Kirjoitettu: 4. syyskuuta 1870
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 251–252. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Manchester, 4. syyskuuta 1870
Ma vaimosta viis, ma lapsista viis,
voin uhrata rakkaimmanki;
jos on nälkä, he käykööt mieroa siis, —
oi, keisari, keisari vanki![1]
Suurin runotar on kuitenkin maailmanhistoria, se on kyennyt parodioimaan itse Heineäkin. Oi keisari,[2] keisari vanki! Ja vieläpä lisäksi »turvepreussilaisten», ja Wilhelm-parka[3] seisoo siellä niin ikään vakuuttamassa satoja kertoja olevansa todella täysin syytön kaikkeen tähän tapahtuneeseen ja kaiken olevan pelkkää Jumalan johdatusta! Wilhelm näyttää aivan koulupojalta: Kuka on luonut maailman? — Minä herra opettaja, minä sen tein, mutta en todellakaan tee sitä uudelleen!
Ja sitten astuu esiin surkea Jules Favre ja ehdottaa, että Palikaon, Trochun ja parin arkadialaisen[4] olisi muodostettava hallitus. Sellaista rähjäsakkia ei ole ennen nähty. Mutta on toki odotettavissa, että kun Pariisissa saadaan tästä tietää, niin jotakin tapahtuu. En kykene kuvittelemaan, ettei niiden uutisten tulvalla, joiden on pakko tulla tänään ja huomenna tunnetuiksi, olisi minkäänlaista vaikutusta. Kenties ilmestyy vasemmistohallitus, joka solmii rauhan järjestettyään ensin jonkinlaisen vastarintanäytelmän.
Sota on lopussa. Mitään armeijaa ei enää ole Ranskassa. Niin pian kuin Bazaine antautuu, mikä kai tapahtuu tällä viikolla, menee Saksan armeijan toinen puoli Pariisin edustalle, toinen puoli taas ylittää Loiren ja puhdistaa maan kaikista aseistautuneista ihmisjoukoista...
...Elsassihuijauksen pääasiallinen luonne — sen sisältämän muinaisteutoonisen motiivin lisäksi — on strateginen ja tähtää Vogesien linjan ja saksalaisen Lotringin saamiseen rajavyöhykkeeksi. (Kieliraja: Kun vedät suoran viivan Dononista tai Schirmeckistä Vogeseilta tunnin marssimatkan päähän itään Longwystä, jossa belgialais-luxemburgilainen ja Ranskan raja kohtaavat, on tulos jokseenkin tarkka; Dononista Vogeseja pitkin Sveitsin rajalle.) Dononista pohjoiseen eivät nimittäin Vogesit ole niin korkeita ja jyrkkiä kuin eteläiset Vogesit. Olettaa, että leikkaamalla tämä noin 11/4 miljoonan asukkaan kapea kaistale pantaisiin Ranskalle »kuonokoppa», saattavat vain »Staats-Anzeigerin» aasit[5] ja Brass & Co. Poroporvarien kirkuna »takeiden» saamisesta on ylipäänsä mieletöntä, mutta sillä on vetoa, koska se sopii hoviväen laskelmiin...
...Saarbrückenissä ovat ranskalaiset saaneet aikaan niin paljon vahinkoa kuin suinkin. Tulitus tietenkin kesti vain pari tuntia eikä, kuten Strassburgissa, viikon yötä päivää.
Cacadoulta[6] saatu kirje oheisena kiitoksin takaisin. Se oli varsin kiintoisa. Pariisin puolustuksesta — mikäli siellä ei tapahdu mitään poikkeuksellista, tulee muodostumaan hauska episodi. Näistä ranskalaisten ainaisista pikku pakokauhuista — jotka kaikki ovat lähtöisin pelosta sitä hetkeä kohtaan, jolloin lopulta on pakko ottaa totuus totuudesta — saa paljon paremman kuvan terrorista. Me käsitämme sillä sellaisten ihmisten valtaa, jotka aiheuttavat kauhua; todellisuudessa päinvastoin kyseessä on sellaisten ihmisten valta, jotka itse ovat säikähtäneet. Terrori on suurimmaksi osaksi peloissaan olevien ihmisten itseään rauhoittaakseen toimeenpanemia hyödyttömiä julmuuksia. Olen vakuuttunut siitä, että syy vuoden 1793 hirmuvallasta lankeaa miltei poikkeuksetta säikähtäneelle ja isänmaanystävää teeskentelevälle porvarille, vähäpätöisille lökäpöksyisille poroporvareille ja terrorista hyötyä havitelevalle roskaväelle. Nykyisen pienen terrorin oloissa on kyseessä juuri nämä samat luokat.
Parhaat terveiset meiltä kaikilta, mukaanlukien Jollymeyerin[7] ja Mooren, Teille kaikille.
Sinun F. E.
[1] Heinrich Heine. »Krenatöörit», Valter Juvan suomennos. Ks. »Laulujen kirja», Porvoo 1917, s. 74. Toim.
[2] — Napoleon III. Toim.
[3] — Vilhelm I. Toim.
[4] Arkadialaiset on ironinen viittaus Lakiasäätävän kokouksen bonapartistiseen enemmistöön. Nimitys on todennäköisesti peräisin toisaalta klubilta, joka piti tyyssijanaan pariisilaista Rue des Arcades -katua ja jonka jäsenet olivat Napoleon II:n kannattajia, toisaalta muinaisen Peloponnesoksen Arkadia-maakunnan asukkaista, joille kreikkalaisen mytologian mukaan oli ominaista lapsekkuus ja yksinkertaisuus. Toim.
[5] »Königlich Preussischer Staats-Anzeiger» (»Kuninkaallispreussilainen valtion ilmoituslehti») oli saksalainen päivälehti, Preussin hallituksen virallinen äänenkannattaja, joka ilmestyi vuosina 1851–1871 tällä nimellä Berliinissä. Toim.
[6] — Leikillinen nimitys Laura Lafarguelle. Toim.
[7] — Carl Schorlemmer. Toim.