Julkaistu: kesäkuun 20 p. 1907
Lähde: »Työläisnainen», n:o 25–26, kesäkuu 1907, s. 197–212. Työväen kirjapaino, Helsinki 1907.
Digitalisointi: Kansalliskirjasto, Joonas Laine
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
Tekijänoikeus: Tässä lehdessä julkaistuista teksteistä seuraavien kirjoittajien tekijänoikeus on rauennut: Lily Braun, Julian Marcuse, Maria Raunio, Miina Sillanpää. Muiden kirjoittajien tekstit © tekijät tai tekijänoikeuden tila epäselvä.
Nykyajan äidit ovat tulleet itsetietoisiksi. Tytön viatonta tietämättömyyttä sukupuolikysymyksistä pidetään vielä tänään laajoissa piireissä neidon siveyden välttämättömänä edellytyksenä. Mutta kehittynyt nainen ei voi edes parhaalla tahdollakaan enään pysyä sokeana ja kuurona: hän tietää, että suurin osa kaikista miehistä on siitoselimistöstään sairaita, tai on kerran ollut, hän tietää enimpäin naisten tautien tästä tosiasiasta saaneen alkunsa. Vavisten näkee hän sentähden suojellun poikansa lastenkamarin. Pelolla katselee hän tyttärensä ojentavan kätensä puolisoa valitessa. Ja kuten ennenkin, kun hän huolekkaassa lemmessään suojeli rakastettunsa pienoisia jalkoja kiviteillä, hellää ruumista tuulessa ja rajuilmassa, niin tahtoisi hän edelleenkin olla hänen suojelijanaan, ja taistelu vaikka koko maailmaa vastaan näyttää hänestä keveältä suuren lempensä vuoksi.
Sleesiassa, lähellä sen maan rajaa, missä kasakkapamppu on kaiken kasvatuksen eduskuva, siellä ovat naiset saaneet huonon kokemuksen: reippaana meni poika suureen yliopistoon, väsyneenä, posket kalpeana palaa hän takaisin, nauraen jätti tytär vanhempainsa kodin valittunsa tähden, sairaana ja itkien kääntyi hän takaisin. Mielipaha ja hämmästys saattaa äidit unhottamaan kaiken pelon ja ujouden; he päättävät yhteisesti ennättää edelle sen pahan, joka heidän lapsensa turmelee. Ja niin syntyi tuo isänmaallisen naisyhdistyksen huudahdus, jota nykyään vanhoilliset sanomalehdet tukahduttavat, selittelevät ja taantumusmielessä politikassa pohtivat ja käyttävät hyväkseen. Jos sattuu, niin kysytäänpä naisilta, jotka yhä suurempia kärsimyksiä sekä elämässä että sanoissa ja mielikuvissa ovat kokeneet. Ja he vastaisivat:
»Tähän voi ainoastaan siveelliseen totuuteen nojautuva vahva yhteiskunnan käsi tarttua, auttaakseen kansan tietoisuutta, joka vihdoin on ruvennut vastustamaan tätä luulotellulle taiteelliselle tarkoitukselle perusteltua siveettömyyttä ja kaikenlaatuista prostitutionia. Juuri porvarillisen vapauden korkeaa hyvää tahdomme hätyyttää, emmekä todellisen ja ylevän taiteen rajatonta harjoitusta, mutta myös nuorisomme puhtautta tahdomme suojella armottomalle rahakeinottelulle perustuvasta viettelys- ja kiusausmahdista.»
Lastentarhan kasvatusoppi: kielletään lapselta ruoka, joka hänen vatsaansa voi vahingoittaa, niinkauvan kun ei hän ole kyllin viisas antaakseen vakuuttaa itseään sen vahingollisuudesta; pannaan ristikko akkunaan niin kauvaksi kuin lapsi voi nähdä, että hän rikkoisi jäsenensä jos siitä putoisi alas. Ja huudetaan valtion vahvaa kättä avuksi, kun pojat ja tyttäret lähtevät niin heikkoina äidin kädestä, etteivät kykene itseään suojelemaan.
Äitien vararikon julistus — kas siinä tämä huudahdus.
Ja naisten köyhyyden todistus. Jospa he ovat tietoisiksikin tulleet, niin ei se tieto ole heitä tehnyt vapaiksi. Kuten silloin kun ruhtinasten jalkavaimot ja ministerien lemmityt salongeistaan johtivat herrainsa julkista toimintaa, on myös naisten politiikka salaporraspolitiikkaa. Sillä eivät he käänny perustuslaillisessa monarkiassa elävän kansan puoleen, ei edustajiensa puoleen parlamentissa, jotka — kuten kuitenkin sanotaan — lakia laativat, vaan keisarinnan, »maan äidin» puoleen. Aviovaimon tulee — niin toivovat he pikkuviisaan naislogiikkansa mukaan — vaikuttaa aviomieheensä, aviomiehen ministeriin, ministerin valtiopäiviin, kunnes siveysopin valkeaan viattomuusvaippaan verhoutuva taiteen, kirjallisuuden ja tieteen kapaloiminen päivänvaloa näkee. — Tulevatko he siis olemaan pelastetut, teidän poikanne ja tyttärenne, te naiset?!
Toisten naisten lausumana leviää laajalle julkisuuteen sanomalehdistön kautta seuraava huudahdus:
»Naiset! Teihin käännymme lastenne nimessä, niiden nimessä, jotka vasta ovat tulevat. Teidän tulee liittyä puolustus- ja hyökkäysliitoksi — liitoksi ilman sääntöjä, sillä säännöt opettaa teille elämä, ja ilman jäsenmaksua, sillä teidän apunne on teidän työvoimanne.[1]
Salainen myrkky uhkaa turmella kansamme ruumista, uhkaa lastemme kukoistavia vartaloita ja puhtaita sieluja.
Syntyneenä kurjuudessa, usein tuntematta isäänsä, puutteen ympäröimänä, pahan esimerkin turmelemana, laiminlyötynä kodissa ja koulussa, kovasta työstä palkittuna nälkäpä!koilla; nuori, ja kuitenkin nuoruuden onnen hylkäämä, elonhaluinen, ja kuitenkin elämän pettämä — niin tulevat tuhannet ja taas tuhannet sukupuolestamme huvinaisiksi. Aina missä asiaa on tutkittu, on ilmennyt, että suurin osa prostitueerattuja naisia on tullut proletariatista, että köyhyys se oli, joka pakoitti heidät myymään omaa ruumistaan. Ja tämän vitsauksen voima ei ole vähentynyt. Yksin Berliinissä on prostitutioni 20 vuodessa melkein kaksi kertaa niin vahvasti lisääntynyt kuin väestö, 50,000:sta 60,000:en »ilotyttöön», kuten irstaileva kyynisyys niitä tapaa nimittää, kätkevät valtakunnan pääkaupungin muurit ja kaikissa suuremmissa teollisuuskeskuksissa on suhde sama. Tämän onnettomuuden kantapäillä astuvat alhaisimman keinottelun loiset: parittajat ja parittajattaret, huoneen vuokraajat, isännät, ja — ostajien hakijoina — kuvallisten ja kirjallisten törkyjen toimittajat ja myyjät.
Satamamiehinä, ylioppilaina, työmiehinä, kauppiaina ja virkamiehinä tulevat nuoret miehet kaupunkiin. Heidän sukupuolensa vetää heitä naisiin kuten naista mieheen, ja nuorten, voimaauhkuvain ihmisten lemmestä tulee, kuten meitä luonto opettaa, uusi kukoistava elämä syntymään. Mutta hätä on itse luonnon voittajattarena pysynyt ja on sen muodon turmellut irvikuvaksi: he eivät rohkene lempensä naista valita lastensa äidiksi; sillä perheen ylläpito maksaa rahaa; »säädynmukainen» elämä hänen kanssaan vaatii paljon omaisuutta, ja sitä on heillä vasta kun nuoruus alkaa kuihtua. Niitä taas, joilla sitä on, niitä opettaa vanha tapa, niille saarnaa usein oma isä: nauti vapauttasi, elä sido itseäsi. Katujen loassa oppivat he tuntemaan rakkauden salaisuutta. Kauheasti kostaa häväisty heidät; veneriset taudit tarttuvat heidän ruumiiseensa. Tällaisten sukupuolisairaitten päivittäinen luku on Preussissa 100,000. Vähintäin 80 % miehistä suurkaupungeissa on elämänsä kuluessa ollut sairastuneena tippariin, vähintäin 20 % syfiliin. Aikaisin murtunut voima, heidän poikainsa henkinen tahi ruumiillinen sairaus, jonka alkuperää äidit niin paljon turhaan ovat etsineet, — tässä se löytyy! Ja tässä myös syy heidän lukemattomain tytärtensä elinvaivaan. He astuvat avioliittoon, ikävöityä lasta ei tule, — melkein puolet kaikesta hedelmättömyydestä on johtunut miehen naiseen johtamasta sukupuolisairaudesta, jonka seurauksena elämänhalu, työvoima, perheonni häiriytyy. Ja peljättävänä tulee Jehovan hirveä kirous täyttymykseen, se kostaa isäin pahat teot kolmanteen ja neljänteen polveen: heikkomielisenä, sokeana, raajarikkona, kaikellaisille taudeille erittäin alttiilla ruumiilla — niin tulevat sellaisten vanhempain lukemattomat lapset maailmaan; elinvoimattomat ovat kuitenkin onnellisemmat näistä.
Tämän vaaran nähdessä, niin tuntuu meistä, on kaikkein naisten pyhin äidinvelvollisuus julistaa ristiretki tätä vastaan, lapsiamme siitä pelastaaksemme. Mutta emme menettele mukavan lyhytnäköisen tavalla, joka saastan peittää, ja sitte itseään rohkaisee, ettei se siinä olekaan — ei, me tahdomme sitä seurata salaisimmille lähteille asti, jospa kohta se veisikin meidät lopulta sinne, missä sen paljastaminen kipeimmin tuntuu: meihin itseemme. Lapsemme ovat hyvin kasvatetut, tottelevaisia ja kuuliaisia, niin sanomme me puolustellen. — Eikö kasvatuksemme ole lapsen tahtoa murtanut, jotta hän alistuisi meille, häntä karaistaksemme, että hän kestäisi taistelussa pahuuden kanssa vahvempana? Olemmehan kaiken epäpuhtaan hänestä pitäneet kaukana, väitämme toistamiseen. Eikö olisi ollut parempi heille osoittaa kuinka asia on, jotta se ei heitä myöhemmin ilon valhevaippaan sotkisi? Ja eikö ole meidän syymme, kun poikamme etsivät lempeä katuojasta? Olemmeko sitten heille rakkauden suuruutta ja ihanuutta selittäneet? Emmekö itse ole uuden elämän ihmeteltävää tuloa häväisseet, kun tarjoamme lapsillemme puhtaan totuuden sijasta valhetta ja akkain lorpötystä? — Mutta vielä uhkaavammin suurenee vikamme, jos sekä omat lapsemme hädästä meitä syyttävät että jos me nähden kaiken maan kurjuuden tiedämme itsemme vastuunalaisiksi.
Miksi emme taistele heidän elämänoikeutensa puolesta, miksi emme katso, että kunniallisen työn palkka naisille samoin kuin miehille lyhentämättä vakuutettaisiin? He valittavat meille »langenneista» miehistä, miksi emme astu heidän rinnalleen, miksi estimme heitä usein suuressa kamppailussa paremmista työehdoista, joka voisi tehdä heille mahdolliseksi pitää lapsia ja niille rakkautta osoittaa? Meitä syyttävät he kivulloisista ja kuoleman kuvaisista lapsista ja syntymättömäin joukoista.
Ruhtinasten linnoista, ministerien viheriöiltä pöydiltä emme apua odota emmekä rukoile: itseltämme, teiltä, te kansan äidit, vaadimme. Olkaa yksimieliset, olkaa pelkäämättömät — ja konsa olisikaan äiti ollut pelkuri, milloin on ollut kysymyksessä lapsensa elämä? — niin tulee ruhtinaan sana ja ministeriviisaus teidän voimanne edessä hajoamaan kuin akanat tuulessa! Tulkaa, nyt on aika, ihmisyys odottaa teitä!
Nykyaikana on epäsiveellisyyskysymys taasen astunut päiväjärjestykseen Senaatin määräyksen johdosta ohjesääntöisen haureuden poistamiseksi. »Valkonauhayhdistys», on tehtäväkseen ottanut tämän kapitalistisen luoman paheen ehkäisemisen, ja tämän saman yhdistyksen alotteesta on saatu järjestelmällinen epäsiveellisyys poistetuksi. Mutta miten on näin yhtäkkiä voitu saavuttaa tämä loistava tulos, kysynee moni itseltään, voidaanko yhdellä kynän vedolla lopettaa monen kymmenen vuoden järjestelmällinen pahe, jonka juuret ovat syvemmällä kuin ehkä valkonauha aavistaakaan? Miten on voitu lyödä alas jotakin, jonka korjaamiseksi ei ole mitään rakennettu? Tähän vastaa valkonauha, että heillä on olemassa turvakoti, johon voidaan ottaa ehkä noin 30–40 paikkeille; onhan se jotakin tilalle. Samalla tiedetään olevan n. k. prostitueerattuja naisia noin 6–700 yksistään Helsingissä, jotka ovat poliisin kirjoissa, ja kuinka monta sataa lienee, jotka eivät ole poliisin kirjoissa, sillä jokainen koittaa niinkauvan kuin mahdollista pysyttäydä asemassa, josta on edes mahdollisuus nousta. Miten voidaan näitä avustaa tavalla, että se tulisi heille senlaiseksi avuksi että he voisivat tulla toimeen? Valkonauha on jättänyt anomuksen senaattiin 25,000 mk. myöntämisestä työlaitoksen perustamista varten langenneille naisille. Mutta mitä sillä on oikeastaan voitettu? Mitä hyötyä saavutetaan sillä että muutamalle kymmenelle tai sadalle ehkäpä parille sadalle saadaan jonkunlaista ansiota, kun samaan aikaan tiedetään, että olosuhteet pakottavat yhä useimpien nuorten naisten suistumaan samaan ammottavaan kuiluun? Tämän tietää valkonauhakin aivan hyvin, se tietää että meidän hyvässä Helsingissämme työskentelee tuhansia naisia, joiden kuukausiansio ei nouse yli 30 mk. Karamellitehtaissa, tupakkatehtaassa y. m. ei makseta kuin noin 1:25 ja 1:50 päivässä. Kuinka voidaan luulla, että he tulevat toimeen näin kalliina aikana Helsingissä? Terveellä järjellä täytyy jokaisen ymmärtää, että on aivan mahdoton sillä rahalla saada edes yksinkertaisempia elämän välttämättömyyksiä, vaan että on pakko jos tahtoo elää, käyttää sitä ansiolähdettä, josta useammat herrat työnantajat niin auliisti makeat. Mutta vaikka valkonauhassa tiedetään tämäkin puoli, ei siellä ainakaan minun tietääkseni ole tehty mitään paheen alkusyyn poistamiseksi. Tuntuu hieman ivalta koko homma, kun tietää, että näennäisyys on tiedettävästi syvemmällä ja ainoastaan pintaa lääkitään. Mitä hyötyä on tästä työstä jos ei sitä johdeta syvemmälle. Tämä muistuttaa niin elävästi sitä rouvaa joka armotta ajoi nuoren palvelustytön palveluksestaan kun huomasi hänen olevan raskaana. Ja sitten kun tämä samanen tyttö jokaisen sulkiessa ovensa häneltä epätoivoissaan antautui prostitueratuksi, samainen rouva tuli jumalan sanan avulla tuota tyttöä nuhtelemaan ja pelastamaan. Sillä rouva kuului hengelliseen hyväntekeväisyysseuraan. Valkonauhan toiminta on rakennettu kokonaan kristilliselle pohjalle, seuran jäsenet käyvät prostituerattujen tyttöjen kodeissa, ja koittavat saada heidät nöyrtymään ja syntejään anteeksi anomaan. Valkonauhan pelastuskoti on tietysti samaa mallia. Siellä on rukoukset aamuin illoin, siellä on saman suuntaiset kuvat seinissä, siellä on hengelliset rukous- ja laulukirjat pöydillä ja hyllyillä, aina vaan samaa nöyryytystä ja katumusta muistuttavaa. Siitä miten tämä vaikuttaa näihin holhokkeihin, voi olla eri mieliä. Osa voi sulautua ja todella olla katuva ja nöyrä mutta toinen osa ei voi siihen sulautua, sillä kaikki eivät voi uskoa, että heidän on julkisemmin erittäinkin ihmisten edessä kaduttava ja nöyrryttävä kuin rikostoverinsa, jotka ehkä käyvät juuri samassa kodissa heille katumusta ja parannusta saarnaamassa. Valkonauha ei kumminkaan tahdo tietää niistä mitään, jotka eivät herrassa nöyrry armoa anomaan, sillä vapaampi katsantokanta on siellä tuomittu.
Lukijani! Oletko koskaan kuvitellut mitä suunnattomia summia tämä laillistettu epäsiveellisyysvirasto on maksanut yhteiskunnalle. Ensiksi on ainakin kaksi lääkäriä, joiden palkan voimme olettaa 500 mk. kummankin kuussa, sitten on lähes parikymmentä siveellisyyspoliisia, joiden vähin palkka on à 150 kuussa. Sitten suuret sairaalat hoitajineen ja palvelijoineen, suuret virkahuoneet virkamiehineen ja vahtimestarineen y. m. Ajatelkaa kuinka huimaavan korkeaksi tämä summa nousee kuukaudessa ja kuinka siunausta tuottavaksi se voisi tulla, jos se jaettaisiin nuorille tytöille apuna, ettei heidän tarvitseisi itseään myydä nälän uhatessa. Ja keitä varten sitten on tämä laitos ollut välttämätön, johon on kansan varoja niin suuria summia tuhlattu. Katselkaamme vähän elämää näissä julkisissa epäsiveellisyyslaitoksissa. Ensiksi on näillä julkisilla epäsiveellisyyspesillä ollut salainen oikeus tietysti poliisin luvalla anniskella väkijuomia. Ja yksistään väkijuomien hintaluettelo leimaa niissä kävijät. Tavallisin hinta määrä lienee:
| Pullo samppanjaa | 25–30 mk. |
| Pullo munkkia | 25–30 mk. |
| Pullo viiniä | 10–12 mk. |
| neljännes konjakkia | 12— mk. |
| 1 olut ja portteripullo | 5— mk. |
ja muut sen mukaan. Ei kellään luulisi varaa olevan maksaa näin kalliisti nautinnoistaan! Julkisia epäsiveellisyyslaitoksia on, nykyään enää muutamia ja näissä ei pitäisi olla oikeutta olla kuin pari naista yhdessä, mutta julkinen totuus on että näissä on, ollut viisi ja kuusikin tyttöä yhdessä ja heillä poliisin säännön mukaan vanhempi palvelija, joka on naimisissa tai vähintäin leski. Mutta sitten on koko liuta senlaisia, jotka eivät saa pitää julkista vastaanottoa, vaan ovat pakoitetut käymään kadulla »antaen itseään pyydystää» kuten sitä sanotaan. Poliisin puolelta on tätä vapautta yhä rajoitettu. Niinpä nykyään on heiltä lupa olla ulkona ainoastaan klo 11:en illalla. Jos poliisi näkee heidät sen jälkeen, olkoon sitten, että he ovat seurassa tai yksin, ajavat hevosella tai kävelevät, sama asia, niskasta kiinni ja poliisikamariin. Erittäin kuvaavata on se yleinen määräys, että prostitueeratut naiset eivät saa teatterissa esiintyä muualla kuin ylimmällä rivillä, jossa työkansaa on. Ravintolaan ei saa mennä paitsi kolmannen luokan. Tämä säännös näyttää, että poliisin mielestä on näillä naisilla vielä arvoa yhtä paljon kuin sillä köyhälistöluokalla, joka myös käy teatterissa ja istuu katon rajassa taidetta nauttimassa. Miten nämä tytöt, jotka useasti ovat joko ajattelemattomasti tahi olosuhteiden pakosta antautuneet siihen ainoaan keinoon, joka on voinut heidät pelastaa nälkäkuolemasta, ovat tähän sidottu kaiken ikänsä, sitä ei usea ymmärrä. Sillä jos he olisivatkin halukkaat muuttamaan elämäntapansa, niin tästä estää heitä heidän suojelijansa — poliisi. Kun joku heistä saa palvelus- eli muun työpaikan niin heti kun poliisi saa sen tietää, tulee hän ilmoittamaan työnantajalle, kummonen se henkilö on, jonka hän on työhönsä ottanut, ja että hän nyt tuli viemään asianomaista poliisikamariin. Tämä toimenpide johtaa luonnollisesti siihen, että tyttö menettää työpaikkansa ja on syösty entiseen asemaan. Näyttää aivan kuin poliisi tällä tarkoittaisi pitää nämä tytöt ainaiseksi sidottuna kerran alettuun elämän uraan.
Ilahuttavinta tässä asiassa on, eitä näidenkin naisten keskuudessa, jotka ovat saaneet osakseen yhteiskunnan halveksimisen ja saavat kärsiä sen pohjattoman kurjuuden, sittenkin vielä elää toivo jostain paremmasta ja arvostelukyky heidän itsensä olemassa olosta. Olen saanut tilaisuuden puhella usean prostitueeratun kanssa, ja ovat he hyvinkin järkevästi puhuneet erittäinkin heidän hyväkseen tehdyistä suojelustoimista. Valkonauhaan ei heillä näkynyt olevan niinkään suurta luottoa kuin olin otaksunut, ja tämä, heidän katsantokantansa mukaan juuri tuon orjamaisen uskonnollisuuden tähden. Sitten he sanoivat, että kaikki porvarilliset avustajat vaativat avustettaviltaan ehdotonta oman itsensä halveksimista, ja aina saa tuta jos ei sanoissa, niin ainakin käytöksessä, että se on armoleipää, jota syö. Työväen järjestöiltä odottavat nämä naiset myöskin apua. Meihin ainakin osa heistä luottaa ja toivoo, että meidän puolelta jotakin tehtäisiin näiden nykyään prostitueeratun elämää viettävien pelastamiseksi, ja että me tarmokkaammin toimisimme naisammattilaisten järjestäytymiseksi ja heidän palkkojensa parantamiseksi.
Työläistoverit! Tämän kirjoituksen tarkoitus on tuoda julkisuuteen pienen pieni osa siitä elämästä, jossa osa meidän ihmissisariamme elävät, ja josta he eivät omin voimin voi pelastua. Nämä onnettomuustoverit ovat luottamuksella kääntyneet meidän puoleemme. Miettikää, mitä voimme tehdä. Sillä meidän täytyy ymmärtää, että laillistettu epäsiveellisyys ei lopu tähän; se vaan muuttaa muotoa ja jatkuu siksi, kunnes epäsiveellisyyden lähde — köyhyys on poistettu.
M. S.
Kun oli laulettu laulu »Työväenjoukot liittykää kaikki» istuivat oppilaat ja alkoi työ seuraavaan tapaan:
Opettaja: Viime kerralla selitimme sen erilaisen aseman, niissä nykyään ihmiset ovat. Mitä kahta lajia he siis ovat varallisuudeltaan?
Oppilas: Köyhiä ja rikkaita.
Opettaja: Kutka ihmiset esimerkiksi ovat köyhiä?
Oppilas: Köyhiä ovat työmiehet, torpparit, käsityöläiset.
— Kutka ovat rikkaita?
— Kauppiaat ja virkamiehet.
— Etkö osaa vielä mainita muita rikkaita?
— Herrat.
— Miksi sanotaan sellaisia herroja, joilla on työssä työmiehiä?
— Ne ovat tehtailijoita.
— Missä tekevät tehtailijan palkkaamat työläiset työtä?
— Tehtaissa.
Opettaja: Kun sinä siis olet saanut käsityksen erilaisissa varoissa olevista ihmisistä ja tiedät kokemuksestasi minkälaista on olla köyhänä sekä olemme tuota edellisellä tunnilla valaisseet, niin koetan saada sinua nyt käsittämään mistä rikkaus ja köyhyys johtuvat. Sinun isäsi on työmies. Missä työssä hän käy?
— Hän on kaakelitehtaan työmies.
— Hän käy siis työssä kaakelitehtaassa. Tuossa tehtaassa on rakennuksia, koneita ja kuumenusuuneja. Kenen omia ovat nuo laitokset?
— Tehtailijan.
— Tehtaaseen tuodaan savea ja muita aineita, joista kaakelit valmistetaan. Miksi kutsutaan noita aineita?
— Ne ovat raaka-aineita.
— Kenen omat ovat raaka-aineet?
— Tehtailijan.
— Millä tehtailija on rakennukset, koneet ja raaka-aineet hankkinut?
— Rahalla.
— Niin rahaa tällaisessa tapauksessa kutsusaan pääomaksi eli muukalaisella nimellä kapitaaliksi. Vastaa siis vielä kerran, mitä tehtailijalla tulee välttämättömästä olla, ennenkuin hän voi ottaa työmiehiä?
— Tehdas, varastohuoneita, koneita ja raaka-aineita.
— Millä hän niitä saa?
— Pääomalla.
— Pääoman saa tehtailija joko perintönä tahi hankkii hän sitä lainaksi toiselta pääoman omistajalta. Mitä tulee hänen maksaa toiselle pääomanomistajalle, jos lainaa tältä rahaa?
— Korkoa.
— Täten siis näemme, että paitsi niihin kulutuksiin, joita meni tehdashuoneustoon ja muihin tarpeisiin, voi tehtailija saada suorittaa korkoa lainaamastaan rahasta. Harvoin hän kumminkin alkaa tehdasliikkeen ellei hänellä ole perittyä pääomaa. Onko hän tehnyt työtä, että on saanut oikeuden periä pääomaa?
— Ei.
— Keitä hän tavallisesti saa perinnön?
— Isältään tahi sukulaisiltaan.
— Niin. Siis näet, että hän syntyy rikkaana, olematta mitenkään itse siihen ansiollisena. Hän on siis hyvän onnen suosikki ja sellaisena on hän paremmassa asemassa kuin sellainen, joka ei peri mitään vaan jää köyhäksi orvoksi. Kun nyt tuollainen perinnön tahi muun syyn kautta rikkaaksi joutunut pääoman omistaja eli »kapitalisti» perustaa tehtaan, niin hän tekee sen valmistaakseen joitakin tavaroita. Ketä varten hän näitä valmistaa?
— Ihmisiä varten.
— Niin, ei siis itseään vaan muita ihmisiä varten. Siten valmistetaan nahkatehtaassa nahkaa, kehruutehtaassa lankaa, puuvillakutomossa liinavaatteita j. n. e. Näitä kutsutaan yhteisellä nimellä tuotteiksi. Mitä tuotteita siis isäsi valmistaa?
— Kaakeleita.
Mihin niitä tarvitaan?
Rakennuksiin uuneiksi.
Niin! Tästä siis näet, että kaikki tuotteet joutuvat ihmisten tarpeita tyydyttämään ja ihmiset, jotka niitä käyttävät, kutsutaan kuluttajiksi. Miksi kutsutaan tavarain valmistajia?
— Työntekijöiksi.
— Kuka palkkaa työntekijät?
— Tehtailija.
— Millä muulla nimeltä häntä kutsut?
— Kapitalistiksi.
— Aivan niin. Laskekaamme siis, mistä syystä tehtailija harjoittaa liikettä. Se käy seuraavasti: Rakennusten, työkalujen, koneiden ja raaka-aineiden hinnat hän suorittaa rahassa — vieläpä lainaamansa pääoman koronkin. Mihin panee hän tehtaassa valmistetut tuotteet, esim, kaakelit?
— Hän myy ne, lähettää ne kaupiteltaviksi.
— Niin. Otaksutaan, että yhtenä kuukautena tekivät menot luettelemistani kustannuksista ja työmiesten palkoista 5,000 markkaa. Kun hän myi samana kuukautena valmistetut tuotteet, niin sai hän rahaa niistä 7,000 markkaa. Tuo 2,000 markkaa minkä hän sai yli menojen on voittoa. Miten käy hänelle, jos hän saa voittaa tuolla tapaa?
— Hän rikastuu.
— Mistä syystä hän siis pitää tehdasta?
— Että yhä rikastuisi.
— Mihin hän panee kootun rikkauden?
— Hän pitää sen.
— Niin! Kun hän siitä osan kuluttaa tavallisiin menoihinsa niin hän loput panee entisen pääomansa lisäksi ja jatkaa liikettä yhä suuremmalla pääomalla. Hänellä tekee aluksi työtä vähemmän työläisiä. Hän maksaa näille määrätyn päiväpalkan. Jos esimerkiksi työmiehen työn arvo on 3 mk. niin hän maksaa tälle päivässä 2 mk. Mihin panee tuon yhden markan?
— Pitää itse.
— Niin hän pitää luonaan osan työmiehen ansiosta ja juuri tästä saa äsken mainitun voiton. Kenelle olisi oikeastaan kuulunut kaikki se tulo, mikä saatiin kun tehtaassa valmistetut tuotteet myytiin?
— Työmiehille.
— Rikastuvatko työmiehet myöskin?
— Eivät.
Niin, työmiehet eivät rikastu, sillä he saavat ainoastaan niin pienen palkan, että sillä töintuskin elävät. Jos työmiehille olisi itse kullekin annettu kaikki se määrä tuloja, jonka heidän työnsä tuotti voittoa, niin heidän palkkansa olisivat olleet suurempia. He olisivat voineet elää paljon varakkaammin, siis syödä parempaa ravintoa, asua tilavammissa huoneissa j. n. e. Nyt heidän on täytynyt tulla vähällä toimeen, että työnantaja on voinut rikastua. Mutta nyt tulemme asian pääkohtaan, nimittäin siihen kysymykseen, millä luvalla työnantaja saisi kantaa voiton työmiesten työstä. Minkälaisena on oikeuden kannalta katsottava sitä, että työnantaja pitää luonaan osan työmiesten ansiosta?
— Vääränä.
— Nyt selitän, mistä tuo vääryys johtuu. Se johtuu siitä, että tehdas, työkalut raaka-aineet y. m. työvälineet ovat tehtailijan omia. Muistelkaammepa, kuinka tunnin alussa jo lausuimme, onko työnantajalla omia ansioita siihen, että hän omisti pääomaa?
— Ei ollut.
— Eipä ollutkaan, mutta tuon asemansa hän sai sen tähden, että laki on sellainen. Laki on aikain kuluessa syntynyt ja se suojelee yksityisille pääoman omistusoikeuden. Tuo laki ei ole oikea, mutta siltä ei voi kieltää voimaa, ellei sitä muuteta. Sellaiset olot, jotka tuollaisen lain mukaan ovat järjestetyt, kutsutaan kapitalistisiksi. Tuo nimi tulee sanasta kapitaali eli pääoma.
Yhteiskunta, jossa yksityisillä on hallussaan tehtaat, missä tuotteita valmistetaan, on kapitalistinen yhteiskunta. Sellainen on meidän yhteiskuntamme. Tällä tunnilla olemme siis tahtoneet selittää, miten nykyään tuotteet valmistetaan, ja kuinka tuotantovälineet nykyään ovat yksityisten omia, josta seikasta johtuu se että, toinen ihminen tekee toisen luona työtä. On työnantajia ja työntekijöitä, ja viimemainitut kokoovat edellämainitiiiIle rikkautta. Tässä eräitä piirteitä niin sanotusta kapitalistisesta järjestelmästä, jonka muista puolista ensi kerralla teemme selvää.
Vaikeimpia kohtia kasvatuskysymyksen laajalla alueella on sukupuolinen kasvatusoppi, kun sitä tutkii nuorison eri ikäkausia, sukupuolta ja luonteen ominaisuuksia silmällä pitäen.
Todellakaan jyrkempänä ei tässä voi vastakohta luonnon ja kulttuurin, maaseudun ja kaupungin välillä esiintyä! Joku viikko sitten kohtasin metsän keskellä eräänä päivänä päiväpalkkalaisperheen yhdeksän vuotisen pojan pakettia kantaen ja kiiruusti kulkien. Kysymykseeni, mikä häntä kotiin ajoi, kuului vastaus: »Me saimme veljen, ja on lääkäriä haettu äidille», ja tuskaisin katsein meni hän pois. Sama poika oli sitten saapuvilla lääkärin antaessa apua äidille. Siinä yksi esimerkki lukemattomista, jolloin lasten silmäin edessä tapahtuu luonnollisuus, elämän ja suvun tapaukset heidän ohitseen kulkevat ja kysyvälle katseelle havainnollisen vastauksen antavat. Maakansan terveessä karkeudessa puuttuu nykyisen nautintoelämän keinokkaisuutta, puuttuu ennen kaikkea tuota viheliäistä viikunalehden siveyttä, joka on koko meidän sukupuolielämämme myrkyttänyt ja merkillistä, itse uskonnolliset esitelmät, joita niin usein, erittäinkin kaupungissa, uskon vimmaiset kiivailijat piiskan lyönteinä koettelemukseksi ja rangaistukseksi käyttävät, ne kimmoavat maakansan luonnollisesta elämänkäsityksestä vaikutuksetta takaisin. Mitä tämä opettaa meille? Että sukupuolelliselle kasvatukselle luonto ja havainto muodostavat häälymättömän perustuksen, me voimme rohkeasti tähän lisätä, jokainen yritys epäonnistuu, missä ei näitä oteta huomioon. Mutta tavataanko tuota kaupunginlasten kulttuurielämässä, kuinka ne tehdään hyödyttäväksi ja kenen tulee niihin viitata ja niitä opettaa? Tästä väittelivät kauvan oppineet, lääkärit ja opettajat. Minä pidän tämän kiistan hyödyttömänä; onhan jokaisella selvillä mistä on alettava ja millä tavalla, ettei aseteta asiaa sille pohjalle, joka on ainoastaan sivuseikkana pidettävä. Luonnonhistoriaa on opetettava alaluokilla ja yläluokilla on siitä siirryttävä terveysoppiin. Millä tavoin lisääntyy toutain ja lohi? Miten naaras pitää huolta munistaan? Pitääkö se huolta myös ulos pujahtaneista pojistaan? Miksi se ei ole sille mahdollista? Miten menettelee sammakko, sisilisko, tarhakäärme, kilpikonna muniensa ja poikiensa kanssa? Mutta mitä kana tekee munalleen. Mitä muodostuu äidillisen ruumiin lämmön vaikutuksesta munassa? Voikohan ihminen käsittää, kuinka munanvalkuaisesta ja ruskuaisesta tulee verevä pieni kananpoikanen? Tälläiset kysymykset ja vielä tuhannet lisäksi, niiden vastaus ja ennen kaikkea niiden havaintoainesten kautta tuettu käsittäminen, — jokainen eläintieteellinen kokoelma sisältää samaa, muodostavat johdannon elämän peruslakeihin. Tämä itse opetuksen esine keskikoulun ylemmillä luokilla ja korkeammissa oppilaitoksissa, alkaen ihmisen elimistöllä ja hänen asemastaan luonnossa, ihmiseksi tulosta solu- ja tumamuodostumisella, lajimuodostuksella ja lopuksi siittämisestä ja sen perustuksena olevista edellytyksistä. Kun kouluopetus on niin pitkälle kehittynyt, silloin ryhtyy koululääkäri omilla tunneillaan — ainoastaan hän tulee tässä kysymykseen, kun hän toimensa vuoksi on tullut nuorisoa lähemmäksi, joten ei esitä tälläistä opetusta minään tavattomuutena — ja antaa kuvauksen sukupuolisairauksien vaaroista ja kurjuudesta. Ja loppuna seuraa minun käsittääkseni julkinen neuvo, jota ei saa puuttua, jonka merkitys varsinaisesti liittyy kaikkeen edellä tapahtuneeseen. Sillä tällainen lääkärin vakava neuvo ja varoitus soi vielä kauvan jälkeenpäin oppilaan sydämmessä, kun himo ja viettelys häntä järkyttää.
Näin esiintyy suurin piirtein kuvattuna sukupuolikasvatuksen kulku koulussa. Näennäisesti yksinkertaisena ja kuitenkin sanomattoman vaikeana nykyaikaisten kouluolojen verhossa! Puuttuupa, ennen kaikkea tähän saakka sukupuolellista opetusta ja kaikkea mahdollisuutta siihen, siitä ei tarvitse epäillä. Koulussa tieto on tiedon irvikuva, siellä neuvotaan tapojen ja uskon huolellisesti pimittämä tie autuuteen! Jokaisen ihmisen aivoissa, ennen kaikkia nuorten tuottavat, valheet turmiota kun ne samalla ajalla kieltävät ja myöntävät, tosiasiain ja loogillisten johtopäätösten perusteella tekevät aaterakennelman, joka seuraavalla silmänräpäyksellä yhdellä kynänpiirrolla tahi uskon lauselmalla tulee kumotuksi, ja mitä on syntyopille tieteenä luomishistoria, sitä siveydelle ja siveyskasvatukselle raamattu. Hesekielin kirjan 23, Salomonin korkeaa veisua, ja tuhansia paikkoja lisäksi, — opettajan niitä jättäen huomioon ottamatta ja pois — oppilaat ja naisoppilaat kaksinkertaisella halulla lukevat. Miten arkaa ryhtyä mielivalloin sattuviin kohtiin ja niitä vertauksellisesti selittää! Niiden välttämättömästi aistillisen vaikutuksen vuoksi tunkeutuvat ne lapsen mieleen ja esiinmurtautuvat kahdenkertaisella kiihkolla jossain tilaisuudessa. Kuten Rosegger sanookin: »ei tieto ja luonnollinen avomielisyys johda lankeemukseen, vaan salatoiminta, sen kautta herätelty uteliaisuus ja himo. Viikunalehden varjossa ei menesty siveys, vaan kevytmielisyys ja innokkuus.» Siis yhdellä sanalla: pois koko raamattu kouluopetuksesta, sitä täytyy puhdistaa, ja voihan sitä lyhennettynä sivistyshistoriallisena asiakirjana, ja ainoastaan sellaisena — säilyttää ja opettaa. Mutta niinkauvan kuin nykyinen välitila kestää, niinkauvan kuin totuuden ja tiedon kustannuksella lakkaamatta sovintoa hierotaan, ja vanhaa kulunutta opetusjärjestelmää ei muuteta, aivan niinkauvan voi tuskin olla puhettakaan elämän lakiin johtamisesta ja sukupuolisesta kouluopetuksesta. Kaikista tähän astisista kokeista tällä alalla näyttää minusta hyödyllisemmältä Berlinin lukiossa tehty koe, jossa tohtori Furstenheim piti terveydenhoidosta kymmenen luentoa, joista osa käsitteli sukupuolellisia neuvoja.
Tyttökoulussa annettiin tämä tehtävä naislääkärille, sitten kun yllämainittu yleisbiolooginen opetus luononhistoriassa oli käynyt edellä. Ja vanhempien koti, tuleeko se ase tässä kysymyksessa jättään syrjään. Todellakin surullinen tehtävä vaaditaan isiltä ja elättäjiltä, jos heiltä vaikuttaminen tässäkohden kielletään. Hyve ei ole mitään tietoa tahi ei ainoastaan tietoa. Halu pysyy aina ensimäisenä ja missä puuttuu mielen jalostaminen, siellä kaikki selittäminen pysyy vaikuttamatta. Että koulunopettajat, joilla on 50 ja useampiakin oppilaita ympärilleen koottuina eivät voi yksityisten mielen jalostamista saada aikaan on selvää ja osoittaa sen tien, mihin on hyökättävä. Mieli on kehitettävä vanhempain luona läheisimmässä yhteydessä täysikasvuisten ja sisarien kanssa, mutta täällä on paikka, missä esimerki ja opetus, työ ja luonteen harjoitus vaikuttavaisuuttansa osoittavat, voidaksensa tulla pysyväksi omaisuudeksi. Voiko joku kolmas korvata olemuksellaan isän ja äidin rakkautta hehkuvaa vaikutusta lapsen sieluun? Onkohan muilla kuin vanhemmilla tilaisuutta jokapäiväisen elämän mielihyvän ja mielipahan tunteissa tarkata ja ohjata kehittyvää yksilöä? Siinä hyödyttömästi nostettu kysymys, johon luonto jo vuosituhansia sitten on epäämättömästi vastannut! Mimmoisesta puusta on uusi yksilö veistetty, kummoisia ruumiillisia ja henkisiä ominaisuuksia tuo hän mukanaan maailmaan, kenen rinnoissa hän nälkäänsä sammuttaa? Lyhyesti, vanhempain kodilla on toiminnan rajaton velvollisuus myöskin sukupuolikysymyksissä. Mutta miten? Jo varhain vedoten rakkauteen ja kunnioitukseen äidillistä sukua, äidillistä huolenpitoa, naisen tunnettua kasvatuksellista kohottamista kohtaan sellaisenaan ja hänen merkitystään ihmissuvun kehitykselle. Tämän ei tarvitse olla mitään ylistysrunoa, innostuslaulua. Jokaisessa naisarvon ja naiskunnian viittauksessa voidaan jo satuttaa ydinkohtaan. Sen ohessa ajan pitkään voidaan levollisesti johtaa synnytys ja sukupuolikysymyksiin, alkaen yleisesti nojautumalla eläin- ja kasvimaailman havainnoitiin — samoin kuin koulussa, ei luonnollisesti niin järjestelmällisesti —, myöhemmin enemmän yksityiskohtaisesti. Aina voidaan ihmisrakkauden kehoituksella, helläin sointujen lyönnillä ottaa lapsen mieli ja sydän vangiksi ja käyttää hyödyttämään esillä olevaa tarkoitusta. Mutta tärkein on ennen kaikkea varsinainen esimerkki. Pitää karttaa kärkkäitä kiihotuskohtia, joita on rivoissa kertomuksissa. Ja ennen kaikkea on annettava selvyyttä uuden perheenjäsenen tulosta, luonnollisesti pienten ymmärryksen mukaisesti, ei mitään päivittäistä pois lähettämistä, jottei äidin tuskanhuudot kaikuisi lasten korviin. Päin vastoin, jokainen äidin tuskantunne lisää lapsen rakkautta ja kunnioitusta, kaksin- ja kolminkertaisesti tuntee hän kuuluvansa sille olennolle, joka häntä helmassaan kantoi.
Tämä on suunta ja ihanne, suurin piirtein kuvattuna, nyt itse käytäntö!
Koululla tähän astisissa puitteissaan ei ole mitään vaikutusta yksilöllisyyskasvatuksessa, ei myös aikaa, eikä mahdollisuuttakaan siihen. Havaintoopetustakin on sangen niukalti. Jokainen ilmaus ruumiillisen kurin poistamiseksi, jokainen uudistuskoe tällä alalla on kuvattu hairauttavaksi. Aate maalaiskasvatuskodeista — nykyajan järjellisin kasvatusjärjestelmä, näyttää syville riveille saavuttamattomalta, kun niiden ylläpito tulee liian kalliiksi. Kouluissa, olkoot kansa-, keski- tahi korkeampia kouluja, on opettajan mahdotonta valvoa erittäin yksityistä lasta, opettajain palkat, varsinkin kansakouluissa ovat erittäin huonot, ennen pitkään kuolettaen harrastuksen ammattiin. Sen lisäksi taantumusmielisen Preussin kansanvalistusministerin kielto selittää sukupuolellisia kysymyksiä koulussa on tiellä. Sellaiselta näyttää sukupuolellinen kasvatusoppi nykyajan koulussa. Entä vanhempien koti? Yleisenä merkkinä nautinto ylhäällä kuten alhaallakin. Ylhäällä palava halu kutkuttaviin hermokiihotuksiin, perheen haureus-elämä nautinnonhimosta, äidin velvollisuuksien hävittäminen. Tähän lisänä on ajan puute kasvattamiseen ja samanlaista muutakin sanalla sanoen nuorison opetusopin täydellinen puute. — Ja kumminkin pitää loihtia esille uusia tehtäviä, uusia kysymyksiä täydellisesti valmistamattotomia ja sen lisäksi kykenemättömiä ihmisiä vaivata! Alaluokassa vallitsee asunnon kurjuus, vuokrakasarmit joukkojen yhteensulloutumisineen, suurten ja pienten, sukupuolisuuden ja sen kasvannaisuuksien välitön kosketus, läheisyys, alkohoolirutto, syvimpien ja pyhimpien tunteiden raaka paljastaminen. Voiko siellä aikaa ja siveellisyyttä olla kyllin selittämään ja sukupuolellisesti kasvatuksellisesti vaikuttamaan?? Tässä puuttuu ennenkaikkea luonnon mukainen kasvatustapa. Proletarein lapsille katu ja karsina lomaaikansa olopaikkana, likaa yltympärillä, yläluokkain lapsille hyvin tasoitettu kävelytie hoitajattarien katsoessa, aikaisemmasta ijästä asti toteutettu koristuksiin ja kiiltoon kuin elämän arvomerkkinä sellaista pitämään! Tuolla kurjuus, täällä kavala kultuuri, molemmissa luonnolisten suhteiden polkemista, yksilöllisen kasvatuksen nukahduttamista, nykyajan elämänvaltaa. Tämän täytyy tulla sanotuksi, jos mahdollista edes vähäisen vaikuttaaksemme yhteiskunnan päämäärään sukupuolisairauksien vastustamiseksi. Yhdelle kortille, tässä tapauksessa selitykselle kaiken asettaminen on jo useinkin aatteen levittämisessä kovaonniseksi osoittautunut. Ajateltakoon vain keuhkotautisairaaloitten epäonnistumista tuberkuloosin vastustamiseksi ja myöhäisempää katsantokantaa, että ainoastaan suuri yhteiskunnallisterveydellinen uudistus voi menestyksellä astua kansansairauksia vastaan. Ilman sitä perustaa tulevat sellaiset valistusyritykset, ansiokkaita ja niin tarpeellisia kuin ovatkin, pysymään osittaisina ja tulee sukupuolellinen nautintoelämä kaikkine viettelyksilleen ja turmelevine ilmiöineen sukukunnalle ja jälkeentuleville tekemään voittoretkiään yli järjen ja siveysopin kuten ennenkin.
Eräs niitä ammatillisia kysymyksiä, jotka ovat jo perusteellisemmin tulleet valaistuksi, on leipurikysymys. Mutta niinpä onkin tällä alalla vallinnut mitä suurempia epäkohtia. On vallinnut rajaton työpäivän pituus, nousten siellä, missä naistyöntekijöitä on ollut, liki pariinkymmeneen tuntiin. Alaikäisiä työvoimia on käytetty. Sivuleipomoihin on otettu oppimattomia maalaistyttöjä töihin ja näitä on sitten rasitettu ylenmäärin. Jo pitemmän aikaa onkin leipurein puolelta valitettu näitä epäkohtia ja taisteltu näitä epäkohtia vastaan.
Helsingin leipurin ammattiosasto alkoi v. 1888 käsitellä yötyön poistamiskysymystä. Sen asettama komitea ehdotti m. m. kainosti, että yötyö vasten sunnuntai- ja pyhäpäivää kiellettäisiin sekä että kutsuttaisiin seuraavana syksynä työnantajat koolle, neuvotteltaisiin yleensä yötyön poistamisesta.
Silloin heti vetivät työnantajat, porvarismielisen yleisön tukemana, esille tutut väitteensä työväen vaatimusta vastaan. Kilpailu vaatii, kuului tuttu väite. Turhaan huomautettiin työn epäterveellisyyttä ja sitä, että leipä ei turmellu, vaikka seisoo yli yön, huomautettiin kuinka ammattitaito kärsii yötyöstä.
Myöskin pyhätyötä aikoivat työläiset järjestyttyään vaatia pois ja näiden vaatimusten toteuttamiseksi täytyi käyttää lakkotaisteluja.
Kun sitten v. 1897 valtiopäiväin porvarissäädyssä tehdyn anomuksen johdosta asia tuli yleisemmän pohdinnan alaiseksi ryhdyttiin työtilastollisiin tutkimuksiin. Ammattitarkastajain ja teollisuushallituksen johdolla toimeenpantiin eri tutkimuksia. Koottuna toista sataa sivua suureen tilastoon, on nyt käytettävänämme »Tilastollinen tutkimus Suomen leipuriammatista». Tämän kirjoituksen tila ei salli tehdä siitä poimintoja, jotka muutoin kylläkin olisivat valaisevia. Sanomme vaan lyhyesti, että yötyön käyttäminen erinäisillä paikkakunnilla, pitkät työpäivät, huonot asunnot, epätyydyttävä puhtaus leipomoissa j. n. e., käyvät siitä ilmi. Enimmäkseen vaihtelee työläisten ikä 15–40 vuoteen, onpa Hämeenlinnassa 10 vuotiaskin leipurin oppilas. Perheen perustaminen näyttää näiden ammattilaisten keskuudessa kuuluvan harvinaisuuksiin. Naimattomia on 88,9 % ja vain 10 % naineita. Tämä lie suurimpana vaikuttimena valitettuun epäraittiuteen ja säännöttömyyteen näiden työntekijäin keskuudessa. Helsingissä on leipurein perheellisyys kaikkein vähälukuisin.
Nuorena ovat monet tulleet ammattiin nimpä 6—11 v. vanhoja on astunut oppiin 41 miestä ja 6 naista. — Tässäkin räikeä esimerkki suojeluksen puutteesta.
Sunnuntaityön laajuutta kuvaa se, että 656:lla miestyöntekijällä eli 46,5 %:lla ja 86:lla naistyöntekijällä eli 11,6 %:lla on sunnuntaityötä. Puhtaus leipomoissa ei ole kehuttavaa, sen näkee sivuilla 115–119. Kuvaavia ovat sanat: Huoneusto rappautunut. Vesijohdon ympäristö siivoton — ahdas — pimeä — kaukalot likaiset — katto, seinät rikkonaiset, mustat — löyhkäävä — kostea — leipälaudat kurjat — tympeä haju — tomua paksuna vaippana — lattialla löyhkivää nestettä — työhuoneessa sitäpaitsi mankeli — 6 henkeä nukkuu leipomossa y. m., y. m.
Tässä lausutut lyhyet viittaukset osoittavat, että kipeää suojelusta ja lujaa ammattitarkastusta kaivataan tällä alalla. Ehkä se saadaankin ja ulettuu kaikkiin työläisiin: miehiin, naisiin, oppilaihin.
Hallituksen tekemää eduskuntaesitystä tästä kysymyksestä on jo käsitelty työvaenasiainvaliokunnassa. Uusi leipurilaki on siis odotettavissa eduskunnalta.
H. P.
Jo alkaa Suomen satoihin tuhansiin nouseva palvelijajoukkokin heristää unta silmistään. Palvelija- ja palvelijatarosastot vilkastuttavat toimintaansa ja yhä uusia ja uusia osastoja syntyy ympäri maata sekä kaupunkeihin että maaseudulle. »Rivit kasvaa, laajenee»! Ja onpa jo aikakin... Muilla ammattialoilla työskentelevät työläistoverit ovat jo palvelijoista kiiruhtaneet pitkän matkan edelle, jopa niin pitkälle, että tokkohan palvelijat heitä koskaan saavuttavat...? Ehkä ja ehkä ei. Emme ainakaan ilman lainsäädännön apua ja lakia saavuta itsellemme oloja edullisiksi, emme ennenkuin yksimielisyytemme voimalla oman ammatillisen liikkeen avulla olemme näyttäneet, että sellainen lainsäädäntö kuin me vaadimme on todella saavutettavissa. Ja tätä tarkoitusta varten tulee palvelija-osastojen panna liikkeelle kaikki voimansa. Toisin sanoen, meidän tulee oppia vaatimaan. Muutamat palvelijatarosastot ovatkin jo esittäneet vaatimuksiaan, ja kumma kyllä on niille annettu huomiota emäntien puolelta; nämät ovat katsoneet arvolleen sopivaksi ruveta keskustelemaan palvelijain vaatimusten johdosta. Tuota ne kumminkaan eivät ole tehneet »hyväntahtoisuudesta» vaan pakosta! Heillä on vielä tuoreessa muistissa viimeinen suurlakko, jolloin palvelijatkin uhkasivat lakolla, jopa muutamin paikoin olivatkin päivän, parin työstä vapaana. Ja tuo lakko se on, joka kummittelee ja pakottaa emännät suostumaan jossakin määrin palvelijain vaatimuksiin. Ne tietävät sen, kuinka saamattomia he ovat, tietävät sen, että he eivät ilman palvelijaa tule päivääkään toimeen.
Tietävät myöskin sen, että jos palvelijat tekevät lakon, vaikkapa vaan satakuntakin palvelijaa, on suorastaan mahdotonta saada yhtäkään rikkuria. Kukapa enää vapaista työläisistä tahtoisi orjan asemaan antautua. Ovat emännät oikeastaan menneet liian pitkälle, ero palvelijain ja toisten työläisten välillä on liian suuri, ja sitä juopaa olisi vähennettävä, vähennettävä emäntäinkin edun kannalta katsoen ja siten saada palvelijain suuremmat vaatimukset tukahdutetuiksi. Tuon takia onkin selitettävissä se seikka, että Turun ja Oulun emännät ovat suostuneet palvelijainsa muutamiin vaatimuksiin varsinkin niihin, mitkä myöntävät palvelijoille hiukan näennäistä vapautta. Sen sijaan on käyty rajoittamaan aikaa, milloin palvelijan on saavuttava kotia illalla y. m. tärkeimpiä kohtia.
Tarkoitus, niin kauniiseen kuoreen kuin se on puettukin, on niillä päivän selvä: tahdotaan estää palvelijat käymästä kokouksissa ja siten ehkäistä heidän tiedonhaluaan ja yhteenliittymistään. Mutta heidän aikeensa voimme me tehdä tyhjäksi. Esittäkäämme vaan vaatimuksemme ja käyttäkäämme jokaista myönnytystä, minkä emännät tekevät, omaksi hyväksemme. Niinä vähäisinä lomahetkinä, mitkä he tulevat meille antamaan, käydään yhteisissä kokouksissa ja luetaan työväen sanomalehtiä ja kirjallisuutta. Siten me voimme kasvattaa tietoamme, ja tieto on voimaa. Vaatimuksissamme emme suinkaan saa unohtaa »että sopimus tehdään kuukaudeksi kerrallaan» j. n. e. Tämä on tärkein paikka, sillä me ikäänkuin iskemme palkkaussäännön kumoon, kuin myöskin hankimme aseen käteemme tulevia taisteluja varten. Olemme nimittäin silloin vapaat sanomaan kaikki yht'aikaa, jos niin tarvitaan itsemme irti, eikä meitä voida syyttää lainrikkomisesta, vaan kaikkien täytyy tunnustaa meidän lakkomme yhtä oikeutetuiksi kuin mitkä muut lakot tahansa.
Käykäämme siis esittämään vaatimuksemme julkisuudessa voidaksemme todella vielä kerran nähdä, olemmeko me »perheen jäseniä» ja niinmuodoin oikeutetut nauttimaan niistä vapauksista, niistä muutkin perheen jäsenet, vai olemmeko me vain palvelijoita.
Kun tuon tulevat kaikki palvelijat tietämään, silloin on asema selvä ja me tiedämme, mitä meidän on tehtävä.
E. Y.
Ilahduttavia heräämisen oireita on alkanut näkyä useammalla eri ammattialalla. On perustettu uusia ammattiosastoja ja vanhempiin, ennemmin perustettuihin ammattiosastoihin on liittynyt entistä runsaammin uusia jäseniä. Tuntuu niinkuin sosialidemokraatein saavuttama valtiollinen voitto olisi jossain määrin vaikuttanut ammatillisen työväenliikkeenkin edistämiseksi maassamme.
Kuitenkin on olemassa ammattialoja, jolla työskentelee suuri joukko naisia ja joiden keskuudessa ammatillinen järjestäytyminen on melkein tuntematointa. Ei saavutettu vaalivoittokaan ole voinut vetää näitä, mitä kurjimmissä ja kehnoimmissa olosuhteissa työskenteleviä naistyöntekijöitä taisteluun asemansa parantamiseksi.
Tuskin millään ammattialalla työskentelevät työntekiät niin perin huonoissa olosuhteissa kuin kutojat (neulojat) työskentelevät. Ammattialalla ei ole mitään varsinaista oppiaikaa. Ei minkäänlaista palkkatariffia. Ei pienimmässäkään määrin säännöllistä työpäivää. Ja lukemattomia muita epäkohtia. Sanalla sanoen, kutojat ovat täydellisesti riippuvaiset työnantajien mielivallasta.
Kun vielä otetaan huomioon kesäisin tällä ammattialalla säännöllisesti ilmenevä työnpuute, niin ovat mainitut ammattilaiset taloudellisesti mitä huonommassa tilassa.
En aijo tällä kertaa lähemmin kajota tekemään selkoa oppiajasta, palkkasuhteista y. m. muista epäkohdista, vaan tahdon painaa kutojain mieleen, nyt lähenevän työnpuutteen aikana mietittäväksi, että eiköhän meidänkin olisi aika jo herätä vuosikausia kestäneestä välinpitämättömyydestämme ja ryhtyä asemaamme korjaamaan?
Niille muutamille tällä ammattialalla työskenteleville osastoille tahdon erittäin huomauttaa, etteivät lopettaisi toimintaansa kesänajaksikaan vaan koettaisivat mikäli mahdollista pitää yllä toverihenkeä työskentelemällä vaikka kuinka vähillä jäsenillä. Ja niitä tovereita, jotka ovat huomanneet ammatillisen järjestäytymisen tarpeellisuuden meidänkin ammattialallamme kehoitan ryhtymään mitä innokkaimpaan herätystyöhön syksyn varalta, jolloin suotuisampain taloudellisten olojen vallitessa ja työntekijäin kokoontuessa kaupunkeihin on suuremmat edellytykset ammatillisen järjestäytymisen mahdollisuudesta.
Toivon joskus toisten saavani tilaisuuden seikkaperäisemmin tehdä selkoa kutojain ammattialaa koskevista kysymyksistä.
J. N.
Valtiopäiväkatsausten kirjoittajalla on valittavana joko pitkän pitkä selostelu keskusteluista eduskunnassa tahi voi supistaa kerrottavan muutamain päähuomioiden tekemiseen. Minä tyydyn jälkimmäiseen tapaan, koska lehden tila ei enempää salli.
Olemme jo ennen kertoneet, miten muutamain kysymysten yhteydessä sukeutuu tavattoman pitkiä keskusteluja. Tavallisesti alkaa puhuja: »minulla on lausuttavana vain pari sanaa — en tahdo ikävystyttää kuulijakuntaa». — Sitten hän kuitenkin puhuu vähintäin puolituntia. Vallankin silloin puhetta riittää kun jonkun asian yhteydessä porvarispuolueet pääsevät toistensa selkänahkaa hieromaan »routavuosien» aikaisen politiikan johdosta. Puolueiden pääpukarit kertovat pari tuntia pitkissä puheissa kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat ja kerrotaan näiden puheiden olevan suoranaisia jäljennöksiä siitä, mitä samat herrat ovat ennen säätyeduskunnassa puhuneet. — — Ei siis niistä viisastu. — Eräs päivä eduskunnassa muodostui oikein »naisten päiväksi». Siveellisyyskysymys pohjia myöten pengottiin ja saivat kuulla meikäläiset nti H. Käkikosken saastuttamattomain huulten kautta tuomionsa »höllistä siveellisyyskäsitteistä». Hänen ja toisten aatetoveriensa mukaan ovat aviottomat äidit jätettävät sellaisia toimeenpiteitä vaille, joilla heitä taloudellisesta hädästä turvattaisiin — ei koteja saisi näille perustaa. Kun sellaista oli pyydetty oli se kauhistavaa, sillä eivät tahtoneet »kristillissiveelliset» myöntää yhteiskunnan laiminlyömällä köyhien tyttöjen lapsuuden ja kasvatuksen, olevan syynä näiden onnettomuuteen. — Hyvin valaiseva oli tuo jupakka asiasta ja saivat siinä tekopyhät tilaisuuden loistaa, samalla kun osotettiin meidän puoleltamme tekopyhän kuorisiveellisyyden onttous.
Maan pakkoluovutusanomus sai aikaan pitkän periaatteellisen keskustelun ja rummutti riistäjäluokka yksityisomistusoikeuden ylistystä, jolle meikäläiset antoivat sattuvia vastaväitteitä.
Interpellotsiooni eli hallituksen kuulustelu sen johdosta kun se ei antanut myötävaikutustaan siihen, että Laukon tilukset tulisivat lunastetuksi sekä luovutetuksi tilan torppareille, toimeenpannaan tänä iltana. — Paljon muutakin on eduskunnassa pakistu, vaan kun eivät ne keskustelut ratkaise asioita, niin ei niistä enempää. Tavallinen porvarein lause on: »kannattaisin asiaa — vaan — mutta — jos».
*
Kieltolakikysymys lepää sen perästä kun siitä eduskunnassa anomukset puoltavine evästyksineen on tehty. Josko hallitus luopuu kunnallisen kieltolain esittämisestä, on tietämätöntä. Sitä siltä kumminkin on vaadittu.
*
Venäjän valtakunnan Duuma hajotettu t. k. 16 p:nä sosialidemokratein edustajista useimmat vangittu. Hallitus taas koettaa tiukentaa toimintaansa vallankumouksen seisauttamiseksi. On laatinut uuden vaalilain, jolla aikoo saada ensi duumaan ainoastaan suosikkejaan. Näin ollen ei kolmannella duumalla liene enään mitään merkitystä kansan vapauden pyrinnöissä. Siksipä synkeä epätoivo, verisen vallankumouksen haamu ja uuden Venäjän toivo liikkuu kymmenien miljoonien venäläisten mielissä. Arvatenkin puhkeaa nyt ensiksi kauhea anarkia, kun kansan suu on kapulalla tukittu. Sitten seuraa luultavasti sotaväen kapinoita, joihin yhtyvät kaikki vallankumoukselliset. Venäjä jännittää tällä hetkellä koko ihmiskunnan mieltä. Toiselta puolen kosto korska, toiselta viha oikeuden polkemisesta; kas siinä kaksi voimaa: tiikeri ja leijona, jotka nyt hiljaisuuden vallitessa vetäytyvät taaksepäin, iskeäkseen jälleen ankarasti yhteen. Ottakaa ajasta vaarin!
Akka.
Harkovin Työläisnaisten avustamisyhdistyksen johtokunta lähettää lämpimän tervehdyksensä suomalaisille sisarilleen, jotka jo ovat saavuttaneet niiden pyrkimysten päämäärän, joita venäläiset naiset vielä voivat tuskin ajatellakaan. Me uskomme lujasti, että suomalaiset naiset, naisedustajiensa kautta, tulevat koko maailmalle osoittamaan, että nainen valtiollisissa asioissa ei ole miestä huonompi, yhtä vähän kuin hän on sitä tietopuolisten ja taloudellisten kysymystenkään alalla. Suomen naisedustajien esimerkki on omiansa antamaan vakuutta siitä, että naisen syrjäyttäminen osanotosta valtiollisiin ja paikallista itsehallintoa koskeviin asioihin tuottaa tuntuvaa vahinkoa jokaiselle maalle, jossa asianlaita on sellainen.
Harkovin työläisnaisten avustamisyhdistys
V. Bjelokoiskaja.
Puheenjohtaja.
H:linnan raittiuspäiville saapuville sos. dem. edustajille. Raittiuden Ystäväin vuosikokoukseen saapuville sosialidemokratisille edustajille huomautamme, että yleistä toivomusta noudattaen olemme hankkineet tilaisuuden kokoontumiseen yhteistä neuvottelua varten maanantaina heinäk. 1 p:nä klo 2 j. pp. H:linnan T. Y:n talolla.
Tervetuloa
Paikalliset sos. dem. edustajat.
Jyväskylässäkin palvelijataret vaatimassa. He ovat julaisseet seuraavan kirjelmän:
Palveli]attaret, runsaslukuisesti kokoontuneina päättivät kokouksessaan t. k. 2 p:nä julkisesti vaatia itselleen jonkinmoisia ihmisoikeuksia kuten esim. rajoitettua työaikaa, jonka tulisi kesto tuntia alkaen klo 6 aam. ja päättyen 9 il. 5 tunnin määräaikaisilla väliajoilla päivässä, ja joka toisena sunnuntaina aamupäivän klo 12:sta ja toisena iltapäivän klo 4:ltä vapaaksi kuin myöskin 1 vuoden palvelleille palvelijoille viikon kesäloma täydellä palkalla, ettei palvelijainkaan tarvitseisi tehdä orjan tavoin työtä, kuten nykyisin, sillä kaupungiltamme kerätty tilasto osoittaa palvelijain tekevän yhtämittaa työtä, 24 korkein ja 12 tuntia lyhin työpäivä. Emäntien julkinen vastaus on lähetettävä ennen Heinäk. 1 päivää paivelijatarosastolle.
Jyväskylässä 12 p Kesäk. 1907.
Valittu toimikunta.
Kaikkia turkulaisia, jotka ovat kauttani tilanneet »Työläisnaista» pyydän saapumaan maksamaan puolenvuoden maksunsa ja uudistamaan tilauksensa. Koko vuoden tilanneitakin kehotetaan maksamaan puolen vuoden maksu. Hilta Seppälä Turku Puutarhak. 17 a.
Helsingin t. y. naisosaston kuukausikokouksessa t. k. 11 p. keskusteltiin m. m. kaikkien naisosastojen yhteisestä kesäjuhlan toimeen panemisesta sosialidem. naisliiton hyväksi. Päätettiin kääntyä kiertokirjeellä kaikkien täällä olevien naisosastojen puoleen ehdotuksella, että he valitsisivat 2 tai 3 henkilöä joka osastosta yhteiseen huvitoimikuntaan, joka toimeen panisi tämän yhteisen juhlan. Naisosasto puolestaan valitsisi 3 henkilöä sanottuun huvitoimikuntaan. Osasto huomauttaa täten naisosastoja että hetimiten vallitsisivat henkilöt juhtaa varten. Kesäjuhlan toimikunta kutsutaan kokoon 7 p heinäk. klo 8 Yrjönk. 27.
Raskaana, huuruisena ja kolkkona peitti jäätävä ilma maan. Tummain pilvien peittämältä taivaalta ei päässyt pujahtamaan yksikään eloa ja suloa, innostusta, nuoruutta ja voimaa sytyttävä auringon säde, — niin ainakin tuntui ihmislapsista, jotka surullisen ja toivottoman näköisinä käyskentelivät kaduilla. — Monen mielen täytti raskas masentava epätoivo; näyttihän ukko ylijumala unohtaneen, että maan päällä käyskentelee hänen lapsensa, jotka jo kauan ovat odottaneet uudistavan, valoisan päivän nousua. Kansa, jonka elämä, onni ja menestys riippuu siitä, milloin hääpäivä luonnon hyväin henkien välillä uutta elämää sytyttävänä luovana voimana vietetään, odotti ja toivoi, — mutta aina yhtä raskaana heräsi uusi päivä. — Viestit maaseuduilta tiesivät kertoa surullista, synkkää kieltänsä suurista äitien suruista, nälkäisten lasten rukouksista, elämän huolien painostamista isistä, joiden huoli kasvoi sitä mukaan kuin kylmiä päiviä yhä jatkui. — Olihan jo useammassa kodissa nälkäkuolema heiluttanut viikatettansa, vieden köyhän perheen ainoan elinkeinon, tappanut elukan nälkään. Nämä viestit vaan täydensivät sitä huutoa povessani, joka kuului: Kansa odottaa, — ikäänkuin kertasivat tuhansin kerroin ne kärsimykset, joita heidän kanssaan sieltä kotiseudulla olin kärsinyt. Tiesin, että se odottaa muutakin, ei ainoastaan luonnon elämän uudestaan syttymisiä, olihan se lähettänyt pääkaupunkiin osan lapsiaan luomaan pohjaa uudelle lämpimälle päiväpaisteiselle, valoisammalle yhteiskuntaelämälle. Olivathan raskaiden verotaakkojen painostamat känsäkouraiset perheen isät suoralla, rehellisellä tavallaan lausuneet elämän kokemuksiinsa perustuneet toiveensa parantavista uudistuksista. Olihan siellä vapiseva vanhus lausunut »Jumala teitä siunatkoon työssänne» kuullessaan, että yhteiskuntamme vielä kerran toisella tavalla palkitsee kunniakkaan vanhuksen, että se voi turvata niiden aseman vapauteen perustuvalla tavalla, eikä lähettämällä vaivaisvankilaan tahi mieroa käymään. Siellä oli turvaton äiti, orpo pienokaistensa kanssa kyynelsilmin katsonut lähtöämme ja lausunut: Te menette uutta Suomea luomaan. Rakentakaa onnen maa, jossa ei turvattomain äitien sydän verikyyneleinä vuoda, jossa hän näkee rakkaille ihmistaimilleen riittävän leipää ja elämän iloa. Nuo muistot täyttivät sydämeni kun katovuotta ennustavina, kylminä kevätpäivinä astelin parlamenttiin, jossa pohjatyö valoisammalle tulevaisuudelle piti alkaa. —
Tunnelma, jonka siellä sain, oli omiansa lisäämään ajatusta, että monta kertaa köyhälistö vielä saa lähettää poikansa ja tyttärensä taisteluareenalle ennen kuin kunniakas voitto koko kansan onneksi on saavutettu. Kaikki toiminta käy kylmän virallisen leiman läpilyömänä. — Ihmiset, jotka siellä parlamentissa liikuskelivat olivat mielestäni hyvin »klaseeratun» saviastian näköisiä. Muistui mieleeni raamatun sanat: päältä te olette valkeaksi sivuuttujen hautojen kaltaiset, jotka ovat täynnänsa kuolleitten luita. Näin sielläkin vaan vahvemman mielivallan ja heikomman oikeuden käyvän taisteluun. Näin, että se valta, joka oli herruuden tässä maassa kuten muuallakin säilyttänyt, levätäksensä itse rauhan unta, tahtoi vieläkin säilyttää asemansa — huolimatta siitä, että ylivalta on pimeyden valtaa, jonka aikana kaikki valon arat yön henget tekevät myrkyllistä työtään. Ei rahtuakaan toivoni rikkaammaksi muuttunut, ajatellessani tuota kaikkia jäykän kaavamaisen virallista ympäristöäni. Nyt kumminkin olen nähnyt, että luonnossa tapahtunut taistelu pimeyden, surujen ja epätoivon vallan ja valon vallan välillä on kunniakkaaksi voitoksi valon oikeudelle suoritettu. Uskallan vakuuttaa itselleni ja teille kalpeoille suurta valoa kaipaaville totuuden taimille siellä salojemme sopukoissa, että valo kerran saapuu. Ja se saapuu sitä voimakkaampana, sitä riemuisampana, mitä suurempaa epätoivoa sen lapset taistellessaan pimeyden yökukkia vastaan saavat kantaa. Valo ja vapaus tulevat hitaasti, mutta sitä varmemmasti, se on luonnon laki, ja siitä emme pääse. Siis kärsivät aatetoverini! Uskokaamme suureen ja mahtavaan oikeuden ja totuuden voittoon.
Luottakaamme hyvien henkien voitolle pääsyyn, vaikkapa toisinaan näyttäisikin jo saavutettu vartiopaikka olevan vielä kaukana päämäärästä.
Pitäkäämme toverit vaan huolenamme, että vartijat pysyvät vireinä, aina silloin käydäksensä pikamarssia valon tantereelle kun siihen aika on tuonut sopivan hetken.
Maria R—o.
— Jaana Rönty. Kirjoittanut Eino Leino.
Kirjoitustapa on mainio, säkenöivä lyhyt ja raitis. Eino Leino moittiikin usein toisia senttimenttaalisuudesta. No tässä hänen kirjassaan ei totisesti ole senttimenttaalisuutta. Soisi melkein sitä siinä vähän olevan.
Jaana Rönty on kuva surkeasta ihmisen kohtalosta, niin surkeasta, ettei mitään sen surkeampaa enään voi kuvailla. Jaanan kohtalo on räikeän kurja, kerrassaan hirveä. Lyhyesti näin: Jaana Rönty on kotoisin jostain paikasta Suomea — ei meidän tavallisista maalaiskylistämme, vaan jostain, jossa ihmiset olivat aivan rappiolle joutuneet siveellisesti ja aineellisesti. Lapsuutensa oli iloton, vitsalla hänet ajettiin vuoteeltaan unesta aamusella. Ja selkäsauna oli ainoa kasvatus. Hän karkasi viimein pois. Meni kaupunkiin palvelusta hakemaan. Siellä häneltä ensin puijasivat rahat ja paikan toimittivat hänelle porttolaan, josta hänen turmeltumaton luontonsa hänet kumminkin sillä kertaa pelasti.
Mutta sitten hänet kerran vietiin syyttömästi poliisikamariin, jossa hänet väkisin raiskattiin. Sen perästä hän katkasi välit sulhasensa kanssa, joka hänellä oli maalla, ja alamäki aikoi. Hän antautui monelle, rakkaus ei tullut kysymykseenkään. »Yleisenä» naisena oli Helsingissä lopuksi.
Hänen sielunelämänsä on kuvattu alussa hyvin niukasti, tuskin ollenkaan, aivan kuin ei sitä olisi olemassakaan. Mutta myöhemmin on selitetty, että hän tuli sosialistiksi, jopa anarkistiksi. — Vähemmästäkin!
Sitäpaitsi on kirjassa kuvauksia suurlakosta, Hakasalmen mellakoista y. m., joissa Jaana oli mukana.
Sopivasti on tämä kaikki esitetty. Turhia ei ole jaariteltu, muutamilla sanoilla maalattu kuva mestarillisen sattuvasti.
Kaikki on totta. Mutta se ei ole niinkuin ihmisen kirjoittama. Tekijä ei puolusta ketään, eikä syytä ketään. Häntä ei näy eikä kuulu. Vaikka Jaanalle tapahtuisi kuinka verinen vääryys, ei tekijä häntä sääli. Kirjasta puuttuu armahtamisen ja säälin tunne siihen määrin, ettei sitä tahdo syntyä lukijassakaan. Se vaan kauhistuttaa.
Kumminkin on Jaana puhdas ja siveä. Lopussa hän seisoo edessämme raiskattuna, reveltynä, rääkättynä, väsyneenä, rääsyisenä, tylsistyneenä. Mutta miksei hän herätä sääliämme niinkuin luulisi ja niinkuin pitäisi. Se vaan kaikki hirvittää. Rakkaudeton ja kova on se kohtalo, joka Jaanaa sysii. Ehkäpä tekijä sen juuri on tarkoituksella tehnyt näyttääkseen, että yhtä sydämmettömästi todellisuuskin runtelee lapsipuolen asemassa olevia jäseniään ja yhtä vähän ne saavat rakkautta ja osanottoa yhteiskunnalta kuin Jaanaparkakin ihmisveljiltään ja sisariltaan.
H. A.
— Sosialidemokratinen naisliike Hollannissa. Kaksi vuotta takaperin alkoivat eräät Hollannin työväenpuolueen naiset järjestyä tarkoituksella levittää sosialismia työluokan naisten ja tyttärien keskuuteen sekä kouluuttaa näitä yhteistyöhön. Viime maaliskuun 30 p. kokoontuivat 10:n yhdistyksen edustajat Haarlemiin, missä samoihin aikoihin olivat puoluepäivät. Puheenjohtaja teki selvää puolueen naisjärjestön tarkoituksesta ja merkityksestä. Ei ole sattuma, sanoi hän, että sosialidemokratiset naiset yhä enemmän ja enemmän järjestäytyvät. Se on paljon enemmän todistus sosialidemokratisten aatteiden kasvamisesta ja leviämisestä, ne alkavat naistenkin elämään tunkeutua. Sosialidemokratian täytyy vaatia naisten täydellistä emansipationia ja tasaoikeutta, vaikka heidän tuleekin tässä taistella jyrkästi erillään porvarillisesta naisliikkeestä, joka vain kilpalaistelussa miehen kanssa tahtoo asettaa naisen kokonaan samallaiseksi. Sosialidemokratinen naisemansipationi on kokonaan erilainen porvarillisesta emansipationista ja ennen kaikkea suunnattu vapauttamaan äitiyttä, joka juuri kapitalistisen talousjärjestelmän vuoksi kantaa raskaimpia kuormia ja kahleita. Kun kapitalismi naista, äitiä vielä kovemmin sortaa ja syvemmin halventaa kuin miestä, täytyy kumminkin toistaiseksi agitatioonia naisten keskuudessa aivan erityisellä tavalla harjoittaa. Naisyhdistysten tulee antautua tähän tehtävään.
Kokous pohti Amsterdamin »Proletariset naiset» -nimisen yhdistyksen järjestyssääntöjä joiden piti tulla muutetuksi kaikkein sosialidemokratisten naisyhdistysten järjestykseksi. Se käsitteli edelleen agitationista naisten vaalioikeuden hyväksi. Tätä tuli pontevasti harjoittaa levittämällä pieniä lentolehtisiä ja pitämällä julkisia kokouksia. Yhdistysten jäsenten tulisi vaikuttaa siihen, että toverit ja naistoverit tutkisivat perinpohjin naisen vaalioikeutta, jotta puoluepiireissä syntyisi yleinen käsitys siitä, jotta proletaristen naisten täydellinen valtiollinen tasa-arvoisuus ei ainoastaan naissukupuolen etujen, mutta myös koko työluokan etujen vuoksi on välttämätön. Sivistämistilaisuudet tulee käyttää erittäinkin poistamaan välinpitämättömyyttä naisten valtiollista oikeutettomuutta kohtaan.
Mitä tulee kysymykseen naisten järjestymisestä, niin tuli parhaiden huomioon otetuksi, että naisyhdistysten jäsenet ovat myöskin puolueen jäseniä. Tällä tavoin pysyy naisjärjestöjen side puolueen kanssa purkamattomasti sidottuna. Yhdistysten kokouksiin luonnollisesti vieraatkin pääsevät, ja jäsenet voivat järjestää kaikenlaisia sivistys- ja keskusteluiltansa työläisnaisille.
Ensimäinen sosialidemokratinen naiskongressi oli todistuksena siitä, että myöskin Hollannin proletaristen naisten keskuudessa on herännyt palava halu ottaa itsenäisesti osaa proletariaatin suureen vapaustaisteluun.
— Naisten äänioikeus Norjassa. Kristianiasta, kesäk. 14 p. Stortinget on 75 äänellä 48 vastaan hylännyt ehdotuksen yleiseksi äänioikeudeksi naisille, mutta sitävastoin 96 ään. 25 vastaan myöntänyt poliittisen äänioikeuden naisille samassa laajuudessa kuin kunnallisissa vaaleissa.
— Kansainvälinen sosialistinen kongressi Berliinissä alkaa elokuun 16 p:nä kansainvälisen sihteerinviraston istunnolla, 17 p:nä on parlamenttien välinen konferenssi ja 18 p:nä avataan varsinainen kongressi.
Ohjelmana on muun muassa 1) Tohtori Adlerin puhe naisten äänioikeuden ottamisesta eri kysymykseksi, kuten Itävallan naiset ovat ehdottaneet. 2) Singerin ehdotus, että kysymys kansainvälisestä apukielestä poistetaan päiväjärjestyksestä. 3) Militarismi ja kansainvälinen konflikti. 4) Valtiollisten työväenpuolueiden ja ammattiyhdistysten välinen suhde. 5) Siirtomaakysymys. Kuudenteen kohtaan: ulkomaalaisten maahan tulo ja maasta lähtö, lisättiin Vaillantin ehdotuksesta myös kysymys n. k. sesonkivaelluksesta. Singer ilmoittaa, että Saksan puolue on antanut toveri Schippelille asiaksi koota ainekset siirtolaislaista eri valtioissa. (Tämä työ tulee jo ennen kesäkuun loppua julistavaksi Neue Zeitissa.)
Eräs venäläinen nainen puhuu venäläisten sosialistien luovutuksista eri maissa, jonka johdosta seuraava Tri Adlerin ehdottama ponsi:
»Kansainvälinen sihteerin virasto panee jyrkän vastalauseen venäläisten luovuttamista vastaan tsaarin hallitukselle ja vaatii kaikkien maiden sosialisteja käyttämään kaikkea vaikutusvaltaansa ehkäistäkseen sellaisia turvaoikeuden ja puolueettomuuden rikkomistapauksia.»
On sitä eläkkeilläkin eroa. Vehkalahden Humman kylässä on kaksi vanhaa naisleskeä, jotka nauttivat eläkettä. Niistä saa toinen 36 markkaa vuodessa, ja toinen 16,000 markkaa. Edellinen saa Vehkalahden kunnalta, jälkimäinen Suomen valtiolta. — Koit.
Porvarisnaisetkin järjestyvät. Äskettäin on sekä nuorsuomalaisilla että ruotsalaisilla naisilla pääkaupungissa ollut kummallakin kokous, jossa on päätetty naisliittojen perustamisesta nuorsuomalaisten ja ruotsalaisen kansanpuolueen ohjelman pohjalla. Porvarillista näislähetystyötä saadaan siis läheisessä tulevaisuutessa odottaa Uudellamaalla.
Kun tämän lisäksi tiedämme suomettarelaisten jo kauvan rautaa kuumaksi takoneen ja agiteerailevan naisyhdistyksissä, ompeluseuroissa, emäntäyhdistyksissä, ja kaiken nimisissä laitoksissa ja kaikilla keinoilla, niin onpa työläisnaisilla syy pysyä omissa lämpimissään.
Buurit rukoilivat, että Jumala antaisi heille voiton. Mutta englantilaiset rukoilivat myöskin, että Jumala antaisi heille voiton. Venäläiset rukoilivat, että Jumala antaisi heille voiton, ja japanilaiset rukoilivat myöskin voittoa itselleen. Ajatelkaa nyt. Jumala on sama isä, kaikkien isä. Mitenkä hänen pitäisi tehdä. Antaako voitto sille, jonka rukoukset ovat hartaammat. Kenties. Mutta entäpä jos molempien rukoukset ovat yhtä haartaat.
Tai jos sinä rukoilet, että jumala antaisi sinulle menestystä toimissasi. Teet kauppaa ja anot suurta voittoa. Vaan jospa se, joka sinulta ostaa, rukoilee myös voittoa. Mitenkä pitäisi nyt tehdä Hänen, jonka pitäisi antaa teille molemmille suuri voitto.
Entäs kauppiaat, tilanomistajat, virkamiehet ja n. e. Heti me tulemme puhumaan heistäkin. Päästäksemme selville siitä, mistä tulee heidän tulonsa ja millä tavalla he itseään elättävät, ottakaamme esimerkki: — Otaksutaan, että jokin tehtaanomistaja pani yritykseensä 375,000 mk. Mikä tuo hänen hankkeensa on, on meille yhdentekevä, sanokaamme vaikka, että se on sokeritehdas. Tehtailija osti koneita, valkojuurikkaita ja muita tarvittavia aineita, tilasi työväkeä, ja vuoden lopussa saa sokeristaan 487,500 mk.
Niinmuodoin tehtailija saa 112,500 mk. suuruisen voiton 375,000 mkn suuruisesta pääomastaan. Me tiedämme jo, että nuo 112,500 mk. ovat työmiesten maksamaton työ eli yliarvo. Tehtailija olisi kyllä mielellään pidättänyt itselleen koko tämän voiton: vaikkei se maksakaan hänelle mitään vaivaa, on rahoista luopuminen sentään jotenkin vaikeaa.
Mutta on vielä paljon muitakin halukkaita saamaan osaa työmieheltä otetusta »yliarvosta», jokainen tahtoisi pistää taskuunsa edes jonkun verran, käyttää hyväkseen vaikka yhden työmiehen hikipisaran. Ennen kaikkia kauppamies ojentaa käsiään. Tehtailija ei voi tehdä mitään ilman kauppamiestä, sillä hän tietää, ettei hän saa tavarastaan mitään tuloa niin kauvan kun tuo tavara on hänen makasiinissaan, täytyy ensiksi myydä tavara, vaihtaa sitä rahaksi, ja sitten vasta voi sanoa asian suoritetuksi. Siis pitää saada kauppamies myydäkseen hänelle tavaran.
Kauppiaita on kyllä valmiita ostamaan tavaran, mutta asettavat ehdoksi, että myyjä suostuisi muutaman prosentin alennukseen. Tehtailija ei voi olla siihen suostumatta, hän alentaa esim. 10 %, eikä siis myy sokeriansa 487,500 mkaan, vaan 468,750 mkaan. Tehtailijan voitto on nyt vähentynyt, osa siitä joutui kauppiaan taskuun, mutta sen sijaan tehtailijan taskussa on nyt puhtaita rahoja. Kauppiaspa sai tämän voiton? Omalla työlläänkö? Tietysti ei. Hänen voittonsa on osa tehtailijan voitosta ja sen tähden se on osa työmiesten maksuttomasta työstä. Kauppamieskin siis elättää itseään toisten työllä, tehtaan työväen työllä. Kauppamiestä seuraa tilanomistaja. Tehtaanomistajamme oli rakentanut tehtaansa tilanomistajan alueelle. Joskus tapahtuu, että tehtaita rakennetaan tehtaanomistajan omalle, vaan usein myöskin rakennetaan niitä vuokratullekin. Maan omistaja tahtoo saada tästä maksua, eli n. k. s. korkoa. Mitäs tehdä, ajattelee tehtailija itsekseen, — mikä on maksettava se pitää maksaa. Ja niin hän antaa voitostaan tilanomistajalle 7,500 mk. suuruisen koron.
Mistä siis tulee tilanomistajan tulo? Nähtävästi se tulee tehtaanomistajan voitosta, joka johtuu tehtaantyöväen maksamattomasta työstä.[1*] Meidän tehtaanomistajallemme jäi nyt vaan 86,250 mk. voittoa. Muttei hän nytkään vielä voi pistää kaikkia noita rahoja omaan taskuunsa. Me olemme jo puhuneet, että hän pani tehtaan perustamiseen 375,000 mk. Nämä rahat saattoivat olla hänen omia, mutta myöskin mahdollisesti lainattuja. Onhan paljon rikkaita ihmisiä, jotka sen sijaan, että toimisivat jotakin, panevat rahojaan kasvamaan ja vuosittain lisäävät kapitaaliinsa saamansa koron. Meidän tehtailijamme mahtoi lainata yhdeltä tällaiselta kapitalistilta. Otaksukaamme kapitalistin lainanneen hänelle nuo tarvittavat 375,000 mk à 6 %. Tässä tapauksessa tehtailija antaa tulostaan 22,500 mk, kapitalistille. Hänelle jää siis ainoastaan 63,750 mk. ja kapitalisti saa toisen taskusta omaan 22,500 mk. Kenen taskusta? Ensi katseella näyttää noiden rahojen tulleen tehtailijan taskusta, vaan itse teossa nämä 22,500 mk. ovat otetut työmiehiltä heidän, heille maksamattomasta työstä.
Ja niin jäi tehtaanomistajalle 63,750 mk» muttei hän voi tälläkään jäännöksellä menetellä oman mielensä mukaan, hallitus tahtoo saada myöskin osansa tästä tulosta. Ja se on oikeassakin. Se onkin olemassa suojellakseen rikkaita ja ahdistaakseen köyhiä. Se omistaa sotajoukon ja poliisivoiman pitääkseen köyhiä tottelevaisina. Kun työväki kokoontuu, neuvottelee ja vaatii tehtailijalta palkan korotusta, lähettää hallitus sotajoukon ja santarmeja rauhoittaakseen »kapinoitsevia». Kun kahden valtion tehtaanomistajat väittävät siitä, kumpi heistä saisi kulettaa tavaroitaan kolmanteen valtioon, lähettävät hallitukset solajoukkojaan ja uhkaavat sodalla, jollei heidän tehtaanomistajain vaatimuksiin suostuta. Ja kun työväki alkaa tulla levottomaksi, kun se korottaa äänensä oikeuksiensa puolustamiseksi ja vaatii oikeutta kauppamiehiltä ja tehtailijoilta, silloin hallitus jo etsii sotaa poistaakseen valtiosta nämä »rauhattomat päät.» Te siis näette, miten suuren palveluksen hallitus osottaa rikkaille ja tehtaanomistajille. Mutta tämä on vielä vähän; kenelle perustaa se yliopistoja, järjestää kaupunkeja ja rakentaa teaattereja? Köyhillekö? Ei suinkaan! Köyhät eivät voi lähettää lapsiaan kouluihin, ei heillä ole aikaa ajatella teaatteria. Sekä hallitus että poliisi, sotajoukko ja teaatteri, kaikki ne ovat rikkaita, »herrasväkeä» varten. Tuohon kaikkeen hallitus tarvitsee paljon rahoja, jotka se kerää veroina. Eikö yksin sotajoukkoon jo mene rahoja! Entäs poliisilaitokseen, entäs tuhansille virkamiehille, korkeammille ja pienemmille, entäs ministerille ja n. e.! Köyhät työntekijät maksavat veroja eniten. Myöskin tehtailijat ja kapitalistit antavat vähän, sillä kukin heistä pitää velvollisuutenaan maksaa hallitukselle rahoja niinkuin omalle palvelijalleen. Niin meidänkin tehtaanamistaja luovuttaa hallitukselle osan tulostaan. Ajatelkaamme hänen maksavan veroa 1,250 mk. Onhan helppo ymmärtää työmiesten suorittaneen tuonkin maksun, sillä ei yhdelläkään tehtaanomistajalla ole mitään omaa, vaan hän jakaa yliarvon, työmiehen maksuttoman työn.
Tehtaanomistajallemme jäi nyt vielä 62,500 mk. Näistä rahoista menee 1,875 mk. tehtaan johtajan palkaksi, 3,750 mk. henkivakuutusyhtiölle ja 5,625 mk. kaikellaisille muille veljille. Jää vielä 51,250 mk. puhdasta voittoa, jonka kanssa tehtailija voi menetellä niin kuin hän tahtoo. Ja koko maailma tulee puhumaan, että nuo 51,250 mk. ovat hänen »omaisuutensa», joka hän ansaitsi »omalla työllään.» Kyllä tehtailija osaa järjestää elämäänsä näiden rahojen avulla! Ei hän rupea laskemaan, paljoko hän tarvitsee ylläpitääkseen elämäänsä, niinkuin hän tekee työmiehensä suhteen, vaan hän elää ja menettää rahoja niin kuin häntä haluttaa. Teatteri, tanssiaiset, sampanja, vaunut, komeus kotona ja ateria pöydällä! Elää kelpaa, sillä taskussa on työmiesten suorittamaton työ. Maksuttoman työn tulot riittävät kaikkeen: niistä tulevat saamaan tehtailijan virkamiehet, sekä hänen palvelijansa j. n. e. Oikkujensa ja vaatimustensa tyydyttämisen jälkeen vielä ylijääneitä rahoja tehtailija lisää entisiin tuhansiinsa voidakseen vielä enemmän käyttää hyväkseen toisten työtä, voidakseen hyötyä toisten ihmisten työn yliarvosta.
Nyt me voimme jo antaa täydellisen vastauksen päällekirjoitukseen ja alussa olevaan kysymykseen. Millä kukin elää? Kuka elää omalla työllään ja kuka vieraalla? Millä kukin itseään elättää, omienko, vaiko toisten käsien työllä?
Voimme jakaa kaikki ihmiset kolmeen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ne ihmiset, jotka tekevät työtä itseään varten ja elättävät itseään omalla työllään; tähän ryhmään kuuluvat kaikki ne käsityöläiset, joilla on omia työkaluja, ja kaikki talonpojat, jotka omistavat maata niin paljon, että voivat tulla omalla työllään toimeen.
Toinen ryhmä. Sen muodostavat työläiset, joilla ei ole omia työkaluja, ja ne talonpojat, joilla on maata kovin vähän, tahi ei ole sitä ollenkaan, ja joiden täytyy myydä itseään, myydä työvoimansa. Tähän ryhmään me laskemme kaikki kisällit, lehtaantyöntekijät, päivätyötäiset, palkkalaiset j. n. e.
Kolmannen ryhmän muodostavat ne, jotka omistavat työkaluja, mutteivät itse tee työtä, vaan pakoittavat toisia sitä tekemään. He eivät tee itselleen työtä, vaan elättävät itseään ja rikastuvat toisten työstä, toisilta ihmisiltä otetusta työn yliarvosta. Tähän ryhmään kuuluvat tehtailijat, mestarit, tilanomistajat ja monet virkamiehistä. Nyt minä teiltä kysyn, onko tuo oikeudenmukaista? Onko oikeuden mukaista jakaa ihmisiä toimettomiin pohattoihin ja työtätekeviin köyhiin? Onko, vai ei?
(Jatk.)
Itsevaltiaan tulot. Venäläisten lehtien laskemien mukaan kantaa itsevaltias vuosittain valtiolta tuloja 50 miljonaa markkaa, keisarinna ja leskikeisarinna kumpikin 625,000 mk., kruununperijä 200,000 mk. ja muut hallitsijaparin lapset kukin 135,000 mk.
Sitäpaitsi on keisarilla paljo tuloja eräästä maa-alueesta, joka on noin Ranskan valtakunnan suuruinen. Tämä maa-alue on Siperiassa ja on rikas kaivoksista, joista saadaan paljo jaloja metalleja. Itsevaltiaan vuotuiset tulot täältä tekevät 50 miljonaa mk.
Sitäpaitsi on keisarilla paljo yksityisiä tiloja.
»Kyllä se nyt maalima mullistuu, siitä ei pääse minnekkään», sanoi savolainen ukko kun kuuli lehdistä luettavan, mitä anomuksia naisedustajat olivat tehneet eduskunnalle.
[1*] Me puhumme tässä sellaisesta tilanomistajasta, joka ei hoida itse talouttaan. Samoin sekin tilanomistaja, joka itse hoitaa talouttaan, elättää itseään omien työläisten, s. o. palkattujen kyntäjien, niittäjien ja n. e. työllä.
[1] Lähdetekstissä lainaus alkaa tämän kappaleen alusta, mutta sen päättävää lainausmerkkiä ei ole painettu. MIA huom.