Kun vallankumouksellisen neuvoston ehdotus vastaukseksi maalaisliiton eduskuntaryhmän viimeiseen kirjelmään, koskeva valtalain voimaansaattamista, oli saapunut ryhmään, esitti tämän kirjoittaja sille vastaehdotukseksi, että ryhmä suostuisi maalaisliittolaisten ehtoihin ja ryhtyisi siitä aiheutuviin käytännöllisiin toimenpiteisiin. Tällä ehdotuksella ei kuitenkaan enää ollut merkitystä, sillä kumoukselliset hylkäsivät sen, tahtoen joka tapauksessa saada maalaisliiton eduskuntaryhmän siirtymään oikeistoon ja syntymään täydellisen repeämisen eduskunnassa keskustan ja vasemmiston välillä.
Näin myöskin tapahtui. Maalaisliiton eduskuntaryhmä siirtyi oikealle. Sen jälkeen kuin sosialidemokraattisen ryhmän taholta oli hyljätty uudistuneet maalaisliittolaisten ehdotukset, ei maalaisliiton eduskuntaryhmän taholta enää tehty sovitteluyrityksiä valtalain voimaansaattamiseksi.
Mutta sikäli kuin asema sen jälkeen kehittyi eduskunnan oikeistolle suotuisaksi, ja oli pelättävissä, että ryhmä tällä merkillisellä menettelytavalla menettää koko asemansa ja vaikutusvaltansa, alkoivat ryhmän johtavat ainekset pelätä, ettei valtalakiakaan saada voimaan, puhumattakaan muista eduskunnan aikaisemmin päättämistä laeista. Nyt alkoi ryhmässä saada jalansijaa sellainenkin ajatus, että valtalaki olisi esitettävä eduskunnassa vahvistettavaksi erillisenä muista vaatimuksista. Tällainen kysymys nostettiin ryhmässä kuitenkin vasta sen jälkeen kuin oli rauennut maalaisliittolaisten viimeinen sovitteluehdotus valtalain hyväksymisestä hallituskompromissilla sosialistien kanssa.
Miten tämä välien katkeaminen tapahtui, siitä ensiksi pari sanaa. Kirjelmässään, jonka maalaisliitto oli ryhmälle lähettänyt, pyysi se vastausta klo 4 mennessä marraskuun 14. päivänä, sillä nimenomaisella lisäyksellä, että »jollei vastausta määräaikaan mennessä saavu, katsomme, että sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä on täten asiallisesti luopunut valtalain voimaan saattamisesta». Mitä teki eduskuntaryhmämme? Kuten ylempänä mainittiin, lähetti se kirjelmän vallankumoukselliseen neuvostoon, jossa se viipyi siksi, ettei ryhmä ennättänyt ajoissa lähettää maalaisliiton eduskuntaryhmälle vastaustaan, jonka »neuvosto» oli sille sanellut. Maalaisliitolla taas oli samaan aikaan keskusteluja toisten puolueitten kanssa tilanteen johdosta, ja oli asema silloin kun ryhmässämme kysymys oli lopullisesti käsiteltävänä, muuttunut sikäli, että maalaisliitto puolestansa oli luopunut yrityksistä saada valtalaki enää voimaan, varsinkin kun ulkopoliittisen tilanteen vuoksi porvariryhmien keskuudessa suunniteltiin jo Suomen riippumattomuuden julistamista, mutta valtalain voimaansaattaminen olisi jättänyt suhteet Venäjään nähden toistaiseksi avoimeksi, ainakin sotilaskysymyksissä ja ulkopolitiikassa. Eduskunnan puhemiesneuvosto oli ajatellut muuttuneen tilanteen, sekä sen vuoksi, ettei maassa ollut säännöllistä hallitusvaltaa, ehdottaa, että eduskunta päättäisi, siksi kunnes kysymys valtionhoitajakunnan vaalista tulisi ratkaistuksi, siirtää korkeimman vallan käytön senaatin talousosastolle. Tämän johdosta oli ryhmillä neuvotteluja ja saatiin eduskuntaryhmämme kokoukseen tieto, että maalaisliitto oli päättänyt esittää eduskunnassa puhemiesneuvoston ehdotuksen vastaehdotukseksi oman lausuntonsa. Se kuului: »Koska sitä valtionhoitajakuntaa, jolle eduskunta on päättänyt antaa Suomen korkeimman hallitusvallan käytön, ei vielä ole voitu valita, päättää eduskunta toistaiseksi käyttää sitä valtaa, joka voimassa olleitten säännösten mukaan on kuulunut keisarille ja suuriruhtinaalle.»
Kun tämä ehdotus ryhmässä tuli käsiteltäväksi, julistivat monet puhujat sen aivan mahdottomaksi, ollen sitä mieltä, että sen kautta petetään työväkeä ja koetetaan vain haudata valtalaki. Valtalaista koetettiin vielä nytkin pitää kiinni. Valpas teki ehdotuksen, että se esitettäisiin eduskunnassa äänestettäväksi puhemiesneuvoston ehdotuksen vastaehdotuksena, muttei sotkettuna muitten asiain keralla. Samalla vastusti hän maalaisliittolaisten ehdotusta sen perusteella, että sen kautta annetaan epäsuorasti tunnustus valtionhoitajakunnalle. Murto ehdotti, että vastaehdotukseksi olisi esitettävä ammattijärjestön edustajakokouksen vaatimukset. Ne olivat sangen kirjavaa laatua ja olisivat tienneet asian ajamista samanlaiseen umpikujaan kuin »Me vaadimme» ohjelman esittäminen aikaisemmin. Kolmannen ehdotuksen esitti tämän kirjoittaja ja viittasi siihen, että koska valtalain kannattamisesta maalaisliitto on jo luopunut, eikä olisi luultavaa, että siitä tehtyä ehdotusta puhemies edes laskisi äänestettäväksikään, koska se oli »Me vaadimme» ohjelman yhteydessä tavallansa tullut jo kerran hyljätyksi ja kun toiselta puolen Murronkaan ehdotusta sen mahdottomuuden vuoksi ei voitaisi ottaa vakavalta kannalta, niin jäisi jälelle ainoastaan maalaisliittolaisten ehdotus, jolla on suurimmat mahdollisuudet lähinnä puhemiehistön ehdotusta tulla eduskunnan päätökseksi. Mutta koska maalaisliittolaisten ehdotuksen johdosta on huomautettu, että sitä kannattamalla tultaisiin antamaan epäsuora tunnustus valtionhoitajakunnan vaaleille, niin esitettiin siihen eräitä muutoksia, joitten mukaan se olisi tullut kuulumaan: »Koska sitä valtionhoitajakuntaa, jolle eduskunta on päättänyt antaa Suomen korkeimman valtiovallan käytön, ei ole voitu valita, päättää eduskunta, kunnes uusi hallitusmuoto on säädetty, itse käyttää sitä valtaa, joka ennen voimassaolleitten säännösten mukaan on kuulunut keisarille ja suuriruhtinaalle. Ylintä toimeenpanovaltaa käyttää toistaiseksi senaatin talousosaston jäsenet, jotka eduskunta asettaa ja eroittaa.»
Tämä ehdotus, jonka kursiveeratut kohdat olivat lisäyksiä maalaisliittolaisten ehdotukseen, olisi epäilemättä katkaissut kärjen niiltä epäilyksiltä, joita valtionhoitajakunnan vaaliin nähden esitettiin, koska tämän mukaan, jos se olisi tullut eduskunnan päätökseksi, eduskunta itse olisi käytellyt korkeinta valtaa aina siksi kunnes olisi saatu aikaan uusi hallitusmuoto, joka vasta lopullisesti olisi säännöstellyt lainsäädännöllisen ja hallinnollisen vallan suhteet. Kun edelleenkään ei olisi ollut epäilystä, etteikö maalaisliitto olisi suostunut kannattamaan tätä ehdotusta, niin olisi ollut mahdollista, että ehdotus suurella äänten enemmistöllä olisi tullut eduskunnan päätökseksi. Mitä valtionhoitajakunnan vaalia koskevaan asiaan tulee, oli se lähetetty perustuslakivaliokuntaan puhemiehen menettelyä äänestyksessä koskevan selityksen vuoksi. Ei olisi ollut pelkoa siitäkään, että se olisi tullut kummittelemaan eduskuntaan, jos kerran maalaisliittolaiset ja sosialistit olisivat sopineet siitä. Samalla olisi voitu ryhtyä tehokkaasti valmistamaan uutta hallitusmuotoa, joka jo lieneekin ollut alustavasti käsiteltävänä asianomaisessa valiokunnassa.
Mutta tähän ei suostunut sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä. Se päätti nytkin pitää kiinni sokeasti valtalaista, varsinkin kun Valpas oli pitkästä aikaa saapunut sitä ryhmään suosittelemaan, huolimatta siitä, että näytti etukäteen varmalta, ettei se tulisi ylempänä mainituista syistä eduskunnassa hyväksytyksi. Ryhmässä toimitetussa äänestyksessä 60 äänellä 16 vastaan hyljättiin Huttusen ehdotus ja hyväksyttiin Valppaan ehdotus valtalain esittämisestä ja lopullisessa äänestyksessä Valppaan ehdotus 68 äänellä 9 ääntä vastaan, jotka annettiin Murron ehdotuksen puolesta. Niin oli ryhmä taas kerran päättänyt toimeenpanna valtalakiparaadin. Että se päättyi ryhmälle tappioon, on hyvin tunnettua, sillä hyväksytyksi tuli maalaisliittolaisten alkuperäinen ehdotus, joka tosiaankin jätti tien auki valtionhoitajakunnan vaaliin.
Mutta tämä ei vielä ollut viimeinen kerta kuin ryhmä epätoivoisesti yritti saada valtalain läpi. Mitä pitemmälle aika kului ja mitä kiusallisemmaksi tilanne kehittyi, sitä itsepäisemmin vedettiin valtalaki uudelleen ja uudelleen esille. Kuusinen otti sen jälleen ja viimeisen kerran esille ryhmässä marraskuun 29. päivänä. Hän oli laatinut porvarillisille eduskuntaryhmille lähetettävän laajan kirjelmän, jossa tarjottiin valtalakia vahvistettavaksi. Kirjelmässä lausuttiin m.m. seuraavaa: »Pyydämme huomauttaa eduskunnan muitten ryhmien jäsenille pitävämme välttämättömänä, että eduskunta nyt vihdoinkin edellämainitun lain heinäkuun 18. päivältä selvällä päätöksellään tunnustaa ja vahvistaa, mikäli vahvistamienkin tarpeelliseksi katsotaan sen voimaan saattamista varten, sekä peruuttaa tilapäisen, oikeastaan vähemmistön tahdosta syntyneen päätöksen keisarin ja suuriruhtinaan käyttämän vallan uskomisesta erityiselle valtionhoitajakunnalle.» Samalla oli Kuusinen laatinut eduskunnan puhemiehelle esitettäväksi kirjelmän, jossa anottiin eduskunnalta valtalain vahvistamista. Olkoon huomautettu, että ryhmä kyllä jo aikaisemmin marraskuun 17 päivänä pitämässään kokouksessa oli luopunut valtalain takautuvasta vaatimuksesta. Päätös tehtiin 35 äänellä 16 vastaan. Mutta vähemmistö piti tätä päätöstä joukkojen pettämisenä ja sen vuoksi »jyrkimmät» merkitsivät pöytäkirjaan asiasta vastalauseensa. Samalla on mainittava, etteivät ryhmän toimitsijat ryhtyneet mihinkään puuhiin ilmoittaakseen asiasta porvarillisille eduskuntaryhmille ja ennen kaikkea maalaisliiton eduskuntaryhmälle, jotta se olisi voinut määrätä siihen nähden kantansa, erittäinkin kun asia olisi tuolla selityksellä joutunut uuteen vaiheeseen. Kun sitten parin viikon kuluttua Kuusinen esitti asian ryhmälle samansisältöisenä kirjelmänsä yhteydessä, oli ryhmän »jyrkimpienkin» ainesten keskuudessa tapahtunut täysi käännös. He yhtyivät kannattamaan ehdotusta, joka tulikin ryhmän päätökseksi sillä maltillisempien taholta tehdyllä huomautuksella, että päätöksellä ei nyt enää ollut mitään käytännöllistä merkitystä, koska tilanne valtalain vahvistamiselle ja voimaansaattamiselle oli jo aikaa sitten mennyt ohi.
Ja niin kävikin. Porvarilliset ryhmät eivät kiinnittäneet kirjelmään minkäänlaista huomiota. Heillä oli jo toisenlaisia suunnitelmia tilanteen järjestelyn varalta. Valtalaki, joka oli pitkät ajat pitänyt yleistä mielipidettä jännityksessä ja joka oli muodostunut työväenluokalle aivan kuin taistelulipuksi, jonkinlaiseksi kansanvallan symbooliksi, oli nyt ijäksi päiväksi menetetty puolueen johtavien piirien taitamattoman politiikan vuoksi, jotka eivät jaksaneet arvioida tilanteen vaatimuksia aikanaan ja toimia sen mukaan. Sillä totuus on tässä asiassa se, että vaikkakin porvariston eräitten piirien taholla oli suurtakin vastenmielisyyttä valtalakia kohtaan ja vaikkakin ne tekivät parhaansa sen hylkäämiseksi, niin varsinainen syy siihen, ettei se aikanaan tullut eduskunnassa hyväksytyksi ja saatetuksi voimaan, on sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän, eikä kenenkään muun.