Julkaistu: kesäkuun 13 p. 1907
Lähde: »Työläisnainen», n:o 24, kesäkuu 1907, s. 189–196. Työväen kirjapaino, Helsinki 1907.
Digitalisointi: Kansalliskirjasto, Joonas Laine
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
Tekijänoikeus: Tässä lehdessä julkaistuista teksteistä seuraavien kirjoittajien tekijänoikeus on rauennut: Hilja Pärssinen, Miina Sillanpää. Muiden kirjoittajien tekstit © tekijät tai tekijänoikeuden tila epäselvä.
paljon toivotaan. Sen työstä viestejä varrotaan. Minkälaisia tervehdyksiä voimme täältä lähettää maaseudulle. Ne viestit eivät ole iloisia, ei lupaavia. Miksi? — Siksi, että täällä näyttää olevan etualalle pyrkimässä muitakin kysymyksiä kuin ne, joita varten raatajat ovat edustajansa lähettäneet. Huomattava on, että eduskunnan enemmistö on porvarispuoluelaisia ja niissä moni edustaja perintöä vanhasta eduskunnasta. Nämä tottuneina ja kiivaina puoluepukareina käyttävät jokaisen tilaisuuden kirkastaaksensa puolueensa kilpeä ja mustatakseen »laillisuus» ja myöntyväisyyspolitiikkaa. Siinä ne kaksi oivallista potkupalloa, joita potkimaan erityiset ammattiurheilijat kummastakin porvarillisesta leiristä ovat mestareita. Eräänäkin päivänä käytettiin 10 tuntia siihen, että suomettarelaiset ja perustuslailliset toisiaan sättivät. Kyllä moni huomautti, että tuo on toki kallista ja ei Suomen valtio sitä varten edustajille palkkoja maksa, vaan ei siitä apua lähtenyt.
Samanlaisia turhia jankkauksia sattuu yhtenään ja ovat sosialidemokratit päältä katsojina, puhuen vain harvoin ja silloinkin asioista, jotka koskevat köyhälistön elinehtoja.
Anomuksia on eduskunnalle jätetty toista sataa. Porvareilta sataa pikku parannusehdotelmia, joista useat ovat pelkästään mitättömän pieniä tahi suorastaan anomusten laatu sellainen, että niissä vain tahdotaan lujittaa etuoikeutettujen luokkien yksityistarpeita. Meidän puoleltamme on tehty vaaliohjelman mukaisia anomuksia maatalouskysymyksessä ja yleensä työväenasioissa. Myös verotusjärjestelmää ja kouluoloja koskevat anomukset on tehty. Tämän lisäksi mainitsemme seuraavat:
Naisasioita esiintyy myös. Jokaisen suuremman puolueen taholta on tehty anomus avionaisen oikeudellisen tilan parantamisesta, miehen edusmiehyyden poistamisesta ja naisten äidinoikeuksien lujittamisesta.
Aviottoman lapsen oikeudellisen aseman parantamisesta on samoin anomuksia tehty.
Naimaijän kohottamisesta on myös eri anomuksia. Meidän anomuksessa puolletaan 17 vuotta, koska arvellaan, että yleinen tapa ei ole helppoa muuttaa, joten suurempi ikäraja voisi johtaa käytännössä ikävyyksiin.
Eräs anomus maalaisliiton puolelta tehtynä, ehdottaa ikärajaa, minkä ikäisen lapsen raiskaamisesta rangaistaan, ylennettäväksi. — Kauhean yleisiksi ovatkin lasten raiskaukset tulleet, joten on paikallaan vetää asia eduskunnan käsiteltäväksi.
Sivililakeja koskevan anomuksen jätti Anni Huotari ja Maria Raunio naimaikää koskevan.
Vielä jättivät sos. dem: naiset anomuksen: Koteja turvattomia lapsia, aviottomia äitejä ja heidän lapsiaan varten.
Näitä koteja vaaditaan joka kuntaan kunnan ja valtion yhteisellä kustannuksella. Porvarillisen anomuksen naisen pääsystä virkaan samoilla ehdoilla kuin mies, jätti nti H. Käkikoski.
Anomusten viikot ovat kohta ohitse. Valiokunnat pääsevät siis töihin painumaan. Lomaa Heinä- ja Elokuuksi on pyydetty ja on tuo loma erittäinkin meille tärkeä voidaksemme saada tilaisuuden tutustua lukuisiin esille tuleviin asioihin.
Viikon päästä tavataan.
Akka.
Jo 15 vuotta takaperin liittyi Viipurin T. y:n. palvelijatarammattiosastoon toveri Mimmi Kontulainen. Köyhän kodin tyttönä, kotoisin Käkisalmesta sai hän aikaisin mennä palvelukseen. Ollen tuossa toimessa monta vuotta, hän liityttyään työväenyhdistykseen, tunsi hankaluutta suorittamaan yhdistysten tehtäviä ja perusti kahvilan ja ruokalan, jonka hoitajana oli viimeiseen saakka.
Lukemattomissa käytännöllisissä toimissa oli Mimmi toveri. Kävi uutteraan puolueen kokouksissa ja toimi V. T. Y:n johtokunnassa, Naispalvelijain a. o. johtokunnassa, Työläisnaisten liittohallinnossa, Työ-lehden hallinnossa, Viipurin piirin agitatsioonitoimikunnassa y. m. y. m.
Paljon kulutti vainaja voimiaan, tuli siten väsyneeksi ja sai rasituksesta kuolintautinsakin.
Hautaussaatto niin vanhan toverin haudalla oli suuri, kun hän t. k. 4 p:nä vietiin Viipurin uudelle hautausmaalle. Viipurin työv. yhdistys useine osastoineen muodosti surusaattueen lippuineen. Ensimäisenä kulki V. t. y:n naisosasto. Kun torvisoittokunta oli soittanut, suoritti pastori Friman papillisen tehtävän. Haudalle laskettiin lukuisia seppeleitä, m. m. Viipurin t. y:n naisosaston, Käkisalmen naisosaston, Viipurin ja Helsingin työväenyhdistysten sekä Kansaneduskunnan sos. dem. edustajaryhmän ja saman ryhmän naisedustajien puolesta. Samalla seppeleen laskijat tulkitsivat tunteitaan ja muistelivat vainajan elämäntyötä. Paitsi torvisoittoa lauloi hra Konttisen tilapäinen mieskööri useita aatteellisia lauluja. Sateesta huolimatta oli surusaatto harvinaisen suuri.
Tuhannet toverit muistelevat aina vieraanvaraista vainajaa, jonka koti oli Viipurissa vierailevain toverein lepopaikka. Moni sitä kaipauksella muistaa. Naisten rivit myös yhden uurasta joistaan menettivät. — Sellainen on elämän laki.
Kepeät mullat!
Sain käteeni kaksi kirjaa, joissa annetaan niin sanotun prostitueeratun naisen puhua kolkko elämänsä tarina sellaisena, kuin se on eletty. Toinen on Langenneen naisen päiväkirja ja toinen Syvyydestä niminen kertomus. Edellisen laajuus on suurempi ja on siinä tunnustusten tekijä niin sanotun sivistyneen luokan tytär, toisessa taasen on maalaistyttö kertomuksen esine. Kerron ensin lyhyesti edellisestä.
Eräs apteekkari oli intohimoinen ja huonotapainen sekä leskeksi jääneenä vietteli palvelijoitaan. Kodissa juotiin ja sai tyttö olla mukana kemuissa. Tytön vietteli tahi paremmin sanoen melkein väkivallalla saattoi raskaaksi apteekin palveluksessa oleva Meinert herra. Syntyi 15 vuotiaalle lapsi, joka riistettiin. Nuorta äitiä alettiin hänen luonteensa vastaisesti pakolla kasvattaa ja joutui hän erääseen papin perheeseen, missä näki tekopyhyyteen verhottua likaisuutta. Hän karkasi tästä papin kodista ja joutui kaupungin oloihin, missä luisui »yleisten naisten» seikkailevaan elämään. Hän suri ja kärsi, oli onneton alennuksessaan ja sai kokea monta surkeaa pettymystä yrittäessään laillisen avioliiton kautta parantaa elämänsä. Tuo kirja on haikea valitus sortuneen kivuista esiintunkeutunut tuskanhuuto. Samalla on se erinomainen paljastus siitä kaksinaismoraalista, mikä laskee kunniallisena kulkemaan prostitueerattuun naiseen osallisen miehen, mutta polkee naisen yksin häpeään. Asettakaamme vaatimus toki oikeudenmukaiseksi. Vaatikaamme häpeäpenkille myös mies, tuo yhteiskunnan kukkuloilla yksin ylvästelevä. Ja pitäkäämme myös häpeällisenä sellaisen naisen asemaa, joka elää sellaisen »laillisena» vaimona, kenellä on muita vaikkakin salaisia vaimoja.
Kaikki siis syytetyn penkille, ei vain köyhä ja sortunut!
Rahaetuihin y. m. keinotteluun perustuva avioliitto — mikä epäsiveellinen laitos sekin on. Häpeä sille ken asettuu toisia kivellä heittämään ja tietää itse nuoruuden lempensä pettäjänä astuneensa hyödyn avioliittoon.
Asettakaamme siis avioliiton ihanne yläpuolelle nykyisen vielä alhaisen käsityskannan. Olkoon avioliitto rakkauteen, luonteen ja ajatusten sopusointuun nojautuvaa. Olkoon se syvää kahden olennon toisilleen kuulumista, kahden olennon, jotka vapaaehtoisuudesta uskollisina voivat mitään toisiltaan salaamatta toisiinsa luottaa ja siten jättävät rehellisessä ja terveessä kodin piirin hengessä varttuneita jälkeläisiä.
Tällainen side, olkoon sitten siviiliavioliitto tahi kirkollinen tahi vapaaehtoinen ilman yhteiskunnan väliintuloa on ainoa siveellinen. Siihen on pyrittävä. Raivattava on taloudelliset ja henkiset esteet tuon avioliiton tieltä. On avattava ihmisille mahdollisuus perheelämän perustamiseen. On heitä oikeata avioliittoa varten kasvatettava. Se on yhteinen velvollisuutemme.
Näin käsittäen on protitutsiooni rumin kapitalistisen järjestelmän mätähaava. Mutta siveettömyyttä on muuallakin, on sitä laillisissa edun kannalta solmituissa avioliitoissa.
Kuulkaamme lopuksi mitä sanoo tuo jälkimmäisessä kirjassa kertomamme maalaistyttö. Ollen vankilaan tuomittu säännöttömästä elämästä, hän kirjoittaa:
»Nyt tätä kirjottaessani istun vangittuna yhdeksi kuukaudeksi, maattuani ensin sairashuoneessa kaksi kuukautta. On joulu, mutta minulla ei ole mitään juhlaa. Kokonaan hyljätyksi tunnen itseni — ei yhtään ystävää koko maailmassa, ei ketään, joka minua säälisi, ei ketään, joka minua muistaisi, ei ainoatakaan.
»Jos vainoojani tietäisivät, mitä olen kokenut elämässäni, jospa he aavistaisivat vain tuhanneksen siitä mitä olen kestänyt, armahtaisivat he minua vähän. Mutta he eivät näytä uskovan, että minulla on sydäntä tai edes sielua. Yksi sentään tietää mitä olen kärsinyt, se joka lukee kaikki päämme hiukset. Mutta hän ei näytä olevan minulle armollisempi kuin nämä ihmisetkään. Kaikki käy tasaista kulkuaan, olen jätetty vihollisten! valtaan, ja he pitelevät minua mielensä mukaan, ilman sääliä.
»Se muistuttaa minusta pakanallista käsitystä orjista, joiden täytyy uhrata ihmisarvonsa toisten hyväksi. Kun nämä toiset ovat ottaneet kaikkeni, en ansaitse muuta kuin tulla elävänä haudatuksi. Kun mehu on puserrettu hedelmästä, heitetään kuori pois. Ainahan on ollut niin, ettei turvattomalla ole lakia.
»Miksi sallitaan prostitutionia määrättyjen rajojen sisällä? Siksi, että se on välttämätön. Ja kukaan varakkaista ja arvokkaista naisista ei ole konsanaan antautunut sellaiselle uralle, vaan köyhä kansa on määrätty vara viemäriksi, me raukat, jotka emme niin tarkoin punnitse, niitä tulevaisuus on tuova helmassaan.
»Me emme olleet harkinneet, mikä on koituva tämän elämän lopuksi, että meidän, halveksittujen ja alennettujen olentojen, päällemme kasataan kaikki ne intohimot, jotka muuten täyttäisivät maailman häpeällä, että me olemme tuomitut häpeään ja ennenaikaiseen hautaan. Tätä emme tienneet etukäteen, me, joita halveksitaan ja ivataan sukupuolemme kurjimpina.
»Ymmärrämme kyllä, että prostitutsiooni suojelee parempain yhteiskuntaluokkain naisia, ja että prostitueerattu nainen, paheen ilmielävänä eduskuvana, muodostaa siveyden tehoisimman suojan. Jollei häntä olisi, tulisi lukemattomien perheiden puhtaus saastutetuksi, ja useat niistä, jotka siveydestään ylpeillen eivät voi ajatella häntä ilman inhoa ja kauhua, saisivat, jollei häntä olisi, tuntea häpeän, katumuksen ja epätoivon tuskia. Sivistyneitä yhteiskuntia nousee ja häviää, mutta hän jää yhä ihmissuvun uhripapittareksi, jonka päälle kansan synnit ovat sälytetyt.
»Eikö syy niin monien naisten turmelemisesta ole miesten, ja eikö heitä pitäisi rangaista kaikista ankarimmin? Mutta sen sijaan täytyy meidän langenneiden raukkojen, jotka emme kykene nousemaan paheen loasta, vastata kaikesta mitä niin he kuin mekin olemme rikkoneet. Minä en voi ajatella mitään parannusta nähdessäni kuinka väärin tässä maailmassa menetellään.
»Ei, minusta näyttää mahdottomalta kauvemmin nurkumatta mukautua kaikkeen mikä tulee osakseni. Jos joskus voisin kostaa kärsimäni vääryydet, tekisin sen, sillä siten pääsee pisimmälle ainakin meidän asemassamme. Nyt on minut tuomittu puoleksi vuodeksi ja täytyy minun jälleen mennä pakkotyölaitokseen, tuohon hirveään paikkaan, jota ajatellessanikin värisen.»
Kuka kieltää, ettei hänen puheessaan ole paljon totta. Mutta milloin opitaan tämä totuus. Milloin aletaan käsittää, että kun koko ihmiskunta harhailee, siveellisyysseurojen pääpylväät itse seisovat laholla pohjalla niin »kuinka voi sokea sokeaa taluttaa» ja he »langenneita» nostaa.
Aikamme kaikenlainen epäsiveellisyys niin avioliitossa kuin sen ulkopuolella kehoittaa meitä etsimään todella puhtaita siveyskäsitteitä ja vaikuttamaan yhteiskunnan kehittämisen sellaiseksi, että näitten ihan teitten mukaisia avioliittoja voidaan solmia.
H. P.
Kun koko kansamme, kaikki suurimmat puolueet ovat sitoutuneet näillä valtiopäivillä kieltolakia vaatimaan niin olisipa luullut senaatinkin ymmärtävän, mitä sen rauhaan sopii. Näin ei kuitenkaan ole laita. Senaattori Ståhlberg on yleisen kieltolain vastustaja ja nyt hänen alotteestaan senaatti on kiiruhtanut kuristamaan kieltolain saamista vetoamalla tuohon tunnettuun porvareimme selkänojaan — Venäjän hallitukseen. Sitävarten pyytää senaatti, hallitukselta esitystä kunnalliseksi kieltolaiksi, jonka mukaan kielto tulee kuntien päätettäväksi. Kierä on siis hanke. Tällä ovat nuo herrat julistaneet itsensä kykenemättömiksi kansan mielen mukaan maan oloja ohjaamaan. Tuomio heille!
— Tampereen nais- ja miespalvelijoilla oli yhteinen kokous 2 p. t. k. — Keskusteltiin osastojen yhdistämisestä, vaan asia jäi toistaiseksi sillä palvelijattaret, maalle menon tähden, eivät voi pitää kokousta, jossa voitaisiin lähemmin keskustella yhtymisestä miesten yhdistykseen. Miespalvelijat ovat jo keskustelleet ja päättäneet asian valmiiksi. — Toiseksi keskusteltiin tilaston keräämisestä työpäivän pituudesta, paikoista y. m. ammattia koskevista seikoista. Valittiin komitea tilastoa toimittamaan ja tuli siihen valituiksi toverit Olga Vilenius, Mandi Tammi, Maria Järvinen, A. Mäkinen, Ringbom ja Vallin. - Sitten oli muutamia pienempiä kysymyksiä esillä. Reippain mielin laulettiin Internationale; erottiin.
Toivottavasti palvelijattaret maalta takaisin tultuaan yhtyvät osastoon oikein joukolla. Sillä nyt jos koskaan täytyy olla vankat rivit taistelussa yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämiseksi.
— Ompelijattarien kesäsiirtola Hertonäisissä lähellä Helsinkiä avattiin viime sunnuntaina. Kaupungista mentiin laivalla, mukana noin 50 henkeä, siirtolan avajaisiin. Siirtolan on hommannut ompelijatar-ammattiosasto, jota varten se on hankkinut varoja keräämällä ia iltamitta. Siirtolassa on kaksi huonetta, joissa on tilaa noin kahdellekymmenelle ompelijattarelle ja saavat he olla siellä kukin kaksi viikkoa. Ruoka-astiat y. m. tarpeet on hankittu siirtolan puolesta, joten siellä olijain tarvitsee vaan itse kustantaa ruokansa. Ainoastaan ompelijatar-ammattiosaston jäsenet pääsevät siirtolaan. Halukkaat menijät voivat ilmoittautua maanantai- ja keskiviikkoiltoina siirtolakomitean jäsenille puoli 9–10, Yrjönk. 27.
— Naisosasto perustettu Kausalaan. Sos. dem. naispuhuja Ida Kantanen, piti esitelmän t. k. ensimäisenä päivänä Iitin Perheniemen Myllylässä. Tilaisuuteen oli saapunut kuulijoita oikeen runsaasti. Esitelmän loputtua teki puhuja kysymyksen naisosaston perustamisesta, joka ilman mitään vastuksia tulikin perustettua. Osastoon liittyi heti 20-jäsentä. Samalla päätti osasto liittyä työläisnaisten liitttoon.
— Suuren naisten kesäjuhlan toimeenpanee Tampereen naisten ag. toimikunta Ruoveden kirkotta 7 p. heinäkuuta.
— Herrat kiristävät Kotkan seuduilla. 5,000 henkeä ovat herrat sanoneet irti Kotkan sahoilla syntyneiden selkkausten vuoksi. Kun herrat ovat syösseet työläiset perheineen nälkää näkemään, ovat tilanneet Helsingistä ja Viipurista poliisivoimaa pitääkseen yleisöä kurissa.
Kansan Näyttämö Helsingissä on ottanut näyteltäväkseen Ludvig Fuldan kirjoittaman 3 näytöksisen näytelmän nimeltä »Työlakko». Näytelmän aihe on nykyaikanen, meidän oloissa jokapäiväinen, sillä lakkojahan tapahtuu harva se päivä, mutta lakon aihe on näytelmässä kuvattu niin elävästi, siinä on vastakohdat asetettu ikäänkuin vaakalaudalle katsojan nähtäväksi ja tuomittavaksi, että lakon puhjettua täytyy katsojan ehdottamasti tunnustaa työntekijäin olevan oikeassa. Näytelmän aihe on lyhykäisyydessä seuraava: Rikkaan tehtaan omistajan Bernardin kodissa tutustumme hänen vainioonsa ja nuoreen tyttareensä Edith'iin, jota vanhemmat jumaloivat. Edith on kasvatettu niin hyvin kuin rahan avulla voi kasvattaa. Hän on joka vuosi matkustanut ulkomailla, hänellä on ollut mailman paraat opettajat, ja koko perhe on aivan sellainen kuin meidän rikkaat porvarisperheet yleensä ovat. Mutta kun Edith on heidän ainoa perijänsä, täytyy hänen myös saada mies, joka ei ole jokapäiväinen. Sekin löytyy vihdoin, nimittäin nuori herra von Ottendorf, paroni. Tuo joltain kuuluu. Ottendorfin perhe oh mainerikas, isä kuuluisa kirjailija, ja vaikka poika onkin omain sanainsa mukaan opetellut vaan elämisen taitoa, otetaan hän sukunsa maineen vuoksi kiitollisuudella kosijana vastaan. Edith ei rakasta, mutta hän tietää, että joku täytyy ottaa ja suostuu menemään kihloihin paroni von Ottendorfin kanssa, joka taas vaatii Edithin isältä, että hän saa puolet tehtaan tuloista. Tehtaan teknillinen työnjohtaja Arnd, tehtaantyömiehen poika, joka on köyhyyden vuoksi ollut pakotettu jättämään luonnontieteelliset opintonsa ja antautumaan käytännöllisiin toimiin, on yksin hoitanut tehdasta omistajan viettäessä mukavata elämää. Työnjohtaja Arnd saapuu tehtailijan luokse juuri kihlauspäivänä ilmoittamaan, että työväki tehtaassa vaatii palkankorotusta. Tehtailija, jonka tulot ovat päälle seitsemänkymmentä tuhatta markkaa, sanoo että korotus on aivan mahdotonta, sillä hänen täytyy — naittaa tyttärensä ja se vie paljon rahaa. Arnd koittaa puhua työväen puolesta mutta turhaan, »tulevaisuudessa kun tulee paremmat ajat, korotetaan», lohduttaa tehtailija. Arnd jää vähäksi aikaa talon tyttären kanssa kahden, jolloin hän, katkera kun on, säälimättä avaa hänen silmänsä työväestön kurjuudelle. Hän sanoo: menkää oppimaan elämää tehtaisiin, sillä te tunnette pienemmänkin tappelupäivän historian lehdiltä, tunnette Lontoossa löytyvät taideteokset, mutta oman isänne tehdasta ja siellä työskenteleviä ihmisiä ette tunne. Siellä saavat ihmiset tehdä työtä ja kärsiä nälkää, että te ja teidän kaltaisen ne voivat elää ylellisyydessä. — Toinen näytös tapahtuu tehtaan konttorissa, jossa tutustumme kärsiviin tehtaan työniiehiin, jotka vastaavat anteliaalle herralle, joka tahtoo antaa setelirahaa köyhille työmiehille, »kerjäläisiä emme toki vielä ole.» Tehtailijan tytär Edith tahtoo nyt oppia tuntemaan tehdasta ja saapuu tehtaaseen sulhasensa kanssa. Työväen lähetystö tulee sitten sulhasparonin luokse esittämään työväen vaatimuksen, joka on 15 prosentin palkankorotus. Paroni lupaa antaa viisi, vaan työväki ei lupaa tyytyä vähempään. Paroni kiivastuu, syyttää työväkeä konniksi, koska he ei ymmärrä että sekin viisi prosenttia täytyy ottaa heidän, omistajien — taskusta. Työväki kiivastuu syytöksistä, syntyy sanasota ja samassa tulee tehtailija itse rauhaa rakentamaan. Hän vetoaa työmiesten kunniantuntoon, koska he kyllä ymmärtävät, että hän ei voi korottaa palkkoja, koska hänen ainoa tyttärensä menee naimisiin, ja työväki ei suinkaan tahdo tehdä hänen tytärtään onnettomaksi. Silloin yksi työmiehistä menee huutamaan tehtaan puolelta tyttärensä sisään, tyttären joka koko ikänsä on työskennellyt tehtaassa ja siellä menettänyt terveytensä. Lääkäri on määrännyt tuon tytön maalle, mutta tällä ei ole varaa siihen. »Entä minun tyttäreni, sanoo työmiesisä, minun tyttäreni tarvitsee raitista ilmaa, niin on lääkäri määrännyt», me lähetämme hänet maalle sanoo tehtailija pelästyneenä. »Samanlaisia on satoja» vastaavat työmiehet. Ja tehtaassa alkaa lakko. — —
Kolmas näytös on tehtaan isännän kotona. Edith koittaa saada isänsä sopimaan työväen kanssa. Hän oli kauhistunut ollessaan tietämättään syyllinen koska isä sanoi, että se tapahtuu tyttären tähden. Edith tahtoi parantaa työväen oloja, syyttäen vanhempiaan siitä, että he ovat hänen kasvattaneet tietämättömyydessä maailman todellisuudesta. Edith sanoo inhoavansa sulhastaan, jonka sydämmettömyyden oppi tuntemaan vasta tehtaassa ollessaan työmiesten kanssa. Tähän sanoo hänen äitinsä »sinun täytyy olla onnellinen, kuuletko, sinun täytyy», mutta tytär ei vaan ole. Sulhaselleen hän sanoo »minä olen isäni tytär, sinä isäsi poika, siinä koko se ansio, josta saamme ylpeillä». Edith purkaa kihlauksen ja isä tekee sovinnon työmiesten kanssa. — Tekijä on osannut asettaa rikkauden kasvattaman itsekkyyden ja köyhälistön kärsimykset toisilleen vastapainoksi. Katsojan ajatus kiintyy ehdottomasti työväkeen, joka ahtaissa oloissaan sittenkin pitää itsensä liian hyvänä ottamaan almua. Yläluokan sisällyksetön elämä, joka kuluu huveissa ja juomingeissa näyttää katsojalle sen tyhjyyden, jossa he elävät. Sattuvasti kuvaa sulhasparoni huvittelujaan sanoen: »silloin kun teidän työnne loppuu, alkaa meidän työmme» — — Työlakko ansaitsee katsomista. Teaatterista tullessaan tuntuu katsojasta, kun olisi elänyt kappaleen todellista elämää.
M. S.
Arvid Järnefeltin julkaisuja-niminen sarja on alkanut ilmestyä Vihtori Kososen kustannuksella. Sarja tulee käsittämään m. m. kuuluisan Henry Georgen neljä puhetta maanomistusoikeuden poistamisesta; kirjoituksia, jotka käsittelevät Leo Tolstoin edustamaa elämänymmärrystä; lasten lukukirjoja, jotka poikkeavat tavallisesta kansallis-isänmaallisesta tai kirkollisesta hengestä ja uuteen elämänymmärrykseen perustuen lepäävät yleis-inhimillisyyden pohjalla, sekä muitakin Arvid Järnefeltin omia kirjoituksia.
Sarjan kolme ensimäistä numeroa ovat juuri ilmestyneet. Kaksi ensimäistä sisältää Henry Georgen puheet: Köyhyys on rikos, hinta 30 p. ja »Älä varasta», hinta 25 p. Kolmas numero: Kuinka evankeliumia on luettava?, hinta 10 p., sisältää Leo Tolstoin neuvon.
Jokaiseen numeroon kirjoittaa Arvid Järnefelt oman esipuheensa.
Kun sarja on hyvin halpahintainen ja sisältöönsä nähden arvokas, luulisi sen saavan runsaasti lukijoita.
Friedrich Engels, Perheen yksityisomaisuuden ja valtion synty, suom. Kaapo Murros sekä
Benj. Better, Kehitysoppi ja ihminen, suom. Väinö jokinen, ilmestyvät Vihtori Kososen kustannuksella vielä tämän kesän ajalla. Molemmat ensimäiset laatuaan suomenkielisessä kirjallisuudessamme.
Kööpenhaminalaisessa Politiken lehdessä kirjoittaa tanskalainen prof. P. Munck artikkelin, joka antaa elävän käsityksen kansanopiston kasvattavasta merkityksestä.
Vuoden 1844 jälkeen, jolloin ensimäinen kansanopisto Tanskassa perustettiin, on kansanopistoja kaikkiaan perustettu 130 ja maanviljelysopistoja 28. Suuri osa näistä on kuitenkin vuosien kuluessa lopettannt toimintansa. V. 1901 oli opistojen luku suurin, 74, nykyään on luku 71.
Viime vuonna oli oppilaita kansanopistoissa 6,689 ja maanviljelysopistoissa 1,197. Montako prosenttia siis koko nuorisosta? Tanskalaisen nuorison »vuosikerta» lasketaan 24,000 hengeksi, joten oppilasinko kansan- ja maanviljelysopistoissa tekee 31 pros. koko nuorisosta. Tästä on 6 pros. kaupunkilaisia, jos ottaa huomioon, että joku määrä oppilaita käy opistoa useamman kerran, niin voidaan varmuudella väittää, että 25 % eli siis 1⁄4 Tanskan maalaisnuorisoa käy vuosittain kansanopistoissa. Kahtenakymmenenä viime vuonna on 116,000 henkilöä opiskellut näissä opistoissa.
Alussa oli suurin osa opiskelevia miehiä, mutta sittemmin on naisten luku niin kasvanut, että ne jo ovat enemmistönä. Opiskelevista on 51 pros. tilanomistajaluokkaan kuuluvia, 27 pros. pienviljelijöitä ja 10 pros. käsityöläisiä.
Opettajia oli viime vuonna 475 ja opettajataria 172. Kuudes osa opettajista oli saanut yliopistokasvatuksen.
Kaikki opistot eivät kirjoittajan mukaan kuulu Grundtvigilaiseen kouluun. »Sisälähetys» on jo perustanut 3 opistoa, joissa oppilaita yhteensä on 700. Eräs tämän lähetyksen kouluista, Harslewin oli viime vuonna lähinnä suurin, sen oppilasluku oli 391. Suurin määrä oppilaita, 392, on Walleskilden opistossa. Vasta kolmannessa sijassa on Askov, jossa on 368 oppilasta.
Niin ilahduttavaa kuin onkin tässä kerrottu kuvaus Tanskan kansansivistyksestä, on kumminkin se varjopuoli silmiinpistävä, että sivistys sielläkin on varakkaiden etuoikeus. 10 % käsityöläisiä pääsee kansanopistoon. Ei siis sielläkään ihanneoloihin ole päästy.
— Uskonnonopetus pois kouluista! Englantilaisten keskuudessa on jo käynnissä liike uskonnonopetuksen poistamisen puolesta kouluista.
Tämän kuun 13 p:nä oli Varringtonin kaupungin koulukomitean kokous, jossa oli esillä kouluala-hoitokomitean tekemä ehdotus uskonnon opetuksen järjestämisestä kouluissa. Tässä kaupungissa on kolme kunnan koulua ja toisia rakennetaan. Mainittu ehdotus uskonnonopetuksesta määrää luettavaksi määrättyjä paikkoja raamatusta, rukouksella on alettava ja lopetettava päivän tunnit ja laulettava valikoituja kirkko, ja hengellisiä hymnejä.
Valtuuston-puheenjohtaja luki kirjeen, jonka oli saanut pappismieheltä G. F. Matthews'iltä Latchtfordista, jossa puhutaan mainitusta ehdotuksesta. Osa kirjeestä on näin kuuluva:
»Se on huolella valmistettu ehdotus. Alkajais- ja lopettajaisrukoukset ovat sekä sievät että yksinkertaiset. Hymmit ovat hyvin valikoidut ja sellaiset, että lapset niitä ymmärtävät ja halulla laulavat. Minulla ei ole syytä moittia ehdotusta. Mutta toivoni on ollut, että koulukomitea tulisi uusissa kouluissa noudattamaan samaa menettelytapaa, jota tähän asti on seurattu alemmissa kouluissa ja Vycliffen alkeiskoulussa, joissa luullakseni uskontoa ei ensinkään ole opetettu. Komiteanne ei ole harkinnut sitä tosiseikkaa, tahi ei ole katsonut sen ansaitsevan harkitsemista, että kysymyksessä olevan uskonnon opetuksen ottaminen käytäntöön tulee loukkaamaan suurilukuisan kuntalaisjoukon käsitteitä uskonnosta ja käsitettä, jonka mukaan ei valtiolla eikä kunnalla ole mitään oikeutta määrätä minkätuontoista uskonnonopetusta on annettava valtion ja kunnan varoilla ylläpitämissä laitoksissa. Ei myöskään ole valtiolla eikä kunnalla oikeutta asettaa yksityistä kuntalaista epämieluisaan asemaan, olemaan pakotettu, vastalauseeksi edellämainittujen käsitteiden polkemisesta, kieltäytymään maksamasta jonkun osan kouluveroista. Jos tämä uskonnonopetus-ehdotus hyväksytään, niin vähintäin toimenpiteeseen komitean menettely saa minut ryhtymään. »
Näin englantilaisessa rutiporvarillisessa yhteiskunnassa ajatellaan. Olisi tästä vähän oppimista meidän maisteri- ja pappiporvareilla.
— Duuman työryhmälle ja talonpoikaisliitolle on saapunut seuraavan sisältöinen 19,944 naisen anomus:
»Valtakunnan duumalle. Koko valtion yhteisen onnen nimessä, suurten periaatteiden, vapauden, oikeuden ja sosiaalisen yhdenvertaisuuden nimessä me, Venäjän naiset, käännymme Teidän puoleenne, kansalaiset valtakunnan duuman jäsenet.
»Näiden periaatteiden toteuttamisen tarkoituksessa ja saattaakseen elämään laveita demokratisia alkeita on välttämätöntä panna toimeen lainsäädännön kautta naisen valtiollis- ja kansalaistasa-arvoisuus.
»Me lujasti uskomme valtakunnan duuman tunnustavan tämän periaatteen tärkeyden ja toteuttavan sen uudessa valtakunnan duuman vaalitaistelussa, paikkakunnallisessa itsehallinnossa ja laissa kaikkien kansalaisten tasa-arvoisuudesta.»
Työryhmä, kuultuaan anomuksen päätti kiittää naisten tasa-arvoisuuden liittoa, joka on koonnut nimikirjoitukset, antaa anomuksen valtakunnan duumalle ja velvoittaa jäseniänsä puoltamaan naisten tasa-arvoisuutta.
— Keuruun T. Y:n Naisosasto on perustettu maalisk. 6 p:nä v. 1906. Kokouksia on pidetty joka kuukausi. Osaston puheenjohtajana ja rahaston hoitajana on toiminut Rouva M. Salminen, ja kirjurina Neiti A. Tuominen.'
Johtokuntaan kuuluu seuravat 5 henkilöä Rouvat M. Salminen, H. Hannula, K. Mäki, Neidit A. Tuominen, E. Lumme.
Huvitoimikuntaan kuuluu 9 henkilöä. Osaston jäsenluku on nykyään 20. Nais-osaston kokouksia päätettiin pitää joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina klo 5 j. p. p. A. H.
— Lahden t. y. naisosaston kuukausikokouksessa 9 p:nä kesäkuuta luettiin yhdistykseltä tullut kirjelmä, joka hyväksyttiin sekä myönnettiin yhd. arpajaistoimikunnalle 10 mk. Keskustelukysymyksenä oli: Onko naisen naimaikä korotettava, sekä minkälainen rangaistus on säädettävä sille joka raiskaa naisen. Edellisestä kysymyksestä tuli vilkas keskustelu, enemmistö oli sitä mieltä, että nainen nykyisissä oloissa ei voi olla ruumiillisesti eikä henkisesti täysin kehittynyt ennen kuin vasta 25 vuoden ijässä, syystä että sen täytyy jo nuoresta alle 10 vuodenkin ryhtyä kovaan työhön leipänsä ansaitakseen. Tehtaissa ja muissa epäterveellisissä työpaikoissa pakoitetaan heikot voimat liian aikaiseen ponnistamaan, joten ne turmeltuvat ja kun ruumis on heikko ovat henkiset kyvyt myös.
Äidit olisi saatava itsetietoisiksi, jotta voivat kyetä jo lapsuudesta alkaen antamaan lapsilleen neuvoa »niissäkin asioissa joita on pidetty suurena salaisuutena, häpeällisenä, jopa rikollisena». On saatava oikea käsitys luonnon suuresta tehtävästä, mikä avioliittoa seuraa. Äidit eivät saa nykyisin enään lyödä laimin kasvatusta, äidin tulee neuvoa, opettaa, kasvattaa samalla kunnioitusta sitä tehtävää kohtaan, jota varten luonto on naisen määrännyt. Kun näitä asioita nuorisolle tehdään tunnetuksi, niin ei kevytmielisiä avioliittoja ainakaan niin usein tapahdu kuin nyt.
Olot pakottavat työluokan naiset jo lapsuudessa raatamaan enemmän kuin heikot voimat sallivat ja katsoo kokous, ettei nainen voi olla täysin kehittynyt ennenkuin vasta 25 vuotta täyttäneenä. Katsoen kuitenkin siihen, että toiset voivat kehittyä ja voimistua jo aikaisemmin. Niin myönnettäköön naisen naimaijäksi 21 v.
Kokous valitsi 3 henkilöä laatimaan ponnet ja lähettämään valtiopäivä edustajille tiedoksi. Toisen keskustelukysymyksen komitea päätti alustaa uudelleen keskusteltavaksi. Saapukaa äidit ja tyttäret kokoukseen. T. S.
Ihminen on sekä aineellinen että henkinen olento. Henkiset asiat ovat tärkeät, mutta ruumiilliset ovat välttämättömimmät, armottomasti tarpeelliset. Yksi Auguste Comten suuria ja sisältörikkaita periaatteita, jota hän usein matki, on se, että korkeampi aina riippuu alemmasta, että alempi voi olla olemassa ilman korkeampaa, mutta että korkeampi ei voi olla olemassa ilman alempaa. Korkeampi on tärkeämpi, mutta, alempi on välttämättömämpi. Minulla pitää olla jotain syötävää olematta sen tähden pyhimys, runoilija, taiteilija, rakastaja tahi ystävä; mutta minä en voi olla pyhimys, runoilija, taiteilija, rakastaja tahi ystävä, ellen äsken ole saanut jotain syötäväkseni. Meille huomautetaan yhtämittaa — tavallisesti niiden puolelta, jotka eivät tiedä mitä se merkitsee, kun on ilman ruokaa — että se, mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi, ei ole rahalla ostettavissa. Aivan oikein. Mutta ei sitä myöskään saa ilman rahaa. Jättäkäämme siis tuo kurja jankutus aineellisten tarpeitten ja aineellisten huolten likaisuudesta ja arvottomuudesta. Ruoka, asunto ja vaatteet ovat rahaa. Ilman niitä ei kukaan voi ajatella eikä tuntea, emme voi toivoa, rakastaa tai rukoilla. Gautama itse ei olisi miettinyt Bodhi puun alla eikä tullut Budhaksi, ellei hänellä olisi ollut rahaa — se on, ellei hänen astiansa olisi ollut täytetty. Jeesus ei olisi voinut saarnata suloisia sanomiaan, ellei hänellä olisi ollut rahaa, toisin sanoen, elleivät muutamat Galilean naiset olisi häntä ravinneet.