Kirjoitettu: 27. elokuuta 1883
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 370–371. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Eastbourne, 27. elokuuta 1883
Bonapartistinen monarkia (jonka on Marx luonnehtinut »Brumairekuun 18. päivässä» ja minä »Asuntokysymyksen» II ja muissa kohdissa), esittää proletariaatin ja porvariston välisessä luokkataistelussa lähinnä samanlaista osaa kuin vanha absoluuttinen monarkia feodalismin ja porvariston välisessä taistelussa. Mutta niin kuin tätä taistelua ei voitu käydä voittoon saakka vanhan absoluuttisen monarkian puitteissa, vaan ainoastaan perustuslaillisen monarkian puitteissa (Englanti, Ranska vuosina 1789–92 sekä 1815–30), samoin porvariston ja proletariaatin välistä taistelua voidaan käydä voitokkaasti vain tasavallassa. Jos siis suotuisat olosuhteet ja vallankumouksellinen esihistoria ovat auttaneet ranskalaisia kukistamaan Bonaparten[1] ja pystyttämään porvarillisen tasavallan, niin verraten meihin, jotka olemme juuttuneet puolifeodalismin ja bonapartismin sotkuun, ranskalaisten etuna on heidän aikaansaamansa muoto, jonka puitteissa taistelu on vietävä lopulliseen päätökseen ja joka meidän on vielä valloitettava. He ovat poliittisesti edellä meistä kokonaisen etapin. Monarkistisen restauraation seurauksena Ranskassa tulisi siis taistelu porvarillisen tasavallan palauttamisen puolesta taas päiväjärjestykseen; tasavallan säilyminen sitävastoin merkitsee suoran, peittelemättömän proletariaatin ja porvariston välisen luokkataistelun yltyvää kärjistymistä aina kriisiin asti.
Meillä vallankumouksen ensimmäisen, välittömän tuloksen voi ja täytyy olla pelkästään muodoltaan porvarillinen tasavalta. Täällä se on kuitenkin vain lyhyt siirtymämomentti, koska meillä ei onneksi ole mitään puhtaan tasavaltalaista porvaripuoluetta. Porvarillinen tasavalta, johdossaan ehkä Edistyspuolue, palvelee299 meitä ensi sijassa työläisten laajojen joukkojen vetämisessä vallankumouksellisen sosialismin puolelle; se tapahtuu vuodessa tai parissa ja johtaa kaikkien meidän ohellamme vielä mahdollisten välipuolueiden hajoamiseen ja itsetuhoon. Vasta sen jälkeen voimme menestyksekkäästi ottaa vallan käsiimme.
Saksalaiset tekevät pahan virheen kuvitellessaan vallankumouksen yhdessä yössä selvitetyksi jutuksi. Itse asiassa se on monivuotinen joukkojen kehitysprosessi sitä nopeuttavien olousuhteiden vallitessa. Jokainen vallankumous, joka on suoriteltu yhdessä yössä, on voittanut vain jo etukäteen tuhon partaalle saatetun taantumuksen (1830) tai johtanut välittömästi päinvastaiseen tulokseen kuin oltiin pyritty (1848 Ranska).
Teidän F. E.
[1] — Napoleon I. Toim.