Kirjoitettu: Loppuvuodesta 1915
Suomennos: © Matti Viikari (lähdeteos: Rosa Luxemburg, Politische Scriften, Verlag Philipp Reclam jun., Leipzig 1970)
Lähde: »Sosialidemokratian kriisi», s. 125–129. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 1973
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Suuri joukko tovereita Saksan kaikista osista on hyväksynyt seuraavat teesit, jotka ovat Erfurtin ohjelman soveltamista kansainvälisen sosialismin nykyisiin ongelmiin.
1. Maailmansota on tuhonnut eurooppalaisen sosialismin nelikymmenvuotisen työn tulokset hävittämällä vallankumouksellisen työväenluokan merkityksen poliittisena voimatekijänä ja sosialismin moraalisen arvovallan, hajottamalla proletaarisen Internationaalin, johtamalla sen osastot veljesmurhaan sekä sitomalla tärkeimpien kapitalistisella tavalla kehittyneiden maiden kansanjoukkojen toiveet ja odotukset imperialismiin.
2. Hyväksymällä sotaluotot ja julistamalla linnarauhan Saksan. Ranskan ja Englannin sosialististen puolueiden (lukuunottamatta Riippumatonta Työväenpuoluetta) viralliset johtajat ovat vahvistaneet imperialismia, kehottaneet kansanjoukkoja kestämään kärsivällisesti sodan kurjuudet ja kauhut ja siten myötävaikuttaneet imperialistisen raivon hillittömään riehuntaan, teurastuksen pitenemiseen ja san uhrien lukumäärän lisääntymiseen sekä ottaneet osavastuun sodasta ja sen seurauksista.
3. Tämä virallisten puolue-elinten taktiikka sotaa käyvissä maissa, ennen muuta Saksassa, joka on ollut tähän asti Internationaalin johtava maa, merkitsee kansainvälisen sosialismin perustavimpien periaatteiden, työväenluokan elinetujen, kansojen kaikkien demokraattisten etujen pettämistä. Venäjällä, Serbiassa, Italiassa ja — yhtä poikkeusta lukuun ottamatta — Bulgariassa puoluejohtajat ovat pysyneet uskollisina velvollisuuksilleen, mutta edellä esitetystä syystä sosialistinen politiikka on tuomittu voimattomuuteen myös näissä maissa.
4. Kun johtavien maiden virallinen sosialidemokratia luopui sodan ajaksi luokkataistelusta ja lykkäsi sitä sodan jälkeiseen aikaan, se antoi kaikkien maiden hallitseville luokille lisäaikaa näiden asemien summattomaan taloudelliseen, poliittiseen ja moraaliseen vahvistamiseen proletariaatin kustannuksella.
5. Maailmansota ei edistä kansallista puolustusta eikä palvele kansanjoukkojen taloudellisia tai poliittisia etuja. Se on syntynyt pelkkänä epäsikiönä eri maiden kapitalististen luokkien kilpailusta, jota on käyty maailmanvaltiudesta ja toistaiseksi kapitalismin vallan ulkopuolelle jääneiden alueiden riistämisen ja sortamisen yksinoikeudesta. Tämän raivoamaan päässeen imperialismin aikakaudella ei enää voi olla kansallisia sotia. Kansalliset edut ovat vain keino harhauttaa työväenluokka palvelemaan perivihollistaan imperialismia.
6. Imperialististen valtioiden politiikka ja imperialistinen sota ei voi tuottaa yhdellekään sorretulle kansalle vapautta ja riippumattomuutta. Pienemmät kansakunnat, joiden hallitsevat luokat ovat suurvaltojen hallitsevien luokkien lisäke ja jakavat näiden syyllisyyden, ovat vain šakkinappuloita suurvaltojen pelissä, niitä käytetään sodan aikana väärin samalla tavalla kuin niiden työtätekeviä joukkoja, ja sodan jälkeen ne uhrataan kapitalistisille eduille.
7. Nykyinen maailmansota merkitsee näin ollen sosialismin ja demokratian tappiota päättyipä se kenen hyvänsä voittoon tai tappioon. Sen jokainen tulos — lukuunottamatta kansainvälisen proletariaatin vallankumouksellista asioihin puuttumista — vahvistaa militarismia, kansainvälisiä vastakohtaisuuksia, maailmantaloudessa käytävää kilpailua. Se lisää kapitalistista riistoa ja voimistaa sisäpoliittista taantumusta, heikentää julkista valvontaa ja tekee parlamenteista militarismin yhä kuuliaisempia työkaluja. Nykyinen maailmansota kehittää siten samalla uusien sotien kaikkia edellytyksiä.
8. Maailmanrauhaa ei voida turvata utooppisilla tai pohjimmiltaan taantumuksellisilla suunnitelmilla kuten kapitalististen diplomaattien kansainvälisillä välitystuomioistuimilla, »aseidenriisuntaa» koskevilla diplomaattisilla sopimuksilla, »merten vapaudella», poistamalla oikeus merisotasaaliiseen, »eurooppalaisilla valtioliitoilla», »keski-eurooppalaisilla tulliliitoilla», kansallisilla puskurivaltioilla ja muilla näiden kaltaisilla toimenpiteillä. Imperialismia, militarismia ja sotia ei voida lopettaa eikä hillitä niin kauan kuin kapitalististen luokkien luokkavalta on kiistämätön. Ainoa menestyksellinen keino vastustaa kapitalistisia luokkia ja ainoa maailmanrauhan tae on kansainvälisen proletariaatin toimintakyky ja sen vallankumouksellinen tahto, jonka voimalla se heittää mahtinsa vaakakuppiin.
9. Imperialismi, joka on pääoman poliittisen maailmanvallan viimeinen elinvaihe ja korkein kehitysaste, on kaikkien maiden proletaarien yhteinen perivihollinen. Mutta sillä on sikäli sama kohtalo kuin kapitalismin aikaisemmilla vaiheilla, että samassa määrässä kuin se itse kehittyy se kehittää perivihollisensa voimia. Se nopeuttaa pääomien keskittymistä, keskiluokan murentumista, proletariaatin lisääntymistä, se herättää joukkojen kasvavan vastarinnan ja johtaa luokkavastakohtaisuuksien voimakkaaseen kärjistymiseen. Proletaarisen luokkataistelun on suuntauduttava ennen muuta imperialismia vastaan sekä sodan että rauhan aikana. Imperialismin vastainen taistelu on kansainväliselle proletariaatille samalla taistelua valtion poliittisesta vallasta, ratkaiseva välienselvittely sosialismin ja kapitalismin välillä. Kansainvälinen proletariaatti toteuttaa sosialistisen lopputavoitteensa vain mikäli se vastustaa imperialismia kaikilla lohkoilla ja pannen liikkeelle koko voimansa ja uhrivalmiutensa kohottaa tunnuksen »sota sodalle» käytännöllisen politiikkansa ohjenuoraksi.
10. Tässä tarkoituksessa sosialismin päätehtävä nykyään on koota kaikkien maiden proletariaatti eläväksi vallankumoukselliseksi voimaksi, tehdä proletariaatista poliittisen elämän ratkaiseva tekijä — joksi sen historia on valinnut — voimakkaan kansainvälisen organisaation avulla, jolla on yhtenäinen käsitys proletariaatin eduista ja tehtävistä, jolla on yhtenäinen taktiikka ja toimintakyky sekä sodan että rauhan aikana.
11. Sota on hajottanut Toisen Internationaalin. Internationaali on osoittanut riittämättömyytensä kun se ei ole kyennyt rakentamaan tehokasta muuria hajaannusta vastaan eikä toteuttamaan proletariaatin yhteistä taktiikkaa tai johtamaan yhteistä toimintaa kaikissa maissa.
12. Koska johtavien maiden sosialististen puolueiden viralliset edustajat ovat pettäneet työväenluokan päämäärät ja edut, koska he ovat siirtyneet proletaarisen Internationaalin pohjalta porvarillis-imperialistisen politiikan pohjalle, sosialismin on ehdottoman välttämätöntä luoda uusi työläis-internationaali, joka ottaa käsiinsä imperialismin vastaisen vallankumouksellisen luokkataistelun johtamisen ja kokoamisen kaikissa maissa.
Jotta uusi internationaali voisi täyttää historiallisen tehtävänsä, sen on nojauduttava seuraaviin perusteisiin:
1. Porvarillisten valtioiden sisällä käytävä luokkataistelu hallitsevia luokkia vastaan ja kaikkien maiden proletaarien kansainvälinen solidaarisuus ovat työväenluokan kaksi erottamatonta perusohjetta sen maailmanhistoriallisessa vapautustaistelussa. Sosialismia ei ole olemassa proletariaatin kansainvälisen solidaarisuuden ulkopuolella eikä sitä ole olemassa luokkataistelun ulkopuolella. Sosialistinen proletariaatti ei voi luopua sen enempää rauhan kuin sodankaan aikana luokkataistelusta eikä kansainvälisestä solidaarisuudesta tekemättä itsemurhaa.
2. Kaikkien maiden proletariaatin toiminta luokkana on suunnattava imperialismin vastustamiseen ja sotien estämiseen: tämä on toiminnan päätavoite. Parlamentaarinen toiminta, ammattiyhdistystoiminta ja työväenliikkeen koko työ on alistettava sille, että proletariaatti asettuu jokaisessa maassa erittäin jyrkästi kansallista provaristoa vastaan, että se paljastaa joka hetki proletariaatin ja porvariston välisen poliittisen ja henkisen vastakohtaisuuden ja että se samanaikaisesti tuo etualalle kaikkien maiden proletaarien kansainvälisen yhteenkuuluvuuden ja todistaa sen teoin.
3. Proletariaatin luokkaorganisaation painopiste on Internationaalissa. Internationaali ratkaisee rauhan aikana kansallisten osastojen taktiikan militarismin, siirtomaapolitiikan, kauppapolitiikan ja vappumielenosoitusten kysymyksissä sekä koko sotien aikaisen taktiikan.
4. Internationaalin päätösten toteuttamisen velvollisuus on kaikkia muita organisatorisia velvollisuuksia velvoittavampi. Kansalliset osastot, jotka toimivat internationaalin päätösten vastaisesti, asettuvat internationaalin ulkopuolelle.
5. Imperialismin ja sodan vastaisissa taisteluissa vain kaikkien maiden proletariaatin tiiviit massat voivat heittää ratkaisevan voiman kamppailuun. Kansallisten osastojen taktiikan päähuomio on sen vuoksi kiinnitettävä siihen, että laajat massat kasvatetaan poliittisesti toimintakykyisiksi ja päättäväisen aloitteellisiksi, että joukkotoimmnan kansainvälinen yhteys varmistetaan, että poliittiset ja ammatilliset organisaatiot rakennetaan siten, että niiden välityksellä voidaan joka hetki taata kaikkien osastojen nopea ja tehokas yhteistyö ja että Internationaalin tahto tulee siten kaikkien maiden laajojen työläisjoukkojen teoksi.
6. Sosialismin lähin tehtävä on proletariaatin henkinen vapauttaminen porvariston holhouksesta, joka ilmenee nationalistisen ideologian vaikutuksena. Kansallisten osastojen on suunnattava agitaationsa parlamenteissa ja lehdistössä niin, että nationalismin perinteinen fraseologia paljastetaan porvariston vallan välineeksi. Kaiken todellisen kansallisen vapauden ainoa puolustus on nykyään imperialismin vastainen vallankumouksellinen luokkataistelu. Se proletaarien isänmaa, jonka puolustaminen on kaikkea muuta ylempänä, on sosialistinen Internationaali.