Kirjoitettu: 23. toukokuuta 1862
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 127–128. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
...McClellan jatkaa tunnettuun tapaansa. Konfederaatit[1] livahtavat aina hänen käsistään, koska hän ei milloinkaan ryhdy tosi toimeen selittäessään että konfederaatit ovat voimakkaampia kuin hän, ja melkoisestikin. Sen vuoksi ne sitten pötkivätkin alituiseen pakoon. Sillä tavoin ei ole vielä koskaan käyty sotaa, ja siitä hän sitten saakin joskus kuulla kunniansa. Kuitenkin ovat nämä pienet ja onnettomat perääntymiskahakat ja jatkuva irtaantuminen tarpeeksi demoralisoidakseen konfederaatit pahasti, ja kun käsillä on ratkaisutaistelu, he tulevat tämän huomaamaan.
New Orleansin valtaus oli laivaston menestysoperaatio. Aivan loistavaa oli nimittäin linnoitusten ohittaminen. Sen tapahduttua oli kaikki yksinkertaista.[2] Tämän tapahtuman moraalinen vaikutus konfederaatteihin oli ilmeisesti valtava, ja aineellinen lienee jo tullut havaittavaksi. Beauregardilla ei ole Corinthissa nyt mitään puolustettavaa, hänen asemillaan oli vain siihen saakka merkitystä, kun ne suojasivat Mississippiä ja Louisianaa ja varsinkin New Orleansia. Beauregard on strategisesti saatettu tilanteeseen, jossa yksi ainoa hävitetty taistelu ei jätä hänelle muuta mahdollisuutta kuin hajottaa armeijansa sissiosastoiksi, sillä ilman armeijansa selustassa olevaa suurta kaupunkia, johon keskittyy rautateitä ja voimavaroja, hän ei voi pitää koossa suuria sotavoimia.
Mikäli konfederaattien armeija lyödään Virginiassa, niin sen täytyy edellä tapahtuneiden demoralisoivien juttujen jälkeen pian hajota itsestään sissiosastoiksi. Tosin sillä on paremmat mahdollisuudet, koska sen vetäytymissuunnassa on poikittain monia jokia vuorilta mereen ja koska sillä on vastassaan tämä aasi McClellan. Sitä paitsi tapahtumien kulku johtaa siihen, että sen on joko antauduttava ratkaisevaan taisteluun taikka sitten jakaannuttava ilman taistelua erillisiksi joukkioiksi. Juuri samaan tapaan venäläisten oli taisteltava Smolenskin ja Borodinon luona, vastoin tilanteen oikein arvioivien kenraalien tahtoa.
Jos Beauregard tai Virginiassa oleva armeija voittaa taistelun, olkoonpa suurenkin, niin se voi auttaa vain vähän. Konfederaatit eivät kykene saamaan siitä vähäisintäkään hyötyä. He eivät voi edetä edes 20 englanninmailia juuttumatta kiinni, ja heidän täytyy siis jälleen odottaa uutta hyökkäystä. Heiltä puuttuu kaikkea. Tällaista tapausta pidän muuten täysin mahdottomana ilman suoranaista petosta.
Konfederaattien armeijan kohtalo riippuu siis nyt yhdestä ainoasta taistelusta; jäljelle ei jää muuta kuin selvittää sissisodan mahdollisuudet. On kumminkin tavattoman kummallista, että nimenomaan tähän sotaan väestö on osallistunut hyvin vähän tai pikemminkin ei ole osallistunut lainkaan. Vuonna 1813 toki Colomb, Lützow, Tšernyšev ja toistakymmentä muuta vapaajoukkojen ja kasakoiden johtajaa häiritsi ja katkaisi tuon tuostakin ranskalaisten yhteyksiä; vuonna 1812 katosi väestö Venäjällä täysin ranskalaisten marssisuunnalta; vuonna 1814 ranskalaiset talonpojat aseistautuivat ja tappoivat liittoutuneiden partioita ja jälkijoukkoja, mutta Amerikassa ei tapahdu mitään. Täällä alistutaan suurtaistelujen kohtaloon ja lohduttaudutaan sillä, että voitto on jumalten kädessä jne. Suuret puheet sodasta viimeiseen veripisaraan asti osoittautuvat puhtaaksi pödyksi. Sellaisellako pohjalla sissiosastot voisivat jatkaa? Odotan tosin, että Etelän white trash[3] tulee yrittämään jotakin senkaltaista armeijoiden lopullisen hajallelaskemisen jälkeen, mutta olen liian vakuuttunut plantaasinomistajien porvarisluonteesta epäilläkseni hetkeäkään, etteikö se tee heistä välittömästi liittovaltion raivokkaita kannattajia. Heti kun tuo väki tulee yrittämään maantierosvousta, plantaasinomistajat tulevat ottamaan kaikkialla jenkit vastaan avosylin. Mississipin varren tuhopoltot pohjautuvat 2 kentuckylaisen kertomukseen, jotka ovat muka tulleet Louisvilleen — mutta varmaankaan ei Mississippiä pitkin. Palo New Orleansissa oli helposti järjestetty ja se tulee toistumaan muissa kaupungeissa. Ilman muuta poltetaan vielä paljon, mutta tämä kärjistää välttämättä toisaalta plantaasinomistajien ja kauppiaiden ja toisaalta valkoisen roskaväen välistä hajaannusta, ja siten menee erillisvaltioajatus myttyyn.
New Orleansin kauppiaiden fanaattinen uskollisuus konfederaatiota kohtaan selittyy yksinkertaisesti siten, että kaverien on ollut pakko ostaa koko joukko konfederaation obligaatioita käteisellä. Tunnen useita esimerkkejä tästä. Tätä ei saa unohtaa. Kunnon pakkolaina on mainio keino kahlia porvarivallankumoukseen ja harhauttaa hänen luokkaetunsa hänen henkilökohtaisten etujensa välityksellä.
Parhaat terveiset vaimollesi ja tytöille.
Sinun F. E.
[1] Konfederaateiksi nimitettiin etelän orjavaltioiden armeijaa Pohjois-Amerikan kansalaissodan aikana (1861–1865). Toim.
[2] Etelävaltalaiset luopuivat New Orleansista 29. huhtikuuta 1862 sen jälkeen, kun pääsyä kaupunkiin Missisippi» puolelta suojaavat linnakkeet oli menetetty. Pohjoisvaltalaisten joukot tunkeutuivat kaupunkiin toukokuun 1. päivänä. New Orleansin, orjavaltioiden Konfederaation tärkeän poliittisen ja sotilaallisen keskuksen valtaus merkitsi suurta sotilaallista voittoa pohjoisvaltalaisten armeijalle. Toim.
[3] — white trash (valkoinen roskaväki), etelävaltojen plantaasiorjaomistajien valkoisista maatyöläisistä käyttämä halventava nimitys. Toim.