Kirjoitettu: 25. heinäkuuta 1866
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 179–181. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Manchester, 25. heinäkuuta 1866
...Asianlaita Saksassa näyttää minusta nyt jokseenkin yksinkertaiselta. Siitä hetkestä alkaen, kun Bismarck toteutti porvariston piensaksalaisen suunnitelman[1] niin valtavalla menestyksellä ja Preussin armeijan välityksellä, on kehitys Saksassa saanut niin ratkaisevasti tämän suunnan, että meidän kuten muidenkin on tunnustettava tapahtunut tosiasia, on se sitten meille mieleen tai ei. Mitä asian kansalliseen puoleen tulee, niin Bismarck tulee pystyttämään joka tapauksessa piensaksalaisen keisarikunnan siinä laajuudessa, jota porvaristo on aikonut, so. mukaan lukien Lounais-Saksan, sillä puheet Mainin linjasta ja vapain vaalein aikaansaadusta Etelä-Saksan valtioliitosta ovat sittenkin vain ranskalaisille tarkoitettuja, ja sillä välin preussilaiset marssivat kohti Stuttgartia. Itävallan saksalaiset maakunnat joutuvat tähän valtakuntaan myös ennen pitkää, koska Itävallasta muodostuu nyt pakostakin unkarilainen[2] ja saksalaiset tulevat valtakunnassa kolmanneksi kansakunnaksi slaavien jälkeen.
Poliittisesti on Bismarckin tarpeen nojata porvaristoon, jota hän tarvitsee valtakunnanruhtinaita vastaan. Ehkei kylläkään tällä hetkellä, koska hänelle nyt riittävät arvovalta ja armeija. Mutta jo varmistaakseen parlamentissa välttämättömät edellytykset keskushallintoa silmällä pitäen, hänen täytyy antaa porvareille jotakin, ja luonnollinen asiainkulku tulee pakottamaan hänet tai hänen seuraajansa vetoamaan kerta toisensa jälkeen porvareihin; niin että, jos Bismarck ei mahdollisesti nyt annakaan porvareille enempää, kuin hänen juuri ja juuri on pakko, niin kuitenkin olosuhteiden vuoksi hän joutuu yhä enemmän työnnetyksi porvariston puolelle.
Asiassa on se hyvä, että se yksinkertaistaa tilanteen ja helpottaa vallankumousta siten, että se syrjäyttää pienten pääkaupunkien välienselvittelyt ja joka tapauksessa jouduttaa kehitystä. Loppujen lopuksi saksalainen parlamentti on aivan toinen asia kuin preussilainen edustajakamari. Kaikki pienet valtiot joutuvat liikkeeseen, pahimmat paikallistavat vaikutukset lakkaavat, ja puolueista muodostuu vihdoinkin todella kansallisia puhtaasti paikallisten sijasta.
Päähaitta on preussilaisuuden väistämätön tulvehtiminen Saksaan, ja tämä on sangen suuri haitta. Ja sitten saksalaisen Itävallan väliaikainen erkaneminen, jonka seuraukseksi tulee heti slaavilaisuuden voimistuminen Böömissä, Määrissä ja Kärntenissä. Valitettavasti ei kummallekaan voi mitään.
Niin muodoin me emme käsittääkseni voi tehdä muuta kuin yksinkertaisesti todeta tosiasia, sitä kuitenkaan hyväksymättä, ja käyttää joka tapauksessa laajemmin tarjoutuvia mahdollisuuksia Saksan proletariaatin kansalliseen järjestämiseen ja yhdistämiseen.
Stumpfin ei olisi tarvinnut kirjoittaa minulle että veli Liebknecht ryhtyi fanaattiseksi Itävallan puolustajaksi, eihän toisin olisi voinut ollakaan. Hän lähetti muuten »Neue Frankfurter Zeitungiin»[3] Leipzigista raivokkaita kirjoituksia, joiden alkuperästä ei voi erehtyä. Tämä kuolemaa kuninkaille julistava Blindin »N. F. Zeitung» on mennyt niin pitkälle, että se on syyttänyt preussilaisia »kunnianarvoisan Hessenin vaaliruhtinaan»[4] häpeämättömästä kohtelusta ja unelmoinut sokeasta Welf-parasta![5]
»Guardianiin»[6] en ole enää kirjoittanut mitään.
Sinun F. E..
[1] Piensaksalainen suuunitelma oli suunnitelma Saksan yhdistämisestä Preussin johdolla, ilman Itävaltaa. Toim.
[2] Tässä tarkoitetaan neuvotteluja, joita Itävallan vallanpitäjät kävivät Ferencz Deákin johtaman maltillisen porvarillisten ja tilanherrojen piirien opposition kanssa Habsburgien keisarikunnan valtiorakenteen uudistamisesta. Neuvottelujen lopputulokseksi tuli vuoden 1867 keväällä itävaltalais-unkarilainen sopimus, jonka mukaan Itävallan keisarikunta muuttui kaksois- (kaksiyhteiseksi) valtioksi — Itävalta-Unkariksi. Tämä Itävallan ja Unkarin hallitsevien luokkien kompromissi solmitiin, jotta voitaisiin tukahduttaa keisarikunnan muiden kansojen kansallinen vapautusliike, ennen kaikkea slaavilaisten. Itävallan hallitsevien piirien myönnytykset unkarilaisille aiheutuivat myös Itävallan tappioista preussilais-itävaltalaisessa sodassa vuonna 1866. Toim.
[3] »Neue Frankfurter Zeitung» (»Uusi Frankfurtin lehti») oli saksalainen demokraattinen sanomalehti, joka ilmestyi tällä nimellä vuodesta 1859 vuoteen 1866 Frankfurt am Mainissa. Toim.
[4] — Ludwig III. Toim.
[5] — Georg V von Hannover. Toim.
[6] »The Manchester Guardian» (»Manchesterin vartija») on englantilainen porvarillinen päivälehti. Aiemmin se oli vapaakaupan kannattajien (Freetraders) lehti, sittemmin liberaalisen puolueen äänenkannattaja. Lehti on perustettu Manchesterissa vuonna 1821. Toim.