103 §. MAASUHTEET VENÄJÄLLÄ ENNEN VALLANKUMOUSTA. Vielä vallankumoukseen saakka oli meidän maataloutemme etupäässä talonpoikaistaloutta. Lokakuun vallankumouksen jälkeen, sitten kun oli lopetettu tilanherrain maanomistus, meidän maataloutemme tuli melkein yksinomaan talonpoikais- ja melkein yksinomaan pikkutaloudeksi. Tällaisissa oloissa kommunistisen puolueen täytyi voittaa aivan uskomattomat vaikeudet taistelussa suuren, kollektiivisen talouden puolesta. Mutta tämä taistelu on alkanut, ja jopa kaikista vaikeimmalla ajalla, aivan alussaan se antaa jo muutamia tuloksia.
Jotta se tilanne ja ne olot, joissa kommunistisen puolueen tulee toteuttaa ohjelmaansa venäläisessä kylässä, olisivat selvät, on välttämätöntä antaa joitakin tietoja meidän maataloudestamme vallankumouksen edellä ja niistä muutoksista, joita vallankumous aiheutti.
Vallankumoukseen saakka maanomistus Europan-Venäjällä oli täten:
| Valtion maita | 138,086,168 desjatiinaa |
| Jaettu talonpojille | 138,767,587 desjatiinaa |
| Yksityisten ja laitosten | 118,338,688 desjatiinaa |
Melkein kaikki valtion maa on joko metsän peitossa tai yleensä maanviljelykseen kelpaamatonta nykyisessä kunnossaan. Mitä tulee yksityisten henkilöiden ja laitosten maihin, niin ne jakaantuvat seuraavalla tavalla:
| tilanherrain maita | 101,735,343 |
| hallitsijaperheen maita | 7,843,115 |
| kirkon maita | 1,871,858 |
| luostarien maita | 733,777 |
| kaupunkien maita | 2,042,570 |
| sotilaskasakkain maita | 3,459,240 |
| muita maita | 646,885 |
Mitä talonpojille jaettuun maahan tulee, niin se jakaantui, 1905:n tilaston mukaan, 12,277,355 asumuksen kesken; s.o. kutakin asumusta kohti tuli 11,37 desjatiinaa. Kuitenkin tämän keskimäärän alapuolelle jää keskikuvernementtien talonpoikain enemmistön pikku maat maaosuuksien ollessa suurempia (mutta viljelykseen kelpaamattomia) reunakuvernementeissä. Todellisuudessa entiset talonpoikaistilat, jotka muodostivat enemmistön, riistivät keskiosuutena taloa kohti 6,7 desjatiinaa. Muutamissa kuvernementeissa ja ujesteissä tämä luku oli vielä puolta pienempi. Vuoteen 1916 talonpoikaistalojen luku nousi 15 miljoonaan (15,492,202), talonpoikaismaan ala taas kasvoi hyvin vähän. Pikku maanomistus vielä enemmän lisääntyi.
Siihen nähden että valtion maat aivan mitättömässä määrin olivat kelvolliset viljelykseen, voi talonpoikaista laajentaa maan käyttöään yllämainitun »yksityisten ja laitosten» ryhmän kustannuksella.
Yksityishenkilöistä, etupäässä tilanherrain, jotka omistivat 53,169,008 desjatiinaa, kauppiasten ja rikkaiden talonpoikain, ja samoin yhtiöiden ja porvariskulakkityyppisten osuuskuntain, tuli menettää maansa. Kaikkiaan yksityisomistajilla, joilla oli yli 20 desjatiinaa, oli omaisuutena 82,841,413 desjatiinaa. Osuuskunnilla oli 15,778,677 desjatiinaa. Tähän kohtaan piti etupäässä talonpoikaisvallankumouksen suuntautua. Mitä laitoksiin tulee, niin talonpojille etupäässä voitiin jättää kirkon, luostarien ja osa hallitsijaperheen maista.
104 §. MAANOMISTUSSUHTEET VALLANKUMOUKSEN JÄLKEEN. Yksityinen maanomistus, etupäässä tilanherrain, oli ennen vallankumousta kiinnitetty suurista summista. Kiinnitetty oli yli 60,000,000 desjatiinaa 3,497,894,600 ruplasta. Toisin samoen, tilanherrojen maiden oikeina omistajina olivat sekä venäläiset että ulkomaalaiset pankit. Tämä selvittää sen seikan, että eri sovittelijapuolueet, etupäässä sosialivallankumoukselliset, niin kovin pitivät melua kaiken maan maksutonta talonpojille luovuttamista vastaan, ja niin epäröiden perääntyivät takaisin ja lykkäsivät tuonnemmaksi takavarikoimisen, kuin piti se toteuttaa. Ainoastaan kommunistibolshevikkien puolue, jolla ei ole pääoman kanssa mitään muita kosketuskohtia, paitsi leppymätöntä sotaa, ainoastaan se yksin, päinvastoin kuin sovittelijat, voi kannattaa loppuun saakka talonpoikaisvallankumousta, joka oli suunnattu tilanherroja vastaan. Tämä vallankumous sai lainsäädännöllisen ilmauksensa maata koskevassa dekreetissä, jonka hyväksyi Ihn neuvostojen kokous ja jonka kommunistinen puolue oli laatinut.
Tämän dekreetin ja maaperustuslain mukaan, jonka III:s neuvostojen kokous hyväksyi, on yksityinen maanomistus julistettu mitättömäksi; kaikki Tasavallan maa joutuu kaikkien niiden käytettäväksi, jotka haluavat viljellä sitä omin töin (maan käyttöä ei rajoita kansallisuus eikä alamaisuus). Maa jaetaan tasan henkilöiden kesken siten, etteivät määrät nouse yli työnormin. Edelleen asetuksen mukaan, koskeva sosialistista maanviljelystä, kaikki Tasavallan maa julistetaan koko työläis-talonpoikaisvaltion omaisuudeksi, jolle kuuluu korkein maan käyttöoikeus.
Tuloksena maavallankumouksesta, jonka lainsäädäntö on lujittanut oli, että maasuhteet Venäjällä täysin mullistuivat ja tähän saakka vielä jatkuvat monet muutokset.
Ennen kaikkea kerrassaan hävitetyiksi tulivat pitkin Iso-Venäjää kaikki tilanherrain tilat ja yleensä kaikki suuret ja keskisuuret maanomistukset. Kulakkien maanomistus tasottui keskivarakkaiden talonpoikain kanssa.
Toiselta puolen köyhälistön ja kaikista vähämaisimman talonpoikaisten, joka oli hankkinut kulakeilta ja maatilojen ryöstöstä karjaa ja kalustoa, maan käyttö lisääntyi henkilöosuuden kesikimäärään.
Mitä taas tulee maaosuuksien tasaantumiseen volosteittain, ujesteittain ja kuvernementittäin, niin on se kaukana päättymisestään, eikä pitkiin aikoihin voikaan päättyä.
Tätä nykyä on vielä aivan mahdoton tehdä yhteen vetoa vallankumouksesta maasuhteessa, mutta yleensä ja pääpiirtein asia on näin: Melkein kaikki peltomaa, joka kuului suurille ja keskisuurille yksityisille maanomistajille, siirtyi talonpoikain käytettäväksi.
Tilanherrain maat ovat viljellyt. Neuvostovallan onnistui säilyttää käsissään vain noin 2 miljoonaa desjatiinaa neuvostotalouksien maita. Talonpojat siementivät myös osan kaupunkien maista. Niille siirtyivät kaikki kirkon, luostarien ja osa halllitsijaperheen maita. Yhteensä talonpoikain käytettäväksi siirtyi noin 40 milj. desjatiinaa yksin yksityisomistuksessa ollutta maata.
Neuvostovaltion käytettäväksi, paitsi neuvostotilojen alueita ja sokeritehtaiden maita, jäi entiset valtion maat melkein kokonaan ja samoin yksityisten maamomistajain kansallistutetut metsät.
Sillä tavalla Venäjän kommunistisen puolueen tulee taistella sosialismin puolesta maanviljelyksessä mitä epäkiitollisimmissa oloissa. Todellisesti valtion käytettävänä olevasta maa-alueesta valtava osa on viljelykseen kelpaamatonta. Maanviljelykseen kelvollisesta maasta valtavin osa on pienten, itsenäisten talonpoikaistalouksien käytettävissä.
Mutta miten epäkiitolliset olot maatalouden sosialisoimiselle Venäjällä lienevätkään, miten kovaa vastarintaa osoittaneekaan pikkuporvarillinen talous, niin kumminkin talonpoikais-Venäjällä tulevaisuus kuuluu ainoastaan suurelle sosialistiselle taloudelle.
105 §. MIKSI TULEVAISUUS KUULUU SOSIALISTISELLE SUURTALOUDELLE. Kapitalistinen suurtalous voitti pienen käsityöläis- ja talonpoikaistalouden, voittaen tosin teollisuudessa nopeammin ja varmemmin kuin maanviljelyksessä. Kommmunistinen talous on edullisempaa, tuottavampaa kuin kapitalistinen, sitä enemmän edullisempaa on se pikkutalonpoikaistalouteen verraten.
Jos naula on raskaampi solotnikkaa, mutta puuta on raskaampi naulaa, niin sitä enemmän puuta on raskaampi solotnikkaa.
Nyt on välttämätöntä osoittaa tämä mitä silmiinpistävimmällä tavalla:
Ennen kaikkea sosialistisessa maataloudessa koko Tasavallan maa pitää jakaa siten, että kussakin piirissä, alueella, pellossa j. n. e., maan laatuun ja ominaisuuksiin katsoen, kylvetään niitä viljalajeja, juuriksia, heinää ja teknilllisiä raaka-ainekasveja (pellavaa, hamppua, auringonkukkaa j. n. e.), mitkä maaperän laadun mukaan niihin ovat kaikista edullisimmat kylvää. Tämän määräämiseen tarvitaan agronomitiede. Meidän talonpoikaistalouksissamme usein tehdään päinvaistoin: kylvetään viljaa ja saadaan huono sato siellä, niissä voisi oivallisesti kasvaa pellavaa ja ruista kylvetään sinne, missä voitaisiin kasvattaa vehnää, tai menetellään vielä useimmin päinvastoin.
Yleisen tieteellisen suunnitelman toteuttamisella koko viljeltävän alueen jaossa jo kohotetaan maan tuottavaisuutta, vaikkapa kaikessa muussakin asia menisi entiseen tapaansa.
Ainoastaan keskisuuressa ja suurtaloudessa (ja helpommin jälkimäisessä kuin edellisessä) voidaan toteuttaa monijakoinen viljelysjärjestelmä. Vuoroviljelyksessä saadaan suunnaton voitto maa-alueelta. Kuitenkin meidän talonpojallamme kolmivuorojärjestelmineen melkein kolmannes maasta on vuosittain kesantona.
Oikean vuoroviljelysjärjestelmän ja monijaon toteuttaminen on talonpojalle melkein mahdotonta siinä tapauksessa, että hänellä on maata vähän, ja sitä enemmän silloin kun yhteismaa jaetaan osuuksiin.
Suurtaloudessa ei joudu hukkaan tuumaakaan maasta palstoitettavaksi eikä aitoihin. Sensijaan meidän talonpojillemme pitkin koko Venäjää menee satoja tuhansia desjatiinoja pelkkiin rajoihin ja aitoihin. Laskujeni mukaan yksin rajojen takia talonpoikamme menettävät vuosittain 60–80 milj. puutaa leipää.
Päätekijänä, mikä ylläpitää maaperän kasvuvoimaa, on lannoitus. Suurtalous pystyy pitämään paljon sarvikarjaa (ollen tilaisuudessa tulemaan myös toimeen pienemmällä hevosmäärällä), siis se myös pystyy saamaan enemmän lannoitusainetta. Suurtalous edullisimmin hankkii keinotekoista lantaa tai itsenäisestikin valmistaa sen joitakin lajeja, mitkä pientaloudelle on vaikeata.
Kaikista vaikeinta on aikanaan suoritettava, syvä, ja mahdollisimman halpa (s. o. vähemmän työtä vaativa) kyntö. Tässä on pikkuisäntä sosialistisen suurtalouden (ja myös kapitalistisen suurtalouden) rinnalla todellinen pikku kääpiö. Huokein, nopein ja syvin kyntäminen saadaan traktorien, kyntökoneiden, avulla. Pienillä talonpojan maapaloilla ei traktorilla voi työskennellä. Niin, ja yhdellä traktorilla työskenteleminen on vähemmän edullista kuin traktorijoukolla, johon kuuluu 8–10 konetta.
Samoin on muidenkin suurempien ja näin muodoin siis enemmän työtä säästävien koneiden laita. Höyryllä käypä puima- ja leikkuukone soveltuu vain suurtalouteen.
Vihdoin, kaluston täydellisin käyttö on mahdollista vaan suurtaloudessa.
Esimerkiksi tulee täydellisesti käytetyksi:
Hevosaura — 27 desjatiinan kynnössä;
Rivikylväjä, leikkuu- ja puimakone — 63 desjatiinan kynnössä;
Höyrypuimakone — 225 desjatiinan kynnössä;
Höyryaura — 900 desjatiinan kynnössä;
Mutta sen lisäksi jo yksistään höyryauran ja traktorin käyttö kohottaa maaperän satokykyä muuten samoissa oloissa yhdellä kolmasosalla.
Jos talous on pakotettu käyttämään hevosvoimaa, niin on tässäkin suurtalouden etusija ilmeinen, sillä suuressa taloudessa jokainen eri hevonen hoitaa useampia desjatiinoja. On laskettu, että suurissa talouksissa vaaditaan kaksi tai kolme kertaa vähemmän hevosia saman alan viljelystä varten.
Ainoastaan suurtaloudessa voidaan sovelluttaa sähköä. Edelleen 100 huonon tallin sijasta — yksi suuri talli ja hevostarha, 100 huonon keittiön sijasta — yksi suuri j. n. e.
Kaikista edullisin karjan pilttuussa hoito on mahdollinen vaan suuressa taloudessa.
Mutta kaikista tärkeintä taloutta on työvoiman säästö. Ihmiskunnalle on mahdollista supistaa kaksi-, kolmekertaisesti maanviljelijäin työaikaa, ei alentamalla, vaan päinvastoin kohotamalla maan tuottavaisuutta kolme-, neljäkertaisesti. Kas tässä esimerkki:
Viimeisen luetteloimisen mukaan 1916 koko kylvetyn maan ala Venäjällä laskettiin 71,430,800 desjatiinaksi. Jos otaksumme, että koko tämä ala kynnetään yksi kerta vuodessa (asiallisesti tämä ei ole totta, kuten tietää jokainen maalaisisäntä), niin tämän alan kyntöön talonpoikain tulee mobilisoida koko työvoimansa, s. o. 20 milj. ihmistä ja kaikki ajokarjansa. Tämän maan muokkaamiseen traktoreilla (traktori kyntää 9–10 desjatiinaa päivässä; keskeyttämättömässä työssä verrattomasti enemmän), riittää yksi miljoonaa ihmistä.
Taloudellinen säästö on kaksikymmenkertainen.[1]
Jos 100 päivällisen sijasta kussakin eri keittiössä valmistettaisiin yksi suuri päivällinen yhteiskunnallisessa maalaiskeittiössä, niin 90 keittäjää 100:sta osottautuisi tarpeettomiksi ja voitaisiin heitä käyttää hyödyllisemmässä työssä, helpottamassa toisten työtä.
Sentähden on kommunistisen puolueen tehtävänä kaikin voimin taistella suurimman täydellisyyden puolesta, s. o. kommunistisen talouden puolesta maataloudessa, mikä pystyy vapauttamaan maaseudun työvoiman raakamaisesta tuhlauksesta kääpiötalouksissa, alkuperäisestä maaperän ryöstöviljelyksestä ja alkuperäisestä aasialaisesta karjanhoidosta sekä lopuksi alkuperäisestä kotikeittiöstä.
Mitä tietä kommunistinen puolue suosittelee käytettäväksi tämän suuremmoisen päämäärän saavuttamiseksi? Niitä on muutamia. Alkakaamme nopeimmasta.
106 §. NEUVOSTOTILA. Kun tilanherrain maita anastettiin 1917, hävittivät talonpojat samalla monia viljeltyjä tiloja, joissa harjoitettiin mallikelpoista taloutta, joissa oli jalostettua karjaa ja täydellinen maatalouskoneisto. Mutta osa tiloista, joiden suojeluksen aikoinaan neuvostot ymmärsivät ottaa huolekseen, onnistuttiin pelastamaan. Nämä tilat, jotka otettiin neuvostojen haltuun, saivat neuvostotilojen nimityksen. Sitä paitsi neuvostotiloihin tulivat liitetyiksi ne yksityistilojen maat, joita ei voitu jakaa kokonaisuudessaan talonpoikain kesken, mikäli heillä jo oli neuvostotalouksien määrän mukaiset osuudet.
Neuvostotila on ainoa mahdollinen, suuren mallikelpoisen sosialistisen talouden muodostamisen alku kaikkine sen etuisuuksineen. Ainoastaan neuvostotilojen avulla me pystymme osottamaan talonpojille suuren yhteisen maanviljelyksen koko etevämmyyden.
Niillä me voimme harjoittaa oikeata vuoroviljelystä ja osoittaa kokemustietä kolmivuoroisuuden koko puutteellisuuden.
Niillä me voimme panna käyntiin kaikki maatalouskoneet, kaikista monimutkaisimmatkin.
Neuvostotiloilla ainoastaan säilyy hävitykseltä ja moninaistuu jalostettu karja. Ainoastaan neuvostotilojen siitoslaitosten välityksellä me pystymme vähitellen parantamaan ympärillämme olevan talonpoikaisasutuksen karjakannan.
Neuvostotilojen yhteydessä on kaikista helpoin järjestää mallipeltoja talonpojille ja samoin parantaa siementä lajittelutietä. Jo nyt lajittelukoneet ottavat erilleen parantuneen siemenen ei ainoastaan itse neuvostotilojen jyvistä, vaan lajitelevat viljaa ympäristön väestöäkin varten.
Neuvostotiloilla järjestetään maatalouskouluja, luennolta agronomiasta, maatalousnäyttelyistä j. n. e.
Neuvostotiloille perustetaan työkalujen korjauspajoja, ensin omaa tarvetta varten ja sitten ympäristökylien tarpeeksi.
Kommunistisen puolueen tehtävänä on, missä suinkin mahdollista, lisätä neuvostotilojen lukua ja niiden maa-aluetta (mikäli mahdollista loukkaamatta talonpoikaistalouden etuja); vähitellen koota niihin Tasavallan arvokkain karjarotu; järjestää niissä mahdollisimman täydellisille perusteille maanviljelystuotteiden teknillinen jalostus; hävittää byrokratismi ja epätaloudellinen asiain hoito, mikäli muutamat neuvostotaloudet ovat muuttuneet tilanherrain luostaripaikoiksi, jotka työskentelevät vain omien työmiestensä ja toimitsijainsa ylläpitämiseksi, antamalla mitään neuvostovaltiolle; muodostaa kykenevistä työläisistä kantajoukko joka ei pysty ainoastaan työväen kontrollia aikaansaamaan, vaan vähitellen siirtyy maatilojen työväen hallintaan; saada ympäristön talonpojat innostumaan neuvostotalouteen, vetämällä heitä keskusteluun neuvostotalouden taloussuunnitelmista sekä saada heidät katselemaan neuvostotalouksia maan koko työtätekevän väestön asiana. Syksyllä 1919 oli neuvostotilojen luku 3,536, sopivaa maata (ilman metsää) oli niillä 2,170 tuhatta desjatiinaa.
107 §. KAUPUNKIEN MAATALOUS. Kauhistuttavan elintarvepulan aikana, mikä on sodan ja vallankumouksen luonnollisena seurauksena, on suuri merkitys kaupunkilaisproletariaatin pelastamiselle nääntymiseltä kaupunkien oikein järjestetyllä maataloudella. Tämä talous alkaa tulla kuntoon ja sillä on suuri tulevaisuus. Kunnallisen maatalouden lähimpänä tehtävänä on, että kukin kaupunki hankkii riittävän maa-alan hyvästi järjestettyä suurtaloutta varten. Vallankumoukseen saakka kaupungeillamme oli yli 2 milj. desjatiinaa maata. Suurin osa tästä maasta oli tonttimaina, kaatomaina, puistoina, istutusmaina, ja on se jäänyt kaupunkien omaisuudeksi tähän saakka. Mutta osa peltomaata meni talonpojille ja on nyt menetetty. On välttämätöntä palauttaa tuo maa kaupungeille, ja vielä enemmänkin, on välttämätöntä panna toimeen kaiken maan takavarikointi kaupunkien ympäristöltä, mikäli se tulee välttämättömäksi oikeata ja laajaa taloutta varten.
Muutamissa kaupungeissa jo 1919 neuvostojen maa-osastot ehtivät ottaa käsiinsä juurikasviviljelyksen ja saada kasviksia, jotka riittivät elättämään koko kaupungin työtätekevän väestön vuoden ajan. Tätä tietä on mentävä edelleen. On välttämätöntä, että kullakin kaupungilla olisi viljelyksessä niin paljon kasvimaata kuin tarvitaan tyydyttämään kaupungin väestön vihannes- ja juurikasvitarvetta. On välttämätöntä, että kullakin kaupungilla olisi suuri karjakartano, joka pitäisi ainakin huolen kaikkien sairaaloiden ja lasten maidosta, ja siis myöskin omaisi riittävän alan heinämaata. Hyvin järjestetyssä kaupunkilaismaataloudessa voidaan, edelleen, turvata työläisille ei ainoastaan perunat ja kaalit, vaan myös ryynit (tattari ja hirssi). Täytyy ylläpitää omilla varoilla kaikki kaupungin hevoset, josta seurauksena on, että helposti voidaan kansallistuttaa ajurinammatti. Pääkaupunkeja lukuunottamatta, ylläesitetty ohjelma (mikäli se ei ota utooppista päämäärää varustaa leivälläkin koko kaupungin väestö) voidaan käytännössä toteuttaa Tasavallan kaikkia kaupunkeja varten lähimpien vuosien kuluessa, kuten kokemus on osottanut.
Mutta kaupunkien maatalouksilla on suunnaton merkitys vielä kahdessa suhteessa. Ensiksi, mahdollisimman täydellistä, suunnattoman lantamäärän käyttöä varten, mitä syntyy liasta, jätteistä ja ulostuksista. Tämä lanta nyt pääasiassa joutuu hukkaan. Toiseksi, teollisuuden yhdistämistä varten maanviljelykseen. Vissi osa kaupunkilaisväestöä lähivuosina voi ottaa osaa maanviljelystöihin ilman vahinkoa teollisuudelle, vain suurella kaupunkilaismaatalouden voimalla.
Neuvostotilojen ja kaupunkien maatalouksien tulee näytellä ei ainoastaan neuvostotalouksien osaa, vaan myös mitä ratkaisevimmalla tavalla vaikuttaa elintarvepulan lieventämiseen. Kokemus osotti, että kaikista kriitillisemmällä hetkellä uuden sadon korjuun edellä, kun talonpojat eivät vielä alkaneet tai vasta alkoivat puida viljaa, neuvostotilat pelastivat elintarve-elimet niiden kriitillisestä tilanteesta. Uuden sadon ensi leipä saatiin 1918 ja 1919 neuvostotiloilta. Tämä neuvostotilojen osuus vastaisuudessa on vielä enemmän suurennettava. Neuvostotilojen kaiken maan käyttämisellä pystyy Neuvostotasavalta saamaan niistä noin puolet kaikesta leivästä mikä tarvitaan kaupunkien työväen ja virkailijain elantoon ja sillä melkoisessa määrin voi vähentää riippuvaisuuttaan talonpoikaistalouksista.
108 §. KOMMUUNIT JA TYÖKUNNAT (ARTELIT). Neuvostotilat voivat vastaisuudessa kasvaa ainoastaan niiden maiden kustannuksella, jotka nyt seisovat tyhjänä syrjäseuduilla, tai niiden valtion maiden kustannuksella, joita raivaustietä (s. o. parantamalla, puhdistamalla, kaivaamalla j. n. e.) voidaan ottaa viljelykseen. Mitä meidän koko maatalouteemme tulee, niin tämä talous voidaan muuttaa sosialistiseksi vaan silloin, kun sosialisoimisen tietä kulkee talonpoikaisviljelys. Neuvosto tiloilla talonpojat tulevat oppimaan suuren yhteistalouden edut. Näitä etuja he voivat taas saavuttaa itselleen ainoastaan yhtymällä kommuneiksi ja työkunniksi (arteleiksi). Kapitalistisessa yhteiskunnassa siirtyminen pienestä talonpoikaistaloudesta tapahtuu tavallisesti siten, että pikkuomistaja häviää ja muuttuu köyhälistöläiseksi. Sosialistisessa yhteiskunnassa voi suuri yhteiskunnallinen talous syntyä pienestä ennen kaikkea siten, että monet pienet taloudet yhdistyvät.
Talonpoikain keskuudessa sanoilla »työkunta» (»arteli») ja »kommuni» on yksi ja sama merkitys. Monia kommuuneja nimitetään työkunniksi sentähden että talonpojat eivät pidä »kommuni»-sanasta ja pelätään sitä käyttää silloinkin, kun on tarpeen kommuni perustaa käytännössä. Yleensähän ero kommunin ja työkunnan välillä on siinä, että työkunta on ainoastaan tuotannollinen yhtymä (työosuuskunta), kommuni taas ei ainoastaan tuotanto, vaan kulutusyhtymä (s. o. osuuskunta ei ainoastaan työntekoa, vaan myös jakoa ja kulutusta varten).
Kommunien ja työkuntain luku kasvaa nopeasti Neuvosto-Venäjällä. Viimeisten tietojen mukaan syksyllä 1919 oli:
| Luku | Viljelysmaan ala | ||
| Kommuuneja | 1,901 | noin 150,000 desjatiinaa | |
| Työkuntia | 3,698 | noin 480,000 desjatiinaa | |
| Maanviljelysosuuskuntia | 668 | — |
Esitetyt numerot osottavat, että liike kommunien ja työkuntien muodostamisen hyväksi saa joukkoluonteen ja että tämä liike laajenee ja kasvaa. Mutta nämä numerot osottavat meille tämän yhdistymismuodon heikon puolen. Ennen kaikkea kommunien keskikoko ei ole suuri. Edessämme ei ole siirtyminen pikkutaloudesta suureen, vaan siirtyminen keskisuureen talouteen tai jopa sitäkin pienempään. Tämän johdosta kommuni ei voi osottaa myös osanottajilleen ja koko ympäröivälle väestölle kaikkia suuria suurtalouden etuja. 80 desjatiinan alalla ei kaikkia koneita voida käyttää täysin edullisesti, eikä aina voida järjestää vuoroviljelystalouttakaan. Kuitenkin sekin, että yhdistämällä päästään keskisuureenkin talouteen, on suuresta merkityksestä. Siten hyödytään työn jaosta, osa naisista vapautuu keittiöistä ja auttaa nopeammin lopettamaan kaikki maataloustyöt, on mahdollista tulla toimeen pienemmällä hevosmäärällä, kaikki työt suoritetaan aikanaan, maa muokataan paremmin, josta tuloksena on parempi sato kuin talonpojan pellolla.
Työvoiman säästö, johon päästään kommunissa, syntyy myös siitä, että useimmat kommunit suorittavat monia töitä, jotka eivät ole maanviljelysluontoisia: rakennetaan myllyjä, perustetaan käsityöpajoja, korjauspajoja j. n. e.
Kommunin seuraava askel sosialismia kohti otetaan vain edelleen yhtymällä.
Tämä voi tapahtua joko siten, että kaksi naapurikommunia sulaa yhteen tai siten, että suurennetaan asianomaista kommunia ottamalla siihen kymmenkunta uutta jäsentä lähitalonpoikain keskuudesta taikka yhdistämällä kommunit tai kommuni naapurineuvostotilaan.
Kommunistisen puolueen tärkein tehtävä maalla tällä hetkellä on nostaa koko pikkutalonpoikaistalous korkeammalle asteelle, alkaen keskisuuren kommunaalisen talouden asteelta. On täysi syy ajatella, että juuri tätä tietä pääasiallisesti kulkee maaseudun tuotannollisten voimain vastainen kehitys. Proletaarisella valtiolla on tilaisuus jouduttaa tätä kehityskulkua ei ainoastaan suunnitelmallisella agitatsionil-la sanoin ja agitatsionilla teoin (neuvostotilat), vaan myös myöntämällä syntyville kommunaalisille talouksille kaikenlaatuista aineellista etua (rahallista kannatusta, varustamalla siemenellä, työaseilla, agronomista apua antamalla).
109 §. YHTEISKUNNALLINEN MAANVILJELYS. Kommuni on talonpoikain kaikista tiiviin yhdistyminen ei ainoastaan työntekoa, vaan myös sekä jakoa että yhteistä toverillista elämää varten. Työkunta on pysyvä yhtymä ainoastaan työntekoa varten. Yhteiskunnallinen maanviljelys taas on vielä vähemmän tiivis, vielä vapaampi ja jos tahdotte, tilapäisempi yhdistys kuin työkunta. Määrätty yhteiskunta, joka ei voi muodostaa kommunia sisäisen epäsovun tähden, joka samasta syystä ei voi yhtyä työkunnaksikaan, voi kuitenkin mennä yhteiskunnallisen maan kyntöön, muun minkään yhdistämättä asiallisia. Tämän johdosta kaikki jää ennalleen, paitsi yhtä hyvin tärkeätä seikkaa: yhteiskunnallista maata ei tulla jakamaan osiin, vaan tullaan viljelemään kyläkuntamaana. Kullekin talolle jää kasvitarha, kunkin talonpojan kaikki omaisuus jää entiselleen, mutta ainoastaan sekä koneet että hevoset tulevat työskentelemään määräajan koko kylän hyväksi.
Toimeenpanevan Keskuskomitean vahvistama asetus maanviljelyksen sosialisoimisesta edellyttää tämänkin kollektiivisen talouden kaikista alkeellisimmankin asteen tapauksen. Tämän yhdistymismuodon edut ovat siinä, että kukin talonpoika säilyttää kaikissa täyden toimintavapauden, paitsi itse työnteon ja sentähden on helpompi suostua sellaiseen yhtymiseen, tarvitsematta saattaa vaaran alaiseksi itsenäisyyttään. Sitä paitsi yhteiskunnallinen maanviljelys jo tuottaa joukon etuja: häviää maan pirstominen, tulee mahdolliseksi monivuoroviljelys, työkaluja voidaan paremmin käyttää hyväksi, saadaan työnjako työnteossa, apua perheille, jotka ovat menettäneet työntekijänsä, koneet, karjan j. n. e.
Voi odottaa, että yhteiskunnallinen maanviljelys, ensimäisenä kollektiivisen talouden asteena, maaseudullamme pääsee mitä enin leviämään. Ja onkin tietoja, että maanviljelyskautena 1919 tällainen viljelys oli käytännössä hyvin monilla paikkakunnilla. Hyvin suuret yhteiskunnat jaettiin kymmenyksiin ja viljeltiin maa yhteisesti. Muutamissa tapauksissa tällä tavalla viljeltiin osa yhteiskunnallista maata.
110 §. MAATALOUDELLINEN OSUUSTOIMINTA. Jo ennen vallankumousta talonpoikain keskuudessa saivat suuren levenemisen eri maataloustuotteiden viljelysosuuskunnat. Tähän kuuluvat juuston valmistustyökunnat ja voinvalmistustyökunnat, jotka olivat hyvin levinneitä etupäässä pohjoisissa kuvernementeissä ja tuottamattomissa kuvernementeissa Volgan yläjuoksun varrella. Tähän kuuluvat erilaiset työ- ja osuuskunnat liinan alkuvalmistusta varten, siirapin valmistusta, juuriksien kuivausta, heinän puserrusta j. n. e. varten. Neuvostovalta osottaa kaikille näille yhtymille kaikellaista apua. Kommunistisen puolueen tehtävänä on edistää maaseudun työläiskerroksia muodostamaan tällaisia osuuskuntia, laajentaa niitä ja parantaa valmistustapoja ja samalla torjua kaikki pikkupääoman yritykset kätkeytyä tällaisiin työkuntiin taistelua varten Neuvostovaltaa ja sosialistista suurtaloutta vastaan.
111 §. VALTION TOIMITTAMA AUTIOMAIDEN KYLVÄMINEN, AGRONOMIVOIMIEN MOBILISOINTI, LAINALLEANTOPAIKAT, MAANPARANNUS, VÄESTÖN SIIRTO. Maatalouden suunnaton, sodan aiheuttama rappiotila on johtanut sangen melkoisen maa-alan pysyvään kylvämättä jättämiseen. Proletaarinen valtio ei voi jättää maata tyhjäksi silloin, kun kaupungeissa ja tuottamattomissa kuvernementeissä on vallalla ankara elintarvepula. Sentähden neuvostovaltio ryhtyy itse kylvämään autiot maat, olivatpa ne kuuluneet kenelle tahansa. Tällä toimenpiteellä on erittäin tärkeä merkitys niillä paikkakunnilla, mitkä ovat olleet kansalaissodan näyttämönä, sillä täällä jokseenkin usein koko kulakkiväestö on liittänyt maansa ja yhdessä vihollisen kanssa mennyt tiehensä. Yhtä suuri merkitys on myös valtion toimeenpanemalla elonkorjuulla omistajain jättämillä viljelyksillä tai niillä viljelyksillä, joita niiden omin voimin ei voida korjata.
Venäjän aivan hävitetyn maanviljelystalouden kohottaminen voidaan suorittaa ainoastaan monilla päättävillä ja vallankumouksellisilla toimilla. Eräs näitä toimenpiteitä on agronomivoimain mobilisoiminen, s. o. kaikkien agronoomien julistaminen asevelvollisten asemaan. Venäjällä on aina ollut vähän agronoomeja. Mutta nyt agronoomivoimain puute tuntuu mitä voimakkaimmin, maatalouden uudelleenrakentamisen ja sen tuotannollisten voimain kohottamisen aiheuttaman suunnattoman työn johdosta, mikä maaseudullamme on suoritettavana. Agronoomivoimain mobilisoiminen merkitsee todellisuudessa agronoomisten tietojen sosialisoimista, joita valtio pystyy tarkoituksemukaisemmin hallitsemaan.
Imperialistinen sota on tehnyt Venäjälle mahdottomaksi saada ulkomailta maanviljelyskoneita. Meidän maanviljelyskoneiden rakentamisemme ei ole koskaan tyydyttänyt kotimaista kysyntää ja paljon koneita, m. m. melkein kaikki arvokkaimmat ja monimutkaisimmat koneet, saimme me Saksasta, Ruotsista ja Amerikasta. Samalla on metallin, polttoaineen puutteen ja monien muiden syiden johdosta meidän konerakennustehtaidemme tuotanto supistunut vähimpään määräänsä. Kaikki tämä on johtanut maatalouskaluston suureen puutteeseen. Koneiden tarpeen ollessa suunnattoman, mutta niiden varastojen ollessa mitä pienimpiä, jotka ovat proletaarivaltion käytettävänä, on suunnaton merkitys kaluston oikealla jakamisella ja sen mahdollisimman täydellisellä käytöllä. Sellainen käyttö ei ole mahdollinen maatalouskoneiden ollessa yksityisomistuksessa, sillä koneet ovat osan aikaa omistajansa luona käyttämättä, jouten, silloin kun naapurilla ei ole millä kyntää tai korjata satoa.
Juuri enin kaluston tarpeessa olevien maaseudun kerrosten auttamiseksi ja tämän kaluston täydellistä käyttöä varten, on välttämätöntä, ettei sitä anneta yksityisomaisuudeksi, vaan että koneita tarvitseva väestö varustetaan lainalleantopaikkojen välityksellä. Toisin sanoen, talonpoikia varten edeltäpäin määrättyä kalustoa, mikä on jaettu määrättyjen alueiden kesken (kylien, volostien, piirien), ei myydä yksityisille talonpojille, vaan jätetään varastoihin, joista myös myönnetään kaikkien tarvitsijain käytettäväksi määräajaksi ja vissistä maksusta, jolla kulut peitetään. Sellaisia varastoja kutsutaan lainauspaikoiksi. Siellä säilytetään kalustoa, pannaan kuntoon työn jälkeen, ja hyvin järjestetyissä paikoissa myös korjataan. Lainauspaikkoja on jo olemassa ja toimivat, vaikkakin vielä hyvin vähän. Neuvostovallan tehtävänä tulee olla valvoa, että mikäli mahdollista kaikki maatalouskoneet ja poikkeuksetta kaikki monimutkaiset, maaseutua varten määrätyt koneet kertyisivät ainoastaan lainauspaikkoihin. Se turvaa kaluston täyden käytön koneiden koko työkautena, puhumattakaan siitä, että se auttaa köyhälistöä, jolla ei ole varoja ostaa koneita omaisuudekseen. Lainauspaikkoihin tulee kertyä kulakeilta takavarikoidun kaluston. Loppujen lopuksi lainauspaikkojen välityksellä laajasti järjestetty kalustolla varustaminen voi vähitellen, mutta varmasti viedä tärkeimpien maataloustuotannon aseiden kansallistuttamiseen ja näin muodoin siis, paitsi mikäli se välittömästi auttaa talonpoikaistalolta, on sen yhteiskunnallistuttamiskeinona. Proletaarivallan maaohjelmassa Venäjällä tulee viljelyksen parantamisella olla mitä tärkein sija. Neuvostovallan käytettävänä on muutamia miljoonia desjatiinoja, jotka nyt eivät kelpaa viljelykseen, mutta voidaan tehdä kelpaaviksi jokseenkin vähäisen puhdistus-, kantojen kiskomis-, kuivaus-, salaojitus-, keinotekoisen kastelu- y. m. s. työn jälkeen. Mikäli ovat ahtaita rajat neuvostotilojen alueiden laajenemiselle, jotka tilat jo ovat otetut tai tullaan ottamaan viljelykseen, sikäli rajattomia ovat ne alueet, jotka raivauksen avulla meidän nuori sosialistinen maanviljelyksemme voi luonnolta vallata.
Maaperän parantamistyö on tärkeimpiä yhteiskunnallisia töitä, jotka ovat Neuvostovallan edessä ja joihin etupäässä tulee käyttää kaikkia yhteiskunnan loiskerroksia.
Väestön siirtopolitiikka. Ohjelmassamme ei ole tätä vastaavaa kohtaa, mutta siihen täytyy pysähtyä, sillä Neuvostovallan tulee ennemmin tai myöhemmin käytännöllisesti ratkaista, minkälaista väestön siirtopolitiikkaa sen on harjoitettava.
Tilanherrain maiden jaosta huolimatta tuntuu jo heti hyvin kärjistyneenä maan vähyys monissa kuvernementeissä. Samaan aikaan on vielä raja-alueillamme suunnattomia aloja vapaita maita. Väestön siirto keskuksesta rajoille on välttämätön lähimmässä tulevaisuudessa. Proletaarisen valtion tehtäviin kuuluu sijoittaa uusiin paikkoihin siirtolaisia, ei eri paikkoihin pikkutaloutta harjoittamaan, vaan valmistaen heille kaikki välttämätön kommunistista suurtaloutta varten (yleiset rakennukset, yhteispelto, joka on suunniteltu monivuoroviljelystä varten, täydelliset koneet j. n e.).
112 §. TALONPOIKAISTALOUDEN AVUSTAMINEN. Sekä neuvostotilat, että kommunit ja työkunnat (artelit) ja kaikki ylläluetellut toimenpiteet voivat kohottaa maanviljelystyön tuottavaisuutta ja maan hedelmällisyyttä suuren kollektiivisen talouden järjestämisen avulla. Tämä keino on ainoa varma ja pikainen keino, mikä vie suoraan päämäärään. Mutta minkälaisia menestyksiä meillä lieneekään neuvostotilojen ja kommunien järjestämisalalla, niin kuitenkin pikkutalonpoikaistalous vielä kauan tulee elämään ja melkoisen ajan olemaan Venäjän maanviljelyksen hallitsevana muotona sekä viljelyn alan laajuuteen että saatujen tuotteiden laatuun nähden. Näin ollen syntyy kysymys, miten on autettava tätä taloutta kohottamaan maan tuottavaisuutta, vaikka se jatkaisi marinoimistaan pikkuporvarillisessa kuoressaan.
Ohjelmassamme mainitaan monia toimenpiteitä, joita Neuvostovalta voi käytännössä toteuttaa pienen talonpoikaistalouden avustamistarkoituksessa. Mainitsemme ne tässä.
Ensinnäkin maanmittausasiassa. Meidän maaseudullamme pääpahennuksena, johon mitä pitemmälle tullaan sitä vähemmän tyytyvät nyt enää itse talonpojatkaan, on eri lohkoissa oleminen ja pitkäpalstaisuus. Yhden yhteiskunnan maan kanssa rinnatusten ja vierekkäin kulkee toisen aitaukset ja päinvastoin. Muutamat palstat ovat 7–10 virstan päässä asumuksista ja usein jäävät viljelemättä. Eri lohkoissa olemisen ja pitkäpalstaisuuden hävittämisestä olisi seuraus, että talonpojat tahtomattaan vetäytyisivät kyliin, pyrkien muuttamaan vanhentunutta asutuskarttaa, mikä useimmassa tapauksessa ei vastaa uutta maanjakoa tilanherrain maiden jouduttua jakoon. Siinä määrin kuin kyläkunniksi pyrkimys on eräs taistelumuoto erilohkoisuutta ja pitkäpalstaisuutta vastaan, mikäli talonpojat yleensä ovat maanmittauksessa avun tarpeessa, sikäli Neuvostovallan tulee käydä heille avuksi maanmittaus- ja agronoomivoimineen.
Venäläinen talonpoika enimmäkseen kylvää maansa samallaisella siemenellä, minkä hän antaa jauhettavaksikin. Kuitenkin kylväessä lajitellulla siemenellä saadaan melkoista parempi sato muuten samallaisissa oloissa. Vielä parempi on sato kylvettäessä parannetulla siemenellä. Näitä siemeniä talonpojat voivat saada ainoastaan valtion välityksellä, sillä ainoastaan se pystyy ostamaan niitä ulkomailta, taikka jakamaan talonpoikain kesken ne pienenpuoleiset parannetut siemenvarastot, jotka ovat säilyneet hävitykseltä neuvostotiloilla.
Talonpoikain karja on kovin pienentynyt ja huonontunut. Sen rodun parantaminen on välttämätöntä. Kumminkin kaikki, mikä Venäjällä on jäänyt arvokkaasta rotukarjasta, on tätä nykyä koottu neuvostotiloille ja neuvostokarjakartanoihin tai merkitty neuvostoelinten karjanhoitoluetteloihin. Siitospaikkoja järjestämällä kunkin neuvostotalouden yhteyteen, missä on rotukarjaa, ja suunnitelman mukaisesti jakamalla aluesiitospaikkojen kesken siitoskarjaa, voi valtio antaa suuremmoista apua rappeutuneelle talonpoikaiskarjanhoidolle. Talonpoikaimme valtava enemmistö ei ole tutustunut moniin perustaviin ja mitä tärkeimpiin agronomisiin tietoihin. Näin ollen jo yksin agronoomisten tietojen levittämisellä tulee edistää maanviljelyksen parantamista. Paitsi pitämällä luennoita agronoomisista aineista, mitä on agronoomien velvollisuus agronoomipiireissään, päästään tähän panemalla toimeen luentosarjoja neuvostotalouksissa, järjestämällä lyhytaikaisia kursseja, näytepeltoja, maatalousnäyttelyjä, julkaisemalla kansantajuista maatalouskin allisuuttaj. n. e.
Agronoomisten tietojen levittämisen lisäksi tulee Neuvostovallan antaa talonpojille välitöntä agronoomista apua. Meidän agronoomihenkilökuntamme yleisen vähyyden vallitessa agronoomien mobilisoimilla jo on päästy päämäärään siinä suhteessa, että agronoomi, joka ennen melkein poikkeuksetta palveli kartanoiden taloudessa, työskentelee nyt talonpojan hyväksi. Sitä paitsi Neuvostovallan on välttämättä valmistettava mitä laajimmassa määrin agronoomisia voimia itse talonpojista. Maatalouskurssien ja maatalouskoulujen ohella tähän lähiaikoina kaikista helpoimmin päästään kouluuttamalla erikoiskursseilla sopivimpia kommunien ja työkuntain jäseniä, jotka muodostavat silloin agronoomisesti sivistyneiden maanviljelijäin etujoukon itse talonpoikain keskuudesta.
Talonpojille on tällä hetkellä suunnattomasta merkityksestä mahdollisuus korjata epäkunnossa olevaa kalustoaan. Tänä raudan puutteen aikana eivät minkäänlaiset pienet, yksityiset käsityöpajat pysty suorittamaan kaikkea välttämätöntä korjausta. Ainoastaan valtio voi järjestää tämän asian toivottavassa laajuudessa sekä laajentamalla neuvostotilojen työpajoja että muodostamalla suunnitelmallisesti erikoisesti talonpoikien korjaustöitä varten työpajojen hajalla olevan verkon.
Miljoonia desjatiinoja talonpoikaismaata ei ole viljelyskelpoista, vaikka sen muuttaminen kyntökelpoiseksi on täysin mahdollista. Tätä ei tehdä, toiselta puolen sentähden, että sellaiset työt usein ovat ylivoimaisia yhdelle työkunnalle ja toiselta puolen, sentähden että talonpojat eivät tiedä maan raivaus tapoja. Tällä alalla voi proletaarisen valtion taholta annettava apu talonpojille olla erittäin arvokasta ja se jo monilla paikoin ilmeneekin kansalaissodasta huolimatta.
Desjatiinaa kohti saatiin v. 1901–1910 seuraavansuuruinen keskisato:
| Ruis | Vehnä | Ohra | Kaura | Perunat | |
| Tanskassa | 120 | 183 | 158 | 170 | — |
| Hollannissa | 111 | 153 | 176 | 145 | 1,079 |
| Englannissa | — | 149 | 127 | 118 | 908 |
| Belgiassa | 145 | 157 | 179 | 161 | 1,042 |
| Saksassa | 109 | 130 | 127 | 122 | 900 |
| Turkissa | 98 | 98 | 117 | 105 | — |
| Ranskassa | 70 | 90 | 84 | 80 | 563 |
| Yhdysvalloissa | 67 | 64 | 93 | 74 | 421 |
| Venäjällä | 50 | 45 | 51 | 50 | 410 |
Näin ollen, siitä huolimatta, että Venäjällä maa on parempaa kuin Länsi-Europassa, olemme me viimeisellä sijalla maan satoisuuteen nähden. Me saamme desjatiinalta kauraa 3 V2 kertaa vähemmän kuin Tanska ja Belgia; vehnää saamme 4 kertaa vähemmän kuin Tanska ja 3 kertaa vähemmän kuin Saksa ja Englanti; ruista saamme 3 kertaa vähemmän kuin Belgia; jopa Turkissakin desjatiina maata antaa kaksi kertaa enemmän kaikenlaista viljaa kuin meidän talonpojan desjatiina.
Tähän täytyy vielä lisätä, että Venäjän talonpoikien viljelemän maan satoisuus on vielä alhaisempi kuin mitä taulukossa on osotettu, sillä keskisato on laskettu kaikista maista, mukaanluettuna myös kartanojen maat, missä sato on yhdestä viidesosasta alkaen aina kahteen ja puoleen kertaan suurempi kuin talonpojlla.
Siten, suurentamatta maa-alaa, talonpojilla on mahdollisuus saada sato kaksi — kolme kertaa suuremmaksi kuin nyt, jos siirrymme vanhoista esi-isäin aikuisista viljelystavoista uusiin, parannettuihin.
113 §. TEOLLISUUDEN JA MAANVILJELYKSEN YHDISTÄMINEN. Kaupunkien kasvaminen, joka on aiheutunut teollisuuden ja maanviljelyksen erottamisesta ja teollisuuden paisumisesta yhteiskunnallisen talouden koko prosessissa, on kapitalismin viime kaudella saanut aivan järjettömän luonteen. Kaikki maaseudun parhaat voimat ovat järjestelmällisesti paenneet maalta kaupunkiin. Kaupunkilaisväestö ei ole kasvanut ainoastaan nopeammin kuin maaseudun, vaan myös sen kustannuksella. Monissa kapitalistisissa maissa on maanviljelysväestö ehdottomasti vähentynyt. Toisella puolen yksityiset kaupungit ovat paisuneet hämmästyttävässä määrin. Tämä kaikki on johtanut moniin kaupungille samoin kuin myös maalle jokseenkin vahingollisiin seurauksiin. Mainitsemme tärkeimpiä: maaseudun kansattomuuteen ja villiytymiseen, sen vieraantumiseen kaupunkilaissivistyksestä, kaupunkilaisasukkaan vieraantumiseen luonnosta, terveellisestä maanviljelystyöstä ja yleensä kaupunkiväestön nopeaan ruumiilliseen surkastumiseen, monien maataloustuotteiden jalostustuotannon epätarkoituksenmukaiseen kaupunkiin siirtämiseen, suunnattomaan maaperän ryöstöviljelykseen, mikä johtuu siitä, ettei kaupunki palauta maaseudulle lannan muodossa sitä, mitä saa siltä elintarpeiden muodossa j. n. e.
Kommunistisen rakennustyön lähimpinä tehtävinä tällä alalla on kaupungin lähentäminen maaseutuun, teollisuuden yhdistäminen maanviljelykseen, tehdastyöläisten kiinnittäminen maatalouteen. Alku tähän on tehty antamalla muutamia kymmeniä tuhansia desjatiinoja neuvostojen maata eri tehtaille, laitoksille ja liikkeille, jotka pyrkivät suunnitelmalliseen järjestettyyn kaupunkilaistyöläisten neuvostotiloille siirtämiseen, muodostamalla eri tehtaille kasvitarhaviljelyksiä, panemalla toimeen kaupunkilaistyöläisten talkoita esikaupunkikylissä, mobilisoimilla neuvostojen toimitsijat kaupunkien kasvitarhojen hoitoon j. n. e.
Kommunistinen puolue tulee tähän suuntaan pyrkimään edelleen, lähtien siitä vakaumuksesta, että tulevaisuus kuuluu teollisuuden ja maanviljelyksen yhtymiselle, mikä johtaa jättiläismäisesti paisuneet ja ihmeellisesti kansoittuneet kaupungit imeytymään maaseudun alueeseen.
114 §. KOMMUNISTISEN PUOLUEEN TAKTIIKKA TALONPOIKAISVÄESTÖÖN NÄHDEN. Maatalousohjelmassamme me puhumme siitä, mitä me tahdomme toteuttaa maanviljelyksessä. Nyt sanomme, kuinka me ajattelemme toteuttaa ohjelmamme, mihin kerroksiin ehdotamme nojauduttavaksi, millä keinoin ajattelemme kiinnittää itseemme talonpoikain enemmistön tai ainakin saada heidät puolueettomiksi.
Taistelussa tilanherrain maanomistusta vastaan oli kaupunkilaisproletariaatilla puolellaan koko talonpoikaisväestö, kulakitkin mukaan luettuna. Tämä selvittää lokakuun kumouksen nopean menestyksen, mikä heitti nurin porvarillisen väliaikaisen hallituksen, joka koetti vitkastuttaa tilanherrain maanomistuksen lopettamista. Mutta jo lain, joka koskee n. s. maan sosialisoimista tasasuhtaisine maan jakoineen, sovelluttaminen käytännössä heitti kulakit vastavallankumouksen leiriin. Kulakit menettivät osan ostamistaan maista, joita omistivat vallankumoukseen saakka, menettivät maan, josta hyötyivät, vuokraten palstoja köyhille. He menettivät kaiken, minkä olivat ehtineet anastaa tilanherrain tilojen hävityksen aikana. Lopuksi heiltä meni mahdollisuus käyttää palkkatyötä. Kulakit ovat luokka, jonka piti astua tilanherrain sijaan, jos meidän vallankumouksemme olisi jäänyt porvarillisdemokraattisen kumouksen rajoihin. He ovat luokka, joka aivan luonnostaan on mitä
katkerin vihollinen kaikille maanviljelyksen sosialistisen järjestämisen yrityksille. Sen sijaan tämä luokka esiintyy tavoittelijana kehittää meidän maataloutemme Tanskan ja Amerikan farmaritalouksien mukaiseksi. Ellei olisi proletaarista valtaa ja sen sosialistista politiikkaa, niin tilanherralta riistetylle maaperälle olisi Venäjällä erittäin nopeasti kehittynyt keskisuuri porvarillinen farmaritalous palkkatöineen, parannettuine maanviljelystapoineen, missä rinnan olisi ollut suunnaton puoliproletaarinen talonpoikaiskerros. Kulakit yhtyivät vallankumoukseen mitä runollisimpien toiveiden ja aavistusten elähyttäminä, mutta erkanivat siitä kynittyinä, jopa sekin osa omaisuudestaan, joka oli heidän määrättävissään vallankumoukseen saakka. Kulakkien välttämättä on esiinnyttävä täydelliseen loppuunsa saakka leppymättöminä proletaarisen vallan ja sen maapolitiikan vihollisina ja vuorostaan he voivat odottaa Neuvostovallalta ainoastaan mitä säälimättömintä taistelua vastavallankumouksellisia yrityksiään vastaan. Mahdollista on myös, että Neuvostovallan tulee panna käytäntöön kulakkien suunnitelmallinen riistäminen mobilisoiden heidät yhteiskunnalliseen työhön ja ennen kaikkea talonpoikain ja valtion maan raivaustyöhön.
Venäjän talonpoikaisten pääjoukon muodostavat keskivarakkaat talonpojat. Keskivarakas sai tilanherran maata kaupungin proletariaatin avulla ja ainoastaan hänen avullaan voi keskivarakas suojella tätä maata porvarillisen ja tilanherrain vallankumouksen rynnäköltä. Juuri samoin ainoastaan proletariaatin kanssa liitossa, ainoastaan kulkien sen perässä, ainoastaan alistuen sen johdettavaksi, voi keskivarakas talonpoikaisto pelastua maailman pääoman rynnistyksiltä, imperialistien rosvojen ryöstöltä, tsaarivallan ja väliaikaisen hallituksen miljaardilainojen maksulta. Lopuksi, ainoastaan sosialistisen proletariaatin kanssa liitossa saa se tilaisuuden ilman kurjuutta, sekasortoa ja uskomattomia kärsimyksiä siirtyä pikkutaloudesta, joka kaikissa oloissa on tuomittu kuolemaan, edullisimpaan, tuottavimpaan suureen, toverilliseen talouteen.
Toiselta puolen pikkuomistajan henki vetää keskivarakasta liittoon kulakiston kanssa, siihen sysää häntä erittäinkin pakko jakaa liika leipänsä kaupungin työväen kanssa, jakaa vastakin ilman toivoa heti saada vaihdetuksi kaupungin teollisuustuotteisiin. Kommunistisen puolueen tulee sentähden pyrkiä vieroittamaan keskivarakas talonpoikaista kulakista, joka asiallisesti esiintyy maailman pääoman asiamiehenä ja provokatsioonisesti pyrkii viemään talonpoikaisten sen kaikkien saavutusten menettämiseen, jotka se oli vallankumouksen kestäessä saanut. Meidän puolueemme tulee edelleen erikoisella selvyydellä osottaa keskivarakkaalle talonpoikaistalo, että ainoastaan aivan väliaikaiset ja hetkelliset edut voivat vietellä hänet menemään kulakiston ja porvariston mukana, ja päinvastoin pitempiaikaiset tärkeimmät pääedut kehoittavat häntä, työtätekevänä luokkana liittoon kaupungin proletariaatin kanssa. Lopuksi, taistellen maatalouden sosialistisen uudistuksen puolesta, emme me saa ärsyttää keskivarakasta omien toimenpiteidemme varomattomuudella ja kiirehtimisellä, kaikella tavoin välttäen hänen väkinäistä vetämistään kommuneihin ja työkuntiin. Tällä hetkellä kommunismin perustehtäviin Venäjällä kuuluu se, että työmiehet ja talonpojat omilla perusteillaan särkisivät vastavallankumouksen. Kun tämä on tapahtunut, niin sosialistisella maanviljelyksen uudistuksella ei tule olemaan minkäänlaisia voittamattomia esteitä. Mitä maalaisköyhälistöön tulee, niin sen proletaarisista ja puoliproletaarisista kerroksista, vaikka tämän köyhälistön melkoinen osa juuri vallankumouksen ansiosta on lakannut olemasta, kohoten taloudellisesti keskivarakkaan talonpoikaisten tasolle, juuri tämä maaseudun osa kuitenkin edelleen jää johdonmukaisimmalle kannalle proletaarisessa diktatuurissa. Köyhälistön liittojen ansiosta Neuvostovallan on onnistunut antaa monta mitä vakavinta iskua kulakeille ja vieroittaa keskivarakas heistä. Kommunistisesti ajattelevan köyhälistön ansiosta on onnistuttu Neuvostovallan koneisto luomaan maaseudulla ja toteuttamaan ensimäiset, tärkeimmät ja ratkaisevimmat talonpoikain mobilisoinnit. Lopuksi köyhälistö viime aikoihin saakka on antanut suuremman osan kommunien ja työkuntain jäsenistä ja auttanut toteuttamaan Neuvostovallan kaikkia maa- ja muitakin dekreettejä.
Kommunistisen puolueen päätehtävänä maalaisköyhälistöön nähden on pelastaa se siitä hajanaisesta tilasta, johon se yhtäkkiä on joutunut köyhälistökomiteain hajotuksen johdosta. Kaikista paras on yhdistää köyhälistö tuotannon perusteella, mikä kaikista enin voi vahvistaa sen vaikutusta maaseudulla, annettuaan sille tilaisuuden lujittaa maatalouden parhaimman tavan perustalla. Tähän päästään, jos koko köyhälistö siirtyy työkunta- tai kommunimaanviljelykseen. Kulakki on maaseudulla voimakas sentähden, että hän on — hyvä isäntä. Kulakiston talous on pikkuporvarillisen talonpoikaistalouden kerma. Yhtyen kommuniin tulee köyhälistöstä täydellisemmän tuotantotavan, kuin tavallisen talonpoikaistuotannon, edustaja, ja taloudellisesti hän tulee voimakkaammaksi keskivarakasta, jopa kulakkiakin. Ja kas tälle taloudelliselle perustalle, tälle kommunin jäsenen aineelliselle etevämmyydelle voidaan rakentaa maaseudulla köyhälistön diktatuuri pikkutalouksien yli. Mutta tästä ei enää tule varsinaisessa mielessä köyhälistön diktatuuri, ei »vaivaisten ja laiskurien» herruus, kuten kulakit köyhälistökomiteain aikana valitelivat, eikä aiheettakaan. Tästä tulee maaseudun työväestön parhaimman kerroksen herruus, joka on ajanut enemmistön edelle pari vuosisataa.[2]
Mutta koko köyhälistön liittäminen kommuneihin on hyvin vaikeata. Viime aikoina kommuneihin ja erittäinkin työkuntiin yhtyy suuressa määrin jo keskivarakas talonpoika. On välttämätöntä muodostaa joukko köyhälistön, sellaisen väen, joka vielä ei harrasta pikkutaloutta, ammatillisia yhtymiä. Näiden köyhälistön yhdistyksien tulee jatkaa taistelua kulakkeja vastaan, minkä taistelun köyhälistökomiteat jättivät kesken, köyhälistön tulee yhdistyä keskinäisen avun pohjalla, sen tulee ryhtyä taloudellisiin suhteisiin valtion kanssa mikäli se voi ottaa siltä määrättyjä töitä ja saada korvaukseksi erilaisia tuotteita helpoilla ehdoilla ja yleensä kaikellaista taloudellista tukea. Venäjällä on olemassa suunnaton määrä mitä erilaisimpia köyhälistön yhdistyksiä, mutta kaikilla niillä on paikallinen luonne tai esiintyvät hyvin tilapäisinä ja satuninaisina järjestöinä. Nämä järjestöt täytyy liittää suuremmiksi yksiköiksi. Suuri tulevaisuus on tuottamattomien kuvernementtien köyhälistön yhtymillä, jotka työskentelevät ei-maanviljelystöissä (keittävät tervaa, tuohentervaa, hakkaavat ja vetävät halkoja, eri tavoin jalostavat puuta j. n. e.).
Kommunistisen puolueen tehtävänä köyhälistön suhteen edelleen on lujasti liittää se yhteen kaupunkilaisproletariaatin kanssa, vieroittaa pikkuporvarillisista tottumuksista, ja turhista, itsenäisen, yksilöllisen, lujan talouden toiveista ja muodostaa kaikkialle, missä köyhälistön parvia on, kommunistisia sikermiä ja myötätuntoisten ryhmiä. Jokaisen köyhän pitää tulla kommunin jäseneksi, jokaisen kommunin jäsenen — kommunistiksi.
[1] Totta on, että paitsi traktoreilla työskenteleviä, täytyy laskea traktorien valmistuksessa työskentelevä traktoritehtaiden työvoima samoin naftan y. m. hankintaan tarvittava työvoima ja kaikki se jakaa desjatiinaa kohti. Silloin hyöty traktorin työslä tulee pienemmäksi, mutta jää kumminkin suunnattomaksi.
[2] Agitatsionissamme talonpoikain toimivan osanoton puolesta kansalaissotaan on välttämättä alleviivattava juuri talonpoikia koskevia perusteita, jotka pakottavat tähän sotaan osaa ottamaan. Talonpoikaisväestöä ei liikuta se, että me taistelemme sosialismin puolesta sellaisenaan, vaan se, että me riistämme imperialismilta mahdollisuuden raakalaismaisesta ryöstää pikkuomistajaa, emmekä anna sille tilaisuutta uudelleen panna pikkueläjän niskoille tilanherraa tai kauppiasta.