Kirjoitettu: 28. lokakuuta 1882
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 360–361. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoo, 28. lokakuuta 1882
Hyvä Bebel!
Toisen artikkelin[1] selailin melko nopeasti, koska 2–3 ihmistä puhui jatkuvasti tänä aikana. Muuten olisin havainnut ranskalaista vaikutusta kirjoittajan käsityksessä vallankumouksesta sekä samalla myös Vollmarini. Oivalsit asian tämän puolen aivan oikein.[2] Se on »yhtenäinen taantumuksellinen massa» -fraasin[3] kauan uneksittu toteutus. Kaikki viralliset puolueet yhdistetään yhteen möykkyyn tänne; me, sosialistit, rivistössä tuonne; suuri ratkaisutaistelu, voitto koko linjalla yhdellä iskulla. Näin yksinkertaisia eivät asiat todellisuudessa ole. Todellisuudessa, kuten Sinäkin huomautat, vallankumous alkaa päinvastoin siten, että kansan suuri enemmistö ja myös viralliset puolueet yhtyvät näin eristyksiin joutunutta hallitusta vastaan ja kaatavat sen, ja vasta kun virallisista puolueista ne, jotka ovat vielä pysyneet pinnalla ovat tuhonneet yksi toisensa, vasta silloin syntyy Vollmarin suuri jakautuminen ja meidän herruutemme mahdollisuus. Jos haluaisimme aloittaa vallankumouksen Vollmarin tavoin heti sen viimeisellä aktilla, kävisi meidän armottoman huonosti...
...Kauan odotettu hajaannus on tapahtunut Ranskassa.[4] Guesde'n ja Lafarguen alkuperäinen yhteistoiminta Malonin ja Broussen kanssa oli tuskin vältettävissä puoluetta perustettaessa, muttei Marxilla eikä minulla ollut illuusioita sen kestävyydestä. Kiistakysymys on puhtaan periaatteellinen: onko taistelua käytävä proletariaatin luokkataisteluna porvaristoa vastaan vai sallitaanko aito opportunistisesti (tai kuten sosialistinen käännös kuuluu: possibilistisesti) kieltäytyä liikkeen luokkaluonteesta ja ohjelmasta joka kerta, kun sen avulla voidaan saada enemmän ääniä, enemmän »kannattajia»? Malon ja Brousse ovat asettautuneet kannattamaan jälkimmäistä tapaa, uhranneet näin liikkeen proletaarisen luokkaluonteen ja tehneet erkanemisen vääjäämättömäksi. Sitä parempi. Proletariaatin kehittymistä seuraa kaikkialla sisäinen taistelu, eikä Ranska, niissä ensi kertaa on muodostumassa työväenpuolue, ole mikään poikkeus. Me Saksassa olemme läpäisseet sisäisen taistelun ensi vaiheen (las-sallelaisten kanssa), muita on vielä edessämme. Yhtyminen on oikein hyvä asia sikäli kun se käy päinsä, mutta on asioita jotka ovat korkeammalla kuin yhtenäisyys. Ja jos Marxin ja minun tavoin on koko ikänsä taistellut enemmän valesosialisteja kuin ketään muuta vastaan (sillä porvaristoon suhtaudumme vain kuten luokkaan emmekä ole juuri lainkaan ryhtyneet yksittäistaisteluihin porvareiden kanssa), niin eipä juuri voi pahoittaa mieltään sen johdosta että vääjäämätön taistelu on puhjennut.
Toivon tämän kirjeen tavoittavan Sinut ennenkuin joudut tyrmään. Marx ja Tussy lähettävät sydämelliset terveiset. Marx on täysin parantumassa, ja mikäli ei tule mitään uutta keuhkopussintulehdusta, hän on ensi syksynä vahvempi kuin vuosiin. Jos näet Liebknechtin »Käfigturmissa»[5] (kuten Bernissä sanotaan), kerro hänelle terveisiä meiltä kaikilta.
Sinun F. E.
[1] Kyseessä on G. H. von Vollmarin poikkeuslain sosialisteja vastaan kumoamista koskeva toinen artikkeli, joka Ilmestyi 17. ja 24. elokuuta »Sozialdemokratissa». Toim.
[2] Engels viittaa August Bebelin artikkeliin »Aufhebung des Sozialistengesetzes?» (»Sosialistilain kumoaminen?»), joka julkaistiin »Sozialdemokrat»-lehden numerossa 42 lokakuun 12. päivänä 1882 ja joka suuntautui Vollmarin kahta artikkelia vastaan, mitkä oli julkaistu »Sozialdemokrat»-lehdessä ja erillisenä brosyyrinä. Bebel arvosteli ankarasti ennen kaikkea Vollmarin toista artikkelia, missä tekijä ehdotti kaappaustaktiikkaa ja salaista puolueorganisaatiota. Bebel tuomitsi tämän taktiikan sopimattomana ja tuhoisana puolueelle. Kirjeessään Engelsille 1. lokakuuta 1882 hän selitti, että artikkeleiden varomaton sävy ja kieli saattaisi panna puolueen uhraamaan vain turhaan jäseniään. Toim.
[3] Lassallen väittämä »pelkästä taantumuksellisesta massasta» tuli mukaan Gothassa hyväksyttyyn Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen ohjelmaan. Ohjelmassa sanotaan: »Työn vapauttamisen tulee kuulua työväenluokalle, johon nähden kaikki muut luokat ovat vain pelkkää taantumuksellista massaa». Tämän lassallelaisen teesin arvostelu on Marxin työssä »Gothan ohjelman arvostelua». Tässä kirjeessä Engels käyttää ilmaisua »yhtenäinen (einzigen) taantumuksellinen massa». Toim.
[4] St. Étiennessä 25. syyskuuta 1882. pidetyssä Ranskan työväenpuolueen sääntömääräisessä edustajakokouksessa syntyi hajaannus, koska puolueen oikeistosiiven kannattajat (possibilistit) hankkivat itselleen erilaisilla valtakirjavehkeilyillä enemmistöaseman. Marxilaiste ryhmien edustaja (guesdeläiset) jättivät kokouksen ja tapasivat 26. syyskuuta Roannessa, missä pitivät Ranskan työväenpuolueen kuudennen edustajakokouksen. St. Étienneen jääneet possibilistit likvidoivat muodollisesti ja asiallisesti Marxin avulla laaditun sekä marraskuussa 1880 Havren kokouksessa hyväksytyn yhtenäisen puolueohjelman. St. Étiennen kokous errotti puolueesta sen marxilaisen siiven johtajat ja aktiiviset toimihenkilöt — Guesden, Lafarguen, Massaren, Devillen. Froschin ja Bazenin — sekä antoi puolueelle uuden nimen: Vallankumouksellisten sosialistien työväenpuolue, kuten possibilistien puoluetta alettiin nimittää.
Roannen marxilainen edustajakokous, joka toimi vuoden 1882 syyskuun 26:nnesta lokakuun 1. päivään asti, lujitti uskollisuuttaan 1880 omaksuttua marxilaista ohjelmaa kohtaan, julisti sen velvoittavan samalla tavalla kaikkia puolueen federaatioita ja ryhmiä, totesi Kansalliskomitean pettäneen puolueen periaatteet, riisti siltä valtuudet ja erotti sen jäsenet puolueesta. Ranskan työväenpuolueen (Roannen kokous pidätti tämän nimen itselleen) hajaannuksen tuloksena vallankumouksellinen marxilainen ohjelma pääsi voitolle puolueessa. Vaikka puolueen jäsenmäärä laskikin, se lujittui järjestöllisesti. Sen perustueksi tulivat maan suurten teollisuuskeskusten työläiset sekä Pariisin proletariaatin erinäiset ryhmät, pääasiassa suurissa tehtaissa työskentelevät. Possibilisteja tukivat vielä pikkuporvarillisten aatteiden vallassa olevat Pariisin käsityöläiset, myös eteläiset (marseillelaiset) ja läntiset (bretagnelaiset) ryhmät (kooperaattorit, syndikalistit, proudhonistit jne.). Toim.
[5] — »häkkitornissa» (vankilassa). Toim.