Olemme koettaneet edelläolevassa saada yleiskatsauksen niistä toimenpiteistä, joihin on ryhdyttävä, jotta suuri yhteiskunnallinen kumous voisi tapahtua suunnitelmallisesti ja tietoisesti koko kansan eduksi ja ilman tuotannon häiriytymistä. Nyt on lopuksi osoitettava, mitä edellytyksiä tulee olla olemassa, jotta tämä monenlaisten perusteellisten uudistusten pitkä sarja ylipäätään voisi olla mahdollinen.
Yhteiskunnallistamisen ensimmäinen edellytys on luonnollisesti rauha. Ei mikään selvittämistämme toimenpiteistä ole mahdollinen, niin kauan kuin elämme sotatilassa, niin kauan kuin rajamme eivät ole määrätyt, niin kauan kuin meret eivät ole vapaita. Me emme esim. voi toteuttaa varallisuusveroa niin kauan kuin emme tiedä, mitkä alueet tulevat kuulumaan valtioomme, niin kauan kuin tärkeät valtioalueemme osat ovat vieraiden joukkojen miehittämiä, niin kauan kuin sotalainan jakoa kunkin uuden valtion osalle ei vielä ole määrätty. Me emme ole vapaita muodostamaan yhteiskuntajärjestystämnie mielemme mukaan, riippumatta ympärysvaltojen vallitsevista luokista, niin kauan kuin emme voi maksaa elintarpeita ja hiiliä työmme tuotolla, vaan saamme ne ainoastaan velaksi voittajiltamme. Meidän on ensin saatava uudelleen rauha, ensin täytyy elintarpeiden ja raaka-aineiden tuonnin vapautua, ensin täytyy koneemme saattaa jälleen käyntiin, ensin täytyy meidän jälleen alkaa työskennellä, jotta emme enää olisi voittajan annosta riippuvaisia, emme enää hänen käskyjensä alaisia, vaan vapaita muodostamaan yhteiskunnalliset olomme oman tarpeemme ja tahtomme mukaisesti.
Rauha ja työ ovat tehtävämme täyttymisen ulkonaiset edellytykset. Sen sisäinen edellytys taas on, että kansa, että työtätekevän maalais- ja kaupunkilaisväestön syvät rivit haluavat yhteiskunnallista uudestimuodostelua. Useat tosin arvelevat, että riittäisi, jos pari tusinaa urhoollisia ja tarmokkaita miehiä valtiokaappauksen kautta ottaisi valtiovallan haltuunsa; he voisivat sitten säätää sosialismia kansan syville riveille. Tämä on kuitenkin erehdys. Sillä miten voisi pieni vähemmistö, joka terroristisilla keinoilla pakottaisi kansan syvät rivit alistumaan tahtoonsa, hoitaa yhteiskunnan suurta tuotantokoneistoa? Tosin voisi tämä vähemmistökin säälimättömän terrorin avulla riistää kapitalistiluokkaa, sekin voisi jostakin vallankumouksellisesta keskuspaikasta käsin vallita tuotantokoneistoa. Mutta se olisi virkavaltaista sosialismia eikä kansanvaltaista, sillä vallankumouksellinen keskus ei voisi hallita tehtaita, vuorikaivoksia ja maatiloja muuten kuin perustamansa virkavallan kautta, jonka käskyjä sen armeija pakottaisi tottelemaan. Mutta me emme tahdo virkavaltaista sosialismia, joka merkitsisi sitä, että pieni vähemmistö hallitsisi koko kansaa. Me tahdomme kansanvaltaista sosialismia, s.o. koko kansan taloudellista itsehallintoa. Kansanvaltaisten järjestöjen muodostaman täydellisen järjestelmän avulla tulee kansa itse hoitamaan taloudellista elämäänsä. Nämä järjestöt olemme edelläolevassa oppineet tuntemaan. Työväenneuvostot yksityisissä tehtaissa, vuokralaisneuvostot yksityisissä vuokrataloissa, ammattiyhdistykset, kulutusosuuskunnat ja maataloudelliset osuuskunnat, kaupunki- ja maalaiskunnat, yksityisten teollisuudenhaarojen hallintoneuvostot ja yksityisten maatilojen hoitoneuvostot, piirikuntien maanviljelysvirastot ja niiden apuneuvostot, maakuntien viljelysneuvostot ja valtion maatalousneuvosto, maan keskuspankin hallintoneuvosto ja lopuksi kansaneduskunta sekä sen asettama hallitus ovat tärkeimmät järjestöt, jotka astuvat kapitalistien ja suurtilanomistajien tilalle, hoitavat työvälineitä, johtavat työtä, säännöstelevät taloudellista elämää. Tällainen kansan taloudellinen itsehallintojärjestelmä edellyttää kuitenkin, että kansan syvät rivit ottavat toimekkaasti osaa työhön ja suorittavat sen ilolla. Siihen ei pieni vähemmistö voi kansaa pakottaa, vaan se voi tapahtua ainoastaan työtätekevien kansanjoukkojen vapaasta tahdosta. Senvuoksi on sosialismin ensimmäinen edellytys, että kansan syvät rivit ovat vakaumukseltaan sosialistisia ja että niitä elähdyttää toivo sosialismin toteutumisesta.
Mutta sosialismilla on toinenkin edellytys: se edellyttää valtiota, joka olemukseltaan pystyy toteuttamaan yhteiskunnallisen mullistuksen. Tämä edellytys on juuri meidän Saksalais-Itävallassa otettava huomioon. Sillä vielä on avoinna kysymys, tuleeko Saksalais-Itävallastamme suuren Saksan tasavallan osa vai tuleeko se yhtymään tshekkien, eteläslaavien, unkarilaisten, puolalaisten ja rumanialaisten kanssa valtioliitoksi, »Tonavan liittokunnaksi». Tästä ratkaisusta lähinnä riippuu yhteiskuntamuotomme tulevaisuus.
Kuvitelkaamme mielessämme sellaista Tonavankansojen liittoa! Kuka tulisi tässä liitossa toteuttamaan sosialismin? Saksalais-Itävallan hallitusko? Mutta ei voi kuvitella, että sosialistinen Saksalais-Itävalta voisi yhtyä samaan hittoon, samaan talousalueeseen kapitalististen naapurivaltioiden kanssa. Vai tuleeko koko liitto yhdessä käymään sosialismin toteuttamiseen vievää tietä? Tuleeko kaikkien näiden kansakuntien yhteisesti asettama liittohallitus toteuttamaan yhteiskunnallistamisen? Yhteiskunnallistaminen edellyttää ennen kaikkea voimakasta, yksimielistä, toimintakykyistä hallitusta, joka voi murtaa kapitalistien ja suurtilanomistajain vastarinnan ja voimakkaasti, yksimielisesti, päämäärästään tietoisesti rakentaa sosialistista yhteiskuntajärjestystä. Höllän liiton liittovalta ei koskaan voisi suoriutua tästä suunnattomasta tehtävästä. Meidän liittymisennne Tonavanliittoon tukkisi siis kauaksi aikaa meiltä sosialismin toteuttamiseen vievän tien.
Aivan toiset ovat meidän mahdollisuutemme, jos Saksalais-Itävallasta tulisi suuren Saksan tasavallan jäsenvaltio. Suuri Saksan tasavalta ei tule olemaan mikään höllä valtioliitto, vaan lujasti yhteenliittynyt liittovaltio, jolla on voimakas, yksimielinen hallitus ja yhteinen lakiasäätävä eduskunta. Siellä tulee olemaan luja valtiovalta, joka yksin voi kukistaa herrojen vastarinnan, perustaa uuden sosialistisen yhteiskuntajärjestyksen. Ja Saksan työläisten lukumäärä, henkinen kypsyys sekä vallankumouksellinen päättäväisyys takaa meille, että tätä liittovaltaa elähdyttää toivo sosialismin toteutumisesta. Liittyminen Saksaan raivaa siis meille tietä sosialismin toteutumiseen. Se on sosialismin toteuttamisen ensimmäinen edellytys. Senvuoksi on taistelua sosialismin toteutumisen puolesta tässä maassa lähinnä käytävä taisteluna Saksaan liittymisen puolesta.
Täten olemme osoittaneet, miten voimme ja tahdomme toteuttaa sosialismin. Mutta kuvaamamme tie sosialismin toteutumiseen ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen. Sosialismi voi toteutua toisiakin teitä. Jos kansamme ei ymmärrä hetken välttämättömyyttä, jos omistavat luokat asettuvat välttämätöntä ja väistämätöntä vastustamaan ja ymmälle saatetut ja harhaanjohdetut työtätekevän kansan joukot eivät tunne omaa etuaan eivätkä ymmärrä käyttää kansanvaltaisen tasavallan heille antamia valtiollisia voimakeinoja hyväkseen, silloin sosialismi todella toteutuisi toista tietä: ei suunnitelmallisesti rakentavan työn tuloksena, vaan myrskyn, joka ensin kaikki tuhoaa, kaikki hävittää, jotta sitten vanhan maailman raunioille kohoaisi uusi. Jos sosialismin toteutuminen tapahtuisi tätä tietä, täytyisi meidän kaikkien ostaa se pelottavan kalliisti: ostaa vuosia kestävällä kansalaissodalla, ostaa tuotantokoneistomme tavattomalla hävityksellä, ostaa vielä vuosia kestävällä, lisääntyneellä kurjuudella, vielä paljon kauheammalla hädällä kuin on sodan meille aiheuttama. Sosialismista on tullut historiallinen välttämättömyys. Se tulee joka tapauksessa toteutumaan. Kysymys on ainoastaan siitä, miten se tapahtuu. Tvöskennelkäämme kaikki sen puolesta, että se ei tapahtuisi hävittävien mullistusten tuloksena, vaan päämäärästä tietoisen työn hedelmänä!