Kirjoitettu: 19. huhtikuuta 1859
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 113–114. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoo, 19. huhtikuuta 1859
...Täällä Englannissa luokkataistelu etenee mitä ilahduttavimmin. Valitettavasti tällä hetkellä ei enää ole olemassa ainoatakaan chartistilehteä, joten minun on pitänyt jo pari vuotta sitten lopettaa kirjallinen myötävaikutukseni tässä liikkeessä.
Siirryn nyt »Franz von Sickingeniin».[1] Aluksi minun on ylistettävä kompositiota ja toimintaa, ja tämä on enemmän kun mistään nykyaikaisesta saksalaisesta draamasta voi sanoa. Toisekseen, kaikki puhtaasti kriittinen suhtautuminen työhösi sivuuttaen, se on ensi lukemalla suuresti vaikuttanut minuun ja siksi niihin lukijoihin, joiden tunteet ovat herkempiä, se vaikuttaa vielä voimakkaammassa mitassa. Tämä on toinen, hyvin tärkeä puoli.
Nyt mitalin toinen puoli: Ensinnäkin — tämä on puhtaasti muodollista — koska kerran olet kirjoittanut säemuotoisesti, olisit voinut muovata jambit jonkin verran taiteellisemmin. Muuten, vaikka tämä huolimattomuutesi herättääkin pahennusta ammattirunoilijoissa, pidän sitä kokonaisuudessaan etuna, koska meidän epigonirunoilijoidemme kohdalla ei ole muuta jäänyt jäljelle kuin muodollinen silokkuus. Toiseksi. Aiottu yhteentörmäys ei ole ainoastaan traaginen, vaan se on se traaginen yhteentörmäys, johon vuosien 1848–1849 vallankumouksellinen puolue luhistui. Voin siis vain lausua täydellisen hyväksymiseni siitä että se nostetaan nykyaikaisen tragedian keskipisteeksi. Mutta sitten kysyn itseltäni, sopiko käsiteltävänä oleva teema tämän yhteentörmäyksen esittämiseen? Balthasar[2] voi kyllä kuvitella, että jos Sickingen olisi kohottanut keisarikunnan ja avoimen ruhtinaidenvastaisen sodan lipun sen sijaan että olisi kätkenyt kapinansa ritarillisen nujakoinnin taa, hän olisi voittanut. Mutta voimmeko jakaa tämän illuusion? Sickingen (ja hänen kanssaan Hutten, enemmän tai vähemmän) ei joutunut perikatoon oveluutensa takia, vaan hän hävisi, koska nousi ritarina ja katoavan luokan edustajana olemassaolevaa vastaan tai ennemminkin uutta olemassaolevan muotoa vastaan. Jos Sickingenistä pyyhkäistään pois se, mikä kuuluu persoonallisuuteensa ja hänen erityiseen sivistykseensä, luontaiseen lahjakkuuteensa jne., niin jäljelle jää — Götz von Berlichingen. Tässä viime mainitussa kurjassa tyypissä on toisaalta ritariston ja toisaalta keisarin ja ruhtinaiden välinen traaginen vastakkaisuus käsillä adekvaatissa muodossaan, ja siksi Goethe on oikeutetusti tehnyt hänestä sankarin.[3] Sikäli kuin Sickingen — tavallaan itse Huttenkin, vaikka hänen kuten kaikkien tietyn luokan ideologien kohdalla tällaisia lausumia on merkittävästi muunnettava — taistelee ruhtinaita vastaan (keisaria vastaanhan mennään vain, koska keisari muuttuu ritarien keisarista ruhtinaiden keisariksi), on hän itse asiassa vain eräs Don Quijote, vaikkakin historiallisesti oikeutettu. Se että hän alkaa kapinan ritarillisen nujakan näennäisyyden varjolla, ei merkitse muuta kuin että hän aloittaa sen ritarillisesti. Jos hän aloittaisi sen toisin, niin hänen olisi välittömästi ja heti alussa vedottava kaupunkeihin ja talonpoikiin, ts. täsmälleen niihin luokkiin, joiden kehitys merkitsee ritariston kieltämistä.
Jos et siis halunnut palauttaa yhteentörmäystä pelkästään siihen, mikä esitettiin »Götz von Berlichingenissä» — ja tämä ei ollut suunnitelmanasi —, niin Sickingenin ja Huttenin olisi jouduttava perikatoon, koska he olivat omassa mielikuvituksessaan vallankumouksellisia (viimeksimainittua ei voi sanoa Götzistä) ja aivan kuten sivistynyt Puolan aateli vuonna 1830 tekivät itsestään yhtäältä nykyaikaisten aatteiden julistajia, toisaalta edustivat itse asiassa taantumuksellista luokkaintressiä.[4] Vallankumouksen aateliset edustajat — joiden yhtenäisyys- ja vapaus-iskulauseiden takana yhä piilee vanhan keisarikunnan ja nyrkkioikeuden unelma — eivät siis saa imeä itseensä kaikkia intressejä kuten he Sinulla tekevät, vaan talonpoikien edustajien (erityisesti heidän) sekä kaupunkien vallankumouksellisten ainesten täytyy muodostaa hyvin merkittävä aktiivinen tausta. Olisit silloin myös voinut paljon suuremmassa määrin päästää juuri nykyaikaisimmat aatteet puhumaan naiiveimmassa muodossaan, kun nyt kansalaisyhtenäisyys itse asiassa muodostaa pääaatteen uskonnollisen vapauden ohella. Sinun olisi silloin aivan itsestään pitänyt shakespearisoida enemmän, kun taas minä pidän Sinun merkittävimpänä virheenäsi Schilleröimistä, yksilöiden muuttamista pelkiksi ajanhengen puhetorviksi. Etkö Sinä ole itse tavallaan, kuten Franz von Sickingenisi, langennut siihen diplomaattiseen virheeseen, että asetat luterilais-ritarillisen opposition plebeijis-münzeriläisen yläpuolelle?..
[1] Ferdinand Lassallen draama »Franz von Sickingen». Toim.
[2] — henkilö F. Lassallen draamassa »Franz von Sickingen». Toim.
[3] Goethe, »Götz von Berlichingen». Toim.
[4] Kyseessä on tsarisminvastainen vapautuskapina Puolassa vuosina 1830–1831, joka alkoi vuoden 1830 marraskuussa. Kapinan johto oli pääosin puolalaisen aateliston käsissä, joka ei kyennyt saamaan puolelleen talonpoikaisten laajoja joukkoja, koska torjui talonpoikien vaatimukset maaorjuuden lakkauttamisesta. Talonpoikaiston tuen puuttuminen tuomitsi kapinan jo ennakolta kukistumaan; tsarismi nujersi sen kovakouraisesti. Toim.