Kirjoitettu: 12. toukokuuta 1869
Julkaistu: Lehtisenä »Address to the National Labour Union of the United States», London 1869
Suomennos: Tuntematon
Lähde: Marx–Engels. Valitut teokset (6 osaa). 3. osa, s. 376–378. Kustannusliike Edistys, Moskova (1978).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Työläistoverit![1]
Työväenliittomme perustavassa ohjelmassa julistimme: »Ei hallitsevien luokkien viisaus, vaan niiden rikollista mielettömyyttä vastaan kohdistunut Englannin työväenluokan sankarillinen vastarinta pelasti Länsi-Euroopan häpeällisestä ristiretkiseikkailusta, jonka tarkoituksena oli orjuuden ikuistaminen ja levittäminen Atlantin valtameren toisella puolella.»[2] Nyt on koittanut teidän vuoronne estää sota, jonka seurauksena Atlantin valtameren kummallakin puolen kasvava työväenliike tulisi epäilemättä temmatuksi taaksepäin epämääräiseksi ajaksi.
Tuskin tarvinnee todistella teille, että on olemassa eurooppalaisia valtakuntia, jotka toivovat kiihkeästi Yhdysvaltojen vetämistä sotaan Englantia vastaan. Pikainen silmäys kauppatilastollisiin tietoihin saa meidät vakuuttumaan siitä, että Venäjän raaka-aineiden vienti — Venäjällähän ei ole mitään muuta vietävää — oli perääntynyt nopeasti amerikkalaisen kilpailun edessä kunnes sisällissota[3] muutti yhtäkkiä tilanteen. Amerikkalaisten aurojen takominen miekoiksi juuri nyt merkitsisi, että tuo despoottinen valtakunta, jonka viisaat tasavaltalaiset valtiomiehenne ovat valinneet lähimmäksi neuvonantajakseen, tulisi pelastetuksi sitä uhkaavalta vararikolta. Riippumatta lainkaan minkään hallituksen erikoiseduista, eikö kuitenkin olisi sortajiemme yhteisten etujen mukaista muuttaa yhä voimistuva kansainvälinen yhteistyömme meidän keskinäiseksi sodaksi?
Tervehdyskirjeessämme herra Lincolnille sen johdosta, että hänet valittiin uudelleen presidentiksi, lausuimme vakaumuksenamme, että Amerikan sisällissodalla tulee olemaan yhtä suuri merkitys työväenluokan kehitykselle kuin Amerikan vapaussodalla[4] Orjanomistusta vastaan käydyn sodan voitokas päättyminen avasi tosiaan uuden aikakauden työväenluokan historiassa. Juuri tuohon aikaan itsessään Yhdysvalloissa syntyi riippumaton työväenliike, jota vanhat puolueenne ja niiden ammattipolitikoitsijat tarkkaavat suuttuneina. Kypsyäkseen tuo liike tarvitsee rauhan vuosia. Sen tukahduttamiseksi on tarpeen sota Yhdysvaltojen ja Englannin välillä.
Sisällissodan välittömänä kouraantuntuvana tuloksena oli luonnollisesti amerikkalaisen työläisen aseman huononeminen. Yhdysvalloissa samoin kuin Euroopassakin hirvittävä vampyyri — valtionvelka — jota siirrellään harteilta toisille, sälytettiin lopulta työväenluokan harteille. Eräs valtiomiehenne sanoi, että välttämättömyystarvikkeiden hinnat ovat kohonneet 78 % vuodesta 1860 alkaen, samaan aikaan kun ammattitaidottoman työläisen palkka on kohonnut vain 50 % ja ammattitaitoisen 60 %.
»Pauperismi kasvaa nykyään Amerikassa nopeammin kuin väestö», hän valitti.
Sitä paitsi työväenluokan kärsimysten taustalla erottuu yhä jyrkemmin finanssiylimystön, kiipijäylimystön[5] ja muiden sodan synnyttämien loiseläjien räikeä ylellisyys. Kaikesta tästä huolimatta sisällissodan tulos — orjien vapautus ja sen luokkaliikkeellenne antama moraalinen virike — oli sittenkin myönteinen. Uuden sodan, joka ei ole puolustettavissa enempää ylevillä tavoitteilla kuin suurella sosiaalisella välttämättömyydelläkään, vanhan maailman hengessä käytävän sodan tuloksena eivät olisi rikotut orjan kahleet, vaan uudet kahleet vapaalle työläiselle. Kurjuuden kasvu, jonka se toisi tullessaan, antaisi heti kapitalisteillenne aihetta ja keinot pakottaa vakinaisen armeijan sydämettömillä miekoilla työväenluokka luopumaan rohkeista ja oikeutetuista pyrkimyksistään.
Siksipä juuri teidän kunniakkaana velvollisuutenanne on todistaa maailmalle, että nyt vihdoin työväenluokka ei astu historian areenalle enää nöyränä käskyläisenä, vaan itsenäisenä voimana, joka tajuaa vastuullisuutensa ja pystyy sanelemaan rauhan siellä, missä niin sanotut isännät huutavat sotaa.
Lontoossa 12. toukokuuta 1869
[1] Pääneuvoston Vetoomuksen Yhdysvaltojen Kansalliselle työväenliitolle oli kirjoittanut Marx ja hän myös luki sen Pääneuvoston istunnossa 11. toukokuuta. Tuolloin oli esillä kysymys Englannin ja USA:n välisen sodan uhkasta keväällä 1869. Pääneuvoston yksimielisesti hyväksymä Vetoomus julkaistiin lentolehtisenä sekä useissa sanoma- ja aikakauslehdissä.
Yhdysvaltojen Kansallinen työväenliitto perustettiin elokuussa 1866 Baltimoren edustajakokouksessa; sen perustamiseen otti aktiivista osaa Amerikan työväenliikkeen tunnettu toimihenkilö W. Sylvis. Perustamishetkestään alkaen tämä yhdistys kannatti Kansainvälistä työväenliittoa ja aikoi liittyä 1870 tämän jäseneksi. Aie ei kuitenkaan toteutunut, sillä Kansallisen työväenliiton johto viehättyi kohta utooppisiin rahauudistussuunnitelmiin, joilla tavoiteltiin pankkijärjestelmän hävittämistä ja halvan luoton saantia valtiolta. Trade unionit erkanivat liitosta 1870–1871 ja 1872 liitto lopetti tosiasiallisesti olemassaolonsa. Kansallisen työväenliiton kaikista heikkouksista huolimatta se esitti silti merkittävää osaa sen taistelun vireille saamisessa, jonka tavoitteina olivat: työväenjärjestöjen itsenäinen politiikka, mustien ja valkoihoisten työläisten solidaarisuus, 8-tuntinen työpäivä sekä työläisnaisten oikeuksien turvaaminen. Toim.
[2] Ks. Karl Marx: Kansainvälisen työväenliiton perustamismanifesti. Toim.
[3] Amerikan sisällissota (1861–1865) oli pohjoisten teollisten osavaltioiden ja kapinaan nousseiden eteläisten osavaltioiden välistä sotaa. Englannin työväenluokka nousi vastustamaan orjanomistajia kannattaneen englantilaisen porvariston politiikkaa ja esti Englannin puuttumisen USA:n sisällissotaan. Toim.
[4] Englannin pohjoisamerikkalaisten siirtokuntien vapaussodan (1775–1783) sai aikaan tuolloin muovautuvan Amerikan porvarillisen kansakunnan pyrkimys itsenäisyyteen ja esteiden hävittämiseen kapitalismin kehityksen tieltä. Pohjoisamerikkalaisten voiton tuloksena syntyi riippumaton porvarillinen valtio, Amerikan Yhdysvallat. Toim.
[5] Ks. Karl Marx: Amerikan Yhdysvaltain presidentille Abraham Lincolnille. Toim.