Julkaistu: 1918
Suomennos: Tuntematon
Lähde: »Työ, kuri, järjestys pelastavat sosialistisen neuvostotasavallan». Suomalaisten Kommunistien Sarjajulkaisu N:o 22. Kustantaja: Suomalaisen Kommunistisen puolueen Keskuskomitea, Pietari 1918
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Toverit, tämä konferenssi kokoontuu syvällisen sisäisen murroksen hetkellä meidän yleensä murroksellisena aikakautenamme, eikä suinkaan hetkellä, jolloin mieliala olisi taisteluintoinen. Epäilemäilemättä me elämme sisäisen pysähdyksen, suurten vaikeuksien ja sisäisen arvostelun aikaa, joka toivoaksemme johtaa sisäiseen siivoukseen ja vallankumouksellisen liikkeen uuteen nousuun.
Hallituksena me johdamme alkumme lokakuun vallankumouksesta, josta nyt, kukaties, on taipuvainen luopumaan joku niistä, jotka ovat pysytelleet meitä lähellä olevissa riveissä tai kulkeneet samansuuntaisesti meidän kanssamme. Vieläkin pitävät jotkut viisaat lokakuun vallankumousta jonain seikkailuna, jonain virheenä.
Me, kommunistit, emme saata tarkastella lokakuun vallankumouksen kysymystä tältä näkökannalta. Jo monena vuoden 1917 vallankumouksen edellisenä vuotena me emme ainoastaan ennustaneet uuden vallankumouksen välttämättömyyttä, vaan vieläpä vakuutimmekin, niin, me samoimme teoreettisesti jo edeltäkäsin, että tämä vallankumous, jos se pääsee voitokkaasti toteutumaan, ehdottomasti saattaa työväenluokan valtaan, joka nojautuu väestön kaikkiin köyhimpiin luokkiin. Tätä sanottiin utopiaksi. Nyt sanotaan utopiaksi meidän sosialistista näkökantaamme, meidän kommunistista ohjelmaamme. Mutta tosiasia on, että tuo meidän ennustamamme työväenluokan diktatuuri on toteutunut, ja että luokkataistelun kehitys meidän vallankumouksessamme on heittänyt yli laidan kaikki ne »terveen järjen miehet», jotka pitivät tätä meidän ennustustamme utopiana ja meidän yksilöllisenä toiveenamme.
Helmikuun vallankumous paljasti voimien perussuhteen: ensiksi, kaikkien omistavien, hallitsevien luokkien yhteyden, jota edusti kadettipuolue, jossa hävisivät kaikki omistavien luokkien väliset vastakohdat ja ristiriitaisuudet, nimenomaan sen tähden, että vallankumouksen peruskysymykseksi tuli kysymys — omaisuudesta sellaisenaan, ja samalla se poisti omistavien luokkien ristiriitaisuudet.
Vallankumouksen toista suurta leiriä edustivat sovittelijaryhmät — poliittisesti paljon suurempi heidän yhteiskunnallista voimavastinettaan (syistä, joista heti sanon muutaman sanan), ja kolmatta leiriä — työväenluokan leiriä taas edustivat meidän puolueemme ja työväenluokkaan kuuluvat työtätekevät joukot.
Minä sanoin, että sovittelijain leiri, joka antoi surkean leimansa vallankumouksen ensi vaiheelle, oli toinen ja itsessään paljon voimakkaampi, kuin sitä vastaava sen kansankerroksen luonne, josta tämä leiri värväsi kantajoukkoonsa. Minä puhun siitä porvarillisesta intelligensistä, jonka keskuudesta nämä puolueet värväsivät sekä johtajansa että taistelujoukkonsa. Mutta miten voidaan selittää se tosiasia, että sosialisti-vallankumouksellisten ja menshevikien puolueet vallankumouksen ensi vaiheessa esittivät johtavaa osaa ja siten ehkäisivät vallankumouksen kehitystä, lisäsivät hajaannusta ja saivat aikaan sen, että seuraava kehityksen aste tuli niin kärjistyneeksi ja kipeäksi. Tämä johtui siitä, että meidän vallankumouksemme kasvoi esiin sodasta, ja sota mobilisoi ja järjesti kehittymättömiä ja pimeitä kansanjoukkoja talonpoikaisten keskuudesta, järjesti ne sotilaallisesti ja sillä tavoin saattoi ne vallankumouksen ensi kautena aivan suoranaisesti myötävaikuttamaan poliittisten tapausten kulkuun, ennenkuin nämä joukot proletariaatin johdolla olivat käyneet edes poliittista alkeiskoulua.
Rykmentit, divisionat ja armeijakunnat valitsivat edustajansa työmiesten ja sotilaiden edustajain Neuvostoihin tasasuhtaisesti työväenluokan kanssa. Mutta työväenluokka valitsi edustajansa, jotka olivat lähtöisin luonnollisten työliesiensä äärestä — tehtaista ja verstaista. Talonpojat taas eivät valinneet talonpoikaisedustajia, vaan valitsivat rykmentti-, komppania- ja muita edustajia, jotka valtiokoneiston välityksellä olivat joutuneet armeijan pakollisiin järjestöihin.
Sillä tavoin he tulivat vedetyiksi välittömästi ja aktiivisesti vaikuttamaan poliittisten tapausten kulkuun, ja toistan vieläkin, ennenkuin työväenluokan johdon alainen poliittinen koulu oli antanut heille välttämättömän sisäisen vakaumuksen ja vähimmän välttämättömän määrän poliittisia aatteita. On luonnollista, että tämä talonpoikaisjoukko hakiessaan edustajia ulkopuoleltaan, löysi niitä pikkuporvarillisen intelligensin keskuudesta: vapaaehtoisista, nuorista, enemmän tai vähemmän vallankumouksellisista upseereista; sanalla sanoen, porvariluopioista, joilla oli tiettyjä muodollisia etevämmyyksiä sotilas-talonpoikain joukon mielestä, he kun osasivat lausua ajatuksiaan mikä enemmän mikä vähemmän selkeästi sekä olivat luku- ja kirjoitustaitoisia j.n.e. Kas siinä syy, miksi niin lisääntyivät ensi aikoina sovittelijapuolueitten, sosialisti-vallankumouksellisten ja menshevikien joukot. Ne nojautuivat monimiljoonaiseen talonpoikaisarmeijaan. Ja kun työväenluokkakin vaistomaisesti pyrki siihen, ettei joutuisi aivan erilleen talonpoikaisesta varaväestään, ilmaisi sekin taipuvaisuutta sovitteluun, siksi että sovittelu oli sille siltana, joka yhdisti sen talonpoikais- ja sotilasjoukkoihin. Kas siinä syy, josta johtui se, että sosialisti-vallankumoukselliset ja menshevikit vallankumouksen ensi vaiheessa löivät kaikkimääräävän vaikutuksen leiman vallankumouksen kehitykseen. Vaikutustaan he kuitenkin osoittivat ainoastaan siten, että olivat ryhtymättä minkään kysymyksen ratkaisemiseen, vaikeuttivat, jarruttivat kaikkia kysymyksiä, lisäsivät kaikkia vaikeuksia ja aiheuttivat sen, että se perintö, joka jäi meille lokakuussa, tuli erikoisen raskaaksi.
Kun meidän puolueemme, ollen luokkataistelun sisäisen logiikan mukaisesti proletariaatin etunenässä, tuli valtaan, joutui kolmas leiri koetukselle, työväenluokan leiri, joka koko luonteeltaan on ainoa vallankumouksen perustehtäviä ratkaisemaan pystyvä luokka.
Poliittisessa ja välittömästi taistelua koskevassa suhteessa lokakuun vallankumous tapahtui odottamattoman ja verrattoman voitokkaasti. Historiassa ei vielä ole ollut esimerkkejä niin valtavasta sorretun luokan hyökkäyksestä, joka niin suunnitelmallisesti ja nopeasti olisi heittänyt niskoiltaan omistavien ja hallitsevien luokkien herruuden maan kaikilla äärillä, levittäen Pietarista ja Moskovasta työväenluokan herruuden Venäjän kaikkiin kolkkiin.
Tämä lokakuun kumouksen voitokkuus osoitti porvariluokkien poliittisen heikkouden, joka perustuu venäläisen kapitalismin kehityksen erikoisuuksiin.
Sivuuttaen ne olosuhteet, jotka Etelä-Europassa vaikuttivat pikku- sekä suurenlaisen teollisuuden ja vanhan kapitalistisen aatteellisuuden täydellisen rappeutumisen ja muodostuttuaan heti mitä keskitetyimmäksi, kehittyi Venäjän kapitalismi epäilemättä suureen taloudelliseen mahtiin ja samalla sisäisesti kykeneväksi siirtymään täydellisempiin talouden muotoihin, s.o. loi perustan teollisuuslaitosten kansallistuttamiselie. Mutta samalla nämä olosuhteet myös muuttivat Venäjän kauppa- ja teollisuus- sekä rahapääoman edustajat pieneksi etuoikeutuksi luokaksi, joka oli pienilukuinen ja laajoista kansanjoukoista eroitettu, jolla ei ollut kansan, sen eri kerrosten, aatteellista kannatusta eikä poliittista armeijaansa.
Tästä johtui, että oli niin mitätöntä se poliittinen vastarinta, jota meidän porvaristomme pystyi tekemään meille lokakuussa, marraskuussa ja seuraavina kuukausina, silloin kun eri puolilla maata nousivat kapinaan kaledinilaiset, kornilovilaiset, dutovilaiset tai Ukrainan Rada. Jos Ukrainan Rada tällä hetkellä on voittanut tai voittaa Neuvostovallan Ukrainassa, niin on se tapahtunut ainoastaan saksalaisen militarismin mahtavan koneiston avulla.
Niinhyvin enemmän kuin vähemmänkin kehittyneissä maan teollisuusosissa, ihan kaikkialla meidän omistavat luokkamme osoittautuivat voimattomiksi omin neuvoin pidättämään proletariaatin sotilas-vallankumouksellista hyökkäystä, proletariaatin joka taisteli saavuttamansa valtiovallan puolesta. Tämä todistaa meille, toverit, ennen kaikkea sitä, että jos historiallinen kohtalon voima — jollaiseen minä en usko ettekä tekään — olisi tahtonut syöstä meidät vallasta, niin olisi se ollut vain välikohtaus, ainoastaan sangen lyhyeksi väliajaksi olisi se tapahtunut, sillä kehitys olisi kulkenut edelleen samaa perussuuntaa, kuin se on kulkenut tähänkin asti. Se syvä yhteiskunnallinen kuilu, mikä on porvarillisten yläluokkain ja työtekeväin luokkain välillä sekä kaikkien osattomien joukkojen kiinteä yhteensulautuminen proletariaatin kanssa, puhuvat tämän puolesta, takaavat tämän.
Vaikkapa proletariaatti olisi väliaikaisesti tullutkin syöstyksi vallasta, niin olisi se jäänyt maan työtätekeväin joukkojen tavattoman suuren enemmistön johtajaksi, ja uusi lähin aalto olisi ehdottomasti nostanut sen valtaan. Tästä meidän tulee koko poliittisessa työssämme ammentaa mitä syvintä luottamusta. Venäjän koko yhteiskunnalliseen rakenteeseen ja siihen kansainväliseen pysähdyskohtaan katsoen, jossa me elämme, olemme me suoraan sanoen voittamattomat, huolimatta kaikista vaikeuksista ja myöskin huolimatta omista puutteellisuuksistamme, virheistämme ja erehdyksistämme, joista aijon puhua.
Porvariston sotilaallinen vastarinta tuli varsin lyhyessä ajassa murretuksi. Silloin se toi esiin toisen vastustuskoneiston — virkamiesten ja teknillisen henkilökunnan sabotaasin, kaikkien tärkeitten ja puoliksi tärkeitten voimien sabotaasin, voimien jotka porvarillisessa yhteiskunnassa palvelevat teknillisen johdon ja samalla luokkaherruuden, luokkahallinnon, luonnollisena koneistona.
Kaikki nämä ainekset tulivat uppiniskaisiksi senjälkeen kuin työväenluokka oli ottanut vallan käsiinsä. Teoreettisesti ei tämän olisi pitänyt olla eikä voinutkaan olla meille kaikille odottamatonta. Parisin Kommunin johdosta kirjoitti Marx, ettei työväenluokka valtaan tultuaan voi ilman muuta mekaanisesti ottaa käsiinsä vanhaa valtiokoneistoa, — sen täytyy se rakentaa uudestaan kokonaisuudessaan. Ja tämä tosiasia, ettei työväenluokalla ole mahdollisuutta yksinkertaisesti vallata vanhaa koneistoa, on ilmennyt kahdessa muodossa: työväen joukkojen ja Neuvostojen epäluottamuksessa vanhoja virkamiehiä kohtaan ja siinä että vanha virkamiehistö on vihannut uutta isäntää, työväenluokkaa. Siitä saboteeraus, karkaileminen, kaikkien hallinnollisten ja monien yhteiskunnallisten ja yksityisten laitosten epäjärjestykseen saattaminen niiden johtavan ja hallinnollisen henkilökunnan puolelta.
Tämä sabotaasi, mikäli se ei ollut intelligensiainesten pelkkää pakokauhua työväenluokan raskaan käden tieltä tämän luokan otettua haltuunsa poliittisen vallan, tämä sabotaasi mikäli se pyrki johonkin poliittiseen tarkoitusperään, sikäli nojautui se tulevaan Perustavaan Kokoukseen, kuten luonnolliseen päämäärään, kuten omistavien luokkien vallan porraspuuhun ainakin.
Jos Venäjän porvariston, yleensä venäläisten omistavien luokkien poliittisena ihanteena, niiden luonteen ja poliittisten etujen mukaisesti, on ollut rajoitettu yksinvalta luokkaedustuksineen, niin vastaa taas sovittelijapuolueitten edustamain intelligensi-ainesten etuja ja käsitystä parhaiten Perustava Kokous, joka antaa pikkuporvarilliselle intelligensille suhteettoman suuren tehtävän, sentähden että se sulavan kielensä ansioittamana edustaa parlamentissa kaikkia valistumattomampia ja kehittymättömämpiä joukkoja, joilla ei vielä ole puhetaitoa, ja sentähden, että tuo intelligensi on omistavien luokkien ja työtätekeväin joukkojen välisenä keskitienä ja semmoisena esittäisi sovittelijan ja välittäjän osaansa. Ja Perustava Kokous olisi sen mielestä ollutkin suuri sovittelulaitos.
Neuvostot, s.o. Neuvostoihin järjestynyt työväenluokka, hajoittivat Perustavan Kokouksen, julistettuaan, että luokkavoimain täysin välittömän yhteentörmäyksen aikana voi julkisesti ja pysyvästi hallita vain joko toinen tai toinen luokka, että sillä hetkellä voi olla olemassa vain joko kapitaalin ja suurtilallisten diktatuuri tai työväenluokan diktatuuri.
Hajottamalla Perustavan Kokouksen löivät Neuvostot intelligensin sabotaasilta selkärangan poikki. Kaikkien näitten teknillisten, hallinnollisten ja virkamiesainesten vastarinta tuli torjutuksi. Suoranaisen avoin kansalaissota, samoin kuin taistelu sabotaasiakin vastaan, — kaikki tämä tietyssä määrin käänsi meidän huomiotamme pois taloudellisista ja hallinnollisista perus-elimellisistä tehtävistä. Toiselta puolen on luonnollista, että meissä syntyi sellainen vakaumus, että kun me nyt ensin lyömme kaledinilaiset, kornilovilaiset, otamme lopullisesti käsiimme vallan ja murramme sabotaasin, niin sitten, vihdoinkin, ryhdymme tuohon todelliseen luovaan työhön.
Senjälkeen kun avotaistelussa olimme murtaneet porvariston, kornilovilaisten ja kaledinilaisten sotilaallisen vastarinnan (ei sotatekniikkamme ansiosta, joka oli mitä alhaisimmalla tasolla, vaan sentähden, että porvaristolla ei ollut luotettavia joukkoja), senjälkeen kuin olimme murtaneet hallinnoilis-teknillisen henkilökunnan sabotaasin, murtaneet sen ainakin periaatteellisesti, ja oli mahdollista panna tämä inteiligensi työhön, — vasta sen jälkeen me saimme katsoa suoraan silmiin kaikkia tavattomia tehtäviä, vaikeuksia ja esteitä, jotka me saimme menneisyyden perintönä.
On luonnollista, että kansalaissota ja ne menettelytavat, joiden avulla me teimme lopun kaikkien laitosten virkamiesten sabotaasista, juuri itse välittömästi lisäsivät hajaannusta, jonka me saimme perinnöksi sodasta ja vallankumouksen ensi vaiheesta. Me sen itse kyllä näimme, teimme siitä itsellemme selvän tilin. Mutta se ei meitä pidättänyt, sillä me tiesimme, niin, me olimme vakuutetut siitä — tämän vakaumuksemme me ammensimme Venäjän historiallisten tapahtumain koko analysistämme, — me tiesimme, että meillä on ainoastaan yksi keino päästäksemme historiallisen kehityksen suurelle tielle, ja tämä keino — se on ainoastaan työväenluokan diktatuuri. Me tiesimme, että jos tällä diktatuurin tiellä on esteitä, niin on ne poistettava. Jos tämä esteiden poistaminen väliaikaisesti lisääkin hajaannusta, niin kaikki tämä tulee korvata satakertaisesti luovalla talouspolitiikalla, jota työväenluokka valtaan päästyään on velvollinen kehittämään.
Nyt, toverit, poistettuamme poliittiset esteet, ovat kaikki nuo järjestelyvaikeudet aivan suoraan edessämme. Historia tekee juuri nyt teille, työväenluokalle, sen edustajille kysymyksen: voitteko te suoriutua kaikista niistä vaikeuksista, joita edelliset vuosikymmenet ja vuosisadat ovat teille kasanneet, vieläpä siellä täällä muodostaneet niistä sotkuisia vyyhtejä, gordialaisia solmuja, ja toisaalla taas tuotuaan ne eteenne todella muodottomassa yleisvenäläisen sekasorron hahmossa? Suoriudutteko te, suoriudummeko me näistä tehtävistä? Toisin sanoen, työväenluokka, jota johtaa kommunistinen puolue kovimman koettelemuksen hetkillä, mihin milloinkaan on mikään työväenluokka historian aikana joutunut, osoittaako se olevansa historian tasalla?
Kohtaamamme vaikeudet voidaan jakaa kahteen ryhmään: yleistä, objektiivista luonnetta oleviin vaikeuksiin ja yksityisluontoisempiin subjektiivisiin vaikeuksiin.
Objektiivista luonnetta olevat vaikeudet johtuvat ulkonaisista olosuhteista. Ne ovat tosiasiallisesti juuri yleinen sekasorto, ne ovat siinä, että meidän yhteystiemme ovat hajallaan, siinä, että meidän vaunumme ovat kuluneita ja rikkinäisiä, siinä, että meillä on tavattoman suuri prosentti viallisia vetureita, siinä, että ehjät veturit eivät kulje kiskoilla niinkuin pitäisi (sota kaikki syöksi raiteiltaan), siinä, että tehtaat ja verstaat meillä ovat epäjärjestykseen joutuneet, ensiksikin mobilisoimisen tähden, ja sitten osittaisen, aivan epätäydellisen demobilisoinnin tähden, siinä, että meillä on mitä suurimpia elintarvevaikeuksia osaksi senvuoksi, kun olemme yleensä köyhtyneet, osaksi siitä syystä, että meillä vallitsee kaikkien suoritus- ja kontrollikeinojen, kuljetusvälineitten ja -teitten hajaannus.
Kas siinä ne tavattoman suuret vaikeudet, jotka ovat tiellämme, ja jotka meidän tulee vähitellen voittaa, jotka meidän täytyy kerrassaan voittaa. Jos me niistä emme selviydy, niin varsin läheisenä aikana on maan perikato välttämätön, sillä muiden astuminen meidän tilallemme on mahdoton.
Jos me työväenluokkana, Marxin sanojen mukaan, emme voikaan yksinkertaisesti mekaanisella tavalla vallata valtiollisen vallan vanhaa koneistoa, niin ei se suinkaan merkitse sitä, että me voimme tulla toimeen ilman niitä aineksia, jotka kuuluivat valtiovallan vanhaan koneistoon.
Työväenluokan onnettomuus on siinä, että se aina on ollut sorretun luokan asemassa. Kaikessa on se ilmennyt: sen sivistystasossa, ja siinä, ettei sillä ollut niitä hallitustottumuksia, joita on hallitsevalla luokalla ja jotka se antaa perinnöksi koulujensa, yliopistojensa y.m. kautta. Mitään tällaista ei ole työväenluokalla, kaikki tämä täytyy sen hankkia.
Päästyään valtaan täytyi sen kohdella vanhaa valtiokoneistoa, kuten luokkasorron koneistoa ainakin. Mutta sen tulee samalla tästä koneistosta pelastaa kaikki arvokkaat lajitellut ainekset, jotka ovat sille teknillisesti välttämättömiä, asettaa ne asianomaisille paikoilleen ja lisätä näiden ainesten kautta proletaarista luokkavoimaansa. Tämä on, toverit, tehtävä, joka nyt on edessämme.
Sabotaasia vastaan käydyn taistelun ensimäinen vaihe oli se, että me armottomasti hajotimme saboteeraajien järjestöt. Tämä oli välttämätöntä ja senvuoksi oikein.
Nyt, tällä hetkellä, kun Neuvostojen valta on turvattu, tulee sabotaasin vastaisen taistelun olla sellaista, että eiliset saboteeraajat tehdään palvelijoiksi, suorittajiksi, teknillisiksi johtajiksi siellä, missä se on tarpeellista uudelle järjestykselle.
Kuten elottomiin koneisiin, samoin on myöskin näihin teknikkoihin, insinööreihin, lääkäreihin, opettajiin, entisiin upseereihin sijoitettu määrätty osa kansallista pääomaamme, jota meidän tulee käyttää, käyttää hyväksemme, jos yleensä tahdomme ratkaistavinamme olevia perustehtäviä ratkaista.
Demokratisoiminen ei suinkaan ole sitä — nämä ovat jokaisen marxilaisen aakkosia — että tehtäisiin tyhjäksi erikoisvoimien merkitys, henkilöiden merkitys, jotka omaavat erikoistietoja, vaan on se sitä että nämä asetetaan kaikkialla toimiin valittujen lautakuntain tilalle.
Työväenluokan kaikkein parhaimmista, mutta välttämättömiä teknillisiä tietoja omaamattomista, edustajista kokoonpannut valitut lautakunnat eivät voi korvata yhtä teknikkoa, joka on käynyt erikoisen koulun ja joka tietää, miten asianomainen työ on suoritettava. Se toimikuntain tulva, mikä meillä on havaittavissa kaikilla aloilla, on aivan luonnollisena nuoren, vallankumouksellisen, äsken vielä sorretun luokan vastavaikutuksena, luokan, joka heittää syrjään entisten käskijäin, isäntien ja komentajain yksilöllisen perusteen ja kaikkialle asettaa valitsemansa edustajat. Tämä, sen sanon, on aivan luonnollinen ja perusteiltaan täysin terve vallankumouksellinen vastavirtaus, reaktsio. Mutta tämä ei ole proletariluokan viimeinen sana taloudelliseen valtiorakennukseen nähden.
Seuraavana askeleena tulee olla kollegioperusteen itsekohtainen rajoittaminen, työväenluokan terve ja vapauttava itserajoitus, luokan, joka tietää, missä voi lausua ratkaisevan sanansa itse työväen valittu edustaja, missä taas on annettava tilaa määrätyillä tiedoilla varustetulle teknikolle, jonka niskoille on pantava suuri vastuunalaisuus ja joka on pantava valppaan poliittisen kontrollin alaiseksi.
Mutta spesialistille on välttämättä annettava mahdollisuus vapaasti toimia, vapaasti tehdä luovaa työtä, sillä ei yksikään jonkun verran vapaa, lahjakas spesialisti alallaan voi tehdä työtä alistuen erikoistyössään tätä alaa tuntemattomien henkilöiden lautakunnan, kollegion alaiseksi. Poliittinen, kollegialinen neuvostokontrolli kaikkialle, mutta tehtävien toimeenpanoa varten on ehdottomasti määrättävä spesialisti-teknikkoja, pantava heidät vastuunalaisille paikoille ja tehtävä heidät vastuunalaisiksi.
Ne, jotka tätä pelkäävät, ne tiedottomasti suhtautuvat epäillen koko neuvostojärjestykseen. Ne, jotka luulevat, että eilisten saboteeraajain asettaminen teknillisten erikoislaitosten johtoon uhkaa neuvostojärjestyksen varsinaisia perusteita, ne, puolestaan, eivät ota laskuihinsa sitä seikkaa, että neuvostojdrjestys ei voi kaatua jonkun insinöörin tai entisen kenraalin tähden, — poliittisessa, vallankumouksellisessa ja sotilaallisessa suhteessa neuvostojärjestys on voittamaton, — mutta se saattaa kompastua omaan kykenemättömyyteensä suoriutua luovaa työtä ja järjestelyä koskevista tehtävistä.
Sen on välttämättä vedettävä esille vanhoista laitoksista kaikki, mikä niissä oli elämänkykyistä ja arvokasta, ja pantava kaikki tämä uuteen työhön.
Jos me tätä, toverit, emme tee, niin me emme suoriudu perustehtävistämme, sillä mahdotonta olisi, heitettyämme pois kaiken ennen kootun, omasta joukostamme mitä lyhimmässä ajassa esiinloihtia, omasta keskuudestamme saada kaikki välttämättömät spesialistit.
Suoraan sanoen, tämä olisi samaa, kuin jos sanoisimme, että me nyt hylkäämme kaikki ne koneet, jotka tähän asti ovat palvelleet työmiesten riistämistä. Tämä olisi järjetöntä. Koulutettujen spesialistien mukaan ottaminen on meille yhtä välttämätöntä, kuin kaikkien tuotanto- ja kuljetusneuvojen, yleensä maan kaikkien rikkauksien laskuihin ottaminen. Meidän on — ja sitäpaitsi heti — otettava käytettäväksemme teknikko-spesialistit, joita meillä on, ja asiallisesti saattaa heidät työvelvollisuuden alaisiksi, jättäen heille samalla laajan toimintatilan ja pannen heidät poliittisen kontrollin alaisiksi.
Tällä tiellä, toverit, on vaikeuksia, jotka johtuvat itse työväenluokasta. Tässä sanovat sanansa myöskin ne ajat, jolloin kansan joukot olivat maahanpoljettuina, aineellisesti ja henkisesti riistettyinä ja ilman välttämättömintä hallintotottumusta.
Me tiesimme aikaisemminkin, että meiltä puuttuu välttämätöntä järjestöä, välttämätöntä kuria, tarpeellista historiallista koulua, me tiesimme kaiken tämän, mutta se ei meitä estänyt avoimin silmin käymästä ottamaan valtaa käsiimme. Me olimme vakuutetut siitä, että kaikkeen opimme ja kaikesta suoriudumme.
Nyt kun me, työväenluokan edustajat, olemme ottaneet vallan käsiimme, tulee meidän aivan avoimesti ja rehellisesti tehdä itsellemme tiliä siitä, mitkä ovat ne sisäiset syyt ja vajavaisuudet, jotka tuovat mukanaan mitä suurimpia vaaroja sosialistisen rakennuksen asialle.
Niillä on, kuten sanottu, historiallinen selityksensä, joka perustuu vanhaan »yksitoikkoiseen» rahvaanmiehen elämään, jolloin ei vielä ollut syntynyt vapaata itsenäistä ihmisyksilöä, vaan oli olemassa, Gljeb Uspenskin sanojen mukaan, »särki»! pelkkä lauma, joka eli ja kuoli, kuten elää ja kuolee paljas heinäsirkkaparvi. Vallankumous, joka herätti inhimillisen henkilöllisyyden itse sorretussa, antoi luonnollisesti ensi aikoina tälle heräämiselle äärimäisen, jos sallitte, anarkistisen luonteen. Tällä persoonallisuuden alkeellisimpien vaistojen heräämisellä on usein karkean itsekäs, eli, filosofista lausetapaa käyttäen, »egosentrinen» luonne. Eilen ei hän vielä ollut mitään, tsaarin, aateliston, virkaherrain työmies ja tehtailijan koneen lisäke. Talonpojan elämäntavan aikana hän oli ainoastaan vetojuhta, verojen maksaja. Tänään, vapauduttuaan tästä, hän vasta alkoi tuntea itsensä henkilöllisyydeksi ja alkaa luulla, että hän on — kaikki kaikessa, että hän on maailman luomisen keskus. Hän pyrkii ottamaan itselleen kaiken, mitä voi, ja kansan luokkakatsantokannasta välittää hän viisi. Tästä se tulva järjestyksetöntä mielialaa, individualisia, anarkistisia ja hajottavia virtauksia, joita me varsinkin huomaamme maan laajoissa, luokkien ulkopuolella olevien ainesten piireissä, entisen armeijan keskuudessa, ja sitäpaitsi eräissä työväenluokan aineksissa.
Tämä ei ole mitään muuta kuin penikkatautia, kasvamiskipua. Me olisimme, toverit, sokeita pelkureita, jos pitäisimme tätä jonain suurena vaarana, turmiollisena tautina. Ei, sitä se ei ole. Tämä on kuten tulirokko lapsessa tai kipu hampaitten esiin puhjetessa, tämä on luokan elimistön kasvamiskipua, sen luokkavoimien, sen luomisen heräämistuskia. Mutta tauti se sentään on, ja meidän tulee pyrkiä parantamaan se mitä pikemmin. Näitä kielteisiä ilmiöitä huomaamme kaikkialla: tehtaissa, verstaissa, ammatillisissa liitoissa, rautateillä, ministeristöjen uuden virkamiehistön keskuudessa, ihan kaikkialla.
Me mursimme vanhan sabotaasin ja luudalla lakaisimme me enemmistön vanhoista virkamiehistä. Hallinnon kaikilla aloilla näiden vanhojen virkamiesten sijaan tulleet eivät läheskään aina osottautuneet ensiluokkaiseksi aineeksi. Yhdeltä puolen astuivat vapaiksi tulleille paikoille meidän puoluetoverimme, jotka olivat tehneet maanalaista työtä, jotka olivat käyneet vallankumouksen koulun, parhaat ainekset, taistelijat, rehelliset, omaa voittoa pyytämättömät. Toiselta puolen tulivat virkaheitot, juonittelijat, jotka ennen olivat epäonnistuneet, joilla vanhan, entisen järjestyksen vallitessa ei ollut tointa. Kun oli välttämätöntä yhdellä kertaa asettaa paikkoihin kymmeniä tuhansia erikoistyöntekijöitä, niin ei ole kumma, jos monien sotarosvojen onnistui tunkeutua uuden järjestelmän huokosiin.
Tähän on vielä lisättävä, että useat eri virastoissa ja laitoksissa työskentelevät toverit eivät vielä läheskään aina ole osottautuneet kykeneviksi järjestykselliseen, luovaan ja sitkeään työhön. Varsinkin lokakuun bolshevikien joukossa tapaamme ministeristössä tavallisesti sellaisia tovereita, jotka niissä tekevät työtä neljä-viisi tuntia, eivätkä siiloinkaan kovin innokkaasti, aikana jolloin meidän koko asemamme juuri vaatii mitä suurinta ponnistusta työssä — ei pelon, vaan omantunnon pakoituksesta.
Monet itsenäisyyttä vailla olevat, vaikka muuten rehelliset miehet antautuvat helposti sen käsityksen valtaan, että nyt, tällaisessa maan heikkouden tilassa, jolloin kaikki on rempallaan, hajallaan, on tarmon kehittäminen turhaa, sillä se ei kuitenkaan mitään vaikuta valtioelämän yleiseen talouteen, — niin, että mitäpä minä yksin tässä kaaoksessa rupeaisin itseäni työllä rikki repimään? Ja tässä, toverit, meidän puolueemme edustajille, joka tässä salissa piti kaupungin konferenssinsa, teille, näille edustajille, asetetaan aivan uusi tehtävä. Siksi että me ensimäisinä olimme vallankumoustaisteluissa, ja vielä aikaisemmin ensimäisinä maanalaisessa toiminnassa, ja sitten taistellen vakasimme meille vihamielisen luokan aseman, tulee meidän nyt kaikilla asemilla, jotka ovat hallussamme, — älkää unhoittako: me olemme nyt hallitseva luokka, — osoittaa mahdollisimman paljon tunnollisuutta, tarkkuutta ja luomiskykyä, — sanalla sanoen, niitä ominaisuuksia, jotka ovat luonteenomaisia uuden elämän todellisten rakentajain luokalle. Ja meidän on ehdottomasti luotava uusi puolueemme sisäinen moraali, eli, oikeammin sanoen, sellainen, jonka tulee olla meidän entisestä moraalistamme kehittynyt. Jos vielä eilen pidettiin suuressa arvossa sitä, joka ollenkaan häpeämättä saattoi asua kielletyissä asunnoissa, kieltäytyen kaikista yksityiseduista ja -tunteista, joka saattoi tarpeen vaatiessa uhrata elämänsä, niin nyt täytyy niiden samojen venäläisen vallankumouksellisen ominaisuuksien, joista me olemme ylpeilleet, uudistuneina soveltua kaikille vartiopaikoille, jotka saavat meistä näyttää ulkonaisesti miten jokapäiväisiltä tahansa: Kaikkialle täytyy tulla Sosialistisen Neuvostotasavallan kaikkien tehtävien, kaikkien tarpeitten kykenevimmät toimeenpanijat ja niiden suorittamiseen on pantava koko itseuhrautuvaisuutensa, koko intonsa.
Meidän tulee kommunistisen puolueemme välityksellä muodostaa jokaiseen tehtaaseen, sanoisinko, mallikelpoinen elin, joka olisi asianomaisen tehtaan työnteon omanatuntona. Tämän elimen on seurattava, yleiskansallista etua katsoen silmällä pidettävä asianomaisen tehtaan elämää ja teroitettava työmiesten mieliin, että on välttämätöntä kaikkialla täyttää alkeellisimmat velvollisuutensa Neuvostomaatamme kohtaan, jonka kohtalosta vastuu nyt on yksin meidän niskoillamme ja josta me vastaamme niin, ainoastaan me, hallitseva luokka ja hallitseva puolue kun olemme, varsinkin nyt kun vasemmisto-sosialisti-vallankumouksellisten ryhmä erosi meistä ja kun kommunistinen puolue suorastaan kokonaan on vastuunalainen siitä, mitä tehdään valtiollisessa, ja valtiollisesta johtuen myöskin maan taloudellisessa elämässä.
Puolueen ja ammattiliittojen avulla on välttämätöntä istuttaa tehtaissa ja verstaissa tämä uusi mieliala, saada aikaan tämä siveellisen työvelvollisuuden, työkunnian uusi tietoisuus ja tähän tietoisuuteen nojautuen, ottaa käytäntöön työtuomioistuimet, jotta työmies, joka laiminlyö velvollisuutensa tai joka varastelee raaka-aineita tai huolimattomasti niitä käyttää, tai se työmies, joka ei käytä kaikkea työaikaansa työhön, — jotta sellainen työmies asetettaisiin tuomioistuimen eteen, että sellaisten sosialistisen solidarisuuden rikkojain nimet julaistaisiin kaikissa neuvostolehdissä, kuten luopioiden nimet ainakin.
Tätä kommunistista moraalia, toverit, on meidän pakko nyt saarnata, kannattaa, kehittää ja vahvistaa. Tämä on puolueemme ensimäisiä tehtäviä kaikilla sen toiminta-aloilla.
Ajatelkaamme rautateitä. Rautatieasiassa me tähän asti syytimme toinen toistamme, hyökkäilimme entisen hallituksen kimppuun, vanhan hallinnon ja rautateiden väliaikaisen toimeenpanevan komitean kimppuun. Ja me olimme oikeassa. Me pääsimme voitolle, valta ja johto siirtyivät meille. Rautatiet ovat meidän hallussamme, mutta, toverit, siinä ei vielä ole kaikki, ei puoletkaan, siinä on, kenties, vain kymmenesosa koko jutusta. Nyt on välttämätöntä muuttaa rautateitten koneisto kellon mekanismiksi, ja tätä nykyä on tämä yksi mitä tärkeimpiä puolueemme poliittisia tehtäviä. Kas siinä asian ydin, ja se täytyy ymmärtää. Kuten ennen oli poliittisena tehtävänä agitatsioni, propaganta, avoin katutaistelu barrikaadeilla, vallan saavuttaminen, vaalit, niin nyt on rautateitten järjestäminen, työkurin luominen niillä, jokaisen saattaminen vastuunalaiseksi vartiopaikastaan, — kaikki tämä on meidän puolueemme poliittisena tehtävänä. Minkätähden? Siksi, että jollemme tästä suoriudu, merkitsee se meidän tulemistamme kukistetuiksi, ja proletariaatin maailman historiassa merkitään tämä tosiasia suurella vähennysmerkillä. Tietysti me käsitämme, että proletariaatti voittaa, loppujen lopuksi, mutta ei mene ohitse jälkeä jättämättä, vaan raskaasti tuntuu se, jos meidän puolueemme ja meidän luokkamme ei sanotulla hetkellä ole koetusta kestänyt. Katso, siinä syy, miksi kaikki nämä valtion järjestely- ja luomistehtävät aivan välittömästi muuttuvat meidän puolueemme poliittisiksi velvollisuuksiksi.
Kaikki tämä koskee kokonaisuudessaan myöskin sitä alaa, johon minä nyt olen mitä läheisimmässä suhteessa, sotilasalaa. Minä en nyt aijo puhua maan kansainvälisestä asemasta, kansainvälisistä näkökohdista ja vaaroista. Esitelmässäni riittää kun sanon, että mikäli Venäjän vallankumouksen kohtalo riippuu yleismaailmallisesta tilanteesta, sikäli tämä kohtalo on yhteydessä Europan vallankumouksen kohtalon kanssa. Jos Europassa ei tule vallankumousta, jos Europan työväenluokka osoittautuu kykenemättömäksi nousemaan pääomaa vastaan tämän sodan lopussa, jos toteutuisi tämä hirvittävä olettamus, merkitsisi se sitä, että Europan kulttuuri on tuomittu perikatoon. Se merkitsisi sitä, että kapitalismin mahtavan kehityksen kuollessa, sen maailman kamppailun loppuselvittelyssä, kamppailun, johon maailman kapitalismi syöksi kansat, Europan työväenluokka oli kykenemätön ottamaan käsiinsä valtaa ja pelastamaan Europan kapitalismin painajaisesta ja imperialistisesta helvetistä. Se merkitsisi sitä, että Europa on tuomittu häviöön, takaperoiseen kehitykseen, taantumukseen. Niin, tietysti, jos Europa tulee syöstyä takaisin raakalaisuuteen ja jos sivistys sitten kehittyy jossakin Idässä, Aasiassa, Amerikassa; jos Europa muuttuu Aasiasta kehityksessä jälellä olevaksi niemimaaksi, kuten Balkanin niemimaa, joka kerran oli kulttuurin kehityksen kehtona, sitten jäi jälkeen, jäätyi ja muuttui Europan kaikkein valistumattomimmaksi kaakkoiseksi kolkaksi, — jos tämä kaikki tapahtuu, silloin, tietysti ei meilläkään pidetä puoliaan. Mutta mikäli meillä ei suorastaan ole mitään perusteita sellaisen kauhean olettamuksen puolesta, mikäli olemme vakuutettuja siitä, että Europan proletariaatin nousu on tämän sodan lopputuloksena, luultavasti nousee se jo tämän kestäessä, ja sitä sysää tälle tielle läntisellä rintamalla tapahtuva uusi hyökkäys, joka jälleen paljastaa työmiehille heidän asemansa koko toivottomuuden, — sikäli voimme me sanoa vallankumouksemme kohtalon kansainvälistä mittakaavaa käyttäen olevan erottamattomasti yhdistetyn Europan vallankumouksen kohtaloon, ja siis myöskin Europan kohtaloon. Ja sentähden meidän, ollessamme tämän Europan vallankumouksen tekijöinä, siihen kuuluvana osana, tulee huolehtia siitä, että olemme voimakkaat, s. o., tarkemmin sanoen siitä, että meillä on asestettuna sellainen armeija, joka vastasi meidän neuvostojärjestyksemme luonnetta ja henkeä.
Te olette lukeneet ne perusselitykset, joita antaen me käännymme teidän puoleenne kansankomissariaatin sota-asiain osastosta. Me olemme sitä mieltä, että, koska kansainvälisten suhteitten vastainen kehitys jo lähiaikoina voi asettaa meidät koville koetuksille, tulee meidän aivan läheistä aikaa varten luoda kestävät ja luotettavat armeijajoukot, joita nimenomaan tästä syystä ei voida muodostaa yleisen pakollisen kutsunnan perusteella, koska on selvää, että kahtena lähimpänä kuukautena emme saa suoritetuksi sellaista sotaväenottoa. Siinä syy, miksi meidän väliaikaisesti tulee nojautua vapaaehtoisuuden periaatteeseen, joka tietystikin, täytyy puhdistaa ankaraa henkilökohtaista ja poliittista arvostelua käyttäen kaikkiin näihin vapaaehtoisiin nähden.
Puoluejärjestöjen ja puolue-elinten velvollisuutena on huolehtia aina ja kaikkialla siitä, että armeijaan menevät ainekset ovat hyviä sekä poliittisessa että moraalisessa suhteessa, ja etteivät ne armeijaan liityttyään kadota yhteyttään työväenjoukkoihin, vaan joutuvat näiden järjestelmällisen vaikutuksen alaisiksi. Hypäten hiukan eteenpäin huomautan siitä, että jotkut meidän oman puolueemme keskuudessa pelkäävät, ettei armeija vaan tulisi vastavallankumouksellisten aikeitten aseeksi tai pesäpaikaksi. Tämän pelon, mikäli siinä on tiettyjä perusteita, tulee saattaa meidät kiinnittämään kokonaisuudessaan huomiomme näihin kerroksiin, punaisen armeijan sotilasjoukkoihin. Tätä varten täytyy meidän luoda sellainen perustus, joka tekee turhiksi kaikki yritykset muuttaa punainen armeija vastavallankumouksellisten hyökkäysten aseeksi. Ensimäisenä tehtävänä tällä tiellä on joukkojen täydentäminen yleisen aseiden käytön opettamisella tehtaissa ja verstaissa ja maalaisköyhälistön opettamisella. Toverit, näihin asti ovat monet meidän antamamme käskyt ja määräykset jääneet paperille. Puolueen tärkeimpänä tehtävänä on huolehtia siitä, että se määräys, jonka me näinä päivinä julkaisemme yleisestä pakollisesta sotilasopetuksesta tehtaissa, vertaissa, kouluissa j. n. e., todellisuudessa tulee täytäntöön pannuksi. Tämän huolehtiminen, tämän määräyksen tosiasiallinen toteuttaminen on puoluejärjestöjen ja -elinten tehtävänä. Ainoastaan työläis- ja talonpoikaisjoukkojen laaja sotilaallinen opetus kaikkialla missä se heti on mahdollinen käytännössä toteuttaa, takaa mahdollisuuden muuttaa vapaaehtoiset osastot siksi luurangoksi, jonka vaaran hetkellä yltäänsä ympäröi liha ja veri, s. o. todella laajat aseelliset joukot.
Nyt minä siirryn pulmalliseen asiaan, joka juuri nyt tietyssä määrin on meidän puolue-elämämme kipeänä kohtana. Se on armeijan järjestämiskysymys, sotaspesialistien hankkimiskysymys, s. o., suoraan sanoen, entisten upseerien ja kenraalien ottaminen armeijan luomiseen ja armeijan hoitoon. Nykyään me muodostamme kaikki armeijan johtavat peruslaitokset sen perusteen mukaan, että niissä on yksi sota-asiaspesialisti ja kaksi poliittista komissaria. Tämä on armeijan johtavan elimen nykyinen perusmuoto.
Jo useita kertoja olen julkisissa kokouksissa saanut puhua siitä, että päällystöä koskevalla alalla, sotatoimia ja taistelua koskevalla alalla, me teemme sota-asiaspesialistit täydellisesti vastuunalaisiksi, mutta samalla annamme heille myöskin tarpeelliset oikeudet. Tästä meillä monet ovat huolissaan, ja tämä huoli ilmenee muutamien puoluejärjestöjen ponsilauselmissa. Minulla on yksi sellainen päätöslauselma taskussani, eilen sen sain Koilliselta alueelta. Siinä ilmenevät hyvin ne vaikeudet, jotka ovat vastassamme. Kuinka paljon kaikenlaista mielivaltaa — toteaa tämä ponsilauselma — huomataankaan tapahtuvan joidenkin neuvostoedustajain taholta, kuinka paljon säädyttömyyttä, epärehellisyyttäkin ja varkauksia — niin vieläpä varkauksiakin! — nähdään tekevän Neuvostovallan edustajain, työväenjärjestöjen valitsemain edustajain. Niin, tätä tapahtuu paljon, sangen paljon juuri nyt. Ja tässä taas on puolueen tehtävänä säälimättömästi suhtautua sellaisiin ilmiöihin meidän omassa keskuudessamme, sillä ne saattavat häviöön maan, ne tuhoavat meidän puolueemme. Täytyy vainota, ei ainoastaan niitä, jotka suoraan tai välillisesti ovat syylliset kansojen varojen varastamiseen, vaan myöskin niitä, jotka ovat välinpitämättömiä kaikenlaisten löyhyyksien ja tapainturmelusten ilmiöiden suhteen. Toverit, meidän tulee suorittaa valikointi rautaisen säälittömästi, sentähden että tässä on paljon vaarallisia ja huolestuttavia tahdin oireita. Tätä vaativat nimenomaan Koillisen alueen toverit yllämainitussa päätöslauselmassaan, joka hyvin kuvaa tätä asemaa, ja joka vaatii puolueelta drakonisia toimenpiteitä, — siveellisten mätähaavojen polttamista tulisella raudalla.
Ja tämä sama päätöslauselma viittaa yhtä hälyyttävästi toiseen vaaraan, juuri kenraalien mukaan vetämiseen, joka muka vie maan uutta kornilovilaisuuden aikaa kohti. Luonnollisesti ei kornilovilaisuuden vaara ole mahdoton. Mutta tätä vaaraa ei lisää kymmenkunnan, tai kahdenkymmenen entisen kenraalin mukaamme ottaminen, vaan paljon syvemmät syyt.
Mistä kehittyvät mielivalta, siveettömyys ja epärehellisyyskin? Pelkästään siitä, että ihmiset ottavat haltuunsa vartiopaikkoja, joissa eivät voi suoriutua. Silmäilkääpä sitä, mitä nyt tapahtuu Ukrainassa. Ne, jotka suuremmoisen sankarillisesti taistelivat kaledinilaisia, dutovilaisia ja kornilovilaisia vastaan, jotka voittivat nämä teknillisesti samalla tasolla olleet vihollisensa, hävisivät jouduttuaan saksalaista sotakonetta vastaan ja näkivät täyden avuttomuutensa. Tästä heidän tyytymättömyytensä itseään kohtaan. He, nämä sissiosastojen päälliköt, tappelevat keskenään, syyttävät toinen toistaan ja usein tappelevat enemmän paikallista väestöä kuin saksalaista vastaan. Ukrainan tapahtumain esimerkki näyttää meille, että jos me vakavasti puhumme neuvostovallankumouksen puolustamisesta aseellisen vastarinnan, sodan kautta, niin silloin on heitettävä hiiteen kaikki vasemmisto-sosialisti-valiankumoukselliset lauseparret sissikapinasta, pikkujoukkojen toimenpiteistä, ja otettava tehtäväkseen säännöllisen armeijan luominen. Ainoastaan tämän säännöllisen armeijan läsnäollessa, sen sivustoilla, voivat esittää ratkaisevaa osaa sissi-osastot. Sellaisen armeijan luomista varten me tarvitsemme kuitenkin hyviä spesialisteja, myöskin entisiä kenraaleja. Kuten edellä sanoin, neuvostojärjestyksen vaivana tätä nykyä ei ole taistelu sabotaasia vastaan, jonka selkäranka on murskattu, vaan entisten saboteeraajain sovittaminen työhön.
Toinen kysymys — niinsanotusta vaaliperusteesta armeijassa. Tämän perusteen ajatuksena on taisteleminen upseerikoneiston vanhaa kokoonpanoa vastaan, kontrolleerata päällystön kokoonpanoa.
Siihen asti kuin valta oli meille vihamielisen luokan hallussa, ja koko päällystö oli aseena tämän vallan käsissä, oli meidän pakko pyrkiä vaaliperusteen kautta murtamaan päällystöhenkilökunnan luokkavastarinta. Mutta nyt on poliittinen valta juuri sen saman työväenluokan käsissä, jonka riveistä armeija värvätään.
Nykyisen järjestelmän aikana — minä sanon sen teille ihan suoraan — vaaliperuste armeijassa on poliittisesti tarkoitukseton ja teknillisesti tarkoituksen vastainen, ja se onkin jo määräyksellä tosiallisesti lakkautettu.
Minä kysyn teiltä: onko teidän ammattiliitoissanne, kooperatiiveissanne ihan kaikkialla otettu käytäntöön vaaliperuste? Ei. Valitsetteko te virkailijanne, kirjanpitäjät, konttoristit, rahastonhoitajat, valitsetteko te apulaiset jyrkästi rajoitetusta erikoisammattikunnasta? Ei. Te valitsette ansiokkaimmista ja luotetuimmista ammattiliittonne toimihenkilöistä hallintonne ja sitten sen tehtäväksi annatte kaikkien tarpeellisten apulaisten ja spesialisti-teknikkojen nimittämisen. Samoin tulee tapahtua armeijassakin. Koska me kerran olemme pystyttäneet neuvostojärjestyksen, s. o. sellaisen järjestyksen, jonka vallitessa hallitusohjaksissa ovat Työmiesten, Talonpoikain ja Sotilasten Edustajain Neuvostojen välittömästi valitsemat henkilöt, niin silloin ei voi olla olemassa ristiriitaa hallituksen ja työväenjoukkojen välillä, kuten ei ole ristiriitaa liiton hallinnon ja sen jäsenten yleisen kokouksen välillä, ja siis; ei ole myöskään syytä olla huolissaan siitä, että Neuvostovallan elimet määräävät päällystön kokoonpanon. Päällystökysymyksen todellinen ratkaisu on se, että järjestetään opetuskursseja etevimmille sotilaille ja työmiehille ja sillätavoin vähitellen kasvatetaan uusi päällystö, joka vastaa neuvostojärjestelmän henkeä. Tämän tehtävän me olemmekin ottaneet suorittaaksemme.
Kysymys armeijan luomisesta on meille nyt kysymys elämästä tai kuolemasta. Te itse käsitätte sen yhtä hyvin kuin minäkin. Mutta armeijaa me emme pysty luomaan hallituskoneiston kautta, joka meillä on toistaiseksi vielä mitä huonoin. Jos meillä on voimakas koneisto, niin on se koneisto aatteellinen, se koneisto on — meidän puolueemme. Armeijan luotte te, toverit. Ja te teette kaikkenne juurittaaksenne kokonaan pois ne ennakkoluulot, joista puhuin, te autatte meitä täydentämään vallankumouksellisen armeijan rivit taisteluintoisilla työmiehillä ja talonpojilla, te ryhdytte tehtaissa, verstaissa ja maaseuduilla toimeenpanemaan sotilasopetuksen antamista ja luotte niinmuodoin taistelukoneiston Neuvostotasavallan suojaksi.