Tämä kirja ilmestyi Kommunistisen Internatsionaalen toiseen kongressiin. Köyhälistön kumouksellinen liike on ensimäisen kongressin jälkeisten kuukausien ajalla ottanut suuren askeleen eteenpäin. Virallisten, avointen sosiaalipatrioottien asema on kaikkialla horjahtanut. Kommunismin aatteet leviävät yhä laajemmalle. Virallinen, opiksi muuttunut kautskylaisuus on joutunut pahoin häpeään. Kautsky itse esiintyy oman luomansa »riippumattomien» puolueen helmassa varsin vähän suuntaa antavana ja jokseenkin naurettavana oliona.
Siitä huolimatta alkaa henkinen taistelu kansainvälisen köyhälistön riveissä vasta nyt käydä täysin polttavaksi. Vaikka juuri sanoimme, että opiksi kohoutunut kautskylaisuus makaa kuolinvuoteellaan ja että sosialististen välipuolueitten johtajat kiiruhtavat siitä luopumaan, niin näyttelee kuitenkin kautskylaisuus vielä porvarillisena mielialana, passiivisuuden traditsionina, poliittisena pelkuruutena suurta osaa koko maailman työväenjärjestöjen huipuilla, ilman että tässä suhteessa poikkeusta tekevät nekään puolueet, jotka roikkuvat Kolmannen Internatsionaalen vaiheilla, eivätpä nekään, jotka ovat siihen virallisesti liittyneet.
Saksan riiippumaton puolue, joka on tunnuslauseekseen ottanut köyhälistön diktatuurin, sietää riveissään Kautskyn ryhmää, jonka kaikki pyrkimykset ovat suuntautuneet köyhälistön diktatuurin ja sen ruumiillistuneen ilmaisun — Neuvostovallan — häväisemiseen ja parjaukseen. Kansalaissodan aikana on moinen yhdyselämä vain sikäli ja siihen asti ajateltavissa, mikäli ja kun köyhälistön diktatuuri on vain hurskaana toiveena »riippumattomien» sosiaalidemokraattien johtavissa piireissä, kun se on vain muodottomana protestina Nosken, Ebertin, Scheidemannin ja muiden avointa ja häpeällistä petturuutta vastaan, ja kun se lopuksi — varsin tärkeää — on vain vaali- ja parlamenttiyllytyksen keinona.
Muodottoman kautskylaisuuden elinvoimaisuus on räikeimmin nähtävissä ranskalaisten longuetistien esimerkistä. Jean Longuet oli itse pitkän aikaa, vilpittömästi vakuutettu ja koetti toisiakin vakuuttaa siitä, että hän kulkee käsi kädessä meidän kanssamme, ja että vain Clemenceaun sensuuri ja meidän ranskalaisten ystäviemme Loriofn, Monatten, Rosmerin ja muiden parjaukset ehkäisevät meidän aseveljeyttämme. Ja kuitenkin riittää tutustuminen mihin tahansa Longuefn parlamenttipuheeseen osottamaan, että meitä eroittava juopa nykyisin kenties on syvempi kuin imperialistisen sodan alkukautena. Kansainvälisen köyhälistön edessä nykyisin olevat kumoukselliset tehtävät ovat käyneet vakavimmiksi, välittömämmiksi, suuremmiksi, suoranaisemmiksi ja selvemmiksi, kuin mitä ne olivat 5–6 vuotta sitten. Longuetläisten, ikuisen passiivisuuden parlamenttiedustajani vanhoillisuus on käynyt selvemmäksi kuin koskaan ennen, vaikkakin he muodollisesti ovat palautuneet parlamenttisen oppositsionin helmaan.
Italialainen puolue, joka kuuluu Ilhnteen Internatsionaaleen, ei suinkaan ole vapaa kautskylaisuudesta. Mitä johtajiin tulee, niin kantaa heistä melkoinen osa kansainvälisyyden sotisopaa vain virkansa puolesta ja alhaalta tulevan painostuksen vaikutuksesta. Vuosina 1914–1915 oli Italian sosialistisen puolueen paljon helpompi kuin muiden eurooppalaisten puolueitten, säilyttää vastustava kantansa sotaan nähden, sekä siitä syystä, että Italia joutui sotaan vasta 9 kuukautta myöhemmin kuin muut vallat, että erikoisesti siksi, että Italian kansainvälinen asema loi mahtavan porvarillisenkin ryhmän — Giolittilaiset tämän sanan laajemmassa merkityksessä — joka viimeiseen saakka oli Italian sotaan sekaantumista vastaan. Nämä seikat saivat Italian sosialistisen puolueen, ilman suurempaa sisäistä kriisiä kieltämään hallitukselta sotaluoton ja yleensä jäämään interventionistisen yhtymän ulkopuolelle. Mutta siten puolueen sisäinen selviytyminen epäilemättä vain hidastui. Vaikka onkin liittyneenä IILnteen Internationaleen, on Italian sosialistinen puolue tähän päivään saakka sietänyt keskuudessaan Turatia ja hänen kannattajiaan. Tämä sangen laaja ryhmä — ikävä kyllä, meidän on vaikea edes jotakuinkin tarkasti määritellä sen kvantitatiivista merkitystä parlamentissa, sanomalehdistössä, puolue- ja ammattijärjestöissä — edustaa vähemmän pedanttista, vähemmän dogmaattista, enemmän deklamatoorista ja lyyrillistä, mutta siitä huolimatta huonointa opportunismin muotoa, romanisoitua kautskylaisuutta.
Sovinnollinen kanta kautskylaisiin, longuetläisiin, turatilaisiin ryhmiin nähden naamioituu tavallisesti siten, että otaksutaan, ettei kumouksen hetki kysymyksessä olevissa maissa vielä ole tullut. Mutta sellainen kanta on täydellisesti väärä. Kukaan ei vaadi kommunismiin taipuvaisilta sosialisteilta, että heidän jo seuraavalla viikolla tai seuraavana kuukautena tulee toimeenpanna kumouksellinen mullistus. Mutta mitä III:s Internatsionaale kannattajiltaan vaatii on se, että he tunnustavat ei vain sanoin, vaan teoin, että koko sivistynyt maailma on astunut vallankumoukselliseen aikakauteen, että kaikki kapitalistiset yhteiskunnat ovat käymässä kohden mitä suurimpia mullistuksia ja avointa luokkasotaa, ja että kumouksen edustajien tehtävä on valmistaa tätä ehdottomasti tulevaa ja läheistä luokkasotaa varten välttämättömät henkiset aseet ja järjestölliset tukikohdat. Ne internatsionalistit, jotka pitävät mahdollisena nykyisin toimia yhdessä Kautskyn, Longuefn ja Turatin kanssa, heidän rinnallaan käydä kansan joukkojen eteen, kieltäytyvät siten itse asiassa valmistamasta köyhälistön kumouksellista nousua, tulkoon tämä nousu sitten kuukauden, vuoden kuluttua tai myöhemmin. Jottei köyhälistön nousu hajaantuisi myöhästyneeksi tien ja johdon etsimiseksi, on välttämätöntä, että laajat köyhälistöpiirit oppivat jo nyt tietämään ja käsittämään heidän edessään olevien tehtävien koko laajuuden ja niiden täydellisen sopeutumattomuuden mihinkään kautskylaisuuden ja sovittelevaisuuden lajeihin. Todellisesti kumouksellisen s. o. kommunistisen sivustan tulee asettua kansanjoukkojen edessä vastakohdaksi kaikille puolinaisille ja epämääräisille ryhmille, kaikille passiivisuuden koulumestareille, asianajajille ja laulajille ja sen tulee ennen kaikkea vahvistaa asemiaan, ensi sijassa henkisiä, sitten järjestöllisiä, niin hyvin julkisia, puoljulkisia, kuin ankarasti salaisia. Ajankohdan muodolliselle eroamiselle julkisesta ja salaisesta kautskylaisuudesta ja ajankohdan tämän ajamiselle pois työväenpuolueen riveistä määrää tietysti tilannetta vastaava tarkoituksenmukaisuus, mutta todellisten kommunistien koko politiikan tulee olla siihen suuntaan tähdätty.
..... Kas, siksipä minusta näyttääkin, ettei kirjani vielä ole myöhästynyt — suureksi surukseni, joskaan ei kirjan tekijänä, niin kommunistina.
17. kesäk. 1920.