Kirjoitettu: 13. lokakuuta 1868
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 212–215. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
[Luonnos]
Lontoo, 13. lokakuuta 1868
Arvoisa herra!
Kun ette ole saanut mitään vastausta kirjeeseenne 15. päivältä syyskuuta, on syynä ollut minun puoleltani väärinkäsitys. Käsitin kirjeen niin, että Te haluatte esittää minulle »esiehdotuksenne» tutustumista varten. Odotin niitä. Sitten tuli Teidän kongressinne,[1] enkä pitänyt sen jälkeen vastausta — työn varsin kuormittamana — kiireellisenä. Ennen kuin Teidän kirjoituksenne 8. päivältä lokakuuta saapui, olin jo toistamiseen, Saksan asioita hoitavana Internationaalin sihteerinä, kehottanut rauhaan. Minulle vastattiin (ja todisteeksi lähetettiin otteita »Social-Demokratista»), että Te itse olette provosoineet sodan. Selitin, että pakostakin osuuteni rajoittuu tässä kaksintaistelussa »puolueettoman» osaan...
...Mitä lähinnä Lassallen liittoon tulee, niin se perustettiin taantumuksen aikana. Lassalle herätti — ja tämä jää hänen kuolemattomaksi ansiokseen — jälleen työväenliikkeen Saksassa sen viisikymmenvuotisen nukuksissaolon jälkeen. Mutta hän teki suuria virheitä. Hän antoi ajalle ominaisten välittömien asianhaarojen liiaksi vaikuttaa itseensä. Hän teki vähäisestä lähtökohdasta — vastakohdasta sellaisen kääpiön kuin Schulze-Delitzschin kanssa — agitaationsa lähtökohdan — valtionapu itseapua vastaan. Hän kaivoi tällöin jälleen esiin sen tunnuksen, jonka Buchez, katolisen sosialismin päämies, oli vuonna 1843 ja sen jälkeen Ranskassa esittänyt todellista työväenliikettä vastaan. Liian älyllisenä, jotta olisi voinut pitää tätä tunnusta muuna kuin ohimenevänä hätäkeinona, hän saattoi pitää sitä oikeutettuna ainoastaan sen välittömän (kuvitellun!) toteutettavuuden vuoksi. Tähän turvautuen hänen oli väitettävä sen olevan toteutettavissa lähimmässä tulevaisuudessa. »Valtio» muuttui sen takia Preussin valtioksi. Siten hänen oli pakko antaa myönnytyksiä preussilaiselle monarkialle, preussilaiselle taantumukselle (feodaalipuolue), jopa klerikaaleille. Buchezin tunnukseen, joka koski valtionapua yhteenliittymille, hän kytki chartistien vetoomuksen yleisestä äänioikeudesta. Hän päästi läpi sormiensa sen, että olosuhteet Englannissa ja Saksassa ovat erilaisia. Hän ei ollut näkevinään Toisen keisarikunnan Ranskassa yleisestä äänioikeudesta antamia opetuksia. Samoin hän antoi alun alkaen — kuten jokainen, joka väittää pitävänsä hallussaan yleislääkettä joukkojen kärsimyksiin — agitaatiolleen uskonnollia sen lahkolaisluonteen. Itse asiassa jokainen lahko on uskonnollinen. Edelleen hän kiisti, juuri lahkon perustajana, kaiken luonnollisen yhteyden aikaisempaan liikkeeseen Saksassa ja ulkomailla. Hän lankesi Proudhonin virheeseen, ts. hän ei etsinyt agitaatiolleen reaalista pohjaa luokkaliikkeen todellisista aineksista, vaan halusi antaa viimeksi mainitun kulkea tietyn opinkappaleeseen sidotun reseptin mukaisesti.
Mitä tässä jälkikäteen sanon, olen suureksi osaksi sanonut jo ennalta Lassallelle, kun hän tuli vuonna 1862 Lontooseen kutsumaan minua asettumaan hänen kanssaan uuden liikkeen etunenään.
Te itse olette saanut tuntea lahko!aisliikkeen ja luokkaliikkeen välisen vastakohdan. Lahko ei etsi olemassaolonsa oikeutusta ja kunniaansa siitä, mikä sillä on yhteistä luokkaliikkeen kanssa, vaan siitä erikoisesta šibboletista (tunnussanasta), joka sen erottaa luokkaliikkeestä. Sen vuoksi kun Te ehdotitte Hampurissa, että kutsuttaisiin koolle ammattiliittojen perustava kokous, Te saatoitte tukahduttaa lahkolaisvastarinnan vain uhkauksella luopua puheenjohtajuudesta. Teidän oli lisäksi pakko kahdentaa oma henkilönne, selittää toimivanne toisen kerran lahkon päämiehenä ja toisen kerran luokkaliikkeen edustajana.
Saksan yleisen työväenliiton hajallelaskeminen antoi Teille aiheen ottaa suuri edistysaskel ja lausua, tarpeen tullen todistaa, että nyt on tultu uuteen kehitysvaiheeseen, ja että lahkolaisliike on nyt kypsä liukenemaan luokkaliikkeeseen ja tekemään lopun kaikesta lahkolaisuudesta. Mitä lahkon todelliseen sisältöön tuli, niin olisi se ollut omiaan kantamaan, kuten kaikki aikaisemmatkin työläislahkot, oman rikastavan aineksensa luokkaliikkeen yhteiseen kekoon. Sen sijasta Te olette asettanut itse asiassa luokkaliikkeelle vaatimuksen alistua erityiseen lahkolaisliikkeeseen. Epäystävänne ovat tästä päätelleet, että Te haluatte säilyttää kaikissa tilanteissa »oman työväenliikkeenne».
Mitä Berliinin kokoukseen tulee, niin ennen kaikkea ei tarvinnut pitää kiireitä, koska liittymälaista ei vielä ollut äänestetty. Teidän olisi siis pitänyt päästä yhteisymmärrykseen Lassallen piirin ulkopuolella olevien johtajien kanssa, laatia yhdessä heidän kanssaan suunnitelma ja kutsua koolle kokous. Tämän sijasta Te jätitte ainoaksi vaihtoehdoksi, liittyä avoimesti Teihin taikka muodostaa rintama Teitä vastaan. Itse kongressista näytti muodostuvan vain Hampurin kongressin laajennettu painos.
Mitä sääntöluonnokseen tulee,[2] niin pidän sitä periaatteellisesti epäonnistuneena, ja luulen omaavani ammattiyhdistysten alalta yhtä paljon kokemusta kuin kuka muu aikalaiseni tahansa. Menemättä tässä yksityiskohtiin huomautan vain, että sentralistinen järjestö, niin hyvin kuin se kelpaakin salaisille yhdistyksille ja lahkolaisliikkeille, on ristiriidassa ammattiyhdistysten olemuksen kanssa. Vaikka tuollainen järjestö olisikin mahdollista — minä sanon sen olevan yksinkertaisesti mahdotonta — niin se ei olisi toivottavaa, kaikkein vähiten Saksassa, jossa pienestä pitäen työläisen elämää ohjaillaan virkavaltaisesti, ja hän uskoo auktoriteettiin, esimiesviranomaiseen, ja jossa häntä sietää ennen kaikkea opettaa kulkemaan omilla jaloillaan.
Muutenkin ohjelmanne on epäkäytännöllinen. »Liitossa» on kolme alkuperältään erilaista mahtitekijää: 1. toimikunta, ammattiliittojen valitsema; 2. presidentti (tässä täysin tarpeeton henkilö), yleisellä äänioikeudella valittu; 3. kongressi, paikallisjärjestöjen valitsema. Kaikkialla on niin muodoin yhteentörmäystä, ja tämän muka pitäisi edesauttaa »nopeata toimintaa»: Kansainvälisen työväenliiton säännöissä esiintyy myös liiton presidentti. Hänellä ei kuitenkaan ole todellisuudessa ollut koskaan muuta tehtävää, kuin johtaa puhetta Pääneuvoston istunnoissa. Minun ehdotuksestani poistettiin 1867 koko virka-arvo, josta olin luopunut 1866, ja se korvattiin puheenjohtajalla (Chairman), joka valitaan Pääneuvoston kussakin viikkoistunnossa. Lontoon ammattiyhdistysneuvostossa on niin ikään vain puheenjohtaja. Neuvoston pysyvänä toimihenkilönä on sihteeri, koska tämä suorittaa yhtäjaksoista asioidenhoitoa. Lassalle iski pahasti harhaan, kun hän lainasi Ranskan vuoden 1852 perustuslaista sanonnan »yleisellä äänioikeudella valittu presidentti». Se ei kelpaa laisinkaan ammattiyhdistysliikkeessä! Tämä pyörii suurimmaksi osaksi rahakysymyksissä, ja Te tulette pian huomaamaan, että tässä lakkaa kaikki diktatorisuus.
Olkoot kuitenkin järjestön virheet millaisia tahansa, ne voidaan ehkä jotenkuten karsia pois järkiperäisen käytännön avulla. Internationaalin sihteerinä olen valmis näyttelemään välittäjän osaa Teidän ja Nürnbergin enemmistön kesken, joka on välittömästi liittynyt Internationaaliin — tietenkin järkeenkäyvällä pohjalla. Samaa olen kirjoittanut Leipzigiin.[3] En väheksy Teidän asemanne vaikeuksia enkä koskaan unohda, että kukin meistä on enemmän riippuvainen asiantilasta kuin omasta tahdostaan.
Kaikissa tilanteissa lupaan Teille puolueetonta suhtautumista, mikä on velvollisuuteni. Mutta toisaalta en voi luvata, ettenkö tule jonakin päivänä omissa nimissäni kirjoittavana harjoittamaan avointakin arvostelua lassallelaista taikauskoa kohtaan, kuten aikanaan olen tehnyt proudhonilaista kohtaan,[4] mikäli pidän sellaista työväenliikkeen etujen ehdottomasti vaatimana.
Teille henkilökohtaisesti parasta tahtoani vakuuttaen
Teidän K. M.
[1] Kyseessä on Saksan yleinen työväenkongressi, jonka Schweitzer ja Fritzsche olivat kutsuneet koolle Berliinin syyskuun 26. päiväksi 1868. Berliinin kongressin tuloksena perustettiin joitakin ammattilittoja. Ne muodostettiin lassallelaisten järjestön mallin mukaan, ja ne yhdistettiin yhdeksi liitoksi, jonka johdossa oli Schweitzer. Tämä järjestö oli alistettu kokonaan Saksan yleisen työväenliiton alaisuuteen. Marx arvosteli jyrkästi Schvveitzeria moisen kongressin järjestämisestä, joka johti työläisten ammattiliittojen hajaannukseen Saksassa sekä myös siinä hyväksytyistä säännöistä. Toim.
[2] Tässä tarkoitetaan sanomalehden »Social-Demokrat» syyskuun 25. päivän 1868 numeroa 112, jonka liitteenä julkaistiin lassallelaisten ammattiyhdistysten sääntöluonnos. Se hyväksyttiin Saksan yleisessä työväenkongressissa Berliinissä 1868. Toim.
[3] — Wilhelm Liebknechtille. Toim.
[4] Karl Marx. »Filosofian kurjuus», »Proudhonista». Toim.