Kirjoitettu: 4. syyskuuta 1892
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 451–453. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Ryde, 4. syyskuuta 1892
...Jos olisit ollut täällä viime vaalien aikana,[1] puhuisit toisin fabiolaisista.[2] Yksi taktiikkamme tehtävistä pysyy muuttumattomana aikamme kaikissa nykytasolle kohonneissa maissa: työläiset on saatava muodostamaan oma, riippumaton ja kaikkia porvarillisia puolueita vastustava puolueensa. Viime vaalien aikana tekivät englantilaiset työläiset, vaikkakin vielä vasta vaistonvaraisesti, tapahtumien hoputtamina, ratkaisevan askeleen tähän suuntaan; tällä askeleella on ollut yllättävä menestys ja se on enemmän edesauttanut työläisten tietoisuuden kehitystä kuin mikään muu tapahtuma 20 vuoteen. Entä mitä fabiolaiset tekivät — ei tämä eikä tuo fabiolainen, vaan Fabiolaisseura kokonaisuudessaan? Se saarnasi ja toteutti käytännössä työläisten liittymisiä liberaaleihin, ja tapahtui mikä oli odotettavissa: liberaalit antoivat heille neljä vaalipiiriä, joiden puolelleen saaminen oli mahdotonta ja fabiolaiskandidaatit epäonnistuivat surkeasti. Paradoksaalinen belletristi Shaw — belletristinä hyvin lahjakas ja sukkela, talousmiehenä ja poliitikkona kerrassaan pätemätön, vaikkakin kunniallinen eikä mikään pyrkyri — kirjoitti Bebelille: elleivät he seuraisi tätä politiikkaa että he tyrkyttivät ehdokkaitansa liberaaleille, eivät he tulisi korjaamaan muuta kuin tappiota ja häpeää (ikäänkuin tappio ei toisinaan olisi kunniakkaampaa kuin voitto); nyt he ovat noudattaneet politiikkaansa ja korjanneet molempia.
Tämä on koko kysymyksen ydinkohta. Sinä hetkenä jolloin työläiset ensi kertaa esiintyvät itsenäisesti, Fabiolaisseura tarjoilee heille liberaalien hännäksi rupeamista. Ja tämä on sanottava avoimesti mannermaisille sosialisteille, peittely olisi myötäsyyllisyyttä. Ja siksi minua surettaa ettei Avelingien artikkelin loppuosa ilmestynyt.[3] Se ei ollut mikään post festum, myöhästynyt pohdiskelu, vaan pelkkä artikkelin lähetyskiireessä sattunut laiminlyönti. Artikkeli jäi keskeneräiseksi, kun puuttui kuvaa molempien sosialististen järjestöjen[4] asenteesta vaaleihin — »Neue Zeitin» lukijoilla on oikeus saada tietää siitä.
Taisin viime kirjeessäni itse sanoa Sinulle, että sekä Sosiaalidemokraattisessa liitossa että Fabiolaisseurassa maakunnalliset jäsenet ovat keskusjohtoa parempia. Mutta siitä ei ole mitään hyötyä niin kauan kuin keskusjohdon asenne määrää yhdistyksen asenteen. Banneria lukuunottamatta en tunne ketään näistä mainioista kavereista. Banner ei, kumma kyllä, ole näyttäytynyt luonani sen jälkeen kun liittyi Fabiolaisseuraan. Luulen että Sosiaalidemokraattisen liiton inho ja minkä tahansa järjestön tarve — ehkä myös jotkin illuusiot — saivat hänet tekemään sen. Mutta tämä pääsky ei tee kesää.
Näet Fabiolaisseurassa jotakin vielä kypsymätöntä. Päinvastoin, väki on aivan liian valmista. Se on sekalaista kaliiperia oleva porvarillisten »sosialistien» klikki, pyrkyreistä aina sentimentaalisiin sosialisteihin ja ihmisystäviin, joita yhdistää vain uhkaavan työläisvallan pelko ja jotka yrittävät kaikkensa taittaakseen tältä vaaralta kärjen varmistamalla oman johtoasemansa, »sivistyneiden» johdon. Jos he nyt ovatkin päästäneet johtoelimeensä pari työläistä, jotta nämä esittäisivät siellä vuoden 1848 Albert-työläisen lailla aina voimattoman vähemmistön osaa niin sen ei pitäisi erehdyttää ketään.
Fabiolaisseuran keinot ovat aivan samat kuin rahanahneiden parlamentaarikkojen politiikan: raha, juonittelut, pyrkyryys. Aivan englantilaista: pidetään itsestään selvänä että jokainen poliittinen puolue (vain työläisten keskuudessa tulee olla toisin!) maksaa agenteilleen tavalla tai toisella tai palkitsee heitä viroilla. Nämä ihmiset istuvat korviaan myöten liberaalisen puolueen juonitteluissa, heillä on puoluevirkoja liberaalien keskuudessa, kuten esim. Sidney Webbillä, joka muuten on aito brittiläinen poliitikko. Nämä ihmiset harjoittavat kaikkea sitä mistä työläisiä pitää varoittaa.
Kaikesta huolimatta en vaadi, että kohtelisit näitä ihmisiä vihollisina. Mutta kritiikiltä saat varjella heitä mielestäni yhtä vähän kuin ketään muutakaan. Ja nimenomaan tältä varjelulta heitä koskevan kohdan poisjääminen Avelingien artikkelista näyttää. Jos kuitenkin haluat että Avelingit lähettävät Sinulle artikkelin eri englantilaisten sosialististen järjestöjen historiasta ja asennoitumisesta, niin sinun tarvitsee vain mainita se ja teen heille ehdotuksen...
[1] Englannissa kesällä 1892 järjestetyt parlamenttivaalit päätyivät liberaalien voittoon. Vaalikampanjaa kävivät menestyksekkäästi Englannin sosialistiset sekä työväenjärjestöt, jotka asettivat huomattavan määrän ehdokkaita. Kolme näistä — Hardy, Burns ja Wilson — valittiin parlamenttiin. Toim.
[2] Fabiolaiset, fabiolaisseura (Fabian Society) oli englantilainen reformistinen järjestö, jonka porvarillisen älymystön edustajat perustivat vuonna 1889; sen etevämpiä johtajia olivat Sidney ja Beatrice Webb. Seura sai nimensä 3. vuosisadalla eaa. eläneestä roomalaisesta sotapäälliköstä Fabius Maximuksesta, jonka liikanimi Cunctator (Vitkastelija) johtui hänen viivytystaktiikastaan Hannibalia vastaan käydyn sodan aikana. Fabiolaisseuran jäsenet olivat enimmäkseen porvarillisen sivistyneistön edustajia; he vastustivat Marxin oppia proletariaatin luokkataistelusta sekä sosialistisesta vallankumouksesta ja katsoivat, että on mahdollista siirtyä kapitalismista sosialismiin pienten reformien, vähittäisten yhteiskunnallisten uudistusten avulla käyttäen hyväksi niin sanottua kunnallissosialismia. Vuonna 1900 Fabiolaisseura liittyi työväenpuolueeseen. Toim.
[3] Engels viittaa Edward Avelingin ja Eleanor Marx-Avelingin artikkeliin »Die Wahlen in Gross-Britannien» (»Vaalit Isossa-Britanniassa»), joka julkaistiin »Neue Zeit» -lehden 2. osassa, n:ssa 45 vuosina 1891–1892. Kautsky, joka toimitti artikkelin, pyyhki pois ne kohdat joissa artikkelin tekijät kritikoivat englantilaisten sosialististen järjestöjen lahkolaisuutta ja opportunismia.
Menettelynsä puolustukseksi Kautsky kirjoitti Engelsille 6. elokuuta 1892, että hänen poissaolonsa vuoksi artikkeli oli jäänyt lukematta, ja julkaisun näin viivästyttyä viikolla päätettiin artikkeli painaa lyhennettynä. Toim.
[4] Fabiolaisseuran ja Sosiaalidemokraattisen liiton. Toim.