ryöstää juutalainen, puhuivat mustasotnialaiset ja koettivat kääntää sorrettujen työläisten ja talonpoikain vastenmielisyyden ei tilanherroja ja porvareita kohtaan, vaan koko juutalaiskansaa vastaan. Sillä välin juutalaiset, kuten kaikkikin kansat, jakaantuvat eri luokkiin ja kansaa ryöstää ainoastaan juutalaisten porvarillinen kerros ja ryöstää samalla tavalla yhdessä muiden kansojen kapitalistien kanssa. Juutalaistyöläiset ja ammattilaiset taas vakinaisen asumapaikkansa piirissä elivät aina kauheassa kurjuudessa ja köyhyydessä, suuremmassa kurjuudessa kuin muut Venäjän työläiset.
Venäjän porvaristo ei vainonnut juutalaisia ainoastaan sentähden, että olisi kääntänyt omien riistettyjen työläistensä huomion omasta ikeestään, mutta myös siksi, että raivaisi kilpailijansa kaupassa ja teollisuudessa.
Viime aikoina huomataan kaikissa maissa porvarisluokkain taholta juutalaisten ajometsästyksen lisääntyminen. Eri maiden porvaristo ei ainoastaan taistele sillä tavoin yhden kilpailijansa kanssa proletariaatin ryöstössä, vaan myös taistelee eteenpäin tunkeutuvaa vallankumousta vastaan Nikolai II tapaan. Vielä äskettäin antisemitismi Saksassa, Englannissa, Amerikassa on kehittynyt hyvin heikosti. Nyt jo Englannin ministerit pitävät antisemitistisiä puheita. Tämä on varma merkki, että Lännen porvarilliset maat ovat kukistumisensa kynnyksellä ja että porvaristo koettaa ostautua työväen vallankumouksesta irti antaen sille syötäväksi Rothschildit ja Mendelsohnit. Venäjällä antisemitismi vaikeni helmikuun vallankumouksen aikana, mutta päinvastoin kasvoi sitä suuremmaksi, mitä voimakkaammaksi kärjistyi porvariston kansalaissota proletariaattia vastaan, ja mitä toivottomimpia olivat porvarien yritykset!
Kaikki tämä osottaa, että antisemitismi on yksi taistelumuoto sosialismia vastaan ja huonosti käy sen työmiehen ja talonpojan, joka antaa luokkavihoiksensa pettää itseänsä.
[1] Esim. juutalaisilla oli aikaisemmin maa-alue ja yleinen kieli, nyt heillä ei ole maa-aluetta ja muinaisjuutalaista kieltä he kaikki eivät ymmärrä; mustalaisilla on oma kielensä, mutta ei määrättyä maa-aluetta. Maataviljelevillä tunguuseilla Siperiassa on maa-alue, mutta ovat unhoittaneet kielensä.