»Valmistamamme esineet tehdään sentähden, että me tarvitsemme niitä. Ne tehdään lähimäiselle yhtä hyvin kuin itsellekin, eikä tavaroita enää valmisteta epävarmoja, tuutemattomia markkinoita varten, joista ei kukaan tiedä ja joissa ei ole mitään tarkastusta. Kun ei meillä osteta eikä myydä, olisi järjetöntä valmistaa tuotteita summakaupalla ainoastaan sen otaksumisen nojalla, että niitä ehkä tarvitaan; sillä ei ole enää ketään, jota voisi pakottaa niitä ostamaan. Tästä johtuukin, että kaikki valmistamamme tuotteet ovat hyviä ja tarkoitustansa vastaavia. Kaikki tehdään todellista käytäntöä eikä kauppaa varten, ja siksipä ei enää valmistetakkaan ala-arvoisia tavaroita. Työt, joita on vaikea tehdä käsin, tehdään koneilla, ja kaikki se, mitä on käsin hauska tehdä, suoritetaan ilman koneitten apua. Eikä ole kenenkään vaikea löytää työtä, joka erittäin miellyttää häntä ja vastaa hänen taipumuksiaan, joten ei ketään uhrata toisen tarpeiden tähden. Usein olemme huomanneet, että jonkun esineen valmistaminen on liian vaivaloista ja vaslenmielistä, ja silloin olemme lakanneet sitä valmistamasta».
     Vanhus jatkoi sitte:
     »Nyt luullakseni käsitätte, että kaikki työ näissä oloissa on enemmän tai vähemmän miellyttävää hengen ja ruumiin toimintaa, ja että jokainen hakee työtä eikä pakene sitä. Kun ihmiset polvi polvelta ovat saavuttaneet yhä enemmän taitoa ja kätevyyttä, on työ tullut niin helpoksi, että voisi luulla valmistuksen vähenneen, vaikka se todellisuudessa on päinvastoin kasvanut. Luulen, että tästä selviää, miksi pelkäämme työn ehkä käyvän liian vähäksi, kuten äsken mainitsin ja kuten jo lienette huomannutkin. Huolenpito tästä alkoi jo vuosikymmeniä sitte ja tulee yhä painavammaksi».
— William Morris: Ihannemaa (1890)