Keskitetty ammattiyhdistystoiminta menestyäkseen edellyttää parlamenttaarista toimintaa. Eduskunnallisella toiminnalla pitäisi, vallinneen käsityksen mukaan, varmentaa ja yleistää ammatillisen toiminnan saavutukset, sekä lainsäädäntötoimenpiteillä muutenkin huojentaa työläisten toimeentuloehtoja, rajoittamalla kapitalistien rajatonta riistämisvapautta, lyhentämällä työpäivää, vaatimalla terveellisempiä työhuoneita, parempia ja vaatimuksia vastaavampia suojeluslaitteita j.n.e. Tästä johtuu, kuten ymmärrettävää onkin, että ammattiyhdistysväki on kaikkialla — lukuunottamatta syndikalisteja — kiinteästi parlamenttaarisen toiminnan kannalla. [...]
Muunlaista johtopäätöstä — kuin parlamerittaarisen toiminnan tukemista — ei ammattiyhdistysväeltä voi loogillisesti ajatellen odottakaan. Sillä ammattiyhdistysliike ja parlamentarismi ovat itse asiassa pohjaltaan omanlaisia liikkeitä: kumpikin pyrkivät erillisillä ja yhteisillä keinoilla paikkaamaan kapitalistista järjestelmää, kumpainenkaan ei pyri sanoja voimakkaammilla aseilla kapitalismia kukistamaan.
— J. H. Lumivuokko: Laillinen ammattiyhdistysliike vaiko vallankumous? (1919)