Evert Huttunen

Sosialidemokraattinen puoluejohto ja kansalaissota

1918


Eduskuntaryhmää yllytetään valtiokaappaukseen.

Pahimpana esteenä diktatuuria kannattavilla oli eduskuntaryhmä, mikä ei lainkaan ollut halukas antautumaan valtiolliseen seikkailuun, huolimatta siitä, että sen parlamenttarinen enemmistö istuntokauden alusta alkaen antoi diktatuuria tavoittelevien seikkailupolitikoitsijain johtaa itseään harhaan, kuten m. m. »Me vaadimme» ohjelman käsittely niin selvästi osoitti.[7] Diktatuurin kannattajain oli nyt kohdistettava toimintansa eduskuntaryhmään ja saatava se keinoilla millä hyvänsä mielettömän yrityksen puolelle. Tässä tarkoituksessa uhattiin ryhmältä jo riistää oikeus käsitellä ja päättää tärkeimmistä eduskunnassa esille tulevista valtiollisista asioista. Kumouksellinen keskusneuvosto lähetti nimittäin ryhmälle kirjelmän, jossa ilmoitti, että tärkeimmistä asioista on oikeutettu päättämään ainoastaan mainittu neuvosto, muttei ryhmä. Kun tämä yritys rajoittaa ryhmän oikeuksia, synnytti ryhmässä pahaa verta, ilmoittivat diktatuurin kannattajat vaikuttavansa siihen, että mainittu päätös puretaan. Näytti siltä kuin se olisi heitetty koepalloksi, jotta olisi saatu selville, miten aulis ryhmä olisi taipumaan ulkoapäin tulevaan johtoon.[8]

Siihen saakka diktatuurin kannattajat pelasivat salaisesti ryhmän takana. Mutta nyt tehtiin homma ryhmän keskuudessakin julkiseksi. Kun diktatuurin tavoittelijoilla ei ollut rohkeutta ryhtyä muodostamaan hallitusta, niin koettivat he tyrkyttää tehtävää eduskuntaryhmälle, tahtoen saada ryhmän sidottua siihen. Tällainen ehdotus tehtiin ryhmälle marraskuun 21. päivänä. Tilaisuutta oli puoluejohdon taholta erikoisesti valmisteltu ja ryhmän painostamistarkoituksessa haalittu kokoukseen punaisen kaartin edustajia, joista huomatuin oli kapinan aikana »sotaministerinä» toiminut Eero Haapalainen. Joukkojensa nimessä julisti hän, että suurlakon lopettaminen on peruutettava ja toimeenpantava »pikkuvallankumous» — kuten sanat kuuluivat — ja jos voimia riittää, kehitettävä sitä venäläiseen tapaan. Puhuja kehui kotipaikallaan Kyminlaaksossa vallankumouksen olleen jo täydessä käynnissä ja oli siellä anastettu aseet, elintarpeet, jopa viinakset — kuten puhuja mielihyvin mainitsi. Häntä säesti muuan toinen kaartien edustaja, joka ilmoitti, »ettei kaarti tarvitse Mannerin eduskuntaa enempää kuin nykyistäkään, koska sillä on keinoja hoitaa muutenkin asioita».

Ryhmän valmistavan valiokunnan puolesta esitettiin kokoukselle ehdotus, että ryhmä päättäisi ottaa hallitusvallan käsiinsä ja sen muodostamalle hallitukselle tueksi kutsuttaisiin koolle Mannerin eduskunta. Tämän ehdotuksen takana olivat Kuusinen, Manner, Sirola ja Tokoi. Valiokunnan vähemmistön kannan esitteli Huotari, ehdottaen, ettei ryhmä ryhdy tähän antiparlamenttariseen toimenpiteeseen, vaan jättää menettelytapakysymyksen kaikessa laajuudessaan riippumaan 25. päivänä samaa kuuta kokoontuvasta puoluekokouksesta.

Diktatuurin kannattajia ei ryhmässä kuitenkaan tyydyttänyt tämä vähemmistön ehdotus. He olisivat tahtoneet pakoittaa ryhmän muodostamaan diktatuurihallituksen, vaikka puoluekokous oli tulossa 3 päivän kuluttua ja vaikka yhdessäkään puoluekokouksessa aikaisemmin ei oltu hyväksytty minkäänlaista antiparlamenttarista toimintaa, sitä vähemmän diktatuuria, mutta sen sijaan aina painostettu parlamenttarisia menettelytapoja eduskuntaryhmän toiminnassa. Kuusinen, joka aikaisemmin oli ollut verrattain varovaisella kannalla — muistammehan hänen lausuntonsa H:gin puoluekokouksessa, että »jo yksistään 'suoran toiminnan' keinojen painostaminen on työväen asialle vahingollista», oli nyt asettunut diktatuurin innokkaimmaksi kannattajaksi ja vihdoin päättänyt avoimesti esiintyä sen puolustajana. Hän kehoitti ryhmää toimeenpanemaan diktatuurin ja vastaukseksi niille, jotka viittasivat lähellä olevaan puoluekokoukseen, huomautti hän, että voihan puoluekokous sitten peruuttaa sen jos tahtoo! Tokoi oli niin innostunut diktatuurihommaan, että olisi tahtonut sen heti toteuttamista ja Mannerin eduskunnan kutsumista koolle jo huomiseksi! Entinen senaattori ja eduskunnan puhemies ei joutanut ajattelemaan edes sellaisia pikkuseikkoja kuin laillista määräaikaa, jonka sisällä eduskunta olisi kutsuttava koolle. Niin kevytmielisellä tavalla käsittelivät ryhmän ja puolueen johtavat henkilöt sellaista kysymystä, josta riippui mitä suurimmassa määrässä ei ainoastaan sosialidemokraattisen ryhmän vaan koko puolueen tulevaisuus.

Keskustelujen jatkuessa tästä asiasta koko päivän, tehtiin sen kuluessa valmistavan valiokunnan ehdotusten lisäksi joukko uusia ehdotuksia, joista tärkeimmät esittelemme. Niitä olivat:

Airola:    »että Venäjän hallitus julkaisisi manifestin, jossa sen hallitus sanoisi ajan tulleen, jolloin Suomen kansan oikeus määrätä itse kohtalostaan, on Venäjän puolelta tunnustettava ja että siinä tarkoituksessa kansan komissarioiden neuvosto tunnustaa Suomen eduskunnan tekemän päätöksen korkeimman valtiovallan käyttämisestä sekä hyväksyy Suomen hallitukseksi Sos.-dem. puoluetoimikunnan, Suomen Ammattijärjestön toimikunnan ja sos.-dem. eduskuntaryhmän asettaman hallituksen hoitamaan maan hallintoa, kunnes Suomen kansa itse ehtii maalle hallitusmuodon laatia ja hallituksen asettaa.»

Lehokas: »Kun parlamenttarista tietä osoittautui ryhmälle mahdottomaksi asettaa maalle hallitusta, jättää ryhmä muulla tavalla asetettavan hallituskysymyksen ja 'Mannerin eduskunnan' kokoonkutsumisen puoluekokouksen lopullisesti ratkaistavaksi, koska ryhmällä ei ole oikeutta ottaa käytäntöön muunlaisia menettelytapoja vastoin puoluekokouksen päätöksiä. Ryhmä kuitenkin käsityksenään lausuu, että jos tilanne maassamme vaatii pikaisempia toimenpiteitä, niin puoluetoimikunta velvoittakoon ryhmän asettamaan hallituksen ja valitkoon sellaisen uudestaan väliaikaisesti maan asioita hoitamaan.»

Sirola: »Eduskuntaryhmä katsoo, että on ryhdyttävä kaikkiin toimenpiteisiin vallan ottamiseksi työväen käsiin. Sitä varten on valittava neuvosto, eli 'väliaikainen hallitus', joka sillä perusteella, että maassa ei ole hallitusta, eikä eduskuntaa saada toimeen, ryhtyy hoitamaan maan asioita. Edellinen eduskunta kutsutaan heti koolle. Nykyisen eduskunnan on sallittava nyt tai vastedes toimia vain sillä ehdolla, että siltä saadaan täydet takeet tyydyttävän uudistusohjelman toteuttamisesta ja hallituskysymyksen kunnollisesta järjestämisestä. Näihin toimenpiteisiin ryhdytään huomioonottaen, että puoluekokous saattaa ne muuttaa. Puoluetoimikunnan ja ammattijärjestön toimikunnan huoleksi jätetään lähimmät toimenpiteet.»[9]

Vuoristo: »Ryhmä lausuu, että tämä tärkeä kysymys vallan ottamisesta työväen käsiin, jätettäköön puoluekokouksen lopullisesti päätettäväksi. Puolue- ja ammattijärjestön toimikunta ryhtykööt kaikkiin välttämättömiin toimenpiteisiin, jotka ovat tarpeen, jotta puoluekokouksen päätöstä voidaan heti ryhtyä toteuttamaan, jos puoluekokous päättää tälle tielle lähteä. Tässä tarkoituksessa voitaisiin kutsua ensi maanantaiksi koolle 'Mannerin eduskunta'. Samoin on eduskunnassa vastustettava porvariston vallankaappausyrityksiä tällä väliajalla ja estettävä porvarillisen hallituksen muodostaminen ja toimeensa astuminen.»

Näiden ehdotusten ohella tehtiin vielä neljä muuta vähemmän tärkeätä ehdotusta, jotka tavalla tai toisella sisältyivät tässä esitettyihin. Kun keskustelu vihdoin eli päättynyt ja ryhdyttiin äänestämään, asetettiin vastakkain ensiksi valmistavan valiokunnan vähemmistön, eli Huotarin esittelemä ehdotus ja toiselta puolen Lehokkaan ehdotus. Kumpikin sai äänestyksessä 33 ääntä. Puheenjohtaja ratkaisi asian Lehokkaan ehdotuksen hyväksi. Seuraavassa äänestyksessä Lehokkaan ehdotus voitti 43 äänellä Airolan ehdotuksen, jonka puolesta annettiin 25 ääntä. Sitten voitti Lehokkaan ehdotus 44 äänellä Sirolan ehdotuksen, jonka hyväksi annettiin 36 ääntä ja vihdoin Lehokkaan ehdotus 43 äänellä valmistavan valiokunnan enemmistön ehdotuksen, jonka puolesta annettiin 33 ääntä. Muutamat diktatuurin kannattajat ilmoittivat päätöksen johdosta vastalauseensa sen vuoksi, ettei valmistavan valiokunnan ehdotusta oltu hyväksytty vallan ottamisesta heti työväen käsiin.

On muuten huomattava, että mainittuihin äänestyksiin eivät kaikki ryhmän jäsenet ottaneet osaa. Niinpä ensimäisessä äänestyksessä eivät kaikki diktatuurin tavoittelijat äänestäneet, koska kumpikaan ehdotus ei ollut niin »jyrkkä», että se olisi voinut heitä tyydyttää ja koska heidän mielestään oli yhdentekevää, kumpi niistä tuli äänestyksessä voitolle. Mitä taas viimeiseen äänestykseen tulee, ei siihenkään kaikki ottaneet osaa ja johtui se siitä, että ne, jotka ensimäisessä äänestyksessä olivat valmistavan valiokunnan vähemmistön ehdotuksen kannalla, ettei eduskuntaryhmä voi hyväksyä antiparlamenttarisia menettelytapoja, olivat nyt osittain äänestyslakossa, koska kumpikaan ehdotus ei voinut tyydyttää heidän mielipiteitään. Lehokkaan ehdotus oli kyllä maltillisempi, mutta kun se paitsi sitä, että se oli sekava, jätti puoluetoimikunnan päätettäväksi, onko ryhmä velvoitettava asettamaan diktatuurihallitus, eivät parlamenttarisen menettelytavan kannattajat voineet sille antaa kannatustaan. Huolimatta mainitusta takaportista Lehokkaan ehdotuksessa sen hyväksyminen osoitti kuitenkin diktatuurin tavoittelijoille, miten mahdotonta heidän on saada ryhmässä läpi selvää ja jyrkkää päätöstä luokkahallituksen muodostamisesta, sillä olihan valmistavan valiokunnan samoin kuin Sirolankin kumouksellisia ehdotuksia kannattanut ainoastaan kolmasosa ryhmän jäseniä. Myöhemmin maltillinen suunta sai yhä enemmän vaikutusvaltaa ryhmän keskuudessa ja siitä seurauksena oli, että diktatuurin kannattajat pitivät enää hyödyttömänä uudistaa siellä ehdotuksiaan.

 

 


Viitteet:

[7] Jo siihen aikaan kuin »Me vaadimme» ohjelmaa käsiteltiin eduskunnassa, suunnittelivat puoluetoimikunnan eräät kumoukselliset jäsenet kaappauksen toimeenpanoa. Niinpä samana yönä kun mainittu julistus oli eduskunnassa käsiteltävänä, kumouksellisten taholta levitettiin erästä luonnosta julistukseksi, joka nähtävästi oli aijottu ajaa läpi eduskuntaryhmässä. Siinä lausuttiin m. m.:
Siinä tapauksessa, ettei eduskunta tänä iltana anna kannatustaan julistuksessa »Me vaadimme» esitetyille vaatimuksille, julistetaan tämä laittomien vaalien kautta valittu eduskunta syrjäytetyksi.
»Samat vaatimukset esitetään viime edellisissä vaaleissa valitulle eduskunnalle, jolle heinäkuun 18. päivänä säädetyn lain mukaan kuuluu korkein valta Suomessa ja joka on kutsuttava koolle ensi tiistaiksi t.k. 13 päiväksi. Jos eduskunta hyväksyy työväen vaatimukset, siis myös kansalliskokousvaatimuksen, päättäköön eduskunta sitten kenen käsiin on uskottava väliaikaisesti korkein valta maassa tahi ainoastaan maan toimeenpaneva valta.
»Onko eduskunnalta vaadittava ja sille ehdotettava, että se luovuttaa korkeimman vallan väliaikaisen käytön kokonaan Suomen järjestyneelle työväestölle, alistetaan päätettäväksi ensi viikolla Suomen ammattijärjestön edustajakokoukselle ja sos.-dem. puoluekokoukselle. Se tai ne elimet, jotka täten ensi viikolla tapahtuvain ratkaisujen perusteella tulevat käyttelemään väliaikaista korkeinta valtaa, toteuttakoot mahdollisimman pian julistuksessa »Me vaadimme» esitetyt vaatimukset. Siihen asti, siis lähimpinä päivinä tulee järjestöjen valtuuttamana ylimpänä laitoksena valvomaan asiain hoitoa ja vallankumouksen kehitystä Suomen työväen järjestöjen keskusneuvosto.
»Samalla kehoitetaan järjestynyttä työväkeä yli maan heti muodostamaan vallankumoukselliset piirineuvostot kuhunkin vaalipiiriin ja kunnallisneuvostot, mikäli mahdollisia, jokaiseen kuntaan. Missä määrin sellaisissa kunnissa, joissa järjestynyt työväki on voimakkaana osana, olisi vallankumouksellisten neuvostojen alettua toimintansa, välttämätöntä syrjäyttää porvarilliset kunnallishallinnot, jo ennen uusien kunnallisvaalien toimittamista, tehköön kunnan järjestynyt työväki ehdotuksensa piirineuvostolle.»
Kuten mainittu, jaettiin tätä julistusluonnosta eduskuntaryhmän jäsenille. Mutta sitä eivät kumoukselliset kuitenkaan esittäneet virallisesti ryhmässä. Tämä johtui siitä, että heti »Me vaadimme» äänestyksen toimitettua, syntyi ryhmän kokouksessa kiistaa menettelytavasta, jossa suurin osa ryhmän jäseniä syytti johtoa vehkeilystä. Johtavat kumoukselliset henkilöt pitivät nähtävästi mahdottomana esittää julistustaan ryhmälle, koska olisi ollut varmaa, ettei se olisi siellä saanut kannatusta, mutta kumouksellisten touhut olisivat sen kautta paljastuneet.

[8] Vielä tämänkin jälkeen sekaantui kumouksellinen neuvosto ryhmän toimintaan. Niinpä tahtoi se saada vaikuttaa venäläissuomalaisen sekakomitean jäsenten vaaliin siten, että eduskuntaryhmän ehdokkaat tuli esittää sille ensin hyväksyttäväksi! Ryhmän eräät kumoukselliset jäsenet lienevätkin hankkineet neuvostosta hyväksymisen ehdokkaille, jotka ryhmä jo oli ennättänyt asettaa.

[9] Tässä yhteydessä lienee paikallaan mainita eräästä kuvaavasta ilmiöstä Sirolan mielipideheilahduksissa. Kotkan puoluekokouksessa v. 1909 hän menettelytapakysymyksen yhteydessä polemiseerasi ankarasti Kaapo Murrosta vastaan, jonka väitti saaneen anarkososialistisia mielipiteitä Amerikasta, jossa Murros aikoinaan oleskeli. Sirolalle kävi samalla tavalla. Palattuaan Amerikasta, esiintyi hän erikoisesti jyrkän suunnan edustajana ja joutui samaan anarkososialistien joukkoon, josta hän Murrosta oli aikaisemmin syyttänyt.