Syynä siihen tappioon, minkä sosialidemokraattinen puolue kärsi valtalain lopullisen hylkäämisen kautta, oli se, että puoluejohto arvioi liian suureksi kumouksellisen toiminnan merkityksen ja pani sille enemmän painoa kuin olisi ollut parlamenttarisen toiminnan menestyksen kannalta katsottuna suotavaa. Tämä kumouksellisen toiminnan painostaminen oli ominaista koko istuntokaudelle uusien vaalien jälkeen. Se ilmeni jo kohta eduskunnan istuntokauden alussa useissa kysymyksissä. Sattuvasti julisti noiden kumouksellisten mielialan edustajatar rouva Alma Jokinen lausumalla ryhmässä, »ettemme ole tulleet tänne tekemään työtä, vaan protesteeraamaan». Useat edustajat, eikä lainkaan vähimmin rouva Jokinen, uskollisesti noudattivatkin mainittua ohjetta. Kun maalaisedustajien taholta huomautettiin »protesteeraajille», ettemme ole tänne tulleet pannaksemme vastalauseita, vaan tehdäksemme työtä työväenluokan hyväksi, kuten aikaisempien puoluekokousten päätöksetkin eduskuntaryhmän velvollisuuksista säätävät, niin vastattiin tähän, etteivät maalaiset ole tilanteen tasalla, he eivät jaksa käsittää, että nyt ei olla normaalioloissa, vaan »vallankumouksellisessa ylimenokaudessa».
Ja siltä kannalta ryhmän käytännöllinenkin toiminta aluksi johtavien taholta otettiin. Ensimäisenä se ilmeni kansliatoimikunnan vaalia koskevassa asiassa. Siitä kieltäytyi ryhmä 57 äänellä 33 ääntä vastaan, jotka annettiin sellaisen ehdotuksen puolesta, että vaaleihin olisi olettava osaa. Vähemmistö perusteli mielipidettään sillä, että jos kerran kansliatoimikunnan vaaleihin ei protestisyistä voida ottaa osaa, yhtävähän voidaan sitten ottaa osaa muitttenkaan valiokuntien vaaliin. Varoitettiin sellaisesta kevytmielisyydestä, sillä sen kautta saatettaisiin vaaraan monia työväenluokalle tärkeitä etuja, eikä menettely missään tapauksessa saisi valitsijain taholta hyväksymistä osaksensa. Näillä vastaväitteillä ei kuitenkaan ollut tarkoitettua vaikutusta, sillä ryhmän enemmistö, kuten ylempänä on osoitettu, päätti olla vaalilakossa kansliatoimikunnan vaaleissa. Sama juttu uusiutui puhemiehen vaalia koskevassa asiassa. Jo useilla istuntokausilla oli eduskunnan ensimäisenä varapuhemiehenä sosialisti sen aseman perusteella mikä ryhmällä oli ollut eduskunnassa. Vanhan tavan mukaan ehdotettiin parlamenttaristen sosialistien taholta nytkin valittavaksi mainittuun toimeen oma puhemies, kun siihen kerran olisi mahdollisuus ja koska siitä olisi jo senkin vuoksi hyötyä, että ryhmän edustaja siten voisi seurata puhemiesneuvoston toimintaa, johon kenties muuten ei olisi mahdollisuutta, koska on se vaara olemassa, ettei ryhmä, vähemmistönä eduskunnassa ollen, saisi ehkä omia miehiään valiokuntien puheenjohtajiksi. Tämäkin ehdotus hyljättiin 50 äänellä 31 vastaan.
Samanlaista »protesteeraamista» noudatti ryhmä myöhemminkin. Vai mitä muuta osoitti sen menettely neuvotteluissa valtiollisen ristiriidan selvittämiseksi? Kenraalikuvernööri oli ehdottanut eräänlaisia toimenpiteitä tilanteen johdosta. M. m. oli suunniteltu jonkinlaista manifestia, jonka väliaikainen hallitus olisi tullut eduskuntaryhmien suostumuksella julkaisemaan. Kenraalikuvernööri ei tahtonut omin päin ratkaista asiaa ja siinä suhteessa tahtoi neuvotella, ei ainoastaan porvarillisten ryhmien, vaan myöskin — ja nimenomaan juuri sosialidemokraattisen ryhmän kanssa. Neuvotteluja sosialistien kanssa piti kenraalikuvernööri — kuten hän itse edustajansa kautta ilmoitti ryhmälle, tärkeämpänä, eikä ilman sosialistien lausuntoa tahtonut asiassa tehdä mitään. Joka tapauksessa Venäjän hallituksen silloisen edustajan menettely oli kaikin puolin lojaalista, mutta siltä kannalta ei sitä jaksanut käsittää eduskuntaryhmämme. Huolimatta siitä, että ryhmän edustajat olivat olleet samalla tavalla kuin porvarillistenkin ryhmien valtuutetut neuvottelemassa hänen kanssaan, päätti ryhmä julkaista kaikki neuvotteluja koskevat asiakirjat ennenaikaisesti nolatakseen siten sekä porvarilliset ryhmät että Venäjän hallituksen edustajan. Ryhmässä muutamat edustajat huomauttivat moisen menettelyn säädyttömyydestä, mutta se ei vaikuttanut asiaan. Ryhmä päätti kuin päättikin asiakirjat julkaista sanomalehdissä. Poikamaisuuden huipun saavutti ryhmän menettely hieman myöhemmin samanlaatuisessa asiassa. Ryhmälle lähettämässään kirjelmässä lausui kenraalikuvernööri: »Katsoen aivan välttämättömäksi tietää sosialidemokraattisen ryhmän mielipiteen niistä perusteista, joiden pohjalla lopullinen järjestely tulisi tapahtumaan ja erittäinkin niiden suhteesta heinäkuun 18. p:än asiakirjan (valtalain) oikeusperusteihin, pyydän ilmoittamaan minulle, katsooko ryhmä mielipiteen välittömän vaihdon edustajiensa ja minun välilläni toivottavaksi.» Ryhmä katsoi, ettei sen arvolle ollut sopivata ryhtyä keskustelemaankaan kenraalikuvernöörin kanssa; se lyhyesti vastasi tähän varsin lojaaliseen ehdotukseen, kehoittamalla kenraalikuvernööriä lukemaan »Työmies»-lehteä ja ottamaan sieltä selvää, mitä ryhmässä valtiollisesta tilanteesta ja sen järjestelystä ajatellaan! Se seikka, että manifesti myöhemmin kävi tarpeettomaksi ja että kenraalikuvernööri itsekin poistui maastamme Venäjällä syttyneen kapinan vuoksi, joka kukisti silloisen väliaikaisen hallituksen, ei suinkaan paranna asiaa eikä tee ryhmän menettelyä sen arvokkaammaksi.