Kommunistista Internatsionalea perustamassa olevat ulkomaalaiset toverit halusivat ottaa Venäjän vallankumouksesta ja siinä toimivien kokemuksista kaiken sen opin, minkä saada voivat. Ja kun aikaa oli kaikilla vähän — taistelu kutsui! — niin käytettiin mukavinta keinoa, haastattelua. Neuvostotoverit olivatkin auliit avustamaan ja niin saatiin aikaan sangen opettavia juttelu-iltoja.
Kun ulkomailla ollaan erittäin uteliaita tietämään, »pyöriikö se ollenkaan» — sosialistinen luomistyö nimittäin, niin käytiin ensin käsiksi siihen. Oppaana oli Korkeimman Talousneuvoston jäsen tov. Larin, joka juuri tuli Puna-Armeijan toimitsijain kokouksesta, jossa oli ollut esittämässä armeijan hankintatietoja. Niistä oli laadittu havainnollisia, erittäin mielenkiintoisia taulukoita. Toveri Sokolnikov oli tullut tov. Larinin mukana ja valaisi osaltaan esillä olevia kysymyksiä.
Ensimäinen kysymys koski tietenkin niitä vaikeuksia, joita tiedetään nyt olevan tuotannollisen toiminnan tiellä. Mikä oli niiden pääsyynä?
— Isoleeraus, se eristetty asema, johon Neuvosto-Venäjä sotilaallisesti on joutunut, selitti Larin. Venäjällä oli kyllä varsin kehittynyt suurteollisuus. Olihan esim. suurliikkeitä, sellaisia, joissa on yli 1,000 työläistä, enemmän kuin Saksassa. Mutta puuttui kokonaisuutta. Monessa suhteessa oltiin tuonnin varassa. Niinpä oli totuttu tuottamaan työkaluja Saksasta. Eräitä veturin osia (putkia y.m.) ei valmistettu Venäjällä vaan oltiin ulkomaista (Itävallasta, Saksasta y.m.) riippuvat. Nyt on veturien korjaus juuri tästä syystä vaikea, väliin mahdoton. Venäjälläkin oli niitä kolmattakymmentä tuhatta. Nyt on toimessa vain puolen viidettä, loput »sairaina». Viitisentuhatta olisi verraten helposti korjattavissa, mutta puuttuu niitä osasia.
— Onko pelissä mahdollisesti sabotaasiakin?
Ehkä jonkunverran. Mutta ei ratkaisevasti. Tilasto osoittaa, että eri puolille maata tilataan välineitä remonttia varten jotenkin samassa suhteessa kuin ennenkin, joten siinä ei näy mitään erikoisen poikkeuksellista.
Muita sellaisia tuotantovälineitä, joihin nähden ollaan tuonnin varassa, ovat pienet sirkkelisahat, viikatteet y.m. Varsinkin tekee haittaa paperikoneiden vilttien ja verkkojen puute. On nyt tultu toimeen tullivarastoista löydettyjen varassa, mutta ne kuluvat. Sanomalehdille kuukaudessa annettujen 240,000:n puudan asemesta voidaan nyt antaa vain
100.000 puutaa, jos mieli pitää tulevaisuutta silmällä. Ymmärrätte kuinka se haittaa valistustyötä.
Ja sama eristyshän se elintarvepolitiikkaammekin vaikeuttaa. Suoranaisesti ja välillisesti. Olemmehan eristetyt erinäisistä leipämaista ja teollisuusvaikeudet haittaavat liikennettä sekä vaihtoa maaseudun kanssa.
Kun lähdemme silmäilemään vallankumouksemme tuotantoelämää, on ensinnä muistettava, että ensimäinen vuotemme kului poliittisten taisteluiden merkeissä, jolloin vasta luotiin se pohja, mille rakennustyö voi alkaa. Teollisuuselämä ei kylläkään kokonaan pysähtynyt mutta yleiskatsauksellista suunnitelmallisuutta puuttui. Vähitellen alettiin kuitenkin saada luetteloiduiksi päävarastot, niin että tiedettiin, mitä meillä on ja mitä tarvitaan.
Tässä on minulla — tov. Larin osotti taulukkojaan — yleiskatsaus tekstiiliteollisuuteen. Se on meillä omaperäisempää ja kuvaava. Käsittää kolmanneksen koko Venäjän teollisuudesta. Ehkä katselemme sitä lähemmin. Mittana on puuta, noin 16 kiloa ja raaka-aineet ovat villa, pellava ja puuvilla.
Villaa tuotettiin ennen sotaa 3 1/2 milj. puutaa vuodessa. Tässä suhteessa oltiin viime syksyyn asti hyvin epäedullisessa asemassa. Esim. syyskuussa saatiin kootuksi vain
33.000 puntaa, lokak. 45,000. Mutta kun oli vallattu Samaran alue niin nousi marraskuun saalis jo 363,000:een. Joulukuussa saatiin 282,000 ja tammikuussa — kun Orenburg oli otettu — 390.000. Helmikuun osalle on merkitty 260,000, mutta tietoja tulee yhä, joten summa kohoaa. Käsissämme on nyt 1,6 milj. p. ja villateollisuus toimii. Sen paraita alueita ovat Jaroslavin, Nishni-Novgorodin, Kasanin läänit y.m.
Sitten pellava. Kun on päästy yhteyteen Pihkovan, Vitebskin y.m. pellavaseutujen kanssa, on varastoja voitu kartuttaa. Viime puoli vuosi on ollut varsinaisen toiminnan aikaa. Jouluk. alkuun mennessä oli koottu 1,2 milj. puutaa, helmik. alkuun 2,4 milj., helmik. 22 p:ään 3,1 ja maalisk. 8 p:ään yli 3 1/2 milj. puutaa.
Kun Venäjän vuosituotanto rauhan aikana oli 3 milj. puutaa liinaa, on siis vuoden tarpeet tiedossa. Eikä varastojen kokoaminen ole vielä päättynyt. Pari milj. p.
voidaan saada lisää — siis on vienninkin varaa. Ja pellavatehtaat ovat hyvässä kunnossa.
Puuvillan kasvualueelle Turkestaniin on vastikään tie avattu. Siellä oli viime sato hyvä, mutta viljelyksessä oli vain pieni alue. Entisille puuvillamaille oli näet kylvetty viljaa, kun Venäjältä vienti väheni. Sato oli vain 3 milj. puutaa; rauhan aikana se oli viidenkertainen. Täällä oli kuitenkin varastoja, niin että on voitu tuotantoa jatkaa. Turkestanissa on edellisien vuosien varastoja kymmenisen miljoonaa puutaa ja riippuu siis kuljetuksesta, kuinka paljon saadaan tehtaille. Rautateitse voitaisiin kuljettaa n. 300,000 p. kuukaudessa. Jos voisimme käyttää Kaspianmeren laivaliikettä, niin olisi se hyvä apu.
Tuollaiset ovat siis kangastuotannon näköalat. Seuraa sitten jako. Siinäkin suhteessa on taulukoita valmistettu. Venäjällä on kulutus ollut n. 20 arshinaa henkeä kohti. Jos mieli jakaa sama määrä edelleen, tarvittaisiin 1,6 miljardia arsh., mutta sitä ei meillä ole. Täytyy siis panna toimeen luokkajako, ottaen huomioon kipeimmät tarpeet. Niinpä esim. työväelle, jonka kulutus on suurin ja entiset varastot pienimmät, täytyy antaa 20 arsh., vaimolle 10 ja lapsille vähemmän. Porvareilla on entisiä, samoin suurella osalla maaseutuväestöä. Viime syksyyn asti ei ollut mitään järjestelmällistä jakoa koko maata silmällä pitäen. Väin Pietarissa, Moskovassa ja joissakin muissa kaupungeissa oli paikalliset korttijärjestelmät. Nyt on valmistettu suunnitelma, jonka pääpiirteet ovat tässä — tov. Larin näytti tilastojaan ja taulujaan.
Työväestö on luokitettu niin, että Pietarin ja Moskovan 1,2 milj. työläisen lisäksi on teollisuudessa 1,11 milj., rautateillä 860,000, rakennustöissä (rautat. ym.) 400,000, sama määrä kaupunkien käsityössä, sisävesien laivoilla yli 200,000, metsätöissä 300,000, turveteollisuudessa 75,000, kotiapulaisina 25,000 ja kotiteollisudessa 1 miljoona (viimemainituilla tarkotetaan maaseudulla ilmenevää tuotantoa, jossa suuret kylät ja pitäjät tuottavat kodeissa, mutta yhteistoiminnassa ollen, eri tuotteita).
Neuvosto-Venäjän maaseudulla (pois laskien Turkestan, Lätti, Ukraina) on 54 milj. talonpoikaa, 5 milj. muuta väestöä (ei työl.) ja 7 milj. työläisiä (siihen perheet, 10–kunta milj.).
Kuten sanottu koetetaan tuotteita jakaa näiden kesken kohtuuden mukaan ja jättäen tarpeellinen reservi. Ensi kädessä on kuitenkin tyydytettävä armeijan tarpeet. Ja internationalistien iloiseksi hämmästykseksi esitti tov. Larin tietoja, joiden mukaan armeijalle on toimitettu sinellejä ja pukuja sadoissa tuhansissa laskien sekä miljoonaluvuin alusvaatteita. Ulkomaalaiset toverit, jotka olivat nähneet Puna-Armeijan kymmentuhantisia osastoja, vakuuttivat näkemäinsä ja nyt kuulemainsa perusteella, että heidän länsimaille vietävikseen saamat tiedot tulevat siellä tekemään valtavan vaikutuksen. Voivathan he nyt todistaa, että Puna-armeija ei ole mikään rääsyinen rosvolauma, vaan asianmukaisessa järjestyksessä oleva sotajoukko.
Ja sitten taas jatkettiin haastattelua. Toverit kysyivät onko totta porvarien ulkomaille levittämissä väitteissä, että tehdaskomiteain tietämättömyys on vaikuttanut tuotannon ja tuotteliaisuuden vähennykseen. Tov. Larin vastasi, että alussa kyllä ilmeni tottumattomuutta, joka on kylläkin ymmärrettävää kapitalistisen tuotannon anarkistisen sotkun takia. Eihän ollut tietoa raaka-aineista eikä järjestettyä jakoa. Luonnollisesti sotki insinöörien ja konttoriväen sabotaasi. Mutta sitten kun on saatu teknillistä henkilökuntaa työhön, on järjestystä päästy luomaan. Ei voi sanoa, etteivät työläiset tahtoisi tehdä työtä ja noudattaa ohjeita. Missä vain on poltto- ja raaka-aineita, käyvät työt nälänkin uhalla. Useissa paikoin ja monilla aloilla (esim. tulitikkuteollisuudessa) on todettu tuotteliaisuuden jo kohonneenkin. Se ennustaa hyvää.
Päävika ei olekaan enä järjestelmän puutteessa, kuten oli alussa. Nyt paranee systeemi yhä. Tiedetään jo, mitä on ja mitä tarvitaan. Se voidaan ottaa huomioon ulkopolitiikassakin. Tietysti on kansainvälisten suhteitten aikaansaaminen elinkysymys Venäjälle, kuten se on kaikille muillekin maille. Mutta yhä kestetään, ja jos tiukka tulee, niin kestetään parikin vuotta.
— Mitä voisi Venäjä tarjota vaihto tavaraksi?
— Voimme tarjota platinaa, villaa, pellavaa, hamppua, puutavaraakin — kulkuneuvoista riippuen.
Entä kuinka on ajateltu järjestää vaihdon suhdemitta?
— Neuvotteluissa on ollut perusteena mailmanmarkkinain (Lontoon, Nevyorkin) normi ja sitten krediitti tuotannon nojalla. Tavaravastikejärjestelmä (komponsatsioni) ratkaisevana.
— Ulkomaalaiset kapitalistit tietysti tahtoisivat kilpailuvapautta!
— Kyllä kai. Mutta voidaksemma jatkaa järjestelmämme luomista on meidän pidettävä kiinni siitä, että vaihto tapahtuu valtiolaitoksemme kautta. Sisäisessä elämässämmehän tietenkin pyrimme pois rahapalkkajärjestelmästä. On päästävä siihen, että työkirja takaa asunnon, vaatemäärän ym. etuja. Kuten maatalossa perhe kokoontuu omavaraispöytänsä ääreen, niin on teollisuudessakin järjestettävä.
— Entä maatalousalalla, kuinka siinä suhteessa edistyy yhteistalous?
— Toimessa ollaan. Mutta on otettava huomioon, että tämä on vielä enemmän kuin teollisuuden järjestäminen »uutisraivausta» sanan täydessä merkityksessä. Voi sanoa, että vasta pari kolme kuukautta on siinä suhteessa voitu tehdä järjestelmällistä työtä. Mutta silti on saavutuksia jo. Valtion maatalouskoneiston käsissä on jo 1,2 milj. desjatiinaa. Keväällä kylvetään pari kolme sataa tuhatta desj.; syksyllä taas lisää. Pätevä agronominen johto on jo toimessa. Valtion hallussa olevia koneita annetaan etuoikeudella niille ja muille uusiaikaisessa kunnossa ja tietenkin neuvostojen hoidossa oleville suurtalouksille.
Myös on ryhdytty järjestämään teollisuuslaitosten yhteyteen maataloustuotantoa: tehdastiloja, kasvi- ja puutarhoja, maitotaloutta y.m.s. Moskovassa on johtava neuvosto, jonka toimesta lähetetään maataloudellisia järjestäjiä mahdollisuuksien mukaan. Tuotannon järjestäminen olisi siis toivorikas, kunhan vain saataisiin kuljetusolot paranemaan.
— Odotatteko matkustajaliikkeen kuukaudeksi keskeyttämisestä suuria tuloksia, tov. Larin?
— En niin suuria kuin jotkut toiset toverit. Mutta epäilemättä on siitä oleva hyötyä. Meilläkin on eri puolilla maata miljoonia puutia tavaraa vaunuissa. Esim. Donilla oli meillä lastattuna 800,000 puntaa kivihiiliä, kun se menetettiin. Ja kun Krasvnovkaan ei saanut niitä pois kuletetuiksi odottavat ne taas joutuneina meidän haltuumme — vain vetureita. Tsaritsinin tie on toivossa saada kuntoon parin kolmen viikon kuluessa.
— Entä onko byrokratisista ilmiöistä ollut haittaa?
— Kyllä. Virastohitautta vastaan on käytävä sitkeää taistelua. Kelvottomia komisareja erotetaan joka päivä; lurjuksia ammutaankin. Kontrollin järjestämiseen ei ole aikaisemmin riittänyt voimia kyllin. Nyt alkaa sekin olla kunnossa.
Niin kertoilivat Neuvostovallan talousmiehet. Ja sen vaikutuksen sai kuulla, että työväenluokka kykenee luomaan yhteiskunnan taloudellisen perustan oman sosialistisen ihanteensa mukaan. Se ei vain saa pelästyä vaikeuksia. Työtä ja ponnistuksia kysyy kapitalistisen anarkian raunioista uuden järjestelmän luominen. Jos on takapajuisen Venäjän työväestö, maan väkilukuun verraten niin vähälukuinen, voinut jo päästä tähän asti, niin kuinka paljoa toivorikkaammat näköalat aukenevatkaan Saksan ja muiden teollisuusmaiden työläisille, kun ne vaan ensin saavat nujerretuksi porvariensa vastustuksen.
Rohkaistunein mielin astelimme toisesta neuvostotalosta (Metropolista) Kremliä kohden tovereiden kertoillessa niistä mahdollisuuksista, joita yhteiskunnallinen vallankumous eri maissa työväenluokalle avaa.
»Vapaus», huhtik. 1919.
Yhteiskunnallisen elämän perustana on järjestys. Kun se sana kapitalistisessa maailmassa on tullut pilkan esineeksi, on myös se järjestelmä itsensä tuominnut.
Tästä epäjärjestyksestä syntyy vallankumous. Ja siitä sekasorrosta, vanhan maailman sirpaleista, on sen luotava uusi, järjestetty yhteiskunta. Tehtävä ei ole helppo, sillä suuri osa siitä vanhasta kelpaa vain lannaksi. Ja mitä terveitä osia on, ne on sovitettava uuteen paikkaan.
»Vallankumouksellinen järjestys» — se merkitsee avoimen vastavallankumouksellisuuden masentamista. Sitten se merkitsee hulikanisuuden, rikosten, rosvoilun lopettamista.
Vallankumouksellinen järjestys edellyttää oloihin sopivaa, joustavaa, mutta lujaa valtiokoneistoa: neuvostoja kaikkine osastoineen, ja niiden turvana järjestettyä asevaltaa.
Mutta ennen kaikkea edellyttää vallankumouksellinen järjestys järjestettyä taloutta, sitä, että tuotantovoimat toimivat ja että työntuotteet oikein jakautuvat tuottajain kesken niiden samaisten tuotantovoimien, yhteiskunnan perustan, ylläpitämiseksi.
Venäjän neuvostovalta on pian kaksivuotisella voimassaoloajallaan todistanut olemassaolonsa oikeuden. Valtiokoneisto on luotu. Sen, hahmopiirteet ovat selvät. Alkuajan moninaisista hapuiluista on jo eräillä aloilla päästy pysyviin tuloksiin. Paljon pitävää pohjaa pantu.
Mutta vielä on paljon kesken. Epäkohtia yllin kyllin, riippuen käytettävissä olevien voimien epätasaisuudesta niin kyvyn kuin halun puolesta. Toiset laitokset toimivat, toiset jarruttavat. Kokonaisuus kärsii.
Yhteiskunnan jäsenillä on oikeus vaatia järjestystä. »Me uhraamme veremme», sanovat puna-armeijalaiset, »mutta teidän, rintamantakaisten, vastuulla on, että sitä ei yhtään tippaa mene hukkaan». Ja neuvostovalta voi vastata vain: Me teemme parhaamme.
Mutta voidakseen vastata koneistonsa käynnistä täytyy neuvostotyöväen ylläpitää tiukkaa tarkastusta. Vallankumouksen kuluessa on osottautunut, että vakinaiset kontrollijärjestelmätkään eivät aina taikaa parhaita tuloksia. Niihinkin saattaa hiipiä epäkohtia, jopa suoraa turmelustakin.
On täytynyt järjestää tilapäisiä »lentäviä» tarkastuskuntia. Nämä muodostetaan ammatillisten y.m. työväenjärjestöjen edustajista. Sellaiseen sakkiin voi kuulua 15–40 jäsentä, sen mukaan kuinka laaja, ujestia tai lääniä käsittävä, tarkastuspiiri on. Asiantuntijain avulla on valmistettu ohjeet ja kyselykaavakkeet. Tarkastajat tutustuvat tehtäväänsä, sopivat menettelytavoista ja tarkastusajasta. Koko juttu on suoritettava parissa kolmessa viikossa. Johdossa on yksi tai kaksi vastuunalaista työväenjärjestön asettamaa työläistä ja yksi joko tuotannollis-teknillinen tai finanssikirjanpidollinen asiantuntija, jonka määrää Valtion Kontrollilaitos.
Tällaisen järjestelmän mukaan on äskettäin suoritettu tarkastus Smolenskin läänissä. Sen tulokset ovat mieltäkiinnittävät. Koko joukko väärinkäsityksiä saatiin selville. Rikollisia vangittiin ja asetettiin syytteeseen, työt tarkastettiin, samoin valistus- ja puoluetoiminta. Toimistoissa ja työmailla otettiin selville, kuinka paljon siellä on toimivia työntekijöitä, kuinka paljon maleksijoita. Näitä loisia sysättiin sivuun. Todettiin, että toimintapaikoilla enimmäkseen oli rehellisiä henkilöitä. Mutta kaikki eivät suinkaan oikealla paikallaan. Vaihdettiin toimitsijoita sopivampiin toimiin. Tarpeettomia laitoksia ja osastoja hävitettiin.
Tarkastettiin tietysti myös tuotantokommuuneja. Todettiin, että eräät niistä olivat vankalla taloudellisella pohjalla. Niiden jäsenet terveitä ja tyytyväisiä, sovussa eläviä proletaareja, vankkoja neuvostovallan kannattajia. Mutta tavattiin myös kulakkien käsissä olevia valekommuuneja, joissa työläiset olivat rengin asemassa. Monista puuttui suunnitelmallisuutta ja järjestystä.
Neuvostotilatkin ovat sekalaisia, hyviä ja huonosti järjestettyjä. Eräitä niistä johtavat »asiantuntioina» ent. tilanherrat. Se herättää pahaa verta ja väärinkäsityksiä köyhälistössä. Monet näistä herroista ovat varsin kelvollisia maanviljelijöitä, mutta olisi heitä, tarkastajain käsityksen mukaan, mieluummin käytettävä muualla, kuin siellä missä itse ovat isännöineet.
Tarkastuksen tuloksena siis uuden, terveen hengen puhaltaminen koko virastokoneistoon. Tuhansille työläisille, niin toimihenkilöille kuin tarkastajillekin, merkitsi tarkastus huomattavaa oloihin perehtymistä. Päättäväisyys ja omiin s.o. työväenluokan voimiin luottamus kohosi. Hyvällä omallatunnolla saattavat vastuunalaiset neuvostovallan edustajat sanoa tuottavalle ja taistelevalle työväenluokalle: Meidän asiamme edistyy, perusta vaimenee, täydellä voimalla vain eteenpäin!
Ja koko maailman työväestölle julistaa Venäjän proletariaatti: Älkää epäilkö itseänne. Ottakaa käsiinne valta. Pystyttäkää neuvostojärjestelmä ja luokaa vallankumouksellinen järjestys!
»Vapaus» 4. VII, 19.
Toveritar Kollontain haastattelu.
Eräässä Kremlim sivurakennuksessa, jossa III:n Internatsionalen perustavan kokouksen aikana eri maiden edustajia asusti, oli eräänä iltana toveritar Aleksandra Kollantai kertomassa kokemuksiaan.
— Millä tavoin pyrkii Neuvostovalta järjestämään yhteiskunnallisen huoltotoiminnan?
Siten että avustuksen annosta siirrytään yleiseen sosialiseen vakuutukseen. Mutta luonnollista on, että siinä on moninaisia ylimenomuotoja, riippuen ennen olleista oloista. Esim. Venäjällä olivat v:n 1912 lain perusteella toimivat sairaiskassat muodostuneet hyvin merkittäviksi tekijöiksi, ne kun tsaarin aikana olivat ainoat vakinaiset työväen käsissä olevat laitokset. Niihin keskittyi sen takia varsin laajalti työväen huomio. Eikä siis voitukaan niitä heti lopettaa, vaan oli ensin valmistettava uutta tilalle. Nyt ne ovat jo lopetetut, s.o. sisällytetyt yleiseen, yhtäläiseen systeemiin. Ja kokoi huolto-, s.o. nyt vakuutustoiminta on Työn Komissariaatin hoidettavana — ensin oli erityinen Sosiaalisen Avustuksen komisariaatti.
Tapaturma- ja sairausvakuutus ovat jo toimessa, osaksi äiteysvakuutuskin. Vanhuusvakuutus on valmisteilla. Esitoimintana sitä varten on saatu aikaan vanhojen koteja, joita on esim. Pietarissa.
Ollessani avustuskomissarina, sanoi tov. K., aloin ottaa luostareita tarkotukseen. Ne ovatkin siihen varsin sopivat. Työkykyisille valmistetaan niissä tilaisuuksia työntekoon.
— Miten on luostarikysymys yleensä ratkaistu?
Dekreetillä ne on lakkautettu ja aste asteelta sitä toteutetaan. Kaupungeissa on jo päästy koko pitkälle. — Pietarissa täytyi ottaa luostarit tuhanten invaliidien kodeiksi — maalla käy uudistus hitaammin.
— Entä mihin joutuu henkilökunta?
Työkykyiset työhön! Vanhukset saavat jäädä paikoilleen ja on niiden elämä turvattu.
— Vaivaishoitojärjestelmä siis hävitetään?
Luonnollisesti. Kuten sanottu, tulee vakuutus kaiken perustaksi. Multa huoltoavun anto on vielä tarpeen. Esim. sotainvaliideille on pantu kuntoon 16 kommuunia Volgan mailla. Tshekko-slovakit pääsivät viime kesänä hävittämään osan niistä hyökätessään. Mutta uusia on järjestetty. Kommuuneissa on tietysti mahdollisuus järjestää töitä erilaisilla työn suorituskyvyn asteilla oleville. Niissä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan itsehallintoa. Invaliideilla on järjestönsäkin. Niille annettiin heti alussa 20 milj. ruplaa avustuksiksi. Jo nousee eläke- ja avustusmäärän summa yli 70 miljoonan.
Äiteysapu on myös ollut pikaisen huolen esineenä. Pietarissa toimii iso koti, »Äitien palatsi», jossa äidit synnyttävät ja hoitavat lapsiaan, voiden jättää ne seimeen, kun siirtyvät työhön. Myös Moskovassa on samoin järjestetty ja toimessa ollaan jo 18 läänissä; toisin paikoin ollaan vasta alkuhommissa. Työläisnaisten agitaattorikursseilla annetaan erikoisesti ohjeita äitien huoltotoiminnan järjestämiseksi.
— Anteeksi, mutta onko otettu jokin kanta ehkäisykeinojen käyttöön nähden, esim. kielletty?
Ei ole kielletty. On selitetty. Turvaamalla äitien asemaa on voitu rohkaista työläisnaisia, etteivät pelkäisi äiteyttä. Mutta jos on päteviä syitä, hyväksytään sikiämisen ehkäisy ja annetaan siinä suhteessa neuvoja.
— Aviottomain äitien ja lasten asema on tietenkin samoin turvattu?
On tyyten poistettu oikeudellinen ero aviolasten ja aviottomain väliltä. Yhtä kohtaa tätä koskevissa määräyksissä on meidän toisten taholta arvosteltu. On näet jätetty mahdollisuus etsiä isää ja vaatia häneltä avustusta. Sitä pidämme tarpeettomana. Ja tarpeettomaksi se käykin, sitä mukaa kuin äiteysavustus ja yhteiskunnallinen kasvatus järjestyvät. Aviolasten ja aviottomain erotuksen poistamista edistää myös huomattavasti avioeron helppous. Se on järjestetty niin, että eron saa viikossa, jos molemmat ovat suostuvaiset.
— Miten on sitten lasten huoltoa järjestetty?
Ensinnä on seimet. Jotta vältettäisiin kasarmimaisuutta ovat ne pieniä; n. 15 lasta. Kun äidit itse hoitavat lapsiaan, säilyy äiteystunne ja perheviihtymys, mutta poissa on kotitouhun rasitus ja muut ikävyydet. Tietysti riippuu sitten kodissa olevien kehityskannaasta sikäläisen elämän sopu ja viihtymys. Voi tietysti pitää lapset kotonaankin tai erityisissä lasten kodeissa eli kommuuneissa. »Lasten Kylään» — ent. Tsarskoje Seloon — on toveritar Lunatsharski hyvin onnistuneesti järjestänyt sellaisia.
Tov. Kollontai kertoi mielenkiintoisia juttuja näiden lasten kommuunien elämästä. Niinpä oli eräs vieraissa oleva täti kysäissyt, »onko tuo sinun nukkesi», mutta saanut pienokaiselta ällistyttävän vastauksen: »ei täällä ole »sinun» eikä »minun» nukkia, vaan meidän.»
Mikäli mahdollista koetetaan järjestää eriikäisiä ja eri kehitysasteilla olevia, vähälahjaisiakin mukaan ottaen, yhteen niin että ne tottuvat auttamaan toisiaan.
— Entä kurinpito, siinä on kai vaikeutensa?
Kyllä, mutta ne eivät ole niin suuret kuin moni pelkää. Hoitajilla ei ole rankaisuoikeutta muutoin kuin lasten omain oikeuksien kautta. Aluksi ilmeni kyllä varastelua; sokeripaloja katosi. — Huomautettakoon, että esim. leipäannoksien y.m. jako tapahtuu lasten oman kontrollin alaisena. Kun saatiin varastelijoita kiinni, päättivät lapset jyrkästi, että ne on erotettava. Opettajan kysymys, että minhinkähän ne sitten joutuisivat, aiheutti uuden harkinnan, jossa edellinen päätös pitkän keskustelun jälkeen hyljättiin. Joistakin silloisista syyllisistä kehittyi sittemmin kommuunin parhaita jäseniä.
Vaikeuksia tuotti kysymys sukupuolellisesti harhautuneitten sekä pahemmin rikollisuuteen taipuvain sijoittamisesta. Oli järjestettävä niille eri kotejakin, joissa huolellisella ja ymmärtävällä valvonnalla sekä itsehallinnollisilla keinoilla päästiin hyviin tuloksiin.
»Lasten kylässä» oli viime kesänä jo 3,000 lasta; nyt on vähemmin. Mutta uusia tiloja valmistetaan.
Ette usko, innostui toveritar K. kuvailemaan, millainen uusi henki noissa kodeissa syntyy. Kun on 25–50 eri-ikäistä yhdessä, vallitsee siinä monipuolinen elämä. Kehittyy uudenlainen perhetunne, joka on erittäin miellyttävä.
— Entä heikkomieliset?
Niitä varten on eri koteja.
Sukeusi sitten keskustelu kasvatusmetoodeista. Toveritar Kollontai lausui käsityksenään, että Venäjällä on työkasvatuksen sovelluttamisessa eräissä suhteissa jouduttu yksipuolisuuksiinkin. Esim. kun vaaditaan, että lasten on suoritettava kaikki siivouskin, johtaa se vain työrasitukseen, jolla ei ole pedagoogisesti kehittävää merkitystä.
— Entä miten suhtautuvat vanhemmat näihin uudistuksiin?
Jo elintarvekysymys aiheuttaa sen, että ne tuovat lapsiaan koteihin. Ja kun he näkevät, miten ne siellä viihtyvät ja kehittyvät, innostuvat hekin tutustumaan uusiin kasvatustapoihin. Lapsia taijotaankin koteihin enemmän kuin voidaan ottaa vastaan.
Opettajain puute on erittäin tuskallinen. Entisestäänkin oli vähän ja suuri osa niistä oli joko saboteeraajia tai huonosti toimeensa valmistuneita. Moni hyvä pedagoogi taas ei ollut sosialisti eikä voinut innostuksella sopeutua työhön.
Kokemuksesta on havaittu, lausui tov. K., että on paras ottaa proletaarisia naisia ja miehii sekä kehittää niistä kasvattajia. Yleinen tiedonjano on huomattavissa ja se on aut—
tanut onnistuneita proletaarisia opetusvoimia kehittymään. Opettajakursseja järjestämässä on ollut toimekkaana m.m. toveritar Krupskaja (tov. Leninin vaimo), joka on hyvä pedagoogi.
Vielä juteltiin liiäkärinavun järjestämisestä, puutarhasiirtoloista sekä lasten lähettämisestä leipäseuduille. Satoja tuhansia on siten sijotettu. esim. Pietarista maalle. Nyt aiotaan lähettää Ukrainaan. Puutarhasiirtoloihin nähden on huomattava, etteivät niitä perusta eri perheet, vaan suuremmat työläisryhmät, esim. liikkeiden työläiset sakilla. Siten niissäkin syntyy tuo uusi perhetunne, kollektiivinen kotihenki, joka lupaa hyvää tulevaisuudessa.
»Vapaus» 25. IV. 19.
»Proletkult». Vallankumous luo tietenkin uusia sanoja ja puheenparsia. Uudistihan esim. Ranskan vallankumous koko ranskankielen. Venäjällä pistää silmään huvittavana pikkuilmiönä pitkien, monisanaisten nimitysten lyhentäminen lyömällä yhteen sanain alkutavuja. Niinpä merkitsee »sovnarkom» Kansankomissarien Neuvostoa (Sovjet Narodnih Komissarov), »sovdep» edustajain neuvostoa (sovjet deputatov) j.n.e. ja »Proletkult» merkitsee proletaarista kulttuuria, erästä vapaata valistusliikettä, joka virallisten neuvosto-elimien ohella ja apuna pyrkii suorittamaan osaansa uuden sivistysmuodon, köyhälistön kulttuurin luomisessa. Tuon liikkeen harrastajat Moskovassa ovat muodostaneet komitean yleisten proletaaristen kulttuurijärjestöjen edustajakokouksen valmistamiseksi ja julkaisseet ensi numeron puolkuukauslehteä » Proletkult».
Niin, oma kulttuuri, se on nousevan, taisteluhaluisen ja voitonvarman luokan paraita tunnusmerkkejä sekä sen kypsyyden mittapuu. Liian kauan onkin jo köyhälistö ollut entisten kulttuurimuotojen kahleissa. Sitä on kytkenyt ihan vanhatestamentilliskeskiaikainen henki (katkismus), mihin sitten on yhtynyt porvariston monisekamelskainen »sivistys». Lapsellisen liikuttavasti on köyhälistö valistusta janoten ammentanut kaikenlaisista lähteistä. Sitä on usein narrattu juomaan ihan puhdasta myrkkyä, nukuttavan kavalaa, sen taisteluvoimia heikentävää sotkua kirjallisuuden, teatterin ja muun taidenautinnon nimellä. Ollen kotoisin pikkuporvaris- ja talonpoikaisluokista saa uuden ajan työväki samoista piireistä kotoisin olevan »johtajainsa» hyväntahtoisen kömpelöllä avulla seuloa itselleen käyttökelpoista henkistä ravintoa mailman kirjavista kirjakasoista. Luokkataistelussa oppii se ymmärtämään ihan julkean vihollishengen vaarallisuuden. Mutta esim. pyrkiessään vapautumaan uskonnollisesta taiasta Ingersollien avulla johtuu se karkottamaan perkeleitä Belzebubin kautta; jää porvarillisen vapaa-aatteisuuden verkkoon. Luovat luonnontutkijatkin (kuten Haeckel) filosofeeraamaan ruvetessaan pyrkivät toisella kädellä kahlehtimaan, toisella vapauttamaan. Tätä vaanivaa vaaraa torjuakseen tarvitsee köyhälistö marxilaisuuden teräviä aseita.
Venäläisillä tovereilla on koko joukko opastajia, joilla maanpaon pitkinä vuosina tai taantumusaikojen pakollisessa poliittisen toiminnan puutteessa on ollut aikaa syvästi perehtyä marxilaisuuteen ja jotka nyt ovat tilaisuudessa tuomaan julki havaintojaan. Mainitsemassani vihkosessa on jo alkua. F. Kalinin osottaa artikkelissaan, kuinka proletaarisessa kulttuurityössä on kaksi puolta: toinen seuloo porvarillisesta sivistysperinnöstä käyttökelpoista ja arvostelun sekä valistustyön muodossa jakaa sitä köyhälistölle. Toinen pyrkii herättelemään ja vapauttamaan köyhälistön omia, luovia kulttuurikykyjä, rakentamaan sen omaperäistä sivistystyötä. Tätä työtä tekemässä toisella puolen on proletariaatin sivistyneistö (intelligenssi), ammattioppineet, ja toisella puolen köyhälistön joukot itse. Porvarillinen intelligenssi koettaa pitää yllä kuvitelmaa, että täytyy olla salaperäinen kyky (»nero») voidakseen suorittaa luovaa kulttuurityötä. Se on virhe, ei siihen tarvita mitään pappiskastia. Ero neron ja tavallisen sivistystyön välillä on vain aste-ero: toinen työ rakentaa loogillista tietä (tiede), toinen taas taiteen kautta. Ihmisen sielullinen toiminta on joko itsetiedotonta kaikkien meihin sattuvain vaikutelmien keräämistä ja omistamista (alatajunta) tai tietoista opiskelua. Luomisen hetkenä vaikuttavat molempia teitä sieluumme kerääntyneet varastot antaen aineksiaan siihen uuteen syntyvään. Pätevää luomistyötä varten on siis tarpeen kehittää kykyjä, millä tuota ainehistoa pitää kurissa (itsearvostelu) ja miten sitä muille tulkitsee (tyyli). Taiteellisessa luomistyössä ilmenee innostus, joka tunteen voimalla juottaa yhteen tietoiset ja itsetiedottomat kokemukset eläviksi kuviksi. Tarkalla työväen ympäristön ja elämän havainnolla voi työväenluokkaan liittynyt lukumies oppia käsittämään työläisen ajatuksen kulkua sekä sen kehitystä. Mutta kun tulee kysymykseen syvempien tunteitten tulkitseminen, on hän avuton, hänen syventymisensä rajoitettu. Häneltä puuttuu työläisen alatajunta. Suurella taiteilijalla on kyllä suuri eläytymiskyky, mutta mahdoton on sivullisen tunkeutua työläisen sisimpään. Siksi voikin vain työväestö itse synnyttää täysipitoisen taiteensa.
Varsin mielenkiintoisia näkökohtia esittää myös A. Bogdanov artikkelissaan »Millaista on proletaarien runous?» Ei ole runoutta, sanoo hän, missä ei ole eläviä kuvia. Ei ole runoutta missä ei ole sopusointuisuutta niiden kuvien yhdistelyssä. Ja 10–osaisessa artikkelissa kirjottaja terävästi osottaa, mitkä ovat elävän runouden tuntomerkit. Todistelee myös, että luokkayhteiskunnassa elävä runoilija luokkaihmisenä ei voi luoda luokkien ylä- ja ulkopuolella olevaa runoutta, mutta silti voi olla joidenkin luokkien yhteistä (talonpoikain ja pikkuporvariston tai työläistalonpoikaista jne.) runoutta, sekaluokkaista runoutta. On esim. vallankumousrunoja, joissa ei ole mitään erikoista proletaarista piirrettä, onhan vain ylimalkaista »kansanvaltaista» (narodnovoljalaista). Bogdanov todistelee, kuinka kolme yhteiskunta-astetta (entisaikain auktoriteetillinen, porvarisyksilöllinen ja proletarisyhteisöllinen) ovat kukin luoneet oman runoutensa: 1) runous käsittelee sankareita, jumalia, s.o. taloudellisen elämän auktoriteetillinen johto huokuu runoudessa; 2) porvariston runous on yksilöllistä, sisältää myös auktoriteetillishenkisiä piirteitä; 3) konetuotannon aikana ohjailee työläinen koneen käyntiä, mutta se on tapahtuva järjestyksellisesti, yhteistoiminnassa toisten kanssa; siitä syntyy järjestäytymis- ja yhteishenki; se tulee julki runoudessa ja kuten yhteistuotanto on yhteiskuntakehityksen korkein aste, niin on sen runouskin runouden korkein saavutus. Se on uuden ajan työväen omaperäinen runous, ei vielä vanha, mutta voimakkaasti kasvava, varttuva, voimistuva. Se perii koko entismailman runouden, kuten muunkin kulttuurin, mutta se perintö ei saa hallita perillistä, vaan sen on oltava aseena köyhälistön kädessä. Kuolleen palveltava elävää. Kohotkoon työväen runous: taisteleva ja maahan iskevä, luova koko olemukseltaan!
Kansanvalistuskomissariaatin toiminnasta mainittakoon erityisesti sen alkama kustannustoiminta. Jo neuvostovallan alkuajoilta saakka suunniteltuna on nyt päästy niin pitkälle, että painosta on jo ilmestynyt joukko venäläisten klassikkojen teoskokoelmia. (Krylov, Koltsov, Saltykov, Nikitin y.m.) Tulossa on uusia; käsittäähän kustannettavien kirjailijain luettelo lähes 60 nimeä (m.m. Bakunin, Hertsen, Lavrov, Tshernitsevski). Paitsi 3 osaa uutta Venäjän historiaa on myös ilmestynyt Kautskyn »Marxin taloudelliset opit» alkuna aiotulle sosialististen klassikkojen sarjalle (Marx, Engels, Jaures y.m.)
Valistuskomisariaatin monipuolisista harrastuksista antavat käsityksen sen osastojen otsikot: 1) Kirjallistaiteellinen; 2) tieteellis-kansantajuinen; alaosastoja: a) yhteiskunnallis-poliittinen, b) maantieteellinen ja c) kasvatusopillinen; 3) teknillinen; 4) kirjallisuuden levittämiskeskus ja 5) »Kansanvalistus» lehden toimitus. — Lisäksi museoitten, historiallisten muistomerkkien ja luonnontieteellisten erikoisuuksien säilyttäminen ja hoito, kirjastotoiminnan järjestely, kouluasiain johto. Ilmoitusten taaja sarja valaisee niitä moninaisia kursseja, kouluja, opetussarjoja, luentoja y.m., joita toimeenpannaan. — Komissariaatin lehdessä ja Keskuskomitean Isvestijan viikottaisessa lisälehdessä valaistaan valistustoiminnan eri puolia koti- ja ulkomailla, kuten kirjastoasiaa, ylemmän koulun uudistusta jne.
Ensimäinen opettajakokous pidettiin Moskovassa heinäkuun alkupäivinä. Läsnä puolisentuhatta edustajaa. Valistuskomissaari Lunatsharski selvitteli avauspuheessa Venäjän intelligenssin suhtautumista yhteiskuntaan. Oltuaan jotenkin yleisen itsevaltiuden vastustaja oli se sitten asettunuut porvariston puolelle työtätekevää kansaa vastaan. Porvaristo tietenkin tarvitsee »opettavia lakeijoja» tarkotuksiaan edistämään. Mutta onpa sentään intelligenssiä suuri joukko niiden opettajien mukana, jotka haluavat olla jakamassa tieteitten tuloksia kansalle ja kasvattamassa nousevaa polvea uutta aikaa varten.
Kokouksessa käsiteltiin useita periaatteellisia ja käytännöllisiä kouluasioita, kuten koulun yleiset tehtävät (karsia pois vanhaa ja vapauttaa lapsen ruumiilliset ja henkiset voimat luovaa työtä varten, kehittää niiden yhteiskunnallisia vaistoja, totuttaa keskenäiseen kuriin ja edistää itsenäistä luomistyötä; yleensä: edistää sosialistisen hengen kasvua); koulun yhtenäisyys: työkoulu (ei pelkkä ammattikoulu; taistelu tuberkuloosia vastaan jne.) Tärkeä kysymys oli »Yleisen Opettajain liiton» toimihenkilöiden asettuminen sabotaasin kannalle neuvostovaltaa vastaan. Siitä tietysti jyrkästi erottauduttiin ja olikin perustettu uusi järjestö: »Internatsionalististen opettajain liitto!»
Yhteiskunnallisten tieteitten sosialistinen akatemia on aivan erikoisesti mainittava ilmiö.
Heinäk. 7 p. julkaisi Neuvostojen Toimeenpaneva Keskuskomitea sen ohjesäännöt. Niiden I §:n mukaan on »Yhteiskunnallisten Tieteitten Sosialistinen Akatemia sellaisten henkilöiden vapaa yhtymä, joiden päämääränä on sosialisen tietämisen tutkiminen ja opettaminen tieteellisen sosialismin ja kommunismin näkökannalta sekä tähän kuuluvien tieteitten edistäminen». Siihen kuuluu sekä harrastajajäseniä että myös toimitsija-jäseniä: professoreita, lehtoreita ja apulaisia. Akatemia jakaantuu kahteen osastoon: tieteellis-akateemiseen ja opetusvalistukselliseen. Se antaa palkkioita tutkijoille sekä julkaisee heidän tuotteitaan, järjestää osastoja, kirjastoja, tutkimuslaitoksia, laboratorioita, museoita y.m.s. Akatemia on Keskuskomitealle tilivelvollinen ja esitetään sen toimintaselostus Kansankomissarien Neuvostolle. — Julaistut ohjesäännöt sisältävät monipuolisen suunnitelman akatemian käytännöllistä työtä varten (65 §) sekä kustannusarvion joka päättyy 3,500,000 ruplaan. — Akatemiaan kutsutaan jäseniksi venäläisiä ja muiden maiden sosialistisia tutkijoita.
Vallankumouksellisten muistomerkkejä on myös puuhattu pystytettäviksi m.m. Moskovaan julkisille paikoille kymmenittäin. Onpa julaistu kilpailukin ehdotelmien tekemistä varten. Kivestä veistettyinä tai metalliin valettuina saamaisivat kaikkein aikain vallankumoukselliset — Spartacuksesta Volodarskiin asti — ohikulkijoille taistelun välttämättömyyttä pimeitä voimia vastaan. Paitsi varsinaisia vallankumouksen politiikkoja ja agitaattoreja aiotaan asettaa julkisille, paikoille kirjallisuuden, tutkimuksen ja eri taiteitten uudistushenkisten edustajain muistomerkkejä. Mutta tärkeämmät kuin noiden suurien kansanliikkeiden virtauksia edustavain kuvat tai heidän edustamansa liikettä edustavat ryhmäkuvat, olisivat muistomerkkeihin kaiverretut ydinlauseet, jotka houkuttelisivat ihmisiä tutustumaan noihin liikkeisiin lähemmin.
»Kumous» elok. 1918.
Mikä raivaamaton maaperä olikaan Venäjällä edessään niillä, joiden tehtäväksi tuli vallankumouksen saavutusten ja opetusten jokapäiväinen kansan tietoon saattaminen — sanomalehtimiehillä. Eihän ollut tsaarin Venäjällä voinut ilmestyä juuri paljon minkäänlaisia työväenlehtiä. Ei ollut kasvanut asiamiesten ja kirjeenvaihtajani laajaa verkkoa, joka esim. meillä Suomessa oli niin oivana yhdyssiteenä toimituksien ja kansanjoukkojen välillä, ja jonka keskuudesta voitiin mobilisoida uusia toimitusvoimia väsyvien tai muihin puoluetoimiin siirrettyjen tilalle. Ja sittenkin valitettiin alituista toimittajain puutetta.
Venäjällä ei oltu päästy edes siihen kuin meillä, kun vallankumous tuli ja teki sanomalehtien kysynnän valtavaksi, ihan tyydyttämättömäksi. Lehtiä nousi kuin sieniä sateella. Mutta mistä toimittajia? Eipä silti, ettei olisi ollut kynäniekkoja Venäjänkin köyhälistöllä. Olihan sen keskuudessa työskentelevillä eri puolueilla omat lukumiehensä, intelligenttinsä. Ja näiden rinnalle oli monivuotinen, jopa vuosikymmeninen vallankumousvalmistelu kohottanut kauniin joukon työväenluokan omaa sivistyneistöä. Sen kouluna olivat salaiset puoluepiirit, vankilain kirjastot ja lukeneempien tovereitten seura Siperian kaukaisilla karkoituspaikoilla tai maanpaosia. Järjestävätpä vallankumouspuolueet ulkomaille varsinaisia puoluekoulujakin.
Mutta elämän ja valon vihollinen, tsarismi, mestasi joukottani näin kalliin koulun käyneitä köyhälistön tietoniekkoja. Ja kapitalismi näännytti niitä orjanraadannalla sekä supisti niiden lukua ennenaikaisen kuoleman tuottajana. Väin harvat pääsivät näkemään päämääränsä, vallankumouksen. Ja nekin harvat kouluuntuneet kumousvoimat täytyi tarkkaan laskien sijoittaa vallankumouksen lukemattomille toimipaikoille ja niin tapahtui, että vallankumouslehtiinkin on täytynyt ottaa työhön »spesialisteja», porvarillista intelligenssiä, ylioppilaita, kurssilaisia, ent. porvarilehtien avustajia.
On selvää, että se ei vetele. Työväen oma lehti, vallankumouksen sanansaattaja! Senhän tulisi olla toimitettu mitä tietoisimman teorian kontrollin alaisena ja mitä tarkimmalla joukkojen sielunelämän ymmärtämyksellä. Kuinka paljon voikaan tehdä jokapäiväinen, elävä sana. Kuinka se voikaan sytyttää ja innostaa, ohjata ja opastaa, koota yhteen kuohuvan vallaukumousprosessin kokemuksia ja tarjota ne sulatettuna valistuksena kansalle, joka uurastaa uuden yhteiskunnan luomistyössä tai verellään sen saavutuksia puolustaa! Ja toiselta puolen — kuinka paljon jääkään tekemättä, jos sanomalehden valo on heikko; puhumattakaan siitä pahasta, minkä huonosti, jopa aivan vieraassa hengessä toimitettu lehti tuottaa. Eipä turhaan tov. Lenin vuosi sitten lausunut sanomalehtimiehille varotustaan oivallisine neuvoineen, kuinka kynänkäyttäjien on oikein kuvastettava elävää, taistelevaa, luovaa vallankumouselämää.
Mutta vallankumous ei olisi vallankumous, jos ei se tarvitsemiaan voimia luovuttaisi. Eikä työväenluokka olisi yhteiskunnalliseen valtaan nouseva luokka, jos ei sen keskuudesta löytyisi voimia kaikkeen. Venäjänkin työväenluokalta on riittänyt voimia sanomalehtityöhön. Ja entiset kokeneet ovat uusia kykyjä työhön opastaneet. Jo onkin ilmestynyt pari hyvää sanomalehtityön oppikirjaa ja lokak. 26 p. pääsivät Moskovassa ensimäiset »ulosoppineet» »Rostan» (Venäjän Tietotoimiston) järjestämiltä kursseilta. 50:sta oppilaasta oli jo kurssien kestäessä täytynyt osa mobilisoida kesken, mutta 39 päätti kurssit sekä komennettiin heti maan eri tahoille kirkastamaan vallankumouksellisen valistuksen soihtuja.
Tilaisuutta vietettiin pienellä juhlallisuudella, puheineen, konsertteineen. Ja kertoessaan siitä Moskovan lehdet ilmoittivat, että heti, marrask. 1 p. alkavat toiset kurssit. Levähtämättä työskentelee vallankumous kaikilla aloilla. Työväenluokka kouluuttaa voimiaan taistelua ja luomistyötä, voittoa varten.
»Vapaus» 1. XI. 19.
Noin kiljuvat nyt juopuneet kasakat Harjkovissa. Työväen tuhatmääräinen lahtaaminen ei niitä tyydytä. Tahtovat taas nähdä valkokätistenkin tanssivan pamppunsa alla, kuten ylioppilasmellakkain menneinä päivinä.
Intelligenssiparka! Onneton sivistyneistö! Surkuteltava on sen asema maailman kahden, nyt voimalla vastakkain iskevän voiman, imperialismin ja työväen välillä. Tai — mitäpä siinä surkutella, terveydeksi se vain on.
Terveellinen on tosi koulu. Ja siihen on nyt joutunut Venäjiinkin intelligenssi. Tosin se jo aikaa sitten luuli koulut käyneensä ja oli valmis muillekin oppiaan antamaan, viisauttaan jakamaan. Ja tsaarillisen diktatuurin »rauhallisena» aikana se saattoikin kuvitella jotain voivansa antaakin, jopa se kuvitteli olevansa vallankumouksellinenkin. Olikin sitä tavallaan. Ei vain voinut edes itselleen rehellisesti sanoa, että oli vallankumouksellinen porvariston, porvarillisen yhteiskunnan puolesta. Se luuli olevansa »yleensä» vallankumouksellinen, »aatteellisesti» vallankumouksellinen.
Mutta vallankumous, vaikka onkin syvästi aatteellinen, ei suinkaan ole pelkkää henkeä (eikä juhlapuheita kulkuei-neen), ei vaan on, se luokkain taistelun kärjistynyt aste, sota. Se on ankara kehitysprosessi, jossa vanha maailma jauhautuu nuuskaksi historian myllynkivien välissä. Ja sen vanhan maailman mukana menee koko joukko sen vanhan maailman ihmisiäkin, jopa kokonaisia luokkia, jotka eivät kelpaa uuden yhteiskunnan rakennuspuiksi elävinä, uudistuneina.
Tuo tuntuu »sivistyneistä» julmalta. Se sama intelligenssi, joka »isänmaallisena» on veisannut sankarihymniä mailmansodan miljoonateurastuksen mielettömästi hukatuille uhreille, se kauhistuu yhteiskunnallisen vallankumouksen karsimisprosessissa välttämättömän leikkausveitsen työtä.
Venäjän intelligenssi, joka innostuksella otti vastaan kasakka-tsarismin kukistumisen, asettui proletariaatin vallankumoukseen nähden jarruttavalle kannalle. Juuri silloin, kun sille aukeni mitä laajin työmaa, se peräytyi. Työväen sanoissa: »no, nyt saatte näyttää, mitä arvoa on tiedoillanne», intelligenssi, tietojen ammattikunta, käitki leiviskänsä maahan. Insinöörit, opettajat, kynäniekat menivät lakkoon.
He tahtoivat näyttää että heistä se riippuu yhteiskunnan käynti. Mutta se ei riippunutkaan heistä, vaan luovasta työstä. Ja niin paljon oli jo työväelläkin »intelligenssiä» — sanahan merkitsee itsessään »älyä», sitten vasta älyn ammattikuntaa — että pääsi alkuun omin nokin. Ja pian saivat sivistyneet havaita, että jos tarvitseekin yhteiskunta heidän tietojaan, niin tarvitsevat hekin yhteiskunnan — leipää. Ja työväen yhteiskunnassa on sekin työväen hallussa.
Nälkä se vihdoin pani lusikan intelligenssinkin koreaan käteen. Ja voimmepa myöntää, ettei yksin nälkäkään. Vaikutti siihen henkinenkin tekijä; se että työväen yhteiskunta todella avasi intelligenssin parhaimmistolle ennen aavistamattomat työalat. Professori, jonka oli täytynyt totuuksiaan kuohita, milloin ne yrittivät olla valtaherroille epämukavat, sai nyt tuoda tuotteensa julki. Sensuurin karsimat teokset painettiin alkuperäisessä asussaan. Ja mitä parasta oli porvarillinen tiede, kirjallisuus ja taide julki tuoneet, kaiken sen tahtoi työväen valta jakaa koko kansalle.
Osa intelligenssiä innostui. Kasvatusoppineet loivat työkoulun. Kemistit ovat suunnitelleet tutkimuslaitoksen, jolla ei ole mailmassa vertaa. Taiteilijoilla ei ole milloinkaan ollut sellaista yrittämisvapautta — mutta he tietävät myös, että nykyistä yleisöä, työväkeä, ei ällistyttämällä otetakaan, niinkuin vanhan yhteiskunnan nousukasporhoja ja avutonta, intelligenssiä jumaloivaa pikkuporvaristoa. Työväki ihailee ja nauttii taiteesta, mutta se arvostelullaan myös valikoi. Se, kuten kaikki muutkin luokat, tahtoo taiteen oman kuvansa mukaan. Mutta kun työväenluokka on muiden luokkien yläpuolelle nouseva luokka, niin se myös mukaansa lähteneet ja mukaansa tempaamat taiteilijat kohottaa uusiin korkeuksiin. Luomisen »vapautta» loukkaamatta se antaa vapaille luojille uuden hengen.
Neuvostovallan aikana on voitu todeta askel askeleelta kehittyvää intelligenssin antautumista. Se saattaa tulla työhön epäillen ja kulmainsa alta kyräillenkin. Mutta työn, luomisen ilo, vallankumouksen voima, tempaa sen mukaansa. Tasa-arvoisiksi sulautuvat ruumiillinen ja henkinen työ. Niiden rajamuuri rapautuu, murtuu, väistyy. Uusi maailma häämöittää.
Ja kun rehellinen sivistynyt nyt esim. Venäjällä kysyy itseltään: missä on minun parempi, vapaampi, helpompi, innostuttavampi työskennellä, tsaarinko vai työväen yhteiskunnassa, niin ei hän voi itselleen valehdella. Varsin lukuisien sivistyneiden päissä vielä kyllä kummittelevat pikkuporvarilliset, »yleisdemokraattiset» harhat. He voivat odottaa »valkoisia vapauttajia» toivoen niiden tuovan mukanaan rauhan ja rakkauden. Mutta varmasti he toivovat niiden säilyttävän kaiken sen kulttuurin luovan työn, minkä työväenvalta on alulle pannut.
Silloin kuuluu juopuneen kasakan kiljaisu: »iskekää intelligenssiä!»
Kylmät väreet käyvät neuvosto-opettajan, neuvostovirkailijan, neuvostovaltaa palvelleen professorin, siltä elannon ottaneen kirjailijan, sille työtä tehneen taiteilijan selkäpiitä pitkin.
— Mikä ääni se oli?
Tuttu ääni, vastaa työmies. Pogrommien, ylioppilaspieksäjäisten, kidutuskammioiden ääni. Siperian Schlysselburgin, Petro-Pavlovskin ääni, inkvisitsionin, ohraanan, santarmikurin ääni. Venäjän mustan historian haamu.
— Kauheata!
Niin. Se on kauheata. Mutta siitä ei selviä voivotteluilla. Juopuneeseen kasakkaan ei pysty aatteet. Mutta siihen pystyy luoti. Jos mielimme alettua yhteistyötämme jatkaa kulttuurin uudistamiseksi, täytyy meidän iskeä maahan ne verikoirat, jotka tahtovat sen turmella.
Armeijaan intelligenssi! Näyttäkää nyt tietojanne tälläkin alalla. Antakaa armeijalle taistelutietonne ja moraalinen tukenne. Asia on nyt yhteinen. Te olette jo vilaukselta nähneet että työn yhteiskunta on sivistysyhteiskunta. Te näette nyt, että sitä uhkaa raakalaisten hunnihyökkäys. Paikoillenne! Kuolema Denikinin verikoiralaumoille.
»Vapaus». 8. VII. 19.
»Että myrskyissä mutaa nousee pinnalle, että mikään vallankumousaika ei tuoksua ruusuöljylle, että siellä täällä jopa kaikenlaista likaa tarttuu kuhunkin — on varmaa.»
Marx.
Ukrainan tappio on raskas läksy. Mutta se on luettava loppuun. Toveri Trotski on siitä, eräässä kirjoituksessa sanonut selvät sanat. Tähän tapaan:
Ukrainassa voitettiin joukkojen valtavalla voimalla. Mutta armeijan luominen kävi hitaasti. Ei saatu aikaan lujaa järjestöä eikä tiukkaa kuria. Syynä oli seikkailijani lauma, joka tunkeutui joukkoon.
Niin oli Venäjälläkin ensin, lokakuun vallankumouksen jälkeen joukko veijareita, luutnantteja y.m. pyrkyreitä, maaseudun köyhää intelligenssiä, tarjoutui palvelukseen. Mutta pian oli ryhdyttävä puhdistukseen. Keskuspaikoista karkoitettuina nämä, virkakiipeejät hajaantuivat laajaa maaseutua onnellistuttamaan. Läänin-, kihlakunnan- ja kunnanneuvostot saivat niistä virkailijoita. Vihdoin saapuivat ne rintamain taustalle. Ja sitä mukaa kuin neuvostovallan alue laajeni, kulkivat nämä virankärkkyjät sotaväen jäljessä, usein mukanakin, etsien paikkaa, missä saisivat täyttää taskujaan. Puhtaita rikollisia on niiden joukossa runsaasti.
Sitä mukaa kuin Ukraina puhdistettiin lahtareista, eikä vielä ennätetty luoda lujaa neuvostokoneisota, oli näillä onnenonkijoilla tilaisuus mellastaa. Keljut, joille kukaan ei uskoisi rikkeintä lanttia, saatikka sitten virkapaikkaa, tunkeutuivat tärkeisiin toimiin ja sitten kun Denikin lähti etenemään, olivat nämä valmiit ensimäisinä jättämään paikkansa. Kahmittuine saaliineen ne evakuoivat itsensä ja lähtivät uusille markkinoille — Uralille päin. Nyt on välttämätöntä uusia alueita neuvostovallalle avattaessa panna tiukka raja, jonka porteille on asetettava taulu: »Seikkailijoilta pääsy kielletty».
Onpa näitten veikkosten joukossa sellaisiakin, jotka esiintyvät kommunisteina. Jäsenkirjat taskussa. Erikoisko-miteoila on täysi syy pitää silmällä niitä lurjuksia, jotka
Ukrainassa kaikin voimin koettivat saada kommunismin huonoon huutoon.
Mitä tarmokkaimpiin toimiin on ryhdyttävä, etteivät tällaiset ainekset uudelleen pääse Ukrainan oloja — jopa sen armeijaa — »järjestämään». Keskustoista lähetetyt toverit, yhdessä vastuunalaisten tovereitten kanssa, pankoot toimeen armottoman puhdistuksen evakuoitujen neuvostolaitosten ja sotaväenosastojen keskuudessa. Rikollisten jälkeen on puhdistus ulotettava niihin kykenemättömiin loisolijoihin, joita neuvostolaitoksissa vetelehtii. Moitteettomien ja täysin luotettavien komisarien kautta on luotava lujat neuvostoelimet. Varsinkin on tämä tärkeätä uusia armeijoja luotaessa.
Me luotamme Ukrainan uuteen nousuun. Me luotamme työväen ja talonpoikain vallan järjestävään voimaan. Mutta meidän on myös pidettävä huolta siitä, ettei enää joukkojemme hännässä pääse kulkemaan sotarosvojen ja onnenonkijani lauma. Kaikkialla olkoon silmissämme taulu, jossa seisoo: »Seikkailijoilta, virkapyrkyreiltä ja veijareilta pääsy kielletty».
»Vapaus». 26. IX. 19.