Kirjoitettu: 11. heinäkuuta 1868
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä. Kustannusliike Edistys, Moskova 1976, s. 208–210.
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoossa 11. heinäkuuta 1868
Hyvä ystävä!
Lapset paranevat hyvää vauhtia, vaikkakin ovat yhä toipilaina.
Kiitän mitä parhaiten lähetyksestänne. Ettehän kirjoittane Faucherille. Tämä Mannequin Pisse[1] esiintyy muutenkin liian tärkeänä. Hän on saavuttanut vain sen että tulen toisessa painoksessa, mikäli se ilmestyy, arvonsuuruutta koskevassa sopivassa kohdassa antamaan Bastiatille joitakin hänen ansaitsemiaan läimäyksiä.[2] Niin ei ole tapahtunut, koska III osa[3] tulee sisältämään »vulgaaritaloustieteen» herroja koskevan oman ja seikkaperäisen lukunsa. Tulette muuten tietysti havaitsemaan, että Faucher ja muut osalliset eivät johda omien töherrystensä »vaihtoarvoa» kulutetun työvoiman määrästä, vaan tämän kulutuksen puuttumisesta, nimittäin »säästetystä työstä». Ja kunnianarvoisa Bastiat ei ole tehnyt tätä kyseisille herroille niin tervetullutta »keksintöä» edes itse, vaan vain »jäljentänyt» sen omaan tapaansa aikaisemmilta edeltäjiltään. Hänen lähteensä ovat tietenkin Faucherille ja muille osallisille tuntemattomia.
Mitä »Centralblattiin»[4] tulee, niin artikkelin kirjoittaja tekee minulle mitä suurimman myönnytyksen sanoessaan, että jos yleensä arvolla jotain tarkoitetaan, niin täytyy yhtyä minun johtopäätöksiini. Tuo onneton ei näe, että vaikkei kirjassani olisi lainkaan lukua »arvosta»,[5] niin esittämäni reaalisten suhteiden analyysi sisältää tiedot ja todisteet todellisista arvosuhteista. Lörpöttely arvo-käsitteen todistamisen välttämättömyydestä perustuu yksinomaan siihen, ettei olla lainkaan selvillä kyseisestä aiheesta eikä liioin tieteen metodista. Lapsikin tietää, että jokainen kansakunta kuolisi nälkään, jos se keskeyttäisi työnteon vaikkapa vain muutamaksi viikoksi, vuodesta puhumattakaan. Yhtä tunnettua on, että erilaisten tarpeiden paljoutta vastaavaa tuotteiden määrää varten tarvitaan moninainen ja paljoudeltaan tietty määrä yhteiskunnallista kokonaistyötä. On itsestään selvää, ettei tietty yhteiskunnallisen tuotannon muoto voi missään tapauksessa lakkauttaa tätä yhteiskunnallisen työn määräsuhtaisen jakautumisen välttämättömyyttä; muuttua voi vain sen ilmenemismuoto. Luonnon lakeja ei yleensä voida lakkauttaa. Muuttua voi, erilaisista historiallisista ehdoista riippuen, vain noiden lakien ilmenemismuoto. Tuon työn suhteellisen jakautumisen ilmenemismuotona yhteiskuntatilassa, jossa yhteiskunnallisen työn yhteys on olemassa yksilöllisten työntuotteiden yksityisenä vaihtona, on juuri noiden tuotteiden vaihtoarvo.
Tieteen tehtävänä on nimenomaan osoittaa, miten arvolaki ilmenee. Jos siis haluttaisiin »selittää» kerralla kaikki ilmiöt, jotka näyttävät olevan ristiriidassa lain kanssa, pitäisi antaa tiede ennen tiedettä. Ricardon virhe on juuri siinä, että ensimmäisessä arvoa käsittelevässä luvussa[6] kaikki mahdolliset kategoriat, jotka pitää ensin johtaa, hän olettaa annetuiksi todistaakseen niiden olevan täysin arvolain mukaisia.
»Toisaalta teorian historia tietysti todistaa, kuten olette aivan oikein huomauttaneet, että käsitys arvosuhteesta on ollut aina sama, se on ollut vain selvempi tai hämärämpi, enemmän harhakuvitelmien kietoma tai tieteellisesti varmempi. Koska ajatteluprosessikin johtuu tietyistä suhteista, koska se on luonnonprosessi, niin todella tajullinen ajattelu voi olla vain samaa ja eroaa vain kypsyydeltään, kehittyneisyydeltään, siis myös ajatteluelimen kehittyneisyyden puolesta. Kaikki muu on pötyä.
Vulgaarilla taloustieteilijällä ei ole vähäisintäkään käsitystä siitä, että todelliset, jokapäiväiset vaihtosuhteet ja arvosuureet eivät voi olla välittömästi identtisiä. Porvarillisen yhteiskunnan koko olemuksena on juuri se, että siinä ei ole olemassa a priori[7] mitään tietoista yhteiskunnallisen tuotannon sääntelyä. Järkevä ja luonnollisesti välttämätön ilmenee vain sokeasti toimivana keskiarvona. Mutta vulgaari taloustieteilijä luulee tekevänsä suuren keksinnön, kun hän sen sijaan, että paljastaisi esineiden sisäisen yhteyden, väittää tärkeän näköisenä, että ilmiössä esineet näyttävät toisenlaisilta. Itse asiassa hän pöyhkeilee sillä, että pitää kiinni näennäisyydestä ja luulee sitä lopulliseksi. Mutta mitä varten silloin yleensä tarvitaan tiedettä?
Mutta tämän takana piilee vielä muutakin. Kun on käsitetty asioiden yhteys, luhistuu koko teoreettinen usko vallitsevan järjestyksen pysyvään välttämättömyyteen, luhistuu jo ennen kuin vallitseva järjestys hajoaa käytännössä. Siis tässä jo hallitsevien luokkien ehdoton etu vaatii mielettömän sekasotkun ikuistamista. Ja mistäpä muusta maksettaisiin lörpötteleville sykofanteille, jotka lyövät valttia tieteessä ainoastaan sillä, että kansantaloustieteessä yleensä on ajatteleminen kiellettyä?
Mutta satis superque.[8] Tämä osoittaa joka tapauksessa, miten kovin nuo porvariston papit ovat rappeutuneet: työläiset ja jopa tehtailijat ja kauppiaatkin ovat ymmärtäneet kirjani[9] ja saaneet siitä selvän, mutta nämä »kirjanoppineet» (!) valittavat, että asetan heidän ymmärrykselleen kohtuuttomia vaatimuksia...
Mutta satis superque.[10] Tämä osoittaa joka tapauksessa, miten kovin nuo porvariston papit ovat rappeutuneet: työläiset ja jopa tehtailijat ja kauppiaatkin ovat ymmärtäneet kirjani ja saaneet siitä selvän, mutta nämä »kirjanoppinneet» (!) valittavat, että asetan heidän ymmärrykselleen kohtuuttomia vaatimuksia.
Schweitzerin artikkelin julkaisemista en suosittele, vaikka hän onkin antanut omalle lehdelleen hyvää aineistoa.
Olisin Teille hyvin kiitollinen, jos lähettäisitte minulle muutaman numeron »Staatsanzeigeria».[11]
Schnacken osoitteen saanette tietää »Elberfelder Zeitungin» välityksellä.
Parhaat terveiseni vaimollenne ja Fränzchenille.
Teidän K. M.
Apropos. Olen saanut Dietzgenin artikkelin kirjastani;[12] lähetän tämän artikkelin Liebknechtille.
[1] Kyseessä on Kugelmannin aikomus kirjoittaa Faucherille tämän laatimasta Marxin »Pääoman» arvostelusta. Marx vertaa ironisesti Faucheria »Manneken Pisiin», tunnettuun Brysselissä olevaan 17. vuosisadan veistokseen. Toim.
[2] Arvostelun ranskalaisen porvarillisen taloustieteilijän Bastiatin ja hänen saksalaisten seuraajiensa katsomuksista Marx esitti »Pääoman» II osanbsp;osan toisen saksankielisen painoksen (1872) jälkilauseessa. Sitä esiintyy myös eri paikoin tämän osan perustekstissä. Toim.
[3] Koko »Pääoman» julkaisemissuunnitelma, jonka Marx esitti teoksen ensimmäisen osan ensimmäisen saksankielisen painoksen esipuheessa, edellytti vielä kahden osan julkaisemista. Tällöin oli tarkoitus, että toinen osa koostuisi kahdesta kirjasta, joista toinen koskisi pääoman kiertokulkuprosessin erittelyä (kirja II) ja toinen (kirja III) erittelisi kapitalistista kokonaisprosessia. Viimeisen, kolmannen osan (kirja IV) Marx arveli voivansa omistaa taloudellisten teorioiden historialle. Marxin kuoleman jälkeen Engels valmisteli painokuntoon ja julkaisi ne käsikirjoitukset, jotka kuuluivat toiseen kirjaan »Pääoman» III osana ja taas kolmanteen kirjaan kuuluvat »Pääoman» III osana. Toim.
[4] »Literarisches Centralblatt für Deutschland» (Saksan kirjallinen pääkatsaus) oli Leipzigissä 1850–1944 ilmestynyt tieteellinen, tiedotus-, selostus- ja kriittinen viikkolehti. Toim.
[5] Marx tarkoittaa Pääoman ensimmäisen osan ensimmäisen saksankielisen painoksen ensimmäistä lukua (Tavara ja raha). Tämän osan toisessa ja seuraavissa saksankielisissä painoksissa tätä lukua vastaa ensimmäinen osasto (ks. Pääoma, 1. osa, s. s. 45–140). Toim.
[6] D. Ricardo. Kansantaloustieteen ja verotuksen periaatteet. Toim.
[7] — edeltäkäsin, kokemuksesta riippumatta. Toim.
[8] — riittää, liikaakin. Toim.
[9] Karl Marx. Pääoma, 1. osa. Toim.
[10] — riittää, liikaakin. Toim.
[11] »Staats-Anzeiger für Württemberg» (»Württembergin valtiolliset uutiset») oli saksalainen konservatiivinen viikkolehti, Württembergin hallituksen äänenkannattaja. Se ilmestyi Stuttgartissa vuodesta 1849 lähtien liitteenään »Gewerbeblatt aus Württemberg» (»Württembergin elinkoinolehti»). Toim.
[12] Joseph Dietzgen. »Karl Marx, das Kapital, Kritik der politischen Oekonomie». Toim.