Palatkaamme nyt sanontaan »työn arvo eli hinta». Olemme huomanneet, että tämä arvo on tosiasiallisesti vain työvoiman arvo mitattuna työvoiman ylläpitoon välttämättömien tavaroiden arvolla. Mutta koska työläinen saa työpalkkansa vasta työnsä päättymisen jälkeen ja kun hän lisäksi tietää, että hän itse asiassa antaa kapitalistille nimenomaan työnsä, hänen työvoimansa arvo eli hinta näyttää hänestä välttämättömästi hänen oman työnsä hinnalta eli arvolta. Jos hänen työvoimansa hinta on 3 šillingiä, joihin sisältyy 6 tuntia työtä, ja jos hän tekee työtä 12 tuntia, niin hän pitää välttämättömästi näitä 3 šillingiä 12 tunnin työn arvona eli hintana, vaikka nämä 12 tuntia työtä olennoituvat 6 šillingin arvossa. Tästä seuraa kaksi johtopäätöstä:
Ensiksi: työvoiman arvo eli hinta näyttää itse työn hinnalta eli arvolta, vaikka tarkasti sanottuna työn arvo eli hinta on järjetön sanonta.
Toiseksi: vaikka työläisen päivittäisestä työstä maksetaan vain osa toisen osan jäädessä maksamatta ja vaikka juuri tämä maksamaton eli lisätyö muodostaa sen varannon, josta lisäarvo eli voitto syntyy, näyttää kuitenkin siltä kuin koko työ olisi maksettua työtä.
Tämä pettävä näennäisyys erottaa palkkatyön muista historiallisista työmuodoista. Palkkatyöjärjestelmän perustalla näyttää maksamatonkin työ maksetulta työltä. Kun sen sijaan otamme orjan, niin sekin osa hänen työstään, josta on maksettu, näyttää maksamattomalta työltä. Voidakseen tehdä työtä orjan täytyy luonnollisesti elää, ja osa hänen työpäivästään menee hänen oman ylläpitonsa arvon korvaamiseen. Mutta koska orjan ja hänen herransa välillä ei ole solmittu mitään kauppasopimusta eikä kummankaan taholta ole suoritettu mitään osto- ja myyntitoimia, orjan koko työ näyttää ilmaiselta.
Ottakaamme toisaalta maaorja sellaisena kuin tämä vielä eilen — voinemme sanoa — oli olemassa koko Itä-Euroopassa. Tämä talonpoika teki esimerkiksi 3 päivää työtä itseään varten omalla tai hänelle annetulla maapalstalla ja 3 päivää pakollista ja ilmaista työtä herransa tilalla. Tässä oli siis maksettu ja maksamaton työ näkyvästi erotettu sekä aikaan että paikkaan nähden, ja liberaalimme olivat täynnänsä moraalista suuttumusta pitäen luonnottomana jo sellaista ajatustakin, että ihminen pakotetaan tekemään ilmaiseksi työtä.
Asiallisesti on kuitenkin aivan samaa, työskenteleekö joku 3 päivää viikossa omaksi hyväkseen omalla palstallaan ja 3 päivää korvauksetta herransa tilalla, vai tekeekö hän tehtaassa tai verstaassa 6 tuntia päivässä työtä itseään varten ja 6 tuntia työnantajansa hyväksi, vaikkakin viimeksi mainitussa tapauksessa työn maksettu ja maksamaton osa ovat erottamattomasti sekoittuneet toisiinsa ja sopimuksen olemassaolo sekä viikon lopussa tapahtuva palkanmaksu naamioivat koko tämän toimituksen luonteen. Maksamaton työ näyttää toisessa tapauksessa vapaaehtoiselta ja toisessa tapauksessa pakolliselta. Siinä koko ero.
Jos kohta käytänkin sanontaa »työn arvo», niin vain tavanomaisena »työvoiman arvoa» tarkoittavana banaalina terminä.