Mikä on kommunistien suhde proletaareihin yleensä?
Kommunistit eivät ole erikoinen, muiden työväenpuolueiden vastakohtana oleva puolue.
Heillä ei ole mitään koko proletariaatin eduista eriäviä etuja.
He eivät esitä mitään erikoisia[31] periaatteita, joiden mukaiseksi he tahtoisivat kaavailla proletaarisen liikkeen.
Kommunistit eroavat muista proletaarisista puolueista toisaalta vain siinä, että eri kansakuntien proletaarien taisteluissa he nostavat esiin ja ajavat koko proletariaatin yhteisiä, kansallisuudesta riippumattomia etuja, ja toisaalta siinä, että proletariaatin ja porvariston välisen taistelun eri kehitysasteilla he edustavat aina koko liikkeen etua.
Kommunistit ovat siis käytännöllisesti kaikkien maiden päättäväisin, aina eteenpäin kannustava[32] työväenpuolueiden osa; he käsittävät teoreettisesti paremmin kuin proletariaatin muu joukko proletaarisen liikkeen edellytykset, kulun ja yleiset tulokset.
Kommunistien lähin päämäärä on sama kuin kaikkien muidenkin proletaaristen puolueiden: proletariaatin muodostaminen luokaksi, porvariston herruuden kukistaminen, proletariaatin suorittama valtiollisen vallan valtaaminen.
Kommunistien teoreettiset väitteet eivät suinkaan perustu tuon tai tämän maailmanparantajan keksimiin tai löytämiin ideoihin ja periaatteisiin.
Ne ovat käynnissä olevan luokkataistelun tosiasiallisten suhteiden, silmiemme edessä tapahtuvan historiallisen liikkeen yleisiä ilmauksia. Tähänastisten omistussuhteiden lakkauttaminen ei ole yksinomaan kommunismille ominaista.
Kaikki omistussuhteet ovat olleet alituisen historiallisen vaihtumisen, alituisen historiallisen muutoksen alaisia.
Esimerkiksi Ranskan vallankumous lakkautti feodaalisen omistuksen asettaen tilalle porvarillisen omistuksen.
Kommunismille ominaista ei ole omistuksen lakkauttaminen yleensä, vaan porvarillisen omistuksen lakkauttaminen.
Mutta nykyaikainen porvarillinen yksityisomistus on viimeinen ja täydellisin ilmaus sellaisesta tuotteiden tuottamisesta ja omistamisesta, mikä perustuu luokkavastakohtiin, toisten harjoittamaan toisten riistämiseen.[33]
Tässä mielessä kommunistit voivat ilmaista oppinsa kahdella sanalla: yksityisomistuksen lakkauttaminen.
Meitä kommunisteja on syytetty siitä, että me tahdomme hävittää persoonallisesti ansaitun, omalla työllä hankitun omaisuuden, sen omaisuuden, joka muodostaa kaiken persoonallisen vapauden, toiminnan ja itsenäisyyden perustuksen.
Ansaittu, kunniallisesti saatu, omalla työllä hankittu omaisuus! Puhutteko pikkuporvarien, pientalonpoikien omaisuudesta, joka oli porvarillisen omaisuuden edeltäjä? Meidän ei tarvitse sitä hävittää, teollisuuden kehitys on sitä hävittänyt ja hävittää joka päivä.
Vai puhutteko nykyaikaisesta porvarillisesta yksityisomaisuudesta?
Mutta luoko palkkatyö, proletaarin työ hänelle omaisuutta? Eihän toki. Se luo pääomaa, ts. palkkatyötä riistävää omaisuutta, joka voi lisääntyä vain ehdolla, että se synnyttää uutta palkkatyötä sitä jälleen riistääkseen. Omistus nykyisessä muodossaan liikkuu pääoman ja palkkatyön välisessä vastakohtaisuudessa. Tarkastelkaamme tämän vastakohtaisuuden kumpaakin puolta.
Kapitalistina oleminen ei merkitse ainoastaan persoonallista, vaan myös yhteiskunnallista asemaa tuotannossa. Pääoma on yhteinen tuote ja sen voi saada liikkeelle vain yhteiskunnan monien jäsenten, vain sen kaikkien jäsenten yhteinen toiminta.
Niin ollen pääoma ei ole persoonallinen, vaan yhteiskunnallinen mahti.
Kun siis pääoma muutetaan yhteiseksi yhteiskunnan kaikille jäsenille kuuluvaksi omaisuudeksi, niin se ei ole persoonallisen omaisuuden muuttamista yhteiskunnalliseksi. Muuttuu vain omaisuuden yhteiskunnallinen luonne. Se kadottaa luokkaluonteensa.
Siirtykäämme tarkastelemaan palkkatyötä.
Palkkatyön keskihintana on työpalkan minimimäärä, ts. niiden elämäntarvikkeiden yhteismäärä, jotka tarvitaan pitämään työläisen työläisenä elossa. Se, mitä palkkatyöläinen saa työllään omakseen, riittää siis ainoastaan hänen elämänsä uusintamiseen. Me emme lainkaan tahdo poistaa tätä elämän välittömään uusintamiseen käytettävien työn tuotteiden persoonallista omistamista, joka ei jätä mitään ylijäämää, mikä voisi antaa valtaa vieraaseen työhön. Tahdomme poistaa vain tämän omistamisen kurjan luonteen, jonka vuoksi työläinen elää ainoastaan lisätäkseen pääomaa ja elää vain niin kauan kuin hallitsevan luokan edut sitä vaativat.
Elävä työ porvarillisessa yhteiskunnassa ei ole mitään muuta kuin keino, jolla lisätään kasatun työn määrää. Kommunistisessa yhteiskunnassa on kasattu työ vain keino, jolla avarretaan, rikastutetaan ja edistetään työläisten elintoimintaa.
Näin ollen porvarillisessa yhteiskunnassa menneisyys hallitsee nykyisyyttä, kommunistisessa nykyisyys menneisyyttä. Porvarillisessa yhteiskunnassa pääoma on itsenäistä ja persoonallista, samalla kun toimiva yksilö on epäitsenäinen ja persoonaton.
Ja porvaristo sanoo näiden suhteiden hävittämistä persoonallisuuden ja vapauden hävittämiseksi! Ja syystä kyllä. Kysymys on tosiaankin porvarillisen persoonallisuuden, porvarillisen itsenäisyyden ja porvarillisen vapauden hävittämisestä.
Vapaus tarkoittaa nykyisten porvarillisten tuotantosuhteiden puitteissa vapaata kauppaa, oston ja myynnin vapautta.
Mutta kaupustelun lakatessa lakkaa myös vapaa kaupustelu. Puheissa vapaasta kaupustelusta, samoin kuin porvaristomme muissakin mahtipontisissa puheissa vapaudesta, on järkeä ylipäänsä vain mikäli kysymyksessä on kahlehdittu kaupustelu, keskiajan orjuutettu kaupunkilainen, mutta ei kaupustelun, porvarillisten tuotantosuhteiden ja itse porvariston kommunistinen hävittäminen.
Te kauhistutte siitä, että me tahdomme hävittää yksityisomistuksen. Mutta nykyisessä yhteiskunnassannehan sen jäsenistön yhdeksän kymmenesosan kohdalta yksityisomistus on hävitetty; sehän on olemassa juuri siksi, ettei sitä ole yhdeksää kymmenesosaa varten. Te syytätte meitä siis siitä, että me tahdomme hävittää omistuksen, jonka välttämättömänä edellytyksenä on se, että yhteiskunnan valtaenemmistö on vailla omaisuutta.
Sanalla sanoen, te syytätte meitä siitä, että me tahdomme lakkauttaa teidän omistuksenne. Sitä me todellakin tahdomme.
Siitä hetkestä alkaen, jolloin työtä ei enää voi muuttaa pääomaksi, rahaksi, maankoroksi, lyhyesti sanoen monopolisoitavissa olevaksi yhteiskunnalliseksi mahdiksi, ts. siitä hetkestä alkaen, jolloin persoonallinen omistus ei enää voi muuttua porvarilliseksi, siitä hetkestä alkaen te julistatte persoonan hävitetyksi.
Te myönnätte siis, että te ette tunnusta persoonaksi ketään muuta kuin porvarin, ts. porvarillisen omistajan. Sellainen persoona on tosiaankin lakkautettava.
Kommunismi ei riistä keneltäkään valtaa omistaa yhteiskunnallisia tuotteita, se riistää vain vallan orjuuttaa työtä tuon omistamisen avulla.
On väitetty, että kun yksityisomistus lakkautetaan, niin kaikki toiminta tyrehtyy ja yleinen laiskuus pääsee vallalle.
Näin ajatellen porvarillisen yhteiskunnan olisi pitänyt jo ajat sitten sortua laiskuuteen, sillä ne, jotka siinä tekevät työtä, eivät hyödy mitään, mutta ne, jotka siinä hyötyvät, eivät tee työtä. Tuo pelko ilmaisee vain toisin sanoin sen käsityksen, että silloin kun ei enää ole pääomaa, ei ole enää palkkatyötäkään.
Kaikki vastaväitteet aineellisten tuotteiden kommunistista omistamis- ja tuotantotapaa vastaan on ulotettu koskemaan myös henkisten tuotteiden omistamista ja tuotantoa. Niin kuin luokkaomistuksen lakkauttaminen on porvarista samaa kuin itse tuotannon lakkauttaminen, niin myös luokkasivistyksen lakkauttaminen on hänestä samaa kuin yleensä kaiken sivistyksen lakkauttaminen.
Sivistys, jonka menettämistä porvari valittaa, on tavattoman suurelle enemmistölle muuttumista koneen lisäkkeeksi.
Mutta älkää kiistelkö kanssamme, kun mittaatte porvarillisen omistuksen poistamista porvarillisten vapaus-, sivistys- ja oikeus ym. käsitteidenne mukaisesti. Aatteennekin ovat porvarillisten tuotanto- ja omistussuhteiden tuotteita, samoin kuin oikeutenne on vain laiksi korotettu luokkanne tahto, jonka sisältö riippuu luokkanne aineellisista elämänehdoista.
Tämä puolueellinen käsityksenne, joka panee teidät muuttamaan tuotanto- ja omistussuhteenne historiallisista, tuotannon kehittyessä vaihtuvista suhteista ikuisiksi luonnon ja järjen laeiksi, käy yhteen sen käsityksen kanssa, jota ovat elättäneet kaikki vallassa olleet ja tuhoutuneet luokat. Porvarillisen omistuksen suhteen te ette enää halua ymmärtää sitä, mikä teistä on ymmärrettävää antiikin omistuksen ja feodaalisen omistuksen suhteen.
Perheen hävittäminen! Ääriradikaalitkin kiivastuvat tästä kommunistien häpeämättömästä aikeesta.
Mihin nykyinen porvarillinen perhe perustuu? Pääomaan, yksityistuloon. Täydellisesti kehittyneenä se on olemassa vain porvaristoa varten; mutta täydennyksenään sillä on proletaarien pakollinen perheettömyys ja julkinen prostituutio.
Porvarillinen perhe katoaa luonnollisesti tämän täydennyksensä katoamisen mukana, ja molemmat häviävät pääoman häviämisen mukana.
Vai syytättekö meitä siitä, että me tahdomme tehdä lopun vanhempien harjoittamasta lasten riistosta? Myönnämme syyllisyytemme tähän rikokseen.
Te väitätte, että asettamalla kotikasvatuksen sijaan yhteiskunnallisen kasvatuksen me hävitämme kaikkein hellimmät inhimilliset suhteet.
Eikö sitten yhteiskunta määrää teidänkin kasvatustanne? Eivätkö sitä määrää yhteiskunnalliset suhteet, joiden puitteissa te kasvatatte, yhteiskunnan välitön tai välillinen puuttuminen kasvatukseen koulun jne. kautta? Yhteiskunnan vaikutus kasvatukseen ei ole kommunistien keksimä; he vain muuttavat kasvatuksen luonteen, ottavat sen hallitsevan luokan vaikutuksen alaisuudesta.
Porvarilliset lauseparret perheestä ja kasvatuksesta, vanhempien ja lasten hellästä suhteesta käyvät sitä tympäisevämmiksi mitä enemmän suurteollisuuden kehittymisen seurauksena kaikki proletaarien perhesiteet revitään rikki ja lapsista tehdään pelkkiä kauppaesineitä ja työkaluja.
Mutta te kommunistit tahdotte saada aikaan vaimojen yhteisyyden, koko porvaristo huutaa meille kuorossa.
Porvari näkee vaimossaan pelkän tuotantovälineen. Hän kuulee, että tuotantovälineet aiotaan antaa yhteiseen käyttöön eikä tietenkään voi ajatella muuta kuin että se tulee myös vaimojen osaksi.
Hän ei edes aavista, että tarkoituksenahan on tehdä loppu tilanteesta, jolloin nainen on pelkän tuotantovälineen asemassa.
Mikään ei ole muuten naurettavampaa kuin porvariemme korkean siveellinen kauhistus kommunistien muka tahtoman virallisen vaimojen yhteisyyden johdosta. Kommunistien ei tarvitse ottaa käytäntöön vaimojen yhteisyyttä, se on melkein aina ollut olemassa.
Porvarimme, tyytymättä siihen, että heidän käytettävissään ovat heidän työläistensä vaimot ja tyttäret, puhumattakaan julkisesta prostituutiosta, pitävät suurimpana huvituksena vietellä toistensa aviovaimoja.
Porvarillinen avioliitto on todellisuudessa aviovaimojen yhteisyyttä. Kommunisteja voitaisiin syyttää korkeintaan siitä, että ulkokultaisesti salatun vaimojen yhteisyyden tilalle he muka tahtovat asettaa julkisen, avoimen. Onhan kuitenkin itsestään selvää, että nykyisten tuotantosuhteiden hävittämisen ohessa katoaa myös niistä johtuva vaimojen yhteisyys, ts. julkinen ja salainen prostituutio.
Kommunisteja on syytetty edelleen siitä, että he tahtovat tehdä lopun isänmaasta ja kansallisuudesta.
Työläisillä ei ole isänmaata. Heiltä ei voida ottaa sitä, mitä heillä ei ole. Koska proletariaatin täytyy lähinnä vallata valtiollinen valta, kohota kansalliseksi luokaksi,[34] muodostua kansakunnaksi, se itse on vielä kansallinen, joskaan ei suinkaan siinä mielessä kuin porvaristo sen käsittää.
Jo porvariston kehittyminen, kauppavapaus, maailmanmarkkinat, teollisuustuotannon ja sitä vastaavien elinsuhteiden yhdenmukaistuminen hävittävät yhä enemmän kansojen kansallista eristyneisyyttä ja vastakohtaisuuksia.
Proletariaatin valta on entisestään jouduttava niiden häviämistä. Yhteinen toiminta, ainakin sivistysmaiden kesken, on proletariaatin vapautuksen ensimmäisiä ehtoja.
Sikäli kuin hävitetään yksilön harjoittama toisen yksilön riisto, häviää myös kansakunnan harjoittama toisen kansakunnan riisto.
Kansakunnan sisäisen luokkavastakohtaisuuden hävitessä häviää myös kansakuntien välinen vihamielisyys.
Syytökset, joita esitetään kommunismia vastaan uskonnollisilta, filosofisilta ja yleensä ideologisilta näkökannoilta, eivät ansaitse perinpohjaisempaa käsittelyä.
Tuskin tarvitaan suurtakaan neroutta, jotta käsitettäisiin kuinka ihmisten elinolojen, yhteiskunnallisten suhteiden, heidän yhteiskunnallisen olemisensa muuttuessa muuttuvat myös heidän mielteensä, katsomuksensa ja käsityksensä, sanalla sanoen heidän tietoisuutensa.
Mitä muuta kuin henkisen tuotannon muuttumista aineellisen tuotannon mukana todistaa aatteiden historia? Jokaisen aikakauden vallitsevina aatteina ovat aina olleet vain hallitsevan luokan aatteet.
Puhutaan aatteista, jotka vallankumouksellistavat koko yhteiskunnan: siten lausutaan julki vain se tosiasia, että vanhan yhteiskunnan sisällä on muodostunut uuden aineksia, että vanhojen elinolojen murentuessa murentuvat samalla vanhat aatteet.
Kun vanha maailma oli häviämässä, kristinusko voitti vanhat uskonnot. Kun kristilliset aatteet 18. vuosisadalla sortuivat valistusaatteiden iskuista, feodaalinen yhteiskunta taisteli elämästä ja kuolemasta porvaristoa vastaan, joka siihen aikaan oli vallankumouksellista. Omantunnon- ja uskonnonvapauden aatteet ilmensivät vain vapaan kilpailun herruutta tietouden alalla.
»Mutta», sanotaan, »uskonnolliset, moraaliset, filosofiset, poliittiset, oikeus- ym. aatteet ovat tosin muuttuneet historiallisen kehityksen varrella. Mutta uskonto, moraali, filosofia, politiikka, oikeus ovat aina säilyneet tässä lakkaamattomassa muutoksessa.
»On sitä paitsi ikuisia totuuksia, kuten vapaus, oikeudenmukaisuus jne., jotka ovat yhteisiä kaikille yhteiskunnallisille oloille. Mutta kommunismi poistaa ikuiset totuudet, se poistaa uskonnon ja moraalin, se ei uudista niitä; se on siis ristiriidassa kaiken tähänastisen historiallisen kehityksen kanssa.»
Mistä tässä syytöksessä on kysymys? Kaikkien tähänastisten yhteiskuntien historia on liikkunut luokkavastakohdissa, jotka eri aikakausina ovat muodostuneet erilaisiksi.
Mutta olivatpa ne muodoltaan minkälaisia hyvänsä, kaikkien menneiden vuosisatojen yhteisenä tosiasiana on yhteiskunnan toisen osan harjoittama toisen osan riistäminen. Sen vuoksi ei ole ihme, että kaikkien vuosisatojen yhteiskunnallinen tietoisuus on kaikesta moninaisuudestaan ja erilaisuudestaan huolimatta kehittynyt tietyissä yhteisissä muodoissa, tietoisuusmuodoissa, jotka häviävät täydellisesti vasta kaiken luokkavastakohtaisuuden hävitessä.
Kommunistinen vallankumous on menneisyydeltä perittyjen omistussuhteiden mitä perinpohjaisinta murtamista; ei ole ihme, että se kehityskulussaan tekee selvän pesäeron menneisyydeltä perityistä aatteista.
Mutta jättäkäämme porvariston kommunismia vastaan tekemät syytökset.
Näimme jo edellä, että ensimmäisenä askeleena työväen vallankumouksessa on proletariaatin nouseminen hallitsevaksi luokaksi, demokratian valloittaminen.
Proletariaatti käyttää poliittista herruuttaan ottaakseen vähitellen pois porvaristolta kaiken pääoman, keskittääkseen kaikki tuotantovälineet valtion, ts. hallitsevaksi luokaksi järjestyneen proletariaatin käsiin, ja lisätäkseen mahdollisimman nopeasti tuotantovoimien määrää.
Tämä voi tietenkin aluksi tapahtua vain siten, että käydään despoottisesti käsiksi omistusoikeuteen ja porvarillisiin tuotantosuhteisiin, siis ryhdytään toimenpiteisiin, jotka näyttävät taloudellisesti riittämättömiltä ja kestämättömiltä, mutta liikkeen edistyessä vievät pitemmälle meneviin toimenpiteisiin[35] ja ovat välttämättömiä keinoja koko tuotantotavan mullistamiseksi.
Nämä toimenpiteet tulevat luonnollisesti olemaan erilaisia eri maissa.
Edistyneimmissä maissa voidaan kuitenkin miltei kaikkialla soveltaa seuraavia toimenpiteitä:
1. Maanomaisuuden pakkoluovutus ja maankoron käyttäminen valtion menoihin.
2. Korkea progressiivinen vero.
3. Perintöoikeuden lakkauttaminen.
4. Kaikkien emigranttien ja kapinallisten omaisuuden takavarikoiminen.
5. Luottotoimen keskittäminen valtion käsiin kansallispankin kautta, jolla on valtion pääoma ja ehdoton yksinoikeus.
6. Kaikkien kulkulaitosten keskittäminen valtion käsiin.
7. Valtion tehtaiden ja tuotantovälineiden lisääminen, maan raivaaminen viljelykseen ja maiden parantaminen yhteisen suunnitelman mukaisesti.
8. Samanlainen työvelvollisuus kaikille, teollisuusarmeijain muodostaminen varsinkin maanviljelystä varten.
9. Maanviljelyksen ja teollisuuden harjoittamisen yhdistäminen; myötävaikutus kaupungin ja maaseudun välisen eroavuuden poistamiseen vähitellen.[36]
10. Kaikkien lasten yhteiskunnallinen ja maksuton kasvatus. Lasten tehdastyön poistaminen nykyisessä muodossaan. Kasvatuksen yhdistäminen aineelliseen tuotantoon jne.
Kun kehityksen edistyessä luokkaeroavuudet ovat hävinneet ja tuotanto on keskittynyt yksilöiden yhtymien käsiin, niin julkinen valta kadottaa valtiollisen luonteensa. Valtiollinen valta on varsinaisessa merkityksessään toisen luokan organisoitua väkivaltaa toisen luokan lannistamiseksi. Kun proletariaatti taistelussa porvaristoa vastaan väistämättä yhtyy luokaksi, kun se vallankumouksen kautta tekee itsensä hallitsevaksi luokaksi ja poistaa hallitsevana luokkana väkivaltaisesti vanhat tuotantosuhteet, niin näiden tuotantosuhteiden mukana se poistaa luokkavastakohtaisuuden olemassaolon edellytykset, luokat yleensä ja samalla oman valtansa luokkavaltana.
Vanhan porvarillisen yhteiskunnan ja sen luokkien ja luokkavastakohtien tilalle tulee yhteisö, jossa kunkin yksilön vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen edellytyksenä.
[31] Vuoden 1888 englanninkielisessä painoksessa on sanan »erikoisia» asemesta »lahkolaismielisiä». Toim.
[32] Vuoden 1888 englanninkielisessä painoksessa on sanojen »aina eteenpäin kannustava» asemesta »kaikkein edistyksellisin». Toim.
[33] Vuoden 1888 englanninkielisessä painoksessa on sanojen »toisten harjoittamaan toisten riistämiseen» asemesta sanat »vähemmistön harjoittamaan enemmistön riistämiseen» Toim.
[34] Vuoden 1888 englanninkielisessä painoksessa on sanojen »kohota kansalliseksi luokaksi» tilalla sanat »kohota kansakunnan johtavaksi luokaksi». Toim.
[35] Vuoden 1888 englanninkielisessä painoksessa on sanojen »vievät pitemmälle meneviin toimenpiteisiin» jälkeen lisätty: »tekevät välttämättömiksi hyökkäykset vanhaa yhteiskuntajärjestystä vastaan». Toim.
[36] Vuoden 1848 painoksessa on sanan »eroavuuden» asemesta »vastakohtaisuuden». Vuoden 1872 ja seuraavissa saksalaisissa painoksissa »vastakohtaisuus» on muutettu »eroavuudeksi». Vuoden 1888 englantilaisessa painoksessa ovat sanojen »myötävaikutus kaupungin ja maaseudun välisen eroavuuden poistamiseen» tilalla sanat »kaupungin ja maaseudun välisen eroavuuden vähittäinen poistaminen asuttamalla väestöä tasaisemmin kautta maan». Toim.