Koko tähänastisen yhteiskunnan historia[24] on ollut luokkataistelujen historiaa.
Vapaa ja orja, patriisi ja plebeiji, paroni ja maaorja, ammattikuntamestari[25] ja kisälli, lyhyesti sanoen sortaja ja sorrettu ovat aina olleet toistensa vastakohtia, käyneet keskeytymätöntä, milloin peiteltyä, milloin avointa taistelua, mikä on päättynyt joka kerta koko yhteiskunnan vallankumoukselliseen uudistamiseen tai taistelevien luokkien yhteiseen perikatoon.
Historian aikaisempina kausina havaitsemme miltei kaikkialla koko yhteiskunnan jakautuneen eri säätyihin, moninaisen asteikon yhteiskunnallisia asemia. Muinaisessa Roomassa oli patriiseja, ritareja, plebeijejä ja orjia; keskiajalla feodaaliherroja, vasalleja, ammattikuntamestareita, kisällejä, maaorjia ja melkein jokaisessa tällaisessa luokassa vielä erikoisia asteita.
Feodaalisen yhteiskunnan tuhosta alkunsa saanut nykyaikainen porvarillinen yhteiskunta ei ole poistanut luokkavastakohtia. Se on vain asettanut uusia luokkia, uusia sorron edellytyksiä, uusia taistelumuotoja vanhojen tilalle.
Meidän aikakautemme, porvariston aikakausi, on kuitenkin erikoinen siinä suhteessa, että se on yksinkertaistanut luokkavastakohdat. Koko yhteiskunta jakautuu yhä enemmän kahdeksi suureksi vihollisleiriksi, kahdeksi suureksi, välittömästi vastakkain olevaksi luokaksi: porvaristoksi ja proletariaatiksi.
Keskiajan maaorjista saivat alkunsa ensimmäisten kaupunkien vapaat kaupunkilaiset; tästä kaupunkilaisväestöstä kehittyivät ensimmäiset porvariston ainekset.
Amerikan ja meritien löytö Afrikan ympäri loivat nousevalle porvaristolle uutta toiminta-alaa. Itä-Intian ja Kiinan markkinat, Amerikan kolonisoiminen, tavaranvaihto siirtomaiden kanssa, vaihdonvälineiden ja yleensä tavaroiden lisääntyminen saivat aikaan kaupan, merenkulun ja teollisuuden ennenkuulumattoman edistyksen ja aiheuttivat siten rappeutuvassa feodaalisessa yhteiskunnassa vallankumouksellisen aineksen nopean kehityksen.
Teollisuuden siihenastinen feodaalinen tai ammattikunnallinen harjoittamistapa ei enää uusien markkinain avautuessa riittänyt tyydyttämään kasvavaa kysyntää. Sen tilalle tuli manufaktuuriteollisuus. Teollisuutta harjoittava keskisääty syrjäytti ammattikuntamestarit; eri ammattikuntien välinen työnjako katosi yksityisten työpajojen sisäisen työnjaon tieltä.
Mutta markkinat kasvoivat yhä, kysyntä lisääntyi. Manufaktuuriteollisuuskaan ei enää voinut sitä tyydyttää. Silloin höyry ja kone mullistivat teollisuustuotannon. Manufaktuuriteollisuuden tilalle tuli nykyaikainen suurteollisuus, teollisen keskisäädyn tilalle tulivat teollisuuden miljoonamiehet, kokonaisten teollisuusarmeijain päälliköt, nykyajan porvarit.
Suurteollisuus loi maailmanmarkkinat, joita Amerikan löytö oli valmistellut. Maailmanmarkkinain muodostuminen aiheutti kaupan, merenkulun ja maaliikenteen tavattoman kehittymisen. Tämä vaikutti vuorostaan teollisuuden laajenemiseen, ja samassa mitassa kuin teollisuus, kauppa, merenkulku ja rautatiet laajenivat, kehittyi myös porvaristo, se kartutti pääomiaan ja työnsi taka-alalle kaikki keskiajalta periytyneet luokat.
Näemme siis, että nykyajan porvaristo itse on pitkän kehitysprosessin, monien tuotanto- ja vaihtotavassa tapahtuneiden mullistusten tuote.
Porvariston kutakin kehitysastetta seurasi vastaava poliittinen edistys. Porvaristo, joka oli ollut sorrettu sääty feodaaliherrojen vallan aikana, aseistettu ja itsehallinnollinen liittouma kommuunissa,[26] täällä riippumaton kaupunkitasavalta, siellä monarkian kolmas verovelvollinen sääty,[27] sitten manufaktuurikaudella aateliston vastapainona säätyvaltaisessa tai absoluuttisessa monarkiassa ja yleensä suurten monarkiain pääperustana, tämä porvaristo vihdoin hankki taistellen suurteollisuuden ja maailmanmarkkinain muodostuttua itselleen yksinomaisen poliittisen herruuden nykyaikaisessa eduskunnallisessa valtiossa. Nykyaikainen valtiovalta on vain toimikunta, joka hoitaa koko porvarisluokan yhteisiä asioita.
Porvaristo on esittänyt historiassa mitä kumouksellisinta osaa.
Porvaristo on hävittänyt kaikki feodaaliset, patriarkaaliset, idylliset suhteet kaikkialla, missä se on päässyt valtaan. Se on katkonut säälimättä feodaaliajan kirjavat siteet, jotka sitoivat ihmisen hänen »luonnolliseen esimieheensä», eikä ole jättänyt ihmisten välille muuta sidettä kuin alastoman edun, tunteettoman »käteismaksun». Se on hukuttanut hurskaan haaveilun, ritarillisen innostuksen ja poroporvarillisen kaihomielisyyden pyhät väreet itsekkään laskelmoinnin jääkylmään veteen. Se on muuttanut persoonallisen arvon vaihtoarvoksi ja asettanut lukemattomien kirjallisesti vahvistettujen ja ansaittujen vapauksien tilalle yhden, tunnottoman kauppavapauden. Sanalla sanoen se on uskonnollisilla ja poliittisilla harhakuvitelmilla verhotun riiston tilalle asettanut avoimen, häpeämättömän, välittömän ja ankaran riiston.
Porvaristo on riisunut pyhyydenhohteen kaikilta toimilta, joita tähän asti on pidetty kunnianarvoisina ja joihin on suhtauduttu pelonsekaisella hartaudella. Se on tehnyt lääkäristä, lakimiehestä, papista, runoilijasta ja tiedemiehestä maksua vastaan työskentelevän palkkalaisena.
Porvaristo on repinyt perhesuhteelta sen liikuttavan tunnelmallisen verhon ja muuttanut sen pelkäksi rahasuhteeksi.
Porvaristo on osoittanut, miten raaka voimanilmaus, jota taantumukselliset niin suuresti ihailevat keskiajassa, saa veltosta laiskuudesta sopivan täydennyksensä. Porvaristo on ensi kerran osoittanut, mitä ihmisen toiminta voi saada aikaan. Se on tehnyt ihmetöitä, jotka ovat kokonaan toisenlaisia kuin Egyptin pyramiidit, Rooman vesijohdot ja goottilaiset tuomiokirkot; se on suorittanut retkiä, jotka ovat aivan toisenlaisia kuin kansainvaellukset ja ristiretket.
Porvaristo ei voi tulla toimeen aiheuttamatta jatkuvasti mullistuksia tuotantovälineissä, vallankumouksellistamatta tuotantosuhteita, siis yhteiskunnallisia suhteita kokonaisuudessaan. Sitä vastoin kaikkien aikaisempien teollisuutta harjoittaneiden luokkien olemassaolon ensimmäinen edellytys oli vanhan tuotantotavan säilyminen muuttumattomana. Jatkuvat mullistukset tuotannossa, kaikkien yhteiskunnallisten suhteiden alituinen järkkyminen, ainainen epävarmuus ja liikunta erottavat porvariston aikakauden kaikista muista. Kaikki piintyneet, ruostuneet suhteet ja niihin liittyvät vanhastaan arvossa pidetyt käsitykset ja katsantokannat liestyvät, kaikki vasta muodostuneet vanhenevat ennen kuin ehtivät luutua, kaikki säätyperäinen ja pysyväinen katoaa, kaikkea pyhää häväistään, ja ihmisten on lopulta pakko tarkastella asemansa elämässä ja keskinäisiä suhteitaan avoimin silmin.
Yhä laajemman tuotteiden menekin tarve ajaa porvaristoa maapallon eri kolkkiin. Kaikkialle sen täytyy pesiytyä, kaikkialle asettua, kaikkialle solmia suhteita.
Käyttämällä hyväksi maailmanmarkkinoita porvaristo on muuttanut kaikkien maiden tuotannon ja kulutuksen yleismaailmalliseksi. Taantumuksellisten suureksi suruksi se on poistanut teollisuudelta kansallisen pohjan. Ikivanhoja kansallisia teollisuusaloja on tuhottu ja tuhotaan edelleen joka päivä. Niitä tunkevat syrjään uudet teollisuusalat, joiden perustaminen on elinkysymys kaikille sivistyskansoille, teollisuusalat, jotka eivät enää käytä kotimaisia raaka-aineita, vaan maapallon mitä kaukaisimmilta alueilta tuotuja raaka-aineita, ja joiden valmisteita ei käytetä ainoastaan omassa maassa, vaan kaikissa maanosissa. Vanhojen, oman maan tuotteilla tyydytettyjen tarpeiden tilalle tulee uusia, joiden tyydyttäminen vaatii mitä kaukaisimpien maiden ja mitä erilaisimpien ilmanalojen tuotteita. Vanhan paikallisen ja kansallisen sulkeutuneisuuden ja omien tuotteiden varassa elämisen tilalle tulee kansakuntien kaikinpuolinen kanssakäyminen ja kaikinpuolinen keskinäinen riippuvuus. Tämä koskee niin aineellista kuin myös henkistä tuotantoa. Eri kansakuntien henkiset tuotteet tulevat yhteiseksi omaisuudeksi. Kansallinen yksipuolisuus ja rajoittuneisuus käyvät yhä mahdottomammiksi ja lukuisista kansallisista ja paikallisista kirjallisuuksista muodostuu maailmankirjallisuus.
Porvaristo vetää kaikkien tuotantovälineiden nopean parantamisen ja kulkuyhteyksien tavattoman helpottamisen kautta kaikki, raakalaisimmatkin kansakunnat sivistyksen piiriin. Sen tavarain halvat hinnat ovat raskas tykistö, jolla se murskaa kaikki kiinanmuurit ja pakottaa raakalaiskansojen itsepintaisimmankin muukalaisvihan antautumaan. Se pakottaa kaikki kansakunnat omaksumaan porvarillisen tuotantotavan, elleivät ne tahdo tuhoutua; se pakottaa ne ottamaan käyttöönsä niin sanotun sivistyksen, ts. tulemaan porvareiksi. Sanalla sanoen, se luo maailman omaksi kuvakseen.
Porvaristo on alistanut maaseudun kaupungin herruuteen. Se on luonut valtavan suuria kaupunkeja, lisännyt suuresti kaupunkiväestön lukumäärää maalaisväestöön verrattuna ja temmannut siten väestön melkoisen osan pois maaseutuelämän tylsyydestä. Samoin kuin se on tehnyt maaseudun riippuvaiseksi kaupungista, se on tehnyt raakalais- ja puoliraakalaismaat riippuvaisiksi sivistysmaista, talonpoikaiskansat porvarillisista kansoista, idän lännestä.
Porvaristo hävittää yhä enemmän tuotantovälineiden, omaisuuden ja väestön pirstoutuneisuutta. Se on kerännyt väestön yhteen, keskittänyt tuotantovälineet ja koonnut omaisuuden harvojen käsiin. Välttämättömänä seurauksena tästä on ollut valtiollinen keskittyminen. Riippumattomat, melkein vain liittolaissuhteissa olleet maakunnat erilaisine etuineen, lakeineen, hallituksineen ja tulleineen liitettiin yhteen yhdeksi kansakunnaksi, jolla on yksi hallitus, yksi laki, yksi kansallinen luokkaetu, yksi tulliraja.
Vajaat sata vuotta kestäneen luokkaherruutensa aikana porvaristo on luonut enemmän ja valtavampia tuotantovoimia kuin kaikki edelliset sukupolvet yhteensä. Luonnonvoimien alistaminen, koneiden käyttö, kemian soveltaminen teollisuuteen ja maanviljelykseen, höyrylaivaliikenne, rautatiet, sähkölennätin, kokonaisten maanosien raivaaminen viljelykselle, jokien muuttaminen purjehduskelpoisiksi, kokonaiset, aivan kuin maan alta nousseet väestöjoukot — mikä aikaisempi vuosisata saattoi aavistaa, että yhteiskunnallisen työn uumenissa uinui tällaisia tuotantovoimia!
Olemme siis nähneet: ne tuotanto- ja vaihtovälineet, joiden perustalla porvaristo muodostui, oli luotu feodaalisessa yhteiskunnassa. Näiden tuotanto- ja vaihtovälineiden kehityksen tietyllä asteella ne olosuhteet, joissa feodaalinen yhteiskunta tuotti ja vaihtoi, maanviljelyksen ja manufaktuuriteollisuuden feodaalinen järjestelmä, sanalla sanoen feodaaliset omistussuhteet eivät enää vastanneet kehittyneitä tuotantovoimia. Ne jarruttivat tuotantoa sen sijaan että olisivat sitä edistäneet. Ne muuttuivat sen kahleiksi. Ne täytyi murtaa, ja ne murrettiin.
Niiden tilalle tuli vapaa kilpailu ja sitä vastaava yhteiskunnallinen ja poliittinen järjestelmä, porvarisluokan taloudellinen ja poliittinen herruus.
Me näemme nyt samanlaista liikuntaa. Porvarilliset tuotanto- ja vaihtosuhteet, porvarilliset omistussuhteet, nykyaikainen porvarillinen yhteiskunta, joka on loihtinut esiin niin valtavat tuotanto- ja vaihtovälineet, muistuttaa taikuria, joka ei enää kykene hallitsemaan esiinmanaamiaan maanalaisia voimia. Teollisuuden ja kaupan historia on ollut vuosikymmeniä vain nykyaikaisten tuotantovoimien kapinaa nykyaikaisia tuotantosuhteita vastaan, niitä omistussuhteita vastaan, jotka ovat porvariston ja sen vallan elinehtoja. Riittää kun mainitaan liikepulat, jotka määrättyjen ajanjaksojen kuluttua toistuen asettavat yhä uhkaavammin kyseenalaiseksi koko porvarillisen yhteiskunnan olemassaolon. Liikepulien aikana tuhotaan joka kerta suuri osa ei ainoastaan valmiista tuotteista, vaan vieläpä jo luoduista tuotantovoimistakin. Pulien aikana pääsee raivoamaan yhteiskunnallinen kulkutauti, joka kaikista edellisistä aikakausista olisi näyttänyt mielettömyydeltä: liikatuotannon kulkutauti. Yhteiskunta huomaa yhtäkkiä vajonneensa jälleen äkillisen raakalaisuuden tilaan: nälänhätä ja yleinen hävityssota näyttävät riistäneen siltä kaikki elämäntarvikkeet; teollisuus ja kauppa näyttävät tuhotuilta, ja miksi? Siksi, että yhteiskunnalla on liian paljon sivistystä, liian paljon elämäntarvikkeita, liian paljon teollisuutta ja se käy liian paljon kauppaa. Sen käytettävissä olevat tuotantovoiraat eivät enää edistä porvarillisten omistussuhteiden kehittymistä; päinvastoin, ne ovat tulleet liian valtaviksi näille suhteille ja nämä suhteet estävät niiden kehitystä; ja heti kun tuotantovoimat alkavat murtaa tätä estettä, ne saattavat koko porvarillisen yhteiskunnan sekasortoon, saattavat vaaraan porvarillisen omistuksen olemassaolon. Porvarilliset suhteet ovat käyneet liian ahtaiksi niiden tuottamille rikkauksille. — Miten porvaristo voittaa nämä pulat? Toisaalta hävittämällä pakosta suuret määrät tuotantovoimia, toisaalta valtaamalla uusia markkinoita ja käyttämällä täydellisemmin vanhoja. Miten siis? Siten, että se valmistelee entistä monipuolisempia ja entistä tuhoisampia pulia ja vähentää niiden torjumiskeinoja.
Aseet, joilla porvaristo kukisti feodalismin, suuntautuvat nyt porvaristoa itseään vastaan.
Mutta porvaristo ei ole vain takonut aseita, jotka tuottavat sille kuoleman; se on myös synnyttänyt miehet, jotka tulevat käyttämään näitä aseita: nykyajan työläiset, proletaarit.
Samassa määrässä kuin porvaristo, ts. pääoma, kehittyy, samassa määrässä kehittyy myös proletariaatti, nykyajan työläisten luokka, työläisten, jotka voivat elää vain niin kauan kuin saavat työtä ja jotka saavat työtä vain niin kauan kuin heidän työnsä lisää pääomaa. Nämä työläiset, joiden on pakko myydä itsensä kappalekaupalla, ovat tavaraa niin kuin mikä muu kauppatavara tahansa, ja siksi he ovat samalla tavalla kilpailun kaikkien satunnaisuuksien ja markkinain kaikkien heilahtelujen alaisia.
Proletaarien työ on menettänyt koneiden käytön laajenemisen ja työnjaon vuoksi kaiken itsenäisen luonteensa ja siten myös kaiken viehätyksensä työläiselle. Hänestä tulee pelkkä koneen lisäke, jolta vaaditaan vain mahdollisimman yksinkertaisia, yksitoikkoisia ja helposti opittavia otteita. Työläisen aiheuttamat kulungit supistuvat näin ollen melkein yksinomaan siihen, mikä menee niihin elämäntarvikkeisiin, jotka hän tarvitsee ylläpitoonsa ja sukunsa jatkamiseen. Mutta kaiken tavaran, siis myös työn hinta,[28] on sama kuin sen tuotantokustannukset. Samassa määrässä kuin työn tympeys kasvaa, vähenee palkka. Enemmänkin, samassa määrässä kuin koneiden käyttö ja työnjako lisääntyvät, samassa määrässä lisääntyy myös työn määrä joko siten, että lisätään työtunteja, tietyssä ajassa vaaditun työn määrää, tai siten, että suurennetaan koneiden käyntinopeutta jne.
Nykyaikainen teollisuus on muuttanut patriarkaalisen mestarin pienen työpajan teollisuuskapitalistin suurtehtaaksi. Tehtaisiin sullotut työläisjoukot järjestetään sotilaallisesti. Teollisuuden sotamiehinä heidät alistetaan täydellisen hierarkian muodostavien aliupseerien ja upseerien valvontaan. He eivät ole ainoastaan porvarisluokan ja porvarisvaltion orjia, vaan heitä orjuuttaa joka päivä ja joka hetki kone, pomo ja ennen kaikkea yksityinen tehtailijaporvari itse. Tämä pakkovalta on sitä pikkumaisempaa, vihatumpaa ja katkeroittavampaa, mitä avoimemmin se julistaa tarkoitusperäkseen hyötymisen.
Mitä vähemmän käsin tehtävä työ vaatii taitoa ja voimaa, ts. mitä pitemmälle uudenaikainen teollisuus kehittyy, sitä enemmän naisten ja lasten työ tunkee syrjään miesten työn. Sukupuoli- ja ikäeroavuuksilla ei ole enää mitään yhteiskunnallista merkitystä työväenluokalle. On olemassa vain työvälineitä, joiden kustannukset ovat iästä ja sukupuolesta riippuen erisuuruisia.
Kun tehtaanomistajan harjoittama työläisen riisto on päättynyt ja työläinen saanut vihdoin työpalkkansa käteisenä, hänen kimppuunsa hyökkäävät muut porvaristonosat: talonomistaja, kauppias, panttilainaaja jne.
Keskisäädyn alimmat kerrokset: pienteollisuudenharjoittajat, pienkauppiaat ja pienet koroillaeläjät, käsityöläiset ja talonpojat, kaikki nämä luokat proletarisoituvat osittain sen vuoksi että heidän pieni pääomansa ei riitä suurteollisuuden harjoittamiseen eikä kestä kilpailua suurempien kapitalistien kanssa, osittain sen vuoksi, että uudet tuotantomenetelmät tekevät arvottomaksi heidän ammattitaitonsa. Näin proletariaatti saa rekryyttejä kaikista väestöluokista.
Proletariaatin kehityksessä on eri asteita. Sen taistelu porvaristoa vastaan alkaa sen olemassaolon ensi hetkestä.
Aluksi taistelevat yksityiset työläiset, sitten jonkin yhden tehtaan työläiset, sitten yhden työalan työläiset jollakin paikkakunnalla sitä yksityistä porvaria vastaan, joka on heidän välitön riistäjänsä. He eivät suuntaa hyökkäyksiään vain porvarillisia tuotantosuhteita vastaan, he kohdistavat ne itse tuotantovälineisiinkin; he tuhoavat ulkomaisia kilpailevia tavaroita, rikkovat koneita, sytyttävät tuleen tehtaita, he koettavat voimakeinoin palauttaa keskiaikaisen työmiehen menetetyn aseman.
Tässä vaiheessa työläiset muodostavat joukon, joka on hajallaan ympäri maata ja kilpailun pirstoma. Työläisten joukoittainen yhtyminen ei vielä ole heidän oman yhteenliittymisensä ansiota, vaan seuraus porvariston yhteenliittymisestä, koska sen on pakko panna poliittisten tarkoitusperiensä saavuttamiseksi liikkeelle koko proletariaatti, ja toistaiseksi vielä se voi sen tehdä. Tässä vaiheessa proletaarit eivät siis taistele vihollisiaan, vaan vihollistensa vihollisia vastaan, ts. rajattoman yksinvallan jäänteitä, maanomistajia, teollisuutta harjoittamatonta porvaristoa ja pikkuporvareja vastaan. Koko historiallinen liike on keskittynyt siten porvariston käsiin; jokainen näissä oloissa saavutettu voitto on porvariston voitto.
Mutta teollisuuden kehittyessä proletariaatti kasvaa muutenkin kuin määrällisesti: se kootaan yhteen suuriksi joukoiksi, sen voima kasvaa ja se tuntee tämän yhä paremmin. Proletariaatin edut ja elinehdot tasoittuvat yhä enemmän sitä mukaa kuin koneiden käytäntöön ottaminen poistaa erilaatuisen työn välillä olevaa eroa ja painaa palkan melkein kaikkialla yhtä alhaiselle tasolle. Porvarien keskinäinen kasvava kilpailu ja siitä johtuvat liikepulat tekevät työläisten palkat yhä epävakaisemmiksi; yhä nopeammin kehittyvä, lakkaamaton koneiden parantaminen tekee työläisten aseman elämässä yhä epävarmemmaksi; yksityisen työläisen ja yksityisen porvarin väliset yhteenotot saavat yhä enemmän kahden luokan välisten yhteentörmäysten luonteen. Työläiset alkavat muodostaa yhteenliittymiä[29] porvareita vastaan; he ryhtyvät yhdessä puolustamaan työpalkkaansa. He perustavat vakinaisiakin yhdistyksiä turvatakseen itsensä mahdollisten yhteenottojen varalta. Paikoitellen taistelu kehittyy avoimiksi kapinoiksi.
Aika ajoin työläiset pääsevät voitolle, mutta vain tilapäisesti. Heidän taistelujensa varsinaisena tuloksena ei ole välitön menestys vaan työläisten yhä laajempi yhteenliittyminen. Sitä edistävät jatkuvasti paranevat liikennevälineet, jotka suurteollisuus luo ja jotka antavat eri paikkakuntien työläisille mahdollisuuden kanssakäymiseen. Tarvitaankin vain kanssakäymistä, jotta monet kaikkialla luonteeltaan samanlaiset paikalliset taistelut kiteytyisivät yhdeksi kansalliseksi taisteluksi, luokkataisteluksi. Sitä paitsi kaikki luokkataistelu on poliittista taistelua. Ja yhtymisen, johon keskiajan kaupunkilaiset kyläteitään käyttäen tarvitsivat vuosisatoja, nykyajan proletaarit aikaansaavat rautateiden ansiosta muutamassa vuodessa.
Tätä proletaarien järjestymistä luokaksi ja samalla poliittiseksi puolueeksi toisaalta taas rikkoo alituisesti työläisten oma keskinäinen kilpailu. Mutta tuo järjestynyt voima nousee aina uudestaan, yhä voimakkaampana, vankempana ja mahtavampana. Käyttäen hyväkseen porvariston keskinäistä erimielisyyttä se pakottaa tunnustamaan lainsäädännöllisesti joitain työläisten intressejä. Esimerkiksi laki kymmentuntisesta työpäivästä Englannissa.
Vanhan yhteiskunnan sisäiset yhteentörmäykset edistävät yleensä monessa suhteessa proletariaatin kehitystä. Porvaristo käy alituista taistelua: aluksi ylimystöä vastaan, myöhemmin itse porvariston niitä osia vastaan, joiden edut ovat joutuneet ristiriitaan teollisuuden kehityksen kanssa, ja alituisesti kaikkien muiden maiden porvaristoa vastaan. Kaikissa näissä taisteluissa se huomaa olevansa pakotettu vetoamaan proletariaattiin, kutsumaan sitä avukseen ja vetämään sen siten mukaan poliittiseen liikkeeseen. Se itse siis antaa proletariaatille oman sivistyksensä aineksia,[30] t.s. aseita itseään vastaan.
Edelleen, kuten olemme nähneet, teollisuuden kehitys heittää kokonaisia vallassaolevan luokan osia proletariaatin riveihin tai ainakin uhkaa niiden elinehtoja. Nekin tuovat proletariaatille paljon sivistyksen aineksia.
Vihdoin niissä vaiheissa, joissa luokkataistelu lähenee ratkaisuaan, muuttuu hajaantumisprosessi vallassaolevan luokan keskuudessa ja koko vanhan yhteiskunnan sisällä luonteeltaan niin kiivaaksi, niin räikeäksi, että pieni osa hallitsevasta luokasta sanoutuu siitä irti ja liittyy vallankumoukselliseen luokkaan, siihen luokkaan, jolle kuuluu tulevaisuus. Kuten aikaisemmin osa aatelistosta siirtyi porvariston puolelle, niin nyt osa porvaristosta siirtyy proletariaatin puolelle, ja nimenomaan osa porvarillisia ideologeja jotka ovat pystyneet kohoamaan koko historiallisen kehityksen teoreettisen käsittämisen tasolle.
Kaikista nykyään porvaristoa vastaan esiintyvistä luokista vain proletariaatti on todella vallankumouksellinen luokka. Muut luokat rappeutuvat ja häviävät suurteollisuuden kehittyessä, proletariaatti on sen oma tuote.
Keskisäädyt, kuten pienteollisuudenharjoittaja, pikkukauppias, käsityöläinen, talonpoika, kaikki ne taistelevat porvaristoa vastaan pelastaakseen perikadolta olemassaolonsa keskisäätynä. Ne eivät siis ole vallankumouksellisia, vaan vanhoillisia. Enemmänkin, ne ovat taantumuksellisia, sillä ne yrittävät kääntää historian pyörää taaksepäin. Jos ne ovat vallankumouksellisia, niin sitä ne ovat silloin, kun niiden edessä on siirtyminen proletariaattiin, kun ne eivät puolusta nykyisiä, vaan tulevia etujaan, kun ne luopuvat omasta katsantokannastaan omaksuakseen proletariaatin katsantokannan.
Ryysyköyhälistön, tämän vanhan yhteiskunnan alimpien kerrosten passiivisen mädäntymistuotteen, proletaarinen vallankumous tempaa paikoin mukaan liikkeeseen, mutta koko elämänasemansa vuoksi se on taipuvaisempi myymään itsensä taantumuksellisten vehkeilyjen välikappaleeksi.
Vanhan yhteiskunnan elämänedellytykset on jo tuhottu proletariaatin elämänedellytyksissä. Proletaarilla ei ole yksityisomaisuutta; hänen suhteellaan vaimoonsa ja lapsiinsa ei ole enää mitään yhteistä porvarillisten perhesuhteiden kanssa; nykyaikainen teollisuustyö, nykyaikainen pääoman ies, joka on samanlainen niin Englannissa kuin Ranskassa, niin Amerikassa kuin Saksassa, on tyyten pyyhkinyt hänestä pois kansallisen luonteen. Lait, moraali, uskonto ovat hänestä porvarillisia ennakkoluuloja, joiden takana porvariston luokkaedut piilevät.
Vallattuaan vallan kaikki aikaisemmat luokat pyrkivät varmistamaan jo saavuttamansa aseman alistamalla omistamistapansa ehtoihin koko yhteiskunnan. Proletaarit voivat vallata yhteiskunnalliset tuotantovoimat haltuunsa vain hävittämällä tähänastisen omistamistapansa ja samalla koko tähänastisen omistamistavan yleensä. Proletaareilla ei ole mitään omaa suojattavanaan, heidän on hävitettävä yksityisomistuksen kaikki tähänastiset suojat ja takeet.
Kaikki tähänastiset liikkeet ovat olleet joko vähemmistöjen omia liikkeitä tai vähemmistöjen etuja ajavia liikkeitä. Proletaarinen liike on valtaenemmistön etuja ajavaa, valtaenemmistön itsenäistä liikettä. Proletariaatti, nykyisen yhteiskunnan alin kerros, ei voi kohota, nousta jaloilleen muutoin kuin että virallisen yhteiskunnan kerroksista muodostuva koko päällysrakenne lentää ilmaan.
Joskaan ei sisällöltään, niin muodoltaan proletariaatin taistelu porvaristoa vastaan on lähinnä kansallista. Kunkin maan proletariaatin täytyy tietenkin ensin suoriutua omasta porvaristostaan.
Proletariaatin yleisimpiä kehitysvaiheita kuvatessamme olemme tarkastelleet nykyisen yhteiskunnan sisäistä, enemmän tai vähemmän verhottua kansalaissotaa aina siihen kohtaan, jossa se puhkeaa avoimeksi vallankumoukseksi ja proletariaatti pystyttää oman herruutensa kukistamalla väkivaltaisesti porvariston.
Kuten olemme nähneet, kaikki tähänastiset yhteiskunnat ovat perustuneet sortavien ja sorrettujen luokkien vastakkaisuuteen. Mutta jotta voitaisiin sortaa jotakin luokkaa, täytyy tälle turvata edellytykset, joiden puitteissa se voi ylläpitää ainakin orjan elämäänsä. Maaorja on ponnistanut itsensä kommuunin jäseneksi maaorjuudessa samoin kuin pikkuporvari porvariksi feodaalisen rajattoman yksinvallan ikeen alla. Sitä vastoin nykyaikainen työläinen ei kohoa teollisuuden edistyessä, vaan vajoaa yhä syvemmälle luokkansa olemassaolon edellytyksien alapuolelle. Työläisestä tulee pauperi, ja pauperismi eli köyhäläisyys kasvaa vielä nopeammin kuin väestö ja rikkaus. Tämä osoittaa selvästi, että porvaristo on kykenemätön pysymään kauemmin yhteiskunnan hallitsevana luokkana ja pakottamaan yhteiskuntaa pitämään luokkansa elinehtoja sääntelevänä lakina. Se on kykenemätön hallitsemaan, koska se ei kykene turvaamaan orjalleen edes orjan toimeentuloa, koska sen on pakko antaa orjansa vajota sellaiseen tilaan, jossa sen itsensä täytyy elättää orjaa sen sijaan että orja elättäisi sitä itseään. Yhteiskunta ei enää voi elää porvariston alaisena, ts. porvariston elämä ei enää ole sopiva yhteiskunnalle.
Porvarisluokan olemassaolon ja herruuden oleellisin edellytys on rikkauden kertyminen yksityisten käsiin, pääoman muodostuminen ja lisääntyminen. Pääoman olemassaolon edellytys on palkkatyö. Palkkatyö perustuu yksinomaan työläisten keskinäiseen kilpailuun. Teollisuuden edistys, jonka tahdoton ja vastustuskyvytön toimeenpanija porvaristo on, asettaa kilpailusta johtuvan työläisten eristäytymisen tilalle heidän vallankumouksellisen yhteenliittymisensä yhdistysten kautta. Suurteollisuuden kehittyessä porvariston jalkojen alta riistetään siis itse se perusta, jolla se tuottaa ja omistaa tuotteet. Se tuottaa ennen kaikkea omat haudankaivajansa. Porvariston häviö ja proletariaatin voitto ovat yhtä väistämättömiä.
[23] Porvaristolla tarkoitetaan nykyaikaisten kapitalistien, yhteiskunnan tuotantovälineiden omistajien ja palkkatyön käyttäjien, luokkaa. Proletariaatilla tarkoitetaan nykyajan palkkatyöläisten luokkaa, joiden on pakko, koska heillä ei ole omia tuotantovälineitä, myydä työvoimaansa voidakseen elää. (Engelsin selitys vuoden 1888 englanninkieliseen laitokseen.)
[24] So. tarkemmin sanoen kirjoitettuna säilynyt historia. Yhteiskunnan esihistoria, sen yhteiskuntajärjestys, mikä oli ollut olemassa ennen kirjoitetun historian aikaa, oli 1847 vielä miltei tuntematon. Haxthausen on sittemmin havainnut Venäjällä maan yhteisomistusta, Maurer on todistanut sen olleen sinä yhteiskunnallisena perustana, joka on ollut kaikkien germaanisten heimojen historiallisen kehityksen lähtökohtana, ja vähitellen saatiin selville, että kyläyhteisöt maan yhteisomistuksineen ovat tai ovat olleet muinaisuudessa yhteiskunnan alkumuotona kaikkialla, Intiasta Irlantiin asti. Tämän alkukantaisen kommunistisen yhteiskunnan sisäisen organisaation tyypillisessä muodossaan selvitti Morgan saaden lopuksi selville suvun todellisen olemuksen ja aseman heimossa. Tämän alkukantaisen yhteisön hajoamisesta alkaa yhteiskunnan jakautuminen erikoisiin ja lopulta toisilleen vastakkaisiin luokkiin. Olen yrittänyt tutkia tätä hajoamisprosessia teoksessani Der Ursprung der Familie, des Privateigentums und des Staats, 2. Aufl., Stuttgart 1886 [Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä, 2. painos, Stuttgart 1886. Ks. Marx–Engels. Valitut teokset (6 osaa), 6. osa, s. 219–395. Kustannusliike Edistys, Moskova (1979)]. (Engelsin selitys vuoden 1888 englanninkieliseen painokseen.)
[25] Ammattikuntamestari on ammattikunnan täysivaltainen jäsen, ammattikunnan piiriin kuuluva mestari, mutta ei sen vanhin. (Engelsin selitys vuoden 1888 englanninkieliseen painokseen.)
[26] Kommuuneiksi nimitettiin Ranskassa syntyneitä kaupunkeja jo ennen sitä, kun ne olivat taistellen saavuttaneet feodaalisilta herroiltaan ja mestareiltaan paikallisen itsehallinnon ja »kolmannen säädyn» poliittiset oikeudet. Yleensä olemme tässä porvariston taloudelliselle kehitykselle tyypillisenä maana esittäneet Ranskan. (Engelsin selitys vuoden 1888 englanninkieliseen painokseen.)
Kommuuneiksi nimittivät Italian ja Ranskan kaupunkilaiset kaupunkiyhdyskuntiaan sen jälkeen, kun olivat ostamalla tai pakolla hankkineet feodaaliherroiltaan ensimmäiset itsehallinto-oikeudet. (Engelsin selitys vuoden 1890 saksankieliseen painokseen.)
[27] Engelsin toimittamassa vuoden 1888 englanninkielisessä painoksessa on sanan »kaupunkitasavalta» jälkeen lisätty sanat »(kuten Italiassa ja Saksassa)» sekä sanojen »verovelvollinen sääty» jälkeen sanat »(kuten Ranskassa)». Toim.
[28] Marx ja Engels käyttivät myöhemmissä teoksissaan »työn arvo» ja »työn hinta» käsitteiden asemesta Marxin käyttöön ottamia tarkempia käsitteitä: »työvoiman arvo» ja »työvoiman hinta». Toim.
[29] Vuoden 1888 englanninkielisessä painoksessa on sanan »yhteenliittymiä» jälkeen lisätty »(ammattiliittoja)». Toim.
[30] Vuoden 1888 englanninkielisessä painoksessa on sanojen »oman sivistyksensä aineksia» asemesta »oman poliittisen ja yleissivistyksensä aineksia». Toim.