Niiden jalojen sanojen joukossa, jota porvaristo renkeineen pääsi prostituoimaan, oli kaikkien kallein sana: vallankumous, vallankumouksellinen. Ja siksi se painetuinkin kaikkein syvimmälle lokaan.
Niissä maissa, joissa porvaristo oli vallankumouksen kautta noussut valtaan — Englannissa, Ranskassa, Ameriikassa, — harjoitettiin vallankumouksen muistoihin nähden perimätiedollista vainajainpalvelusta. Niiden ulkonaisia merkkejä: Marseljeesi, sanat »vapaus, veljeys, yhdenvertaisuus», Amerikan tähtilippu — saastutettiin patentti-isänmaallisuuden ja kansallis-sotakiihkon markkinoilla. Ja historian väärennys näihin tapahtumiin nähden kukoisti yliopiston kateedereilta kansakoulun penkeille asti.
Rappeutuneen sosialidemokratian taholta myös turmeltiin vallankumous-sanaa minkä ennätettiin. Köyhälistön rehellisen vallankumouksellista tuntoa ei uskallettu loukata, mutta sitä ahkerammin tuota käsitettä sotkettiin. »Tietenkin olemme vallankumouksellinen puolue», sanottin. »Mutta...» Ja sitten seurasi selityksiä, että sillä vallankumouksella tarkoitetaan vain teollisuuden kehityksen murtavaa, »vallankumouksellista» merkitystä, joka muuttaa luokkasuhteet. Selitettiin sanaa soveltuvaksi porvariston lakipykäliin, niin etteivät luokkaoikeuksien yleiset syyttäjät pääsisi käsiksi.
Jopa sodan aikana inhoittavimpain sosiali-imperialistien taholta, kuten saksalaisen Lenshin kirjoista näkyy, julistettiin sota todelliseksi »vallankumoukseksi». Kuten olikin vallankumouksellinen sen vaikutus. Mullistihan se niin hyvin taloudelliset tuotanto-olot kuin yhteiskunnalliset (s.o. luokka-) suhteetkin, puhumattakaan valtavasta mullistuksesta koko mailman valtakuntien poliittisissa suhteissa. Ja kaikkein vallankumouksellisin oli sodan vaikutus siinä, että se antoi sysäyksen köyhälistön mailmanvallankumoukselle.
Mutta siinä mielessä eivät sitä tarkoittaneet sosialisti-petturit. Peläten vallankumousta he koettivat selittää itse sodan vallankumoukseksi ja kannattivat sen »vallankumouksen» päätekijöinä imperialistisia hallituksiaan! Ja kun sitten heidän yllätyksekseen vallankumous, itse oikea vallankumous, tuli, niin he jatkoivat petostaan koettaen senkin alistaa palvelemansa porvariston astinlaudaksi.
Siinä se oli sosialistien katalin rikos, siinä es-erräläisyyden, menshevismin, scheidemannilaisuuden ja kautskyläisyyden syvin alennus, että he »vallankumouksen» nimessä, mutta porvariston hyväksi, lähtivät aseilla lyömään alas vallankumouksen ainoaa elävää voimaa, vallankumouksellista proletariaattia, tai ainakin sitä pyövelintyötä suoraan tai epäsuorasti kannattivat.
Kuinka räikeänä vastakohtana näille vallankumouksen saastuttajille onkaan todella vallankumouksellinen puolue, sellainen kuin Venäjän Kommunistinen Puolue. Sen koko historia sitä todistaa. Järkähtämättömänä kesti se ennen sotaa »likvidaattorien» kiusaukset, että pitäisi hylätä salainen, vallankumouksellinen järjestö ja muuttua julkiseksi puolueeksi niissä rajoissa, jotka tsarismi olisi antanut. Sodan aikana se säälittä paljasti, paitsi itsensä törkeän sota-sosialismin, myös sen häilyvän varjonkin, »keskustalaisuuden» — jota Saksassa edusti Kautsky ja Venäjällä menshevikki-internatsionalistit.
Ja yksin ottivat bolshevikit ratkaisevan hetken tullen hartioilleen historian raskaimman vastuun: lokakuun vallankumouksen. Pian kaksivuotisella vallankumouksellisen vallan käytöllä on puolue antanut mailman köyhälistölle esimerkin, jonka arvioimiseksi ei tahdo löytyä oikeata sanaa. Lyhyesti: Sen joka ote on vallankumouksellinen teko.
Teko on peruuttamaton, paikkaamaton. Annettu isku joko sattuu tai on sattumatta. Sen mukainen on oleva arvostelu ajan ja historian edessä. Eikä vallankumous ole vain yksi teko. Se on tekojen sarja, lukemattomien tekojen summa, luokkien taistelun pitkä, jatkuva prosessi, joka synnyttää mitä mutkikkaimpia tilanteita, paikallisia ja yleisiä. Niistä voi selvitä valin se puolue, jolla on kädessään vallankumouksen avain.
Ja puolue taas — se ei ole keskuskomitea, ei puoluekokous, ei aina edes paikallinen järjestökään, se on työväenluokan, proletaarisen vallankumouksen henki, joka usein olennoituu yhteen henkilöön, vastuunalaiseen tekijään vallankumouksen sisäisen tai ulkonaisen, taloudellisen, poliittisen tai sotilaallisen rintaman joka osasella.
Koettelemuksen hetkellä vasta osottautuu tosi suuruus. Ja vallankumouksen vaikeimpina hetkinä on osottautunut Venäjänkin Kommunistipuolueen tosi voima. Mitä uhkaavia tilanteita onkaan voitettu, mitä pelottavia koskenkorvia laskettu kuluessa tämän aurinkomittain mukaan lyhyen, mutta sisällisesti vuosisataisrikkaan ajan!
Puolueen Keskuskomitean viimeinen toimintaselostus, se on myöskin todistuskappale puolueen kullanpainavasta vallankumoustoiminnasta. Mitä voimia saatiinkaan liikkeelle viime mobilisoinnilla. Parhaat teorian ja toiminnan miehet sekä naiset lähtivät keskustasta maaseutukeskuksiin. Kymmenet tuhannet puolueen jäsenet siirtyivät virastoista rintamille armeijan suolaksi. Uusi henki puhalsi läpi puolueen ja neuvostolaitosten.
Terveellisimmäksi osottautui tämä siinä, että se vei puolueesta pois aika joukon roskaa, »vieraita aineksia». Monet eilispäivän kommunistit, virkakiipeejät, näet toden tullen jänistivät. Erosivat puolueesta »periaatteellisista syistä». Ja tulivat pahimmiksi pärjääjiksi, jarruttajiksi sekä saboteerauksen ja karkulaisuuden yllyttäjiksi.
Mutta eipä leiki sellaisten herrain kanssa kommunistipuolue. Se selitti »eronneet» erotetuiksi, joita ei takaisin oteta. Ja Neuvostojen Toimeenpanevan Keskuskomitean toimesta suljetaan niiltä neuvostotoimiin pääsy. Eikä niitä kunnioiteta rintamalle lähettämällä. Rintamantakaisnn työ- ja joukko-osastoihin sellaiset komennetaan. Kommunismi ei ole teatteria. Jokainen tietäköön, minkä askeleen astuu, kun jäsenkorttia pyytää. Sen ottaminen on peruuttamaton teko. Sen jättäminen on kavallus.
Kirkkaana ja järkähtämättömänä vallankumouksen olennoitumisena sekä elävänä esimerkkinä kaikkien maiden proletariaatille on Venäjän Kommunistinen Puolue, Kommunistisen Internatsionaalen uraa uurtava etujoukko. Se kyntää syvää vakoa historian peltoon. Voittava köyhälistö korjaa hedelmät.
Tämä vakaumus kirkastakoon joka tekomme ja askeleemme.
»Vapaus». 9. VII. 19.
Kolmisen viikkoa sitten lähetti Venäjän Kommunistinen Puolue joukon parhaita voimiaan eri seuduille maata vastuunalaisiin tehtäviin. Niinpä lähti tov. Buhaharin Moskovan »Pravdasta», Steklov »Isvestijasta», Kamenev Moskovan neuvostosta, Lunatsharski, Rjäsanov y.m. Heidän tuli neuvoin ja toimin auttaa paikallisia puolue- ja neuvostotoimitsijoita mobilisoimaan kansaa Koltshakkia y.m. lahtareita vastaan. Heidän oli selvitettävä väärinkäsityksiä keskivaraiseen talonpoikaistoon suhtautumisessa. Neuvostovirkailij oita oli väärinkäytöksistä vedettävä tilille. Puolue puhdistettava virkakiipeejistä ja keinottelukommunisteista. — Kuten Ranskan suuren vallankumouksen komissaarien oli heidän tarkastettava kaikkea, tuomittava väärintekijöitä, neuvottava ymmärtämättömiä ja innostettava vallankumouksellista köyhälistöä voittamaan vastukset.
Ja nyt kirjoittaa Moskovan Pravda, että ensimäiset tulokset tästä toimenpiteestä alkavatkin näkyä. Puolueen ja neuvostovallan keskuslehtiin alkaa ilmestyä kirjotuksia, joissa asiantuntemuksella käsitellään vallankumouksen päivänprobleemeja sekä osotetaan käytännöllisiä menettelytapoja. Esim. juuri talonpoikien suhtautumisessa neuvostovaltaan on paraikaa huomattavissa ymmärtävä lähestyminen, Koltshakin ja hänen liittolaistensa paljastuneet rosvoaikeet ovat saaneet talonpojat liikkeelle vallankumousta puoltamaan. Kaikkialta palaa sotapakolaisia joukottain armeijaan vapaaehtoisesti.
Puolueen puhdistusta suoritetaan myös tarmolla viime puoluekokouksen osottamassa hengessä. Virkakiipeejät, byrokraatit, keinottelijat ja piileskelijät saavat jättää paikkansa tuoreille proletaarisille voimille, joita vallankumous innostaa kymmenkertaisiin ponnistuksiin.
Yhä varmemmalla tietoisuudella oppivat työväenluokan edustajat neuvostotoimissa teettämään hyödyllistä työtä sivistyneistön ja erikoistuntijain mobilisoiduilla voimilla.
Terveellinen teoreettisen tiedon ja käytännöllisen kokemuksen vuorovaikutus on näin saatu aikaan. Vallankumouksen keskusjohdon toverit käyvät hakemassa kokemusta paikallisilta toimitsijoilta sekä neuvostoihin valituilta työläisiltä. Neuvostotoimista lähtevät aika ajoin työläiset takasin työpaikoille oppia saamaan ja antamaan. Rintamalta siirtyy voimia rintamantakaisiin toimiin, joissa nyt paremmin kuin ennen voivat ottaa huomioon rintaman tarpeet. Ja uusia tuoreita tekijöitä rientää rintamille.
Vallankumous kokoo, järjestää ja yhtenäistyttää voimansa viimeiseen ratkaisevaan ponnistukseen. Nyt on sen lyötävä vihollisensa saadakseen rauhassa jatkaa varsinaista tehtäväänsä, joka on uuden yhteiskunnan luominen. »Vapaus». 31. V. 19.