Kirjoitettu: 10. joulukuuta 1869
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 229–230. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoo, 10. joulukuuta 1869
...Irlannin kysymyksestä. En mennyt viime tiistaina[1] Keskusneuvostoon.[2] Perheeni ei antanut lupaa lähteä tässä sumussa ja nykyisessä terveydentilassani.
Mitä tulee »National Reformerin»[3] selontekoon, niin suuhuni ei ole ainoastaan pistetty mieletöntä, vaan, mikä on selostettu oikein, on selostettu oikeastaan virheellisesti. Mutta en halunnut korjausta. Ensi sijassa loukkaisin siten selostajaa (Harris). Ja toiseksi, niin kauan kuin minä en puutu asiaan, ei näissä kaikissa selostuksissa ole ollenkaan mitään virallista. Jos korjaan jotakin, niin myönnän tällä, että muu on oikein, kun taas kaikki sellaisena, kuin se on esitetty, on virheellistä. Sivumennen, minulla on syytä olla muuttamatta näitä selontekoja oikeuskelpoisiksi todisteiksi minua vastaan, ja se tapahtuu samana hetkenä, kun oikaisen yksityiskohtia.
Tapa, jossa tulen esittämään asian ensi tiistaina, on seuraava: piittaamalta lainkaan kaikista »kansainvälisistä» ja »humaanisista» oikeutta Irlannille -korulauseista — jotka Internationaalin neuvostossa ovat itsestään selviä — on Englannin työväenluokan suoranaisten ja ehdottomien etujen mukaista päästä irti nykyisestä sitoutumisestaan Irlantiin. Tämä on oma mitä lujin vakaumukseni, mikä johtuu syistä, joita eräin osin en voi kertoa itse englantilaisille työläisille. Olen pitkään uskonut, että Irlannin hallinto voitaisiin kaataa Englannin työväenluokan nousun seurauksena. Olen edustanut alati tätä katsomusta »New York Tribunessa». Syvällisempi perehtyminen on nyt saanut minut vakuuttuneeksi päinvastaisesta. Englannin työväenluokka ei milloinkaan tule saamaan mitään aikaan, ennen kuin se on päässyt irti Irlannista. Vipu on aseteltava nojaamaan Irlantiin. Sen vuoksi on Irlannin kysymys niin tärkeä sosiaaliselle liikkeelle ylipäänsä.
Daviesia olen lukenut paloittain paljonkin.[4] Itse kirjaa olin lehteillyt vain pinnallisesti Museumissa.[5] Olen Sinulle siis suuressa kiitollisuudenvelassa, jos jäljennät minulle yhteisomistusta koskevat kohdat. Sinun on hankittava itsellesi Daviesin julkaisemat Curranin »Speeches» [Puheet] (Lontoo: James Duffy, 22 Paternoster Row). Olin halunnut antaa sen Sinulle silloin, kun olit Lontoossa. Nyt se kiertää Pääneuvoston englantilaisten jäsenten keskuudessa, ja herra ties, milloin näen sen jälleen. Ajanjaksolle 1779–1800 (unioni) sillä on ratkaiseva merkitys, eikä vain Curranin »Puheiden» vuoksi (nimenomaan tuomioistuinpuheiden vuoksi; pidän Currania 18. vuosisadan ainoana suurena asianajajana (kansanasianajaja), jaloimpana luonteena, kun taas iGrattan oli parlamenttiriepu), vaan koska löydät siinä esitettyinä kaikki lähteet, jotka koskevat United Irishmeniä.[6] Tämä ajanjakso on mitä kiintoisin sekä tieteellisesti että dramaattisesti. Ensinnäkin englantilaisten siivottomuudet vuosilta 1588–1589 toistuvat (ehkä vieläkin tehostuneina) vuosina 1788–1789. Toiseksi irlantilaisten liikkeestä on helposti osoitettavissa jopa luokkaliikehdintä. Kolmanneksi Pittin inhoittava politiikka. Neljänneksi — ja se tulee kovasti ikävystyttämään herroja englantilaisia — todiste että Irlanti epäonnistui, koska itse asiassa, vallankumoukselliselta kannalta, irlantilaiset olivat päässeet paljon edemmäksi englantilaista kuningas- ja kirkollismielistä rahvasta, kun taas toisaalta englantilainen taantumus Englannissa (kuten Cromwellin aikaan) sai elinvoimansa Irlannin orjuuttamisesta. Tätä ajanjaksoa on ainakin yhdessä luvussa[7] esiteltävä, se on häpeäpaalu John Bullille!..
Mitä nykyiseen irlantilaisliikkeeseen tulee, niin siinä on kolme tärkeätä seikkaa: 1. Oppositio asianajajia ja ammattipoliitikkoja sekä kaunopuheisuutta vastaan; 2. Oppositio pappien määräilyä vastaan, jotka (ylhäiset) ovat sekä O'Connellin aikaan että vuosina 1798–1800 pettureita; 3. Maatyöläisten luokan esiintyminen vuokraviljelijäin luokkaa vastaan viime kokouksissa. (Samankaltainen ilmiö vuosina 1795–1880.)
»Irishman» on päässyt pinnalle vain feeniläislehdistön kieltämisen seurauksena. Se oli pitkät ajat oppositiossa feeniläisyyttä vastaan. Luby ym. »Irish Peoplessa»[8] ym. olivat sivistynyttä väkeä, jotka käsittelivät uskontoa vähäpätöisyytenä. Hallitus pisti heidät vankilaan, ja silloin tulivat Pigottit & Co. »Irishman» jää joksikin tekijäksi vain niin pitkään, kuin tämä väki pääsee vankeudesta. Pigott tietää tämän, vaikka hän nyt tekee poliittista pääomaa elehtimällä »tuomittujen rikollisten» puolesta.
[1] — 7. joulukuuta 1869. Toim.
[2] — Pääneuvostoon. Toim.
[3] »The National Reformer» (»Kansallinen uudistaja») oli englantilainen viikkolehti, porvarillisten radikaalien äänenkannattaja. Se ilmestyi Lontoossa 1860–1893. Toim.
[4] John Davies. »Histocial Tracts» (»Historiallisia tutkielmia»). Toim.
[5] — British Museum. Toim.
[6] »United Irishmen» (»Yhdistyneet irlantilaiset») oli salainen vallankumouksellinen järjestö, joka syntyi Ranskan vallankumouksen vaikutuksesta ja piti tavoitteenaan riippumattoman Irlannin tasavallan muodostamista. Tämä järjestö oli vuoden 1798 Irlannin kapinan alkuunpanija. Toim.
[7] Marx suositteli Engelsille, että tämä omistaisi Irlannin historiaa käsittelevässä kirjassaan erillisen luvun tälle ajanjaksolle. Toim.
[8] »The Irish People» (»Irlannin kansa») oli irlantilainen viikkolehti, feeniläisten pää-äänenkannattaja, jota julkaistiin Dublinissa 1863–1865. Englannin hallitus kielsi sen, ja toimituksen jäsenet pidätettiin. Toim.