Kirjoitettu: 15. marraskuuta 1862
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 136–137. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Manchester, 15. marraskuuta 1862
...Odotan kärsimättömästi höyrylaivaa, joka tuo tietoja New Yorkin vaaleista.[1] Mikäli demokraatit voittavat New Yorkin osavaltiossa, en enää tiedä, mitä minun pitäisi ajatella jenkeistä. Yli ymmärrykseni toki käy että kansa, joka on joutunut sellaisen suuren historiallisen vaihtoehdon eteen, kun samalla on kysymys sen omasta olemassaolosta, voi 18-kuukautisen taistelun jälkeen tulla enimmältään taantumukselliseksi ja äänestää pikkumyönnytysten puolesta. Niin hyvä kuin toisaalta onkin, että porvarillinen tasavalta Amerikassakin häpäisee itsensä perusteellisesti, joten sitä ei voi tulevaisuudessa enää koskaan saarnata sen omien ansioiden mukaan, vaan pelkästään keinona ja siirtymismuotona sosiaaliseen vallankumoukseen, niin kyllä se sittenkin ärsyttää, että viheliäinen, vain puolet väestöstä muodostava harvalisto osoittautuu yhtä voimakkaaksi kuin saamaton, suuri ja avuton demokratia. Jos demokraatit muuten voittavat, niin urhealla McClellanilla ja westpointilaisilla[2] on mitä parhain tuuli purjeissaan, ja asiasta tulee pian loppu. Ukkelit kyllä kykenevät solmimaan rauhan jos etelä palaa valtioliittoon ehdolla, että presidentin on aina oltava etelävaltalainen ja kongressin koostuttava aina yhtäläisestä määrästä etelä- ja pohjoisvaltalaisia. He kykenevät jopa siihen, että Jefferson Davis julistetaan heti Yhdysvaltojen presidentiksi ja luovutaan jopa kaikista rajavaltioista, ellei muuten saada rauhaa. Hyvästi silloin Amerikka!
Lincolnin julistamasta vapautuksesta[3] ei ole toistaiseksi mitään muuta vaikutusta näkyvissä, kuin että luoteisvaltiot ovat neekeritulvan pelossa äänestäneet demokraattien puolesta.
Siirtyäkseni suurimmasta pienimpään, mitä sanot urheasta Wilhelmistä? Kaveri on lopultakin taas oma itsensä; hän on tehnyt katumuksen liberaalisista synneistään ja sanonut raihnaiselle Elisabethille[4] »äiti, olen syntiä tehnyt». Sen vuoksi on herra antanut hänelle vallan iskeä liberaalien risatautista roskaväkeä, ja siihen Wilhelm sanoo, »siihen tarvitsen sotilaita». Kaveri on niin raivo, että edes Bismarck ei hänestä enää ole riittävän taantumuksellinen. Että Sinä Schapper olet tyhmä, sen tiedämme, ja sen tiedät itsekin, mutta niin tyhmä ym. ym. Juttu sujuu loistavasti, eikä hauskemmin voisi ollakaan, kun liberaalinen porvaristo, 14 vuotta 1848 jälkeen, ajetaan äärimmäisen vallankumouksellisen vaihtoehdon eteen vaivaisten 6 miljoonan taalerin, n. 850 000 punnan vuoksi. Kunhan vanhaa aasia ei taas alkaisi heikottaa. Hän on tosin parhaassa vedossa, mutta näiden preussilaisten suhteen ei voi luottaa kerrassaan mihinkään, ei edes heidän tyhmyyteensä. Jos asiat kulkevat tätä rataa, niin mellakka on aivan väistämätön, ja kun tullaan äärirajalle, saa Wilhelm ihmetellä, mihin tapaan »sotilaat» keskustelevat, nimittäin ne tavalliset sotamiehet, jotka osoittavat hänelle kiitollisuutensa siitä, että saavat taistella kaksivuotisen palvelusajan sijasta kolmivuotisen puolesta.[5]
Sydämelliset terveiset vaimollesi ja tytöille.
Lähetä minulle »Free Pressin» neljä viimeisintä numeroa. En voi saada niitä täältä, ellen käy samana päivänä hakemassa, minkä taas aina unohdan tehdä.
Sinun F. E..
[1] New Yorkin osavaltion kuvernöörin vaalit. Valituksi tuli demokraattisen puolueen ehdokas Seymoore. Toim.
[2] West-Pointissa (lähellä New Yorkia) sijaitsi vuonna 1802 perustettu sota-akatemia, joka oli 19. vuosisadan puoleenväliin asti ainoa sotakorkeakoulu Yhdysvalloissa. Upseerien koulutusjärjestelmä, joka perustui heidän täydelliseen eristämiseensä ulkomaailmasta, oli omiaan kehittämään kastihenkeä akatemian kasvattien keskuudessa. Myös MacClellan oli West-Pointin akatemian kasvatti. Toim.
[3] Lincoln julisti orjuuden lakkautetuksi uudelta vuodelta 1863 kaikissa kapinallisissa valtioissa. Toim.
[4] — Fredrik Wilhelm IV:n vaimo. Toim.
[5] Kyseessä ovat ne erimielisyydet, joita syntyi Preussin kuninkaan ja edustajainhuoneen välille armeijan määrärahoista sen vuoksi, että asepalvelusaikaa oli pidennetty kahdesta vuodesta kolmeen. Näiden erimielisyyksien kärjistyminen johti perustuslakiselkkauksen edelleenkehittymiseen Preussissa. Toim.