Sosialismi tahtoo antaa takaisin kansalle sen, minkä kapitalistit ja suurtilalliset ovat kansan kustannuksella itselleen anastaneet. Niiden riistäminen, jotka tähän saakka ovat riistäneet kansaa, riistäjien riistäminen on senvuoksi sosialistisen yhteiskunnan ensimmäinen edellytys. Mutta nyt ei enää ole kysymys siitä, tuleeko tämä riistäminen tapahtumaan, vaan siitä, millä tavalla se tulee tapahtumaan. Se ei voi eikä saakaan tapahtua kapitalistien ja suurtilallisten omaisuuden raa'an takavarikoimisen muodossa, sillä tässä muodossa ei se voisi tapahtua muuten, kuin että sen hintana on pelottava tuotantovälineiden hävitys, joka tulisi lopen köyhdyttämään kansanjoukot, tukkimaan kansan tulolähteet. Riistäjien riistämisen tulee päinvastoin tapahtua järjestetyllä, säännöstellyllä tavalla; sen tulee tapahtua siten, että yhteiskunnan tuotantokoneisto ei turmellu, ettei teollisuuden ja maatalouden kulku häiriinny. Tällaisen säännöstellyn riistämisen tärkeimmäksi välikappaleeksi voi tulla verotus.
Edellä olemme osoittaneet, että ensin on yhteiskunnallistettava raskas teollisuus ja kaivostuotanto, metsät, suurtilat ja »kuolleen käden» maatilat. Hyvitys, joka entisten omistajain tulee saada, on hankittava varallisuusveron kautta. Saksalais-Itävaltaan nähden voidaan arvioida, että keskimäärin kuudennen osan omistavien luokkien koko omaisuudesta käsittävä vero riittäisi toteuttamaan tämän riiston. Omaisuusvero olisi luonnollisesti muodostettava asteettain yleneväksi, siten, että pienkapitalistien olisi verona suoritettava paljon vähemmän, suurkapitalistien paljon enemmän kuin kuudesosa omaisuudestaan. Sellainen keskimäärin kuudennen osan omaisuudesta käsittävä varallisuusvero ei tuota minkäänlaisia käytännöllisiä vaikeuksia. Tarkotusta varten perustetun luottolaitoksen avulla voitaisiin se kantaa ilman että siitä aiheutuisi mitään tuntuvia taloudellisia häiriöitä. Myöskään ei sellaista varallisuusveroa voi siirtää muiden niskoille, sillä mikäli finanssitiede varmuudella tietää ei se voi kohottaa tavarain hintoja eikä alentaa palkkoja. Tällä tavoin on siis ilman muuta mahdollista saattaa koko kansan haltuun yhteiskunnallisen tuotantokoneiston tärkeä osa ilman mitään taloudellisen elämän häiriötä tai työtätekevien kansanjoukkojen rasittamista.
Toinen yhtä tärkeä tehtävä lainsäädännölle on kansan vapauttaminen rasittavasta verovelvollisuudesta valtion velkojille. Sota on kasannut valtion niskoille ennenkuulumattoman velkataakan. Näiden velkojen korot on maksettava. Valtiovararikko yksinkertaisesti lakkauttamalla korkojen maksu ei ole mahdollinen, sillä se merkitsisi kaikkien pankkien, säästökassojen, vakuutusyhtiöiden ja orpokassojen heti tapahtuvaa vararikkoa. Miljoonilta pikkuvirkamiehiltä, käsityöläisiltä ja talonpojilta riistettäisiin heidän pienet säästönsä, mutta myöskin kaikki teollisuudenharjottajat menettäisivät kaiken liikepääomansa. Sellainen onnettomuus on torjuttava, sotalainojen korot on siis maksettava. Mutta niitä ei saa maksaa työväenluokka, vaan päinvastoin omistavat luokat, sillä valtio ei saa verottaa työläisiä, luovuttaakseen veron sitten korkona kapitalisteille. Korot valtion velkojille on senvuoksi hankittava erikoisverolla, joka kannetaan kaikista ilman työtä saaduista tuloista. Valtio kantaa jokaisesta pääomasta tai maatilasta ilman työtä saadusta tulosta erikoisen asteettain kohoavan veron, joka käsittää keskimäärin kolmanneksen tästä tulosta, kuitenkin siten, että suurkapitalistien olisi suoritettava enemmän, pienkapitalistien vähemmän kuin kolmasosa. Tämä vero riittää sotalainojen korkojen maksamiseen. Tämä verotus tapahtuisi kokonaan kapitalistien ja suurtilanomistajien kustannuksella, sillä jos erikoisvero ilman työtä saaduista tuloista laaditaan tulo- eikä tuottoveroksi, ja jos se muodostetaan asteettain yleneväksi, ei sitä finanssitieteen opetuksien mukaan voida työntää muiden niskoille, vaan on se todella niiden maksettava, joille se kuuluu.
Molempien esittämiemme verotoimenpiteiden tarkoituksena olisi siis se, että omistavien luokkien täytyisi omaisuudestaan ja tuloistaan koota se hyvitys, joka yhteiskunnan on maksettava päästäkseen raskaan teollisuuden ja suurtilojen omistajaksi, ja toiselta puolen itse suorittaa ne korot, jotka valtion on heille, velkojilleen, maksettava. Ja siten tapahtuisi koko toimenpide suhteellisen tuskattomasti. Omistavat luokat menettäisivät varallisuusverona kuudennen osan omaisuudestaan ja samalla myös tuloistaan, ja tulojensa jäljelläolevista viidestä kuudesosasta kolmanneksen ilman työtä saaduista tuloista kannettavana erikoisverona. He saisivat siis aluksi luovuttaa ainoastaan noin neljä yhdeksättäosaa tuloistaan, suurkapitalistit enemmän, pienkapitalistit vähemmän kuin neljä yhdeksäsosaa. Verrattuna sodan aiheuttamiin muutoksiin tulojen saannissa ei tällainen pakkoluovutus näytä ensinkään liian jyrkältä.
Rinnan tämän pakkoluovutuksen kanssa tulisi kuitenkin tapahtumaan toinenkin. Kuten olemme nähneet, tulisivat kunnat ja piirikunnat pakkoluovuttamaan paikallisia tarpeita tyydyttävät teollisuus- ja kauppaliikkeet sekä kaupunkien rakennusmaan, jolloin entiset omistajat saisivat korvaukseksi arvopapereita, jotka oikeuttaisivat heidät saamaan kiinteätä korkoa yhteiskunnallistetun omaisuuden tuotannosta. Entisillä omistajilla olisi silloin maansa, rakennustensa, leipomoidensa, myllyjensä j.n.e. asemasta alituisesti korkoa kasvavia arvopapereita. Lähin tehtävä olisi silloin näiden velkakirjojen ja sotalainapapereiden kuolettaminen. Tämä voi tapahtua rajoittamalla perintöoikeutta ja säätämällä perintövero.
Laillisesti tunnustettu perintöoikeus on rajoitettava käsittämään ainoastaan aviopuolisoita ja lähimpiä sukulaisia. Testamenttiperinnöistä olisi suoritettava korkoa asteettain ylenevä perintövero. Kaikki ne varat, mitkä kertyvät valtion perintöoikeuden ja perintöverojen kautta, on käytettävä yksinomaan yhteiskuntaa rasittavien velkakirjojen kuolettamiseen. Täten tulevat nämä velkakirjat muutamien sukupolvien kuluessa häviämään.
Valtion juoksevat menot sitävastoin täytyy peittää toisella tavalla. Jos valtiotalous tähän saakka on ollut pääasiassa verojen varassa, tulevat tästälähin yhteiskunnallistetut teollisuuslaitokset olemaan valtion päätulolähteenä siinä määrässä kuin tuotannon yhteiskunnallistaminen edistyy. Valtiolle lankeaa osa yhteiskunnallistetun raskaan teollisuuden, yhteiskunnallistetun vuorityön ja yhteiskunnallistetun sekä yhteiskunnallisesti hoidetun maanviljelyksen puhtaasta voitosta. Vuokraajien, jotka perinnöllisellä vuokraoikeudella ovat asettuneet osaan yhteiskunnallistettuja suurtiloja, on maksettava valtiolle korkoa. Teollisuusliittoihin järjestetyn teollisuuden tuottamasta voitosta lankeaa valtiolle määrätty osuus. Kaupan yhteiskunnallistetut haarat luovuttavat voittonsa valtiolle. Siinä määrässä kuin yhteiskunnallistaminen edistyy, maksetaan yhäti suurempi osa valtion menoista yhteiskunnallistettujen liikeyritysten tuottamalla voitolla eikä enää veroilla.
Kaikkia suuria yhteiskunnallisia mullistuksia seuraa suuria mullistuksia valtiotaloudessa. Luonteenomaista feodaaliselle yhteiskunnalle oli, että se antoi maata läänityksiksi palvelijoilleen palkitakseen heidän ansioitaan. Kapitalistiselle yhteiskunnalle on tunnusmerkillistä, että se kiskoo rahaveroja ja siten saaduilla varoilla ylläpitää valtansa välikappaleet, armeijan ja virkavallan. Tulevaisuuden sosialistinen yhteiskunta ei enää tule maksamaan tarpeitaan veroista, vaan yhteiskunnallistettujen liikeyritysten tuotannosta saaduilla varoilla. Mutta samalla kuin verot vähitellen menettävät merkityksensä valtion säännöllisenä tulolähteenä, saavat ne sitä suuremman merkityksen yhteiskunnallisessa omaisuuden- ja tulojenjaossa tapahtuvan mullistuksen välikappaleina. Juuri sen vuoksi, että valtion ei enää tarvitsisi suorittaa taloutensa menoja veroista, vaan yhteiskunnallisten liikeyritysten tuotosta saaduilla varoilla, täytyy sen saada korkean omaisuusveron kautta varoja hankkiakseen itselleen nämä yhteiskunnalliset liikeyritykset ja korkean, työttä ja vaivatta saaduista tuloista kannettavan erikoisveron kautta varoja poistaakseen sotalainan taakan niskoiltaan. Veron tarkoitus siis muuttuu kokonaan: oltuaan valtion säännöllisten menojen korvaajana, valtion herruusaseman asettamien vaatimusten täyttämisen välineenä, muuttuu se välineeksi riistäjien riistämiseksi.
Kapitalistinen valtio laskee kansan niskoille rasittavia kulutusveroja ja käyttää niistä saamansa tulot korkojen maksamiseen valtion velkojille. Välillisten verojen kautta riistää se kansanjoukkoja kapitalismin hyväksi. Tuleva sosialistinen yhteiskunta kulkee aivan päinvastaista tietä: se riistää pääomaa kansan hyväksi asettamalla pääoman maksettavaksi omaisuus- ja perintöveroja sekä erikoisveroja työttä saaduista tuloista käyttääkseen niistä kertyneet varat maan ja työvälineiden hankkimiseen koko kansan haltuun. Veroja, joita tähän saakka on käytetty kansan riistämiseen kapitalistien hyväksi, tullaan nyt käyttämään kapitalistien riistämiseen kansan hyväksi.