Julkaistu: maaliskuun 28. 1907
Lähde: »Työläisnainen», n:o 13, maaliskuu 1907, s. 97–104. Työväen kirjapaino, Helsinki 1907.
Digitalisointi: Kansalliskirjasto, Joonas Laine
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
Tekijänoikeus: Tässä lehdessä julkaistuista teksteistä seuraavien kirjoittajien tekijänoikeus on rauennut: Hilja Pärssinen. Muiden kirjoittajien tekstit © tekijät tai tekijänoikeus epäselvä.
Muutamat viime viikot ovat tuoneet mukanansa odottamattoman paljon uutta. On todellakin eletty köyhälistön nousun ja heräyksen hetkiä niin meillä kuin muissakin maissa. Jännityksellä seurataan suuren Venäjän tapahtumia sen jälkeen kuin siellä duuma alkoi kansan sille uskomaa tehtävää suorittaa. Tuossa maassa on huippuunsa noussut itsevaltius turmeltuneine ministeristöineen ajanut aseman niin kärjistyneeksi että ratkaisun hetken täytyy olla lähellä. Kapitalistinen kehityskään ei noissa oloissa omaa etenemisen mahdollisuutta, maatalousolot näyttävät mahdottomilta ja näin ollen ajautuvat kumouksellisiksi paitsi työväkeä, talonpoikia ja pikkuporvareja myöskin suurtilojen omistajat ja suurkapitalistit. Tämä supistaa hallitusta kannattavan joukon voimaa yhä heikommaksi kuten duuman kokoonpano osoittaa.
Me olemme kuulleet duumassa puheita, jotka osoittavat Venäjän kansan ei aikovan peräytyä alkamallaan vapauden tiellä. Millä tavalla ratkaisu siellä käyneekin tulee se ennen pitkää viemään oikeuksiinsa vallankumousta valmistaneen osan Venäjän kansasta. Kunnes tuo toteutuu, saamme yhä jännittyneinä olla valmiina näkemään monenlaista tapahtumia. Kertomukset levottoman kansan moninaisiin tekoihin puhkeavista kamppailuista uudistuvat. Aika luo harvinaisia ilmiöitä Itämeren seikkailevista »metsäveljistä» alkaen henkeään pelkäämättömiin vallankumousnaisiin saakka.
Ei Saksakaan jää tällä kertaa rauhallisen kehityksen maiden turvalliseen luetteloon. Sielläkin nostaa päätään sorrosta ylös ponnistava kansa vaikkakin siellä kuomouksellisena voimana on yksinomaan luokkatietoinen proletariaatti. Että työväen järjestö siellä on peljätty valtiomahti, siitä on todisteena Saksan keisarin puhe eduskunnan avauksessa. Ja taistelevain köyhälistöveljien rinnalle rientää siellä suurilukuinen naisten joukko sekin oikeuksiaan vaatien, vaatien valtiollista ääni- ja vaalioikeutta.
Kaiken tämän kestäessä sai täällä Suomessa köyhälistö eduskuntaan enemmistön ja »punaisten puolue» meillä näytti omaavansa takanaan sankkoja kerroksia. Asiaa ei voida kieltää millään porvariston puheilla »kansan kypsymättömyydestä». — Saavutettu voitto ei myöskään tuo taantumuslainetta, kun puolueemme suuressa valtiollisessa kysymyksessä horjumattomasti ja eheänä seisoo periaatteilleen uskollisena sekä toiselta puolen tehdään uupumatonta työtä syvien rivien itsekasvatuksen eteen.
Vaikka siis valtiollinen taivas on verhojen peitossa, vaikka uuden päivän nousu on hämärään kätketty rohkenemme toivoa parasta. Yhden toki tiedämme ja se on: köyhälistön heränneet kerrokset ovat alkaneet kulkunsa valoon ja vapauteen. Meidän kunkin yksilön asia suuressa rintama rivissä on ylläpitää intoa ja harrastusta, säilyttää arvokkuus ja vakavuus esiintymisessä. Köyhälistön luokkatietoisen taistelu järjestön voima on yhteissumma kunkin yksilön henkilökohtaisesta voimasta. —
Kurjuudesta valoon pyrkivä köyhälistö katselee näissä mietteissä sille kangastelevaa toivoisaa tulevaisuutta kohti.
H. P.
»Jokainen ihminen elää omalla työllään.» Onkohan se niin?
Ensi silmäyksellä näyttää sillä kuin olisi se todellakin niin. Katsokaa vaan miten paljon siitä on kirjoitettu ja puhuttu sanomalehdissä, kuvalehdissä, kirjoissa jopa kirkon saarnoissakin. Eivätkö monet ihmiset luule, että suutari elää todellakin omalla suutarityöllään, räätäli omalla neulomisellaan, opettaja opettamisellaan, että jokainen tehtaanomistaja tekee myöskin työtä, ellei käsillään, niin aivoillaan.
Vaan onkohan se niin itse teossa? Elääkö jokainen ihminen omalla työllään?
Te ehkä kummastutte, kun minä sanon, ettei yksikään ihminen elä omalla työllään, siis ei ainoastaan hallitsijat ja ministerit, tehtaanomistajat ja kauppamiehet, vaan ettei myöskään koko työväkikään elä omalla työllään.
Jos esim. suutari, joka valmistaa saappaita, omistaisi pienen maatilkun, johon hän kylväisi viljaa, istuttaisi vihanneksia, jos hän itse kehräisi, kutoisi ja neuloisi itselleen vaatteensa, jos hän sanalla sanoen valmistaisi kotonaan kaikki, mitä hän tarvitsee, silloin vasta me voisimme sanoa, että hän todellakin elää omalla työllään.
Ja todellakin, muinaisaikoina, muutama vuosisata sitten, jolloin jokainen kaupunki omisti tarpeeksi viljelysmaata ja jokaisella ammattilaisella, kaupungin asukkaana oli oikeuksia tähän maahan, silloin kaikki käsityöläisetkin valmistivat kaikki tarpeensa kotonaan tehden työtä omalla maallaan ja elivät omalla työllään.
Vaan nyt, kuten tunnetaan, ei ole niin. Käsityöläisellä ei ole omaa maata, ja suutari esim. voi tehdä ainoastaan saappaita eikä mitään muuta. Mutta saappaita ei voi syödä, ei voi yksin niihin pukeutua. Tätä samaa voi sanoa myöskin räätälistä, puusepästä, muurarista j. n. e. Räätäli ei voi syödä eikä juoda takkejaan, muurari ei syö päivällisekseen kiviä.
Jos kuka voisi paremmalla syyllä sanoa meillä, että hän elää omalla työllään, niin se on talonpoika. Hän tuottaa itse kotonaan ainakin viljaa, maitoa, joskus vaatteitakin, vaikka viimeksi mainittuja yhä harvemmin viime aikoina, sillä torilta ostetut vaatteet ovat sekä kauniimmat että muhkeammat.
Vaan toisissa maissa eivät talonpojatkaan valmista kotonaan mitään, mitä he tarvitsevat jokapäiväisessä elämässään. Toiset heistä valmistavat yksin viiniä, toiset kylvävät pellavaa, toiset kasvattavat ainoastaan vihanneksia j. n. e., vaan kaikki muut sekä ravinto- että vaatetarpeensa he ostavat torilta.
Te näette siis, ettei kukaan, tahi melkein ei kukaan ole oikeutettu sanomaan, että hän elää omalla työllään: suutari elää räätälin, muurarin, puusepän ja talonpojan työllä, räätäli — suutarin, puusepän, muurarin j. n. e. Kaikki ihmiset elävät toisten ihmisten työllä, eikä ainoastaan omalla.
— Mutta tekeehän jokainen heistä työtä, — vastaatte te, eihän yhdelläkään olisi mitään, jollei hän tekisi työtä.
Tämä on oikein: sentähden me emme sanokaan, että kaikki ihmiset elävät omalla työllään, vaan että he elättävät itseään omalla työllään.
— Eikö ole ihan samaa elää työllään, tahi elättää itseään sillä?
Ei, ei se ole samaa seuraavasta syystä, jos suutari, räätäli, maanviljelijä ynnä kaikki muut ihmiset eläisivät työllään, jos, niin kuin oli ennen, he valmistaisivat kaikki tarpeensa kotonaan, niin voisi jokainen heistä olla varma siitä, että vaikka hänen tilansa ei pysyisikään aina samanlaisena, ei hän kuitenkaan kuolisi nälkään, vaan pääsisi jollakin keinolla pulasta.
Nytpä ompelee suutari ainoastaan saappaita, hän valmistaa niitä niin paljon kuin voi, myydäkseen ne sitten, niinkuin mitä muuta tavaraa tahansa. Jos löytyy ostaja, niin se on hyvä; suutari myy saappaansa ja saaduilla rahoilla ostaa kaikki mitä tarvitsee. Vaan jos hän ei saa niitä myydyiksi? Mitä sitten? Voiko hän syöttää lapsilleen saappaita? Voiko hän maksaa niillä veroja, tahi maksaa velkansa koronkiskurille tahi pankkiin j. n. e.
Nyt te kai näette, ettei ole samaa elättää itseään työltään tahi elää työllään.
Niin kauvan kuin ihmiset valmistivat kaikki tarpeensa kotonaan, niin kauvan kuin he myivät tavaroitaan ainoastaan vähän, voitiin sanoa, että he elivät työllään; vaan siitä saakka kun he rupesivat valmistamaan saappaita, lukkoja, vaatteita j. n. e. myytäviksi, rupesivat he tekemään kotona vähemmän työtä itseään varten, vaan enemmän muille. Ja niin rupesi nyt Varsovan suutari tekemään kenkiä venäläiselle käsityöläiselle, venäläinen kutoja rupesi työskentelemään kangastuolinsa ääressä Varsovan suutaria varten, amerikkalainen maamies varustaa viljalla Englannin työväkeä, mutta englantilaiset työmiehet rupesivat varustamaan Varsovan työmiehiä rauta- ja teräskaluilta.
Niin muodoin siitä saakka kun syntyi tuotontomenekkiä myyntiä varten, ei tee kukaan työtä itselleen, ei yksikään elä omalla, vaan vieraalla, toisten ihmisten työllä.
Hyvä. Siis kukaan ei elä, vaan kaikki ainoastaan elättävät itseään työllään; tämän pitää olla jo kumoamaton totuus.
Muttei tämäkään vielä ole ihan totta. Voisi vielä paljon lisätä tähän. Mutta pitäkäämme toistaiseksi, että on paljon totta siinä että jokainen elättää itseään omalla työllään.
Mutta miksikä juuri työllä? Siksi, että kun joku myy kotityötään, olkoon se sitten saappaat tai takki, astiat tahi veitsiä, arvostellaan hänen tavaransa työn mukaan ja maksetaan sen mukaan. Selitettäköön tämä tarkemmin. Otaksukaamme, että suutari työskenteli saappaiden valmistamisessa koko päivän ja sai siitä 10 kyynärää palttinaa. Tässä otaksumassa ei ole mitään luonnotonta: teki työtä ja sai maksuksi palttinaa. Mutta kuvitelkaa mielessänne hetkeksi, että maailmassa löytyy eräs onnellinen maa, jossa saappaita sataa taivaasta. Sellaista maata ei löydy, mutta jos löytyisi, niin mitä luulette, paljonko maksettaisiin suutarille saappaista?
Tietysti ei maksettaisi mitään. Ihmiset sanoisivat, ettei saappaista huoli maksaa mitään, etteivät ne maksa vaivaa, ja että siis jokainen voi niitä omistaa; jottei kuolisi nälkään pitäisi meidän suutarin ryhtyä johonkin muuhun työhön.
Vaikka saappaita ei kasva meillä puissa, on sentään monta sellaista esinettä, josta ei voi saada mitään; ne eivät maksa mitään sentähden vain, ettei niissä ole tehty työtä. Ei maksa kukaan mitään lähteen vedestä eikä joen sannasta sentähden, ettei tarvitse tehdä työtä niitä hankkiakseen, sillä ne olivat valmiit ennenkuin ihmisen voimia oli niihin käytetty.
Mutta mitä enemmän työtä on ollut esineen valmistamisessa, sitä suurempiarvoinen se on ja sitä enemmän siitä maksetaan. Kyynärästä palttinaa maksetaan enemmän kuin kyynärästä sertinkiä. Minkätähden? Sentähden, että kyynärän sertinkiä voi valmistaa pikemmin ja vähemmällä vaivalla, sentähden että siihen menee vähemmän työtä, kuin kyynärään palttinaa. Kultaiset kellonperät ovat kalliimmat kuin teräksestä tehdyt. Minkätähden? Senkötähden, että kulta kiiltää paremmin, vai että se on raskaampaa? Ei, sillä teräsperät voivat kiiltää ja painaa saman verran kuin kultaisetkin, mutta syy on siinä, että kultaa on vaikeampi saada: täytyy uhrata paljon työtä saadakseen sitä maasta, ja siis kultaisissa kellonperissä on enemmän työtä kuin teräksisissä.
Kun siis käsityöläiselle, suutarille, räätälille tahi leipurille maksetaan saappaista, takista tahi leivästä, niin itse asiassa maksetaan heille siitä työstä, joka sisältyy saappaisiin, takkiin ja leipään, jos yhden leivän valmistamiseen käytetään 1 tunnin aika, vaan ommellakseen yhden parin saappaita 10 tuntia, niin voi saapasparista saada 10 leipää, sillä se työ, joka sisältyy saappaisiin (eli, niinkuin sanotaan, saappaiden hinta) on kymmenen kertaa suurempi sitä työtä, joka sisältyy leipään (eli leivän hinta[1*]).
Kyynärästä verkaa maksetaan hopearaha sentähden, että sen valmistamiseen (s. o. lampaitten hoitoon, villojen keritsemiseen, veran värjäämiseen) vaaditaan yhtä paljon työtä kuin yhden hopearahan valmistamiseen (hopean löytämiseen, sen kulettamiseen, sulattamiseen j. n. e.), esim. 10 tuntia. Kyynärästä sertinkiä maksetaan vaan 50 penniä, sentähden että sen valmistamiseen (pumpulikasvin viljelemiseen, kutomiseen, värjäämiseen) ei mennyt 10 tuntia, vaan ainoastaan tunti.
Senpätähden voi sanoa ja kirjoittaa, että suutari, räätäli, puuseppä, lukkoseppä ja yleensä työmies elättää itseään työllään. Kaikki he valmistavat erillaisia esineitä; nämä esineet myydään tavarana ja niistä maksetaan juuri niin paljon kuin ne sisältävät työtä.
Siis, mitä enemmän ammattilainen tekee työtä, mitä enemmän hän käyttää aikaa tavaran valmistamiseen, sitä suuremman arvoiseksi hän sen tekee, ja sitä enemmän hän saa siitä myydessään, sillä hänelle maksetaan tavarasta silloin runsaammin.
— Näettehän, voivat minulle nyt vastata. Te ryhdyitte selittämään jotain sellaista, jota tehtaanomistajat ja työnantajat salaavat meiltä, vaan nyt puhutte ihan samaa kuin hekin, nim. kuka tekee enemmän työtä, se saa enemmän palkkaa.
Odottakaahan, älkää kiirehtikö soimata, vaan kunnelkaa minua. Olen jo sanonut, että mitä enemmän käsityöläinen työskentelee tavaran valmistamisessa, sitä enemmän hän saa siitä maksua. Suutari saa hyvin tehdyistä kengistä, joissa on kaksinkertaiset pohjat, enemmän maksua kuin huonosti valmistetuista kengistä. Kaikki tuo on oikein. Mutta voidakseen ommella kenkiä, tarvitsee suutari nahkaa, työkaluja, verstaan, vaan kaikki tuo tarvitsee rahoja.
Sepän, joka tahtoo valmistaa lukkoja, pitää myöskin vuokrata verstas, ostaa työkaluja ja elää määrätty aika, kunnes lukot menevät kaupaksi. Siihenkin taas tarvitaan rahoja. Kellä rahoja löytyy, käy tämä kyllä päinsä: hän laittaa verstaan ja rupeaa valmistamaan tavaroita; sitten hän niitä myy siihen hintaan kuin ne tulivat maksamaan, s. o. katsoen siihen, miten suuri on niihin pantu työ. Vaan mitä tulee tehdä sen, jolla ei ole rahoja, joka ei voi avata verstasta, joka ei voi tuottaa minkäänlaisia tavaroita, työaineksien ja -kalujen puutteessa? Mitä pitää tehdä sen ihmisen, joka, niinkuin usein on, ei saa eikä voi saada apua keltään, ja kuitenkin pitää hänen elää, syödä, juoda, pukeutua? Voidakseen ostaa jotain, olkoon se sitten ruoka tahi vaate, pitää nykyaikana omistaa joko rahoja tahi tavaraa myytäväksi. Meidän työmiehellä ei ole rahoja eikä tavaraakaan, siis, saadakseen syödä, hänen täytyy myydä itseään, hänen täytyy ruveta palkolliseksi, eli orjana mennä palvelukseen.
— Kuinka niin — »myydä itseään», »ruveta orjaksi»? Eihän työ tehtaassa tahi verstaassa ole vielä orjuutta. Sekä käsityöläinen että tehtaantyömies ovat vapaata väkeä, he tekevät työtä kenen luona tahtovat ja niin paljon kuin tahtovat, eikä kenelläkään ole oikeutta käskeä heitä.
Kyllä me tunnemme tuon vapauden! Tiedämme, miten mestari menettelee käsityöläisten kanssa, tiedämme, miten tehtaissa täytyy tuhanten työmiesten kummarrella ja nöyrtyä jokaisen kirjurinkin edessä! Uskaltavatko he lausua ääneen oikeuksiaan, ja vastata karkeisin sanoihin samalla tavalla?
Eivät uskalla, sentähden, että he ovat orjat, ja tietävät hyvin sen, että jos ei heidän takanaan seiso tehtaanomistaja ruoska kädessä, seisoo sieltä nälkä, joka on ruoskaa kamalampi.
Se henkilö, joka myy työvoimansa, ei voi olla vapaa: hänellä pitää olla isäntä ja niin se todellakin on. Ainoastaan ne ihmiset ovat vapaat, jotka eivät tarvitse myydä itseään. Vaan nykyaikana on vaikea saavuttaa tällaista vapautta. Työmies menee tehtaaseen sentähden, että hänen täytyy mennä, koska hänellä ei ole omia työaineita eikä -kaluja, alistuu hän tehtaanomistajan tahdon alle, sillä hän ei voi olla alistumatta syystä, että tehtaanomistajalla on kaksi voimakasta auttajaa: ensiksikin hallitus ja sotajoukko, ja toiseksi nälkä, joka uhkaa työmiestä työn puutteessa.
(Jatk.)
Anni: Sinäpä nyt nyökit nenä sanomalehdessä kuin olisit mikäkin professori.
Kaisu: Eipä tuota paljonkaan ennätä kuin on tarpeeksi työtä kodissa ja lasten kanssa.
Anni: Enpä minä juuri paljonkaan lue. Kun ei ole tottunut, niin ei se oikein tahdo sujua.
Kaisu: Minusta on välttämätöntä lukea. En sosialismistakaan mitään ymmärtäisi, ellen olisi lukenut. Olisin vain uskonut, mitä muut sanovat.
Anni: Kyllä minä sosialisti olen ja saan asiat tietää kokouksissakin. — Lukisin minäkin jos olisi semmosia helppoja kertomuksia ja runoja.
Kaisu: Eihän ne paljonkaan kehitä, ne ovat enemmän ajan hukkaa. Runot tahi kertomukset, jos ne ovat hyviä ja taidolla tehtyjä kyllä levittävät aatettamme, vaan ei niistä saa tietoja valtiollista ja kunnallista toimintaa varten.
Anni: Niinpä niinkin, senvuoksi kai Työläisnaisessakin on enemmän tietopuolisia ja ohjelmaa käsitteleviä artikkeleja.
Kaisu: Aivan oikein. Tämän tarkotus on totuttaa työläisnaisia syventymään asioihin sekä pitää heidät aina tapahtumain tasalla.
Anni: Kyllä ymmärrän. Koitanpa nyt lukea pitemmätkin artikkelit ja otan ne vanhat numerot uudestaan käsiini.
Kaisu: Kyllä se on parasta siitä on sinulle paljon hyötyä ja huvia, sinun tarvitsee vain tottua siihen.
Anni: Hyvästi! Hyvästi! Lähdenpä siis kotiin lukemaan.
Akka.
alkoi Woikaalla maalisk. 10 p. Edustajia oli saapunut runsaasti. Puheenjohtajiksi kokoukseen valittiin Mimmi Pettersson ja Elin Heino ja kirjureiksi Alma Härmä ja Enni Kosonen. — Esitettiin kokoukselle luettavaksi Inkeroisissa Helmik. 3 p. pidetyn edustajakokouksen pöytäkirja, koska kokouksesta ei oltu sanomalehdissä annettu mitään tietoja, joka esitys hyväksyttiin.
Inkeroisten kokouksessa valittu 3-henkinen komitea, jonka huoleksi oli jäänyt selvityksen hankkiminen Kotkan kunnallisjärjestöltä, siihen kirjeeseen jonka naisten äänioikeuspiirin keskuskomitea olisi pitänyt mainitulle järjestölle lähettää. Komitean jäsen Miina Bärtling ilmoitti ettei Kotkan kunnallisjärjestö ole saanut mainittua kirjettä, vaan Viipurin vaalipiiritoimikunta. Siellä on lähettykin vastaus.
Otettiin keskusteltavaksi »Veroituskysymys», joka oli jäänyt Kymin n. o. alustettavaksi. Faktori F. E. Pettersson teki selvää mainitusta kysymyksestä.
Tämän jälkeen piti toveri F. E. Pettersson esitelmän naisten suhteesta sosialidemokratiaan.
Seurasi keskustelukysymys »Puoluehengen kohottaminen», jonka alustaminen oli jäänyt Kotkan naisosastolle. Fanny Hammarbergin laatima alustus luettiin julki kokoukselle. Kysymyksestä käytettiin useita puheenvuoroja joista ilmeni, että porvaripuolueiden sanomalehdet kaikista rikoksista esim. murhista, varkauksista y. m. aina syyttävät sosiaalidemokraatista puoluetta, vaan jos asioita katsellaan puolueettomasti, niin ovat ne luettavat nykyisen porvarillisen yhteiskuntajärjestelmän ansioksi sekä, ettei nämät rikokset ennen voi hävitä, ennenkuin köyhälistöluokan esittämät vaatimukset ja yleinen kieltolaki saatetaan käytäntöön.
Kokous toivoi, että yhdistysten, osastojen ja kaikkien sosialidemokr. naisten ja miesten on voimiensa mukaan yhä innokkaammin tehtävä herätystyötä levittämällä kirjallisuutta, järjestämällä paikkakunnille esitelmä- ja luentotilaisuuksia ja hankittava kirjastoja ja lukuhuoneita. — Seurasi keskustelukysymys »Kunnallinen äänioikeus», Inkeroisten n. o. alustamana.
Kysymyksestä käytettiin paljon puheenvuoroja ja katsottiin välttämättömäksi, että kunnallinen äänioikeus on ulotettava sukupuoleen katsomatta kaikille 20 vuotiaille.
Mimmi Pettersson teki selvää »äänestystavasta» jonka jälkeen oli koevaalit.
Toinen kokouspäivä alkoi laululla »mies ja ääni». Kysymys »Palvelijain palkkauslainsäädäntö» alusti Kotkan palvelijatar osasto. Palkollislaki on yksi niitä lakeja, jotka kaipaavat pikaista muutosta. Palvelus nykyisissä oloissa on suorastaan orjan oloa. Pakoittaa ihmisten myydä itsensä kokonaiseksi vuodeksi on häpeällistä meidän aikanamme ja siksi on tarpeen vaatimaa sen kumoaminen. Keskustelun tuloksena ilmeni, että vanha palkkauslaki v. 1865 on kokonaan kumottava ja uusi saatava sijaan.
»Lasten kasvatus», alustus Karhulan n.-o.
On otettava myöskin huomioon, että yhteiskunta-olot tekevät mahdottomaksi työläisperheissä lasten kasvatuksen, silloin kuin äiti on pakoitettu päiväkaudet poissa olemaan kotoa ja jättämään lapset oman onnensa varaan. Siiloin lapset voivat kehittyä, ilman hoitajaa ja neuvojaa, mimmoiseksi tahansa. Keskustelussa ilmeni että yhteiskuntaoloissa on saatava sellaisia parannuksia että vanhemmat voivat huolehtia lastensa kasvatuksesta. Lapsille on toimitettava ihanneliittokursseja ja helppotajuisilla puheilla heille tehtävä tiedoksi työväenliikkeen tarpeellisuus. Vanhempien on omalla esimerkillään juurruteltava lapsiin hyveitä ja kasvatettava heistä kunnon kansalaisia, joilla on tarmoa taistella, joilla on intoa uhrata voimansa uuden, onnellisemman ajan saamiseksi ihmiskunnalle.
»Siveellisyyskysymys», alusti Korkeakosken n.-o. Puhutaan paljon nykyään siveellisestä rappeutumisesta ja siveyskäsitteiden höltymisestä. Kirkollismieliset väittävät nämä epäkohdat johtuvan uskonnon, kirkon ja raamatun hylkäämisestä. Tarkastakaamme lähemmin. Jos luomme silmäyksen vanhaan testamenttiin huomauttaen Lootin ja hänen tyttärensä menettelyn, Juudan seikkailut miniänsä kanssa, Israelin lasten kosto Medianilaiselle y. m. Tällaiset olivat siveyskäsitteet alkuaikoina. Uskonnon perustajat eivät ole noudattaneet sitä, mitä ovat opettaneet. Paavit ja luostarit munkkeineen ja nunnineen ovat olleet pahimman irstauden pesäpaikkana. Vielä nykyään ovat kirkon pylväät liitossa valtion kanssa, valtion, joka kynsin hampain pitää kiinni »prostitutsiooni» laitoksista. Jos siveellisyyskäsitteet höltyvät, niin on syy olevien olojen. Köyhät ajat maaseudulla ajaa ihmisiä kaupunkiin, joissa eivät kaikki voi saada työtä. Elääkseen turvautuvat monet varkauteen. Joutuvat kiinni, pääsevät vapaiksi. Ei kukaan huoli työhönsä varasta. Sama teko uudistuu ja näin on nuorukaisesta tullut rosvo. Samoin nuoret neitosemmekin tuhlattuaan ensin vähäiset säästörahansa paikanvälitysliikkeelle, ollen ilman ruokaa, kortteeria ja paikkaa joutuvat tienristeykseen, jolloin on valittava häpeän ja nälkäkuoleman välillä. Elämisen halu voittaa ja näin on kulku alaspäin alkanut ja päättyy prostitutsiooniin ja vankilaan. Keskustelun tulos: kun ihminen ei tarvitse raataa ympäri vuorokauden leipäpalan tähden, jää hänelle aikaa itsensä kehittämiseen kun alkohooli lähteet suljetaan, jotka turmelevat kansan, kun jokainen tuntee olevansa täysiarvoinen luontoäidin perillinen, silloin vasta voi siveysmoraali kohota luonnolliseen asemaansa. Ainoastaan sosialidemokratia voi hävittää prostitutsioonin kirouksen. — Seuraava »toveri»-kokous päätettiin pitää Sunilassa Helluntai-pyhinä. Toinen kokouspäivä lopetettiin laululla ja erottiin kiitollisin ja hilpein mielin.
E. P.
Keittiöömme pyörähti ovesta suuri nainen, puettuna repaleisiin ryysyihin ja vaaleaan kesänuttuun keskellä talvikylmää. Nainen tervehtii ja kiiruhtaa lieden luo lämmittelemään. Kysyn nimeä. Lienu, kuuluu vastaus. Mistä? Kiteeltä sanoo Lienu, ääntäen k-kirjaimen virheellisesti.
Lienu hakee hieromista. Ottaa pois päälysnutun ja jää huoneeseen.
Puhelemme. Lienu naureskelee, puhua solkkaa virheellistä kieltään, ja juttelee pian elämänsä pääpiirteet.
Kaikesta, hänen vähä-älyisestä naureskelemisestaan, niiailemisestaan ja lapsekkaista kyselyistään näkyy selvästi, että hän on hupakko.
Itse hän sanoo: Vaikka minä olenkin lyhytjärkinen, en tee mitään pahaa. Hieromassa käyn. On minulla passikin. Hyvät ihmiset ruokaa antavat. Tuon nutun sain tohtori »Waalerin» rouvalta. Tämän hameen siltä koulun »mampsulta» (mamselilta).
Mikä Lienun isä oli? — Ei minulla isää ole — vääntää hän Kiteen murteella. Oliko äidillä muita lapsia. Olihan niitä 2. Johan äiti kerran aikoi minun veteen heittää, vaan saivat pelastetuksi. Lienu on ollut kovin sairas pienenä. »En nähkääs kävelemään päässyt ennenkun 8:lla vuodella. Puhumaankin vasta silloin opin, ja siitä pitäin on tämä puhe näin huonoa ollut. Silmiä on sitten pakottanut. Toisen päällä on jää.»
Millä äiti teitä elätti? Ka! Kerjuullahan me talvisin käytiin ja sitten kesällä kävi äiti töissä.
Millä Lienu on leipäänsä hankkinut? Tällähän minä hieromisella. Olen sitten taloissa vettä ja puita kantanut ja ollut apuna. Vaivastalollahan minua pitivät, vaan pois sieltä halusin. Kovin siellä riitelevät ja ei siellä ole hyvä. Minä vaan käyn hyvien ihmisten luona. Onpahan tuota saanut aina yösijaa ja ruokaa. Vanhoja vaatteita aina antavat. En minä mitään pahaa tee, vaikka olenkin lyhytjärkinen.
Eikö Lienulla ole lapsia? — Eihän toki. Minua ovat ihmiset varoittaneet, ettei saa laittaa lapsia, kun ei ole miestä. Lienu tottelee, kun on kielletty. Katsokaahan tätä papinkirjaa, onkos siinä mitään — tuumii Lienu — kaivaen poveltaan paperin.
Liemi lämmittelee, koteutuu ja lepertelee ymmärtämättä nähtävästi surra kohtaloaan.
Kun Lienu on mennyt pois en saa silmistäni häntä, puolipaleltunutta, vaivaista puolisokeaa mieron naista, jolla ainoana ilona elämässä on ollut joskus kylläinen ateria ja tilapäinen lämpimyys vieraan lieden luona.
Sellaisiakin tyttäriä on paljon Suomessa.
| * | * | |
| * |
Hänellä on selässä kaksi säkkiä, yllä säännötön puku ja harmaa villahuivi kääritty hartiain yli. Kasvot ovat turpeat ja nenä kohtuuttoman leveä. Silmät noljattavat ja suu siivoton. Hän on nähtävästi humalassa. Hänellä on vilu, pyytää lämmitellä. Rahaa kiusaa valitellen köyhyyttä.
Surkuteltavassa tilassa olevana puhuu hän sekaisin kaikki asiat. Sanoo olevansa naimisissa, mies muka portilla vartoo häntä.
Ei häntä humaltunutta voi kadullekaan laittaa, antaa siis istua, kunnes selviää.
Hilla Holoppa sanoo hän nimensä olevan. Olette juovuksissa, sanon. En, en, vastaa hän loukkautuneena. Kysyin: Kuka teille olutta antoi? Viinaahan minä join, tuolla mökissä antoivat. Niin tuli totuus ilmi.
Hilta näyttää noin 55 vuotiselta rappeutuneelta katunaiselta. Hän alkaa saarnata, veisata ja itkeä. — Keksimme keinon. Avaamme kyökin ikkunan, että kylmä ilma piristäisi tuota raukkaa.
Kyselyihini vastaa Hilta. Sanoo olevansa Savosta. 9 vuotiaana läksi sieltä kerjuulle. Isä oli kuollut nälkään. Hilta joutui Viipuriin. Palveli hyvissäkin paikoissa. Yhdessä kauppaneuvoksessa 6 vuotta. Joutui sitten hotellin palvelijaksi, sitten Pietariin. Siellä oppi juomaan, joutui poliisin kynsiin. —
Tätä kertoessa raukka itki.
Nyt on ollut vuoroin Viipurissa, vuoroin Helsingissä. Helsingissä oli joulun alla öitä poliisin putkassa. Kadulta korjasivat.
»Kun Hilta ennen kauppaneuvoksessa palveli, niin se rouva oli hyvä. Lapset olivat niin rakkaita. Nyt eivät tunne. Eivät päästä ovesta sisälle. Mutta Jumala Hiltaa armahtaa» — ja taas hän alkaa humaltuneen tavalla veisata.
»Mitä te säkistäni katsotte? Kyllä näytän mitä se sisältää.» Ja sitten Hilta alkaa purkaa säkkiä. Siinä on kahvirasia, pari suurempaa sokeripalaa, leipä palasia ja joku huivirisa. Kahvipavut hajoavat lattialle ja kontettunein käsin Hilta niitä kasailee.
Vähitellen hän selviää pahimmasta humalastaan ja alkaa poislähtöä hankkia.
Surullisen vaikutuksen jättää tämä »maailman hylky» mieleen. Tuolla hän kadulla luntustelee määrätöntä taivaltaan vaihtaen olosijaa milloin poliisiputkan milloin rikoksellisten luolien kesken. — Että todella Savon sydänmaan tyttäriä on tuollaiseen tilaan sortuneena, se tuntuu kamalalta.
Hilja Liinamaa.
Oli syyskuun pimeä, sateinen ja tuulinen ilta. Äitini käveli lattialla edes ja takaisin levottomana, sama surullinen ilme kasvoissa, jonka olin nähnyt niin monen monta kertaa ennenkin. Sillä kertaa huomasin hänessä jotain erinomaista, sisäistä taistelua vaan en saanut kysytyksi mitä, vaikka huuleni monta kertaa aukenivat sitä varten.
Äitini levottomuus johtui siitä, että isäni ei ollut kotona, ja se aika lähestyi lähestymistään, jolloin isäni olisi pitänyt mennä vahtiin, sillä isälläni oli yövuoro olla vahdissa. Äiti katsoi ikkunasta. Ei näkynyt isää tulevan. Äiti meni ulos. — Sitten kuulin kovia askeleita etehisestä. — Mutta erehdyin, ei se ollut isä. Sitten oli kello jo niin paljon, että isän olisi pitänyt lähteä vahtipaikalle, sillä sinne oli jotenkin pitkä matka laitakaupungista. Kuulin äitini ääntävän: »Jumalani vahvista minua». Näin hänen päättäneen jotain. Hän pyyhki kyyneleet silmistään, tuli luokseni ja pani kuumat kyyneleiset kätensä poskilleni ja sanoi: äidin täytyy lähteä isän vahtivuoroa täyttämään, koska ei isä ole tullut kotiin, tahdotko rakas lapseni tulla mukaan olisit äidin pikkutoverina?» Vastasin: »tulen äiti, teen mitä tahdot, tahdon auttaa sinua.» Äiti sanoi: »laittaudu valmiiksi lähtöön, kello on jo niin paljon.»
Äiti puki päälleen isän vahtipuvun, johon kuului suuri turkki ja painava suuri hattu, sapeli ja pyssy. Hän tarkasti minua olinko tarpeeksi pukenut päälleni ja niin jätimme kodin. Astelimme äänettöminä. Pitkin matkaa kuulin äitini raskaat huokaukset. Mitä ajatteli äitini, tuo äiti joka aina oli uhrautuva, niin lempeä ja hellä. Hän ajatteli: »oi sinä alkoholimyrkky, jospa sinua ei olisi, niin en tarvitsisi astua näitä raskaita askelia».
Olimme tulleet tielle johon näkyi jo vahtikuoppa. Puut humisivat syksytuulen puhaltaessa. Oli niin pimeä ja hirvittävä. Saavuimme vahtipaikalle. Äitini asetti minut vahtikuoppaan istumaan. Siellä tuntui niin hyvältä, olinhan äitini luona ja tunsin itseni niin turvalliseksi. Kuulin äidin kuiskaavan: »ole täällä, kohta tulen luoksesi, minä kierrän tämän rakennuksen». Kuulin hänen askeleensa ja sapelin helinän hetkisen ja sitten oli kaikki hiljaista, paitsi sadetta, joka vahtikopin kattoon rapisi, kuin olisi sille joku pieniä kiviä kaatanut. Kuulin taas helinän. Arvasin äidin olevan lähellä ja samalta kuulin kauvempaa kovan äänen, joku kysyi isäni nimeä. Se oli tarkastaja, joka tahtoi tietää olivatko kaikki vahdit paikoillaan. Äitini vastasi teeskennellen miehen ääntä: »on». Sitten kuului taas kova ääni: »hyvä» ja tarkastaja poistui. Sitten tuli äitini luokseni. Värisi kylmästä ja hän lämmitti minua ja suojeli tuulelta.
Vihdoinkin pitkä ja pimeä yö teki loppuaan. Taivas selkeni pilvipeitostaan levittäen valoaan meille, jotka sitä hartaudella toivoimme, sillä aamun koittaessa tiesimme vahtivuoron olevan täytetyn ja niin ollen olimme vapaat vahdista ja pääsimme kurjaan kotiimme, jonne alkohooli oli päässyt kodin rauhan ja lämmön turmelemaan. Äitini sanoi: »Nyt lähdemme kotiin, koska päivä jo vaikenee». Ja niin läksimme kotiin päin astelemaan. Jalkani tunsin niin kankeiksi, että oli melkein mahdoton pysyä väsymyksestä hoippuvan äitini perässä. Ponnistimme kaikki voimamme ja niin pääsimme kotiin. Sinne oli isä yöllä tullut aivan tajuttomassa tilassa. Hän nukkui lattialla. Kun me astuimme sisälle, hän kohta heräsi, muistamatta mitään ja tietämättä mitä oli tapahtunut. Äitini selvitti vakavalla tyyneydellä kaikki ja kuka oli täyttämässä hänen tehtäväänsä. Isäni tuli niin liikutetuksi, että näin hänen ensi kerran pyytävän anteeksi äidiltäni lupauksilla, ettei koskaan enää joisi. Hän pitikin lupauksensa. Kotimme oli siitä laittein lämpöinen ja leipää oli tarpeeksi meille pikkusuille, joita olikin seitsemän ja kaikki oli niin kuin piti olla. Äiti tuli iloiseksi. Entinen surullinen ilme kasvoista oli kadonnut. Isäni täytti tehtävänsä säännöllisesti. Näin onnellista ja hauskaa kesti vuoden. Mutta sitten tapahtui jotain unohtumatonta. Sattui tapaus, joka olikin isäni perikato. Alkohoolimyrkky, tuo kavala kiusaaja viekoitteli isän ottamaan yhden ryypyn, sitten kaksi kolme ja yhä enemmän kunnes juomiselta ei ollut mitään rajaa. Niin vei alkohooli yhtenä ainoana yönä isäni ja iloni kodistani. Äitini huolet alkoivat taas. Isäni sairastui sen jälkeen eikä vuoteelta noussut. Tuoni vei hänet rauhan majaan, jossa saa kiusaajalta maata. Ja niin me jäimme orvoiksi. Äiti teki työtä yöllä ja päivällä hankkiakseen meille ruokaa, vaatetta ja huoneen jossa kasvoimme rakkaan ja hellän äidin vaaliessa.
Kirjoitti: Yksi siitä perheestä.
Miksi sydämeni kärsii
toisten sorrettujen tähden?
Siksi, että itse myöskin
kärsin surut suuret nähden,
täysin maljoin tuskaa ammensin
siksi kärsin vuoksi toistenkin.
Miksi loukkaa köyhän lasta
ihmiset niin kovat, tylyt.
Köyhiä ken nostaa noita,
jotka, kohtalon on hylyt.
Minä jotain tehdä haluan
hyväks' kansan, vainon sortaman.
Sydämeni kärsii alati
toisten sorrettujen tähden.
Tulios sisko, tuttu, vieraskin
rinnalleni taistoon. Työhön lähden.
Lähden uhrauksiin, jaloon taistohon,
Köyhät loastansa, ylen katsehesta
oikeuksiin nostamaan me käymme.
Kemijärvellä 28. 1. 1907.
Surun lapsi.
Vapauden laineet vyöryvät. Kansani pysähdy hetkeksi, kuule aaltojen soittoa suurta. Kuule, tuo soitto on mahtavaa, se kutsuvi meitä vapauden, oikeuden ja ihmisyyden puolesta taisteloon.
Vapauden kannel helähtää. Kansat nuo kauvan uinuneet unestaan heräävät ja karistaen velttouden silmistään he vapisevin sydämin, kevään ihanaa toivottua sarastusta kohti katselevat. Laineet laulavat, kannel helähtää, sävelet ilmassa soivat näin: vapaus, vapaus kahleistansa kirpoaa, iloksi ihmisille joutuu jo. Ihastellen ihmiset katselevat, kun vihdoin tumman pilven alta auringon säteet pääsevät paistamaan. Kevät into sydämet täyttää ja huulilta riemu raikuu. Kansat liittohon rientävät, vannoen vapauden valaa, vannovat taistelevansa siksi, kunnes oikeus on voittava ja vääryys sortunut on. Silloin on kansain kevät! Kansojen keväimessä onnettomat onnensa löytävät, petturit häviö tapaa. Silloin talven muurien särkyessä kevähän lämmössä, lemmessä vapauden, ilo ihmisille koittaa. Soikaa te laineet, helkähtele kannel kansojen koittavalle vapaudelle.
Emmi Brander.
— Amerikalaisten ylimysnaisten järki. New-Yorkin lainlantijakunnassa on nykyisin esillä lakiehdotus, joka myöntäisi kolmannen luokan kaupungeissa naisille äänioikeuden kaupungin asioita päätellessä. Albanyssä on lakiehdotuksen vuoksi ollut saapuvilla naisia, jotka äänoikeuden puolesta ovat ikänsä taistelleet, mutta oli sinne myös saapunut yläluokan naisia, jotka vetivät huomiota puoleensa riikinkukkomaisen komeutensa vuoksi sekä senvuoksi, että he jyrkästi panivat vastalauseensa naisten äänioikeutta vastaan. Olivatkohan siksi tyhmiä, etteivät arvelleet osaavansa äänestää ja luulivat kaikkia naisia yhtä tyhmiksi, vai olivatko puolustamassa rikkaita miehiään, jotka käsittävät naisten äänioikeudesta edun koituvan työväenluokalle?
— Uudessa Zeelannissa on moni sosialistein vaatimus jo kuten 8 tunnin työpäivä toteutettu, huolimatta siitä, että saari vain noin 400 vuotta on eurooppalaisten tuntema. V. 1840 otti Englannin hallitus sen haltuunsa ja asetti sinne oman hallituksen. Asukkaita on siellä liki miljoona.
V. 1893 saivat siellä naiset valtiollisen äänioikeuden. Miten he ovat sitä käyttäneet näkyy seuraavasta taulusta, joka on lainattu uuden Zeelannin virallisesta vuosikirjasta vuodelta 1906.
| Yleiset vaalit vuosina | Täysi-ikäisten naisten lukumäärä | Naisia vaalipiireissä | Vaaleihin osaaottaneet naiset | Osaaottaneiden prosentti vaalioikeutetuista |
| 1893 | 139,471 | 109,461 | 90,290 | 85,18 |
| 1896 | 159,656 | 142,305 | 108,783 | 76,44 |
| 1899 | 171,373 | 163,215 | 119,550 | 75,70 |
| 1902 | 195,783 | 185,944 | 138,565 | 74,52 |
| 1905 | (tuntematon) | 212,876 | 175,046 | 82,23 |
Osaaottaneiden prosentti miesvaalioikeutettujen kesken oli:
| Vuodet | Prosentit |
| 1893 | 69,61 |
| 1896 | 75,90 |
| 1899 | 79,06 |
| 1902 | 78,44 |
| 1905 | 84,07 |
Naisten osanotto valtiolliseen elämään on tuonut mukanaan parannuksia, joita myös monet miehet ovat tarmolla ajaneet.
Mr. W. Sidney Smith on kirjassaan naisten äänioikeusliikkeestä Uudessa Zeelannissa seuraavasti koonnut tähän kuuluvat tulokset:
Yhtäläinen siveellisyys mittakaava on saatu ja eroehdot on tehty kummallekin sukupuolelle yhtäläisiksi. Nainen voi nyt saada vahingonkorvausta raiskauksesta ilman, että pitää todistaa erityisen vahingon tapahtuneen. Naiselle on myönnetty oikeus esiintyä asianajajana tuomioistuimen edessä. Laillinen ero voidaan saada ylimalkaan ja maksutta. Tämän kautta tahdotaan suojella työtätekeviä naisia kunnottomilta miehillä. »Testators family maintenance Act»in (laki testamenttaajien perheitten suojelemiseksi) kautta on kielletty testamenttaamasta pois omaisuuttaan ennenkuin on näytetty todistus riittävästä omaisuudesta vaimon ja perheen ylläpitämisessi. Turvakoteja köyhiä vanhuksia varten, kummallekin sukupuolelle, on laitettu. Laki juoppoparantolan rakentamisesta on julaistu ja äsken astunut voimaansa. On otettu käytäntöön työläislakeja, jossa naisten ja tyttöjen terveydestä pidetään huolta, heidän työpäivänsä rajoitetaan, heidän vapaapäivänsä määrätään ja alinpalkka säädetään. Rikoslakia on parannettu puhtaamman siveysopin vaatimusten mukaan. On hyväksytty laki, joka määrää lapsen ottamisen perillisekseen. Alaikäisten elämän suojelemiseksi on kielletty pienten lasten elätteelle anto. Työnvälitystoimistoja on perustettu palvelupaikkoja hakevien tyttöjen ja naisten eduksi. Naiskauppapalvelijain pyrintöjä ja terveyttä on suojattu sekä muutoksia tehty laissa kouluista (ojennuslaitoksista).
Kaikilla näillä uudistuksilla on oma merkityksensä, mutta naisten äänioikeuden suurinta merkitystä ei ole etsittävä näistä, vaan raittiuskysymyksen edistymisessä siirtokunnassa. Jokainen äänioikeutettua Uudessa-Zeelannissa tietää, että hän antaessaan vaalipäivänä äänen ehdokkaalleen olettaa tämän myös pitävän huolta siitä, että äänenantajan kanta raittiuskysymyksessä ratkaistaan. Tässä suhteessa ovat tulokset täydelleen vastanneet odotuksia. Ehdottoman kieltolain aikaansaamiseksi annettujen äänien luku on sitten v. 1893 alituisesti kasvanut.
Nykyään löytyy jo siirtokunnassa enemmistö sellaista kieltolakia vasten, mutta se on pieni vielä pannakseen sen toimeen, koska siihen vaaditaan 3⁄5 enemmistö kussakin vaalipiirissä.
— Louisianan valtiossa Pohjois-Amerikassa on äskettäin astunut voimaan laki, joka määrää naisia asetettavaksi ammattitarkastajan toimiin. Asetus tarkoittaa etupäässä lasten suojeluslakien valvontaa, joka on ollut laimeata ja tarkoitustaan vastaamatonta. Naisjärjestöjen vaatimuksesta on muutos ammattitarkastajissa saatu aikaan ja johtanee toivottuihin tuloksiin.
— Kuvaavaa on, että Saksassa panivat Helmikuussa porvarilliset naiset kokouksen nimellä »ensinmainen saksalainen kokous työläisnaisten harrastusten hyväksi». — Nämä toimeenpanijat eivät ole tietävinään että siellä sosialidemokratiset naiset ovat jo vuosia työskennelleet pitäen kokouksia työläisnaisia koskevissa kysymyksissä.
— Sveitsissä on Geufin kantoonissa otettu ensi askeleen kirkon ja valtion eroittamiseksi valmistamalla asiasta lakiesitys.
— Tanskan »vapaamielinen» hallitus on asettunut vastustamaan sosialisten edustajain pyrkimyksiä, jotka koskevat uskonnon opetuksen ja sisällöttömän ulkoluvun poistamista koulusta.
Työläisnaisen ensimmäinen neljännesvuosi on kulunut. Lehtemme jatkuvissa numeroissa tulee olemaan yhä enemmän hyödyllistä lukemista. Kertomukset osastojen vuosikokouksista olemme olleet pakoitetut ottamaan lehteen, joten uutisosasto on paisunut. Toivon, että osastot tyytyisivät siihen, etteivät kuukauskokoustensa jokapäiväisemmistä asioista tehtoisi lehteen uutisia, se kuluttaa lehden muutoinkin ahdasta tilaa.
Tämä on lehden sisällön vuoksi välttämätöntä sillä etusija olisi annettava artikkeleille ja ulkomaan asioille. Levittäkää lehteä. Tämän tilaajaluku on saatava 5,000:n, sitämukaa tämä voi levittää aatetta laajemmalle.
Sihteeri.
[1*] Jos teiltä kysytään, mikä on juomalasin, saappaitten, leningin hinta, voisitte vastata, että niitten hinta on se työ joka niihin sisältyy.