Kirjoitettu: heinäkuun 5. pnä 1870. Kirjoitettu englanniksi, julkaistu lentolehtisenä
Suomennos: Tuntematon
Lähde: »Marx ja Engels ammattiyhdistysliikkeestä», s. 127–129. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto, Helsinki 1947
Skannaus: Miikka Palokangas
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
Työläistoverit!
Geneven rakennusalan työnantajat ovat kypsän harkinnan jälkeen tulleet siihen johtopäätökseen, että »rajoittamaton työnvapaus» on työtätekevän köyhälistön onnen paras ehto. Turvatakseen tämän ihanuuden työläisillen he paättiväl kesäkuun 11. pnä sovelluttaa Englannissa keksittyä temppua, julistaen työnsulkuun enemmän kuin 3000 heillä tähän asti työskennellyttä työläistä.
Kun ammatillinen liike on vasta äskettäin alkanut juurtua Sveitsissä, niin samat geneveläiset rakennusyrittäjät ovat suurella suuttumuksella nimittäneet sitä englantilaiseksi tuontitavaraksi. Kaksi vuotta sitten he sättivät työläisiään isänmaallisuuden puutteesta sen vuoksi, että nämä koettivat istuttaa Sveitsin maaperään sellaista ulkomaan kasvia kuin työpäivän rajoitusta ja kiinteän tuntipalkan määräämistä. Heillä ei ollut pienintäkään epäilystä sen suhteen, että se oli ilkeämielisten yllyttäjien kätten työtä, koska heidän paikalliset työläisensä, omissa oloissaan ollen, luonnollisestikin vain unelmoivat siitä, kuinka voisivat enemmän näännyttää itseään 12–14 tuntia kestävällä jokapäiväisellä työllä ja saada siitä niin paljon kuin isäntä suvaitsi maksaa. He selittivät julkisesti, että petetyt työläiset toimivat Lontoosta ja Pariisista saatujen ohjeiden mukaan, aivan niinkuin sveitsiläiset diplomaatit, jotka ovat tottuneet tottelemaan Pietarista, Berliinistä ja Pariisista tulleita käskyjä. Kuitenkaan ei työläisiä saatu suostutteluilla, pilkanteolla eikä uhkailuilla vakuuttuneiksi siitä, että työpäivän rajoittuminen 10 tuntiin ja kiinteän tuntipalkan säätäminen loukkaisi vapaan kansalaisen arvoa; heitä ei saatu myöskään provosoiduksi minkäänlaisiin harkitsemattomiin tekoihin, jotka olisivat antaneet työnantajalle otollisen verukkeen laillisiin liittojen vainoihin.
Vihdoin toukokuussa 1868 herra Camperiot, joka siihen aikaan oli oikeus- ja poliisiministerinä, sai aikaan sopimuksen, jonka mukaan työpäivä rajoitettiin 9 tuntiin talvella ja 11 tuntiin kesällä 45–50 centime'in tuntipalkalla. Tämän sopimuksen allekirjoittivat työnantajat ja työläiset ministerin läsnäollessa. Keväällä 1869 monet työnantajat kieltäytyivät maksamasta 11 tunnista kesätyötä enempää kuin 9 tunnista talvityötä. Päästiin uudelleen sopimukseen 45 centime'in tuntipalkasta kaikille rakennustyöläisille. Vaikka tämä sopimus aivan ilmeisesti tarkoitti myöskin rappareita ja maalareita, heidän täytyi kuitenkin jatkaa työtä entisillä ehdoilla, sillä he eivät olleet vielä riittävästi järjestyneitä, hankkiakseen uusia ehtoja. Tämän vuoden toukokuun 15. pnä he vaativat yhtäläisiä ehtoja kuin muillakin aloilla, ja kun heille annettiin jyrkkä kieltävä vastaus, niin seuraavalla viikolla he lopettivat työnsä. Kesäkuun 4. pnä työnantajat tekivät sellaisen päätöksen, että jos rapparit ja maalarit eivät ryhtyisi työhön kesäkuun 1 päivään mennessä, kesäkuun 11 pnä kaikki rakennustyöläiset erotettaisiin. Tämä uhkaus pantiin täsmälleen täytäntöön. Työnantajat eivät tyytyneet vain työläisten erottamiseen, vaan vaativat, että liittohallitus väkivalloin hajoittaisi liiton ja karkottaisi ulkomaalaiset Sveitsistä. Heidän hyvää tarkoittava ja totisesti liberaalinen yrityksensä saada aikaan »rajoittamaton työnvapaus» ei onnistunut; sen esti rakennusalalle kuulumattomien sveitsiläisten työläisten suurilukuisen kokouksen vastalause.
Muiden teollisuusalojen geneveläiset ammattiliitot valitsivat toimikunnan erotettujen työläisten asiaa ajamaan. Eräät talonomistajat, jotka olivat tehneet rakennustyönantajansa kanssa uusia rakennuksia koskevia sopimuksia, katsoivat, että heidän sitoumuksensa olivat päättyneet, ja kehoittivat työläisiä siirtymään heille jatkamaan työtä entiseen tapaan. Näinä ehdotukset otettiinkin vastaan muitta mutkitta. Monet naimattomat työmiehet lähtevät pois Genevestä ensimmäisen tilaisuuden tullen. Mutta noin 2000 perhettä jää vaille välttämättömiä toimeentulovaroja. Tämän vuoksi Kansainvälisen työväenyhdistyksen pääneuvosto kääntyy sivistysmaailman kaikkien rehellisten työläisten ja työläisnaisten puoleen kehoittaen heitä antamaan Geneven rakennustyöläisille moraalista ja aineellista tukea niiden oikeutetussa taistelussa kapitalistista hirmuvaltaa vastaan.
Kansainvälisen työväenyhdistyksen pääneuvoston toimeksiannosta:
B. Lucraft, puheenjohtaja
John Weston, rahastonhoitaja
Georg Eckarius, pääsihteeri.
256. High Holborn, Lontoo, heinäkuun 5. pnä 1970