Kirjoitettu: 31. joulukuuta 1892
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 455–457. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoo, 31. joulukuuta 1892
Hyvä Sorge!
Ennen vuoden loppua vielä pari riviä. Olen saanut kirjeesi marraskuun 18:nnelta ja joulukuun 16. päivältä, parhaat kiitokset. Oletko saanut kirjapaketin jonka lähetin Sinulle syyskuussa postitse ja joka sisälsi »Työväenluokan aseman» uuden painoksen sekä »Sosialismin kehitys utopiasta tieteeksi» — kirjan Avelingin kääntämänä ja minun johdannollani varustettuna? Jollet, lähetän Sinulle uuden paketin ja kirjattuna.
Täällä vanhassa Euroopassa on hieman vilkkaampaa kuin teidän »nuorekkaassa» maassanne, joka ei vielä näytä oikein päässeen nulikkavuosistaan. On kummallista mutta aivan luonnollista, kuinka noin nuoressa maassa joka ei ole tuntenut feodalismia ja on alun alkaen kehittynyt porvarilliselta pohjalta, kuinka lujassa porvarilliset ennakkoluulot istuvat siellä työväenluokassakin. Juuri protestista vielä feodaalisiin vaatteisiin pukeutunutta emämaata vastaan amerikkalainen työläinenkin kuvittelee perinteellisen porvarillisen talousmuodon olevan jotain luonnollista ja kaikkina aikoina edistyksellistä ja erinomaista, jotain ylittämätöntä. Aivan samoin kuin Uudessa Englannissa puritanismi, koko siirtokunnan olemassaolon syy, on tullut perinteeksi ja heidän paikallispatriotismistaan erottamattomaksi. Amerikkalaiset voivat rimpuilla ja rettelöidä kuinka paljon vain haluavat, he eivät voi diskontata epäilemättä jättiläismäistä tulevaisuuttaan vekselin tavoin, heidän on odotettava kunnes se lankeaa, ja juuri koska tulevaisuus on niin suuri, heidän täytyy tällä hetkellä pääasiallisesti valmistella tätä tulevaisuutta; tämä työ on — kuten jokaisessa nuoressa maassa — ennen kaikkea aineellisluontoista ja sen edellyttää tiettyä ajattelun takapajuisuutta, roikkumista uuden kansakunnan perustamiseen liittyvissä traditioissa. Anglosaksilainen rotu — nuo kirotut schleswigholsteinilaiset, kuten Marx aina heitä nimitti — on muutenkin hidasjärkinen ja heidän historiansa sekä Euroopassa että Amerikassa (taloudellinen menestys sekä enimmäkseen rauhanomainen poliittinen kehitys) on vielä pahentanut sitä. Tässä voivat vain suuret tapahtumat auttaa, ja kun nyt kansallisen maaomistuksen yksityisomistukseen siirtymiseen (joka on nyt jotakuinkin päätetty) vielä yhdistyy teollisuuden laajeneminen vähemmän mielettömän tullipolitiikan myötä sekä ulkomaisten markkinoiden valloitus, niin asiat voivat teilläkin muuttua hyviksi. Luokkataistelut olivat täällä Englannissakin kiivaampia suurteollisuuden kehitysvaiheessa ja ne ehtyivät Englannin kiistattoman teollisen maailmanherruuden aikana; myös Saksassa suurteollisuuden kehitys vuoden 1850 jälkeen lankeaa yhteen sosialistisen liikkeen nousun kanssa eikä Amerikassa todennäköisesti tule käymään toisin. Kaikkien perinteellisten suhteiden vallankumouksellistaminen kehittyvän teollisuuden ansiosta vallankumouksellistaa myös päät.
Muuten ovat amerikkalaiset jo pitemmän aikaa sitten osoittaneet eurooppalaiselle maailmalle, että porvarillinen tasavalta on kapitalististen liikemiesten tasavalta, jossa politiikka on vain samanlaista kaupallista yrittämistä kuin kaikki muukin; ranskalaiset puolestaan, joiden hallitsevat porvaripoliitikot ovat jo kauan tienneet tämän ja harjoittaneet sitä kaikessa hiljaisuudessa, oppivat lopulta tämän totuuden myös kansallisessa mitassa kiitos Panaman skandaalin.[1] Mutta jotteivät perustuslailliset monarkiat liikaa löisi hyveellisesti rintoihinsa, on jokaisella oma pieni Panamansa: Englannilla rakennusyhtiöiden skandaalit joista muuan, Liberator-skandaali, on täysin »vapauttanut» joukon piensäästäjiä noin 8 miljoonan punnan säästöistä, Saksalla on Baare-skandaalit[2] ja Löwe-juutalaispyssyt[3] (mitkä osoittavat, että preussilainen upseeri varastelee vanhaan tapaansa, mutta aivan pienin erin — ainoa asia, missä hän on vaatimaton);
Italialla on Rooman pankki[4 joka on jo miltei Panaman luokkaa ja on ostanut noin 150 edustajaa ja senaattoria; tämän asian todistuskappaleet tullaan, kuten minulle on ilmoitettu, pian painamaan Sveitsissä. Schlüter seuraa kaikkea mitä lehdet kirjoittavat Rooman pankin asiasta. Ja pyhällä Venäjänmaalla ikivanha ruhtinas Meštšerski on närkästynyt siitä välinpitämättömyydestä, jolla Panama-paljastukset on vastaanotettu Venäjällä, ja hän selittää sen johtuvan vain siitä, että ranskalaiset esimerkit ovat turmelleet venäläisen hyveen ja »meillä itsellämme on kotona enemmän kuin yksi Panama»...
[1] Panaman skandaali oli huijausliiketoimi, jossa ranskalaiset poliitikot, virkamiehet ja lehdistö ostivat Panaman kanavaosakeyhtiön osakkeita. Yhtiö perustettiin Ferdinand de Lessepsin, insinöörin ja liikeyrittäjän, aloitteesta vuonna 1879 Panaman kannaksen läpi kulkevan kanavan rakentamiseksi. Sanasta »panama» tuli suurien liikehuijausten yleisnimitys. Toim.
[2] Bochumin teräsvalimoiden pääjohtaja Baare joutui syytteeseen veronpimitystarkoituksessa tapahtuneesta yhtiön tulojen salaamisesta, leimojen väärentämisestä ja huonolaatuisten kiskojen myynnistä. Toim.
[3] L. Löve & Co. -asetehtaiden omistajat myivät hallitukselle tieten tahtoen huonolaatuisia aseita ja lahjosivat tuolloin valtion vaikutusvaltaisia virkamiehiä. Toim.
[4] Rooman pankissa suoritettu tilintarkastus osoitti vuonna 1892, että pankki oli lainvastaisesti laskenut liikkeelle 133 miljoonaa luottoseteliä sallittujen 70 miljoonan sijasta sekä antanut suunnattomia rahalahjuksia valtiopäiväedustajille, senaattoreille sekä muille hallitusta lähellä oleville henkilöille. Toim.