Kirjoitettu: 4. marraskuuta 1864
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 148–151. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
[Lontoo], 4. marraskuuta 1864
...2. Workingmen's International Association.[1]
Jokin aika sitten olivat Lontoon työläiset osoittaneet Pariisin työläisille Puolaa koskevan vetoomuksen ja kehottaneet heitä yhteiseen toimintaan tässä asiassa.
Pariisilaiset lähettivät puolestaan tänne edustajansa, joiden johdossa oli työläinen nimeltä Tolain, todellinen työväenehdokas Pariisin viime vaaleissa,[2] oikein reipas kaveri. (Hänen kumppaninsakin olivat aika reippaita poikia.) Syyskuun 28. päiväksi 1864 päätettiin panna toimeen yleisötilaisuus St. Martin's Hallissa. Sen kutsuivat koolle Odger (suutari, täkäläisen Lontoon kaikkien ammattiyhdistysten neuvoston ja erityisesti myös ammattiliittojen äänioikeusvalistustyön yhdistyksen puheenjohtaja,[3] joka on yhteydessä Brightiin) ja Cremer, muurari ja muurarien yhdistyksen sihteeri. (Nämä kaksi ihmistä saivat aikaan Brightin puheenjohdolla ammattiyhdistysten suurkokouksen Pohjois-Amerikan puolesta sekä myös Garibaldi-mielenosoitukset.)[4] Eräs Le Lubez lähetettiin luokseni ottamaan selvää, osallistuisinko saksalaisten työläisten puolesta ja erityisesti voisinko hankkia saksalaisen työläisen puhujaksi kokoukseen ym. Hankin Eccariuksen, joka selviytyi loistavasti, ja minäkin olin mukana mykkänä hahmona puhemiehistössä. Tiesin, että tällä kertaa esiintyi sekä Pariisin että Lontoon taholta todellisia »voimanpesiä», ja päätin sen vuoksi poiketa muuten pysyväisestä säännöstäni torjua kaikki sellaiset kutsut...
Kokouksessa, joka oli täynnä kuin nuijalla lyötynä (sillä nykyisin on tapahtumassa ilmeisesti työläisliikkeen elpyminen) »dusti majuri Wolff (Thurn-Taxis, Garibaldin adjutantti) lontoolaista Italialaisten työläisten yhdistystä.[5] Päätettiin perustan »Kansainvälinen työväenliitto», jonka Pääneuvoston on määrä pitää kotipaikkanaan Lontoota ja »toimia yhdyssiteenä» Saksassa Italiassa, Ranskassa ja Englannissa olevien työväenliittojen välillä. Samoin päätettiin kutsua 1865 Yleinen työväenkongressi koolle Belgiaan.[6] Kokouksessa nimettiin Väliaikainen komitea, johon tuli Odger, Cremer ja monia muita, osaksi vanhoja chartisteja, vanhoja owenilaisia jne. Englannin osalta, majuri Wolff, Fontana ja muita italialaisia Italian osalta, Le Lubez ym. Ranskan, Eccarius ja minä Saksan osalta. Komitealle annettiin valtuudet vetää mukaan väkeä miten paljon tahansa.
Toistaiseksi kaikki on hyvin. Olin läsnä komitean ensimmäisessä istunnossa. Nimettiin alakomitea (missä minäkin) laatimaan periaatejulistusta ja väliaikaisia sääntöjä.[7] Pahoinvointini esti minua olemasta läsnä alakomitean istunnossa ja sitä seuranneessa komitean täysistunnossa.
Näissä kahdessa istunnossa — alakomitean ja sitä seuranneen koko komitean —, joista olin poissa, oli tapahtunut seuraavaa:
Majuri Wolff oli ehdottanut uuden liiton käytettäväksi Italian työväenyhdistysten ohjesääntöä (sääntöjä). (Niillä on keskusjärjestö, mutta, kuten myöhemmin ilmeni, se yhdistää keskinäisavun yhdistyksiä.) Näin koko roskan myöhemmin. Se oli Mazzinin kyhäelmä, ja Sinä tiedät ennalta, missä hengessä ja minkämoisin lauseparsin oli käsitelty todellista kysymystä, työväen asiaa ja miten kysymys kansallisuuksista oli ujutettu sisään.
Lisäksi oli vanha owenilainen, Weston — nyttemmin itse tehtailija, varsin rakastettava ja rehellinen mies — laatinut äärettömän sotkuisen ja sanomattoman lavean ohjelman.
Komitean seuraava yleinen istunto antoi alakomitean tehtäväksi muotoilla uudelleen Westonin ohjelman, samoin Wolffin säännöstön. Wolff itse matkusti pois ollakseen läsnä Italian työväenyhdistysten kongressissa ja saadakseen ne liittymään Lontoon keskusliittoon.
Toistamiseen oli alakomitean istunto, jossa en ollut läsnä, koska sain tiedon siitä liian myöhään. Le Lubez esitti siellä periaatejulistuksen ja uudelleen muokatut Wolffin säännöt. Alakomitea hyväksyi ne keskustelupohjaksi itse komitealle. Tämä oli koolla 18. lokakuuta. Koska Eccarius oli kirjoittanut minulle viivästymisen olevan vaaraksi, menin paikalle ja kauhistuin todella, kun kuulin kunnon Le Lubezin lukevan lauseparsin hutiloidun, kehnosti kirjoitetun ja täysin epäkypsän johdanto-osan, jonka olisi pitänyt käydä periaatejulistuksesta ja jonka lävitse kuulsi Mazzini, verhottuna mitä epämääräisimpiin ranskalaisesta sosialismista saatuihin riekaleisiin. Sitä paitsi hyväksyttiin suurin piirtein italialaisten ohjesääntö, joka, piittaamatta nyt sen kaikista muista virheistä, asetti tavoitteekseen jotakin aivan mahdotonta: Euroopan työväenluokkien eräänlaisen keskushallituksen (tietysti taustallaan Mazzini). Puhuin säyseästi vastaan ja pitkällisten puolesta- ja vastaanpuheiden jälkeen Eccarius ehdotti, että alakomitea ottaisi asian uudelleen »toimituksellisen muokkauksensa» kohteeksi. Lubezin julistuksen sisältämät »lähtökohdat» sitävastoin hyväksyttiin.
Kaksi päivää myöhemmin, 20. lokak. kokoontuivat Cremer englantilaisten puolesta, Fontana (Italia) ja Le Lubez kotonani. (Weston oli estynyt tulemasta.) En ollut siihen mennessä saanut papereita (Wolffin ja Lubezin) käsiini, enkä voinut siis valmistautua; olin kuitenkin lujasti päättänyt, että mikäli mahdollista ei koko roskasta saisi jäädä jäljelle riviäkään. Voittaakseni aikaa ehdotin: ennen kuin »muokkaisimme toimituksellisesti» johdanto-osan, meidän pitäisi keskustella säännöistä. Se tapahtui. Oli kello yksi yöllä, ennen kuin ensimmäinen 40:stä sääntökohdasta hyväksyttiin. Cremer sanoi, (ja se oli tarkoituksenikin): meillä ei ole mitään esitettävää komitealle, jonka on määrä kokoontua 25. lokak. Meidän on lykättävä se 1. päivään marraskuuta saakka. Sitä vastoin voi alakomitea kokoontua 27. lokak. ja yrittää päästä ratkaisevaan tulokseen. Tämä hyväksyttiin ja »paperit jätettiin» minulle katseltavaksi.
Näin, että oli mahdotonta tehdä tästä roskasta mitään. Saadakseni perustelut sille mitä omalaatuisimmalle tavalle, jolla aioin toimittaa jo »hyväksytyt lähtökohdat», kirjoitin Vetoomuksen työväenluokalle[8] (jota ei ollut alkuperäisessä suunnitelmassa; eräänlainen katsaus työväenluokan kohtaloihin vuoden 1845 jälkeen). Sillä verukkeella, että tähän »Vetoomukseen» jo sisältyy kaikki tosiasia-aineisto, ja ettei meidän tarvitsisi sanoa samoja asioita kolmeen kertaan, muutin koko johdanto-osan, poistin periaatejulistuksen ja asetin lopuksi 40 sääntökohdan sijaan 10. Sikäli kuin »Vetoomuksessa» esiintyy kansainvälistä politiikkaa, puhun maista enkä kansallisuuksista ja paljastan Venäjän enkä pienempiä kansoja. Minut velvoitettiin vain ottamaan sääntöjen[9] johdanto-osaan kaksi korulausetta »velvollisuuksista» ja »oikeuksista» ja samoin »totuudesta, siveellisyydestä je oikeudenmukaisuudesta», mutta ne on sijoitettu siten, etteivät voi aiheuttaa vahinkoa. Pääkomitean istunnossa »Vetoomukseni» ym. hyväksyttiin innostuksen tuntein (yksimielisesti). Keskustelu painattamisesta ym. tapahtuu ensi tiistaina.[10] Le Lubezilla on jäljennös »Vetoomuksesta» käännettäväksi ranskaksi ja Fontanalla toinen käännettäväksi italiaksi. (Ensi sijassa se ilmestyy »Bee-Hive» -viikkolehdessä,[11] jota toimittaa trade-unionisti Potter ja joka on eräänlainen »virallinen lehti».) Minun itseni on määrä kääntää juttu saksaksi.
Oli hyvin vaikeata pitää asia niissä puitteissa, että näkemyksemme tuli julki siinä muodossa, joka teki sen hyväksyttäväksi työväenliikkeen nykyiseltä katsantokannalta. Sama väki tulee parin viikon kuluessa pitämään kokouksia Brightin ja Cobdenin kanssa äänioikeudesta. Tarvitaan aikaa, ennen kuin henkiinherännyt liike sopeutuu vanhaan puhetavan rohkeuteen. On tarpeen ottaa fortiter in re, suaviter in modo.[12] Heti kun juttu on painettu, saat sen...
[1] — Kansainvälinen työväenliitto. Toim.
[2] Kyseessä on Ranskan Lakiasäätävän kokouksen täytevaalit vuoden 1864 maaliskuussa. Vaalien aattona, vuoden 1864 helmikuussa, julkaisi työläisehdokkaita asettanut työläisryhmä niin kutsutun »Kuudenkymmenen manifestin», joka oli osoituksena työläisten ja porvarillisten tasavaltalaisten välirikosta sekä työläisten itsenäisen poliittisen toiminnan alkamisesta. Toim.
[3] Lontoon kaikkien ammattiyhdistysten neuvosto valittiin ensi kerran Lontoon eri ammattiyhdistysten konferenssissa toukokuussa 1860. Johtaessaan pääkaupungin ammattiyhdistysten monituhantista jäsenjoukkoa Lontoon neuvostolla oli vaikutusta Englannin koko työväenluokkaan. Johtavaa osaa Lontoon neuvostossa näyttelivät voimakkaimpien ammattiyhdistysten — kirvesmiesten, suutareiden, muurareiden ja koneenrakentajien johtajat.
Kaikkien aikuisten miesten äänioikeuden ja salaisen äänestyksen puolesta taisteleva ammattiyhdistysten yhteenliittymä (Trades Unionists' Manhood Suffrage and vote by Ballot Association) perustettiin vuoden 1864 syyskuussa. Yhteenliittymän puheenjohtajana oli Odger, sihteerinä Hartwell ja rahastonhoitajana Trimlett. Sittemmin he kaikki kuuluivat I Internationaalin Pääneuvoston kokoonpanoon. Toim.
[4] Maaliskuun 26. päivänä 1863 pidettiin St. James's Hallissa työläiskokous, jonka Lontoon ammattiyhdistysneuvosto oli järjestänyt ilmaisemaan Englannin työväenluokan solidaarisuuden Amerikan pohjoisvaltioita kohtaan näiden taistellessa orjuutta vastaan sekä vastalauseeksi Englannin aseellista sekaantumista vastaan USA:n kansalaissotaan etelävaltioiden puolella. Kokouksen puheenjohtajana oli porvarillinen radikaali John Bright.
Vuoden 1864 huhtikuun alussa teki Garibaldi agitaatioretken Englantiin kootakseen varoja uuden sotaretken järjestämiseen Italiaan. Garibaldi toivoi myös saavansa sotaretkeään varten, joka suuntautui itävaltalaisten herruutta vastaan Veneziassa, jonkinlaista apua Englannin hallitsevien piirien taholta. Maan kansanjoukkojen mielialaa myötäillen, näiden toivottaessa innokkaina tervetulleeksi Italian kansallissankarin, Englannin hallitus osoitti ensi aluksi Garibaldille virallistakin kunnioitusta. Mutta hänen esiintymisensä Puolan kapinallisten puolesta herätti Englannin porvaristossa pettymystä ja se aloitti lehdistössä kamppailun italialaista vallankumouksellista vastaan. Garibaldin oli pakko kiireesti poistua Englannista. Toim.
[5] Kyseessä on keskinäisavun yhdistys (Associazione di Mutuo Progresso), jonka Lontoossa asuvat italialaiset työläiset perustivat vuoden 1846 kesäkuun lopulla. Yhdistys, johon alkuaikoina laskettiin kuuluvan noin 300 jäsentä, oli Mazzinin vaikutusvallan alainen. Sen kunniapuheenjohtajaksi valittiin Garibaldi. Vuoden 1865 tammikuussa yhdistys liittyi Internationaaliin. Toim.
[6] Belgian kongressin sijasta pidettiin vuonna 1865 Internationaalin konferenssi Lontoossa. Siinä hyväksyttiin joukko organisatorisia päätöksiä. Toim.
[7] Alakomitea (Subcommittee) oli valiokunta, jonka Väliaikainen keskusneuvosto oli valinnut laatimaan Kansainvälisen työväenliiton ohjelmallisia asiakirjoja. Saatuaan tämän työnsä päätökseen se jatkoi kokoontumisiaan yleensä viikottain, ja siitä tuli Pääneuvoston toimeenpaneva elin. Vuoden 1865 kesästä alkaen sitä alettiin nimittää myös Pysyväksi komiteaksi (Standing Committee). Tosiasiallisesti Pysyvän komitean johdossa oli Marx, joka kuului siihen Saksan asioiden kirjeenvaihtajasihteerinä. Toim.
[8] Ks. Karl Marx. »Kansainvälisen työväenliiton perustamismanifesti». Toim.
[9] Karl Marx. »Kansainvälisen työväenliiton yleiset säännöt». Toim.
[10] — 8. marraskuuta. Toim.
[11] »Kansainvälisen työväenliiton perustamisinanifesti» julkaistiin ensi kerran sanomalehdessä »Bee-Hive Newspaper», sen numerossa 160 vuoden 1864 marraskuun 5. päivänä.
»The Bee-Hive» (»Mehiläiskeko») oli englantilaisten trade-unionistien viikkolehti, joka ilmestyi Lontoossa vuosina 1861–1876. Lehteen vaikuttivat suuresti porvarilliset radikaalit ja reformistit. Pääneuvoston istunnossa 22. marraskuuta 1864 tämä lehti julistettiin Internationaalin äänenkannattajaksi. Kuitenkin oli Marxin tuon tuostakin pakko esittää vastalauseensa sen vuoksi, että lehdessä julkaistiin Internationaalin asiakirjat vääristellyssä tai epätäydellisessä muodossa. Vuodesta 1869 lähtien lehdestä muodostui tosiasiassa porvarillinen. Vuoden 1870 huhtikuussa katkaisi Pääneuvosto Marxin ehdotuksesta kaikki suhteensa »Bee-Hive» -lehteen. Toim.
[12] — »asialta ankarasti, muodolta lempeästi». Toim.