Kun Korniloffin jutun jälkeen hallitsevat neuvostopuolueet pyrkivät poistamaan välinpitämättömyyttään vastavallankumouksellista porvaristoa kohtaan, niin ne vaativat perustuslakikonventionin nopeampaa koollekutsumista. Kerensky, jonka neuvostot juuri olivat pelastaneet liittolaisensa Korniloffin vehkeilystä, oli pakotettu tekemään myönnytyksiä. Annettiin määräys perustuslakikonventionin kokoontumiseksi marraskuun lopulla. Olosuhteet olivat kuitenkin taas niin muuttuneet, että ei ollut minkäänlaista taetta siitä, että perustuslakikonventionia todella kutsuttaisinkaan koolle.
Rintamalla tapahtui mitä suurin hajaantuminen. Joka päivä lisääntyivät karkaamiset; sotilaat uhkasivat joukoittain lähteä juoksuhaudoista, rykmenttejä lähti yhtenä joukkona ja siirtyivät rintaman taakse hävittäen kaiken matkallaan. Maaseudulla tapahtui yleinen tilanomistajien maiden ja maanviljelysvehkeiden takavarikoiminen. Useissa maakunnissa oli julistettu sotalaki. Saksalaisten eteneminen jatkui, Valloittivat Rii'an ja uhkasivat Pietaria. Porvariston oikeisto avoimesti iloitsi sen vaaran johdosta mikä uhkasi vallankumouksellista pääkaupunkia. hallitusvirastoja tyhjennettiin Pietarissa ja Kerenskyn hallitus valmisteli muuttoa Moskovaan. kaikki tämä teki perustuslakikonventionin todellisen kokoontumisen epäilyttäväksi, eikä juuri mahdolliselta näyttäväksi. Tässä suhteessa lokakuun vallankumous näyttää olleen perustuslakikonventionin vapauttaja, samoin kuin se oli yleensä vallankumouksen pelastaja. Kun me selitimme, että tie perustuslakikonventioniin ei kulkenut Tseretellin esi-parlamentin kautta, vaan sen kautta, että neuvostot ottavat hallitusvallan omiin käsiinsä, niin me olimme aivan tosissamme.
Mutta rajaton viivytteleminen perustuslakikonventionin koollekutsumisessa vaikutti myös tähän laitokseen itseensä. Vallankumouksen ensi päivinä julistettuna, siitä tuli tosi vasta kahdeksan yhdeksän kuukautisen katkeran luokka- ja puoluetaistelujen jälkeen. Se tuli liian myöhään esittääkseen mitään luovaa osaa. Sen sisäisen puutteellisuuden ja ennakolta ratkaisi yksi ainoa tekijä — tekijä mikä ensi silmäykseltä voi näyttää merkityksettömältä, mutta mikä sittemmin aiheutti suunnattoman merkityksen perustuslakikonventionin kohtaloon.
Numerollisesti päävallankumouspuolue ensimmäisen jakson aikana oli sosiaalivallankumouksellisten puolue. Minä olen jo maininnut tämän puolueen muodottomuudesta ja kirjavasta kokoonpanosta. Vallankumous pakosta johti siitä sellaiset jäsenet eroon, jotka olivat siihen liittyneet populismin lipun alla. Vasen siipi, jolla oli kannattajia osaksi työläisten ja laajojen talonpoikaisjoukkojen keskuudessa, vieraantui siitä yhä suuremmassa määrässä. Tämä ryhmä joutui jyrkkään vastustukseen puoluetta ja sosiaalivallankumouksellisten keskiluokkaisen porvariston ryhmiä vastaan. Mutta puoluejärjestön hitaus ja puoluetraditsoonit ehkäisivät välttämätöntä puhdistusprosessia. Puolueen ehdokaslistoissa vallitsee edelleenkin suhteellinen vaalitapa. Kun nämä listat olivat valmistetut kaksi tai kolme kuukautta ennen lokakuun vallankumousta, eikä niitä uudistettu, niin sosiaalivallankumouksellisten vasemmisto ja oikeisto edelleenkin ilmaantui ehdokaslistoissa yhtenä ja samana puolueena. Siten lokakuun vallankumouksen aikana — siis sinä aikana jolloin sosiaalivallankumouksellisten oikeisto oli ammottavassa ristiriidassa vasemmistolaisten kanssa ja jolloin viimemainitut liittyivät bolsevikkeihin Kerenskyn hallituksen kukistamiseksi, vanhat ehdokaslistat olivat täydessä voimassa; ja perustuslakikonventionivaaleissa talonpojat olivat pakotetut äänestämään ehdokaslistoja, joiden etunenässä oli Kerensky ja hänen jälessään sosiaalivallankumouksellisten vasemmistolaisia, jotka ottivat osaa hänen kukistamiseensa.
Lokakuun vallankumouksen edelliset kuukaudet olivat yleensä jatkuvan yleisen kannatuksen siirtymistä vasemmistolle — työläisten, sotilaiden ja talonpoikien keskuudessa yhä lisääntyi bolsevikkien kannattajajoukko — ja tämä samainen prosessi heijastui sosiaalivallankumouksellisen puolueen sisällä vasemman siiven voimistumisella oikeiston kustannuksella. Siitä huolimatta sosiaalivallankumouksellisten ehdokaslistoissa oli pääedustajina oikeistolaisten johtajia kolme yhtä vasemmistolaista vastaan — siis suurimpana tekijänä miehet, jotka olivat menettäneet kaiken vallankumouksellisen maineensa liberaalisen porvariston kanssa tekemänsä kokoomuksen aikana.
Tähän on vielä lisättävä se tosiseikka, että vaalit toimitettiin lokakuun vallankumouksen ensimmäisinä viikkoina. Tieto muutoksesta kulki hitaanpuoleisesti pääkaupungista maakuntiin, kaupungeista kyliin. Monin paikoin talonpojilla oli vain hämärä aavistus siitä mitä tapahtui Pietarissa ja Moskovassa. He äänestivät »Maan ja vapauden» puolesta, maakomiteoidensa edustajia, jotka useimmissa tapauksissa liittyivät populismiin: muuta sen kautta he äänestivät Kerenskyä ja Avksentjeviä, jotka hajottivat maakomiteoita ja vangitsivat niiden jäseniä. Tämän johdosta syntyi se omituinen poliittinen tilanne, että yksi niistä kahdesta puolueesta, jotka hajottivat perustuslakikonventionin — sosiaalivallankumouksellisten vasemmisto — oli voittanut edustajapaikkansa esiintymällä samalla ehdokaslistalla sen puolueen kanssa, joka sai enemmistön perustuslakikonventioniin. Tämä kaikki on omiaan luomaan selvää valoa siihen miten suuressa määrässä perustuslakikonventioni oli takapajulla poliittisista tapahtumista ja puolueryhmittymisistä.
Meidän täytyy käsitellä tämän kysymyksen periaatepuoltakin.