Kirjoitettu: 14. kesäkuuta 1853
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 82–85. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
14. kesäkuuta 1853
28, Dean Street, Soho, London
...Amerikkalainen kansantalousmies Carey on julkaissut uuden kirjan; »Slavery at home and abroad».[1] Siinä on ymmärretty »orjuudella» kaikki orjuutuksen muodot, palkkaorjuus ym. Hän on lähettänyt minulle kirjansa ja esittänyt minulta kerta toisensa jälkeen sitaatteja (»Tribunesta»), milloin »uutena englantilaisena kirjoittajana», milloin »New York Tribunen kirjeenvaihtajana». Olen sanonut Sinulle aiemmin, miten tämän miehen tähänastisissa teoksissa on kehitelty porvarillisen yhteiskunnan taloudellisten perustusten »harmoniaa» ja johdettu kaiken pahan juureksi valtion liiallinen sekaantuminen. Valtio on ollut hänen mörkönsä. Nyt hänen pillistään tulee toinen sävel. Kaikkeen pahaan on syypää suurteollisuuden keskittävä vaikutus. Mutta tähän keskittävään vaikutukseen on jälleen syypää Englanti, joka tekee itsestään maailman työpajan ja sysää kaikki muut maat takaisin karkeaan ja manufaktuurista irralliseen maanviljelykseen. Edelleen on Englannin synneistä vastuussa taas Ricardo — Malthusin teoria ja varsinkin Ricardon maankorkoteoria. Välttämättömänä seurauksena sekä Ricardon teoriasta että teollisesta keskittymisestä olisi kommunismi. Jotta tämä kaikki vältettäisiin, jotta asetettaisiin keskittymisen vastapainoksi paikallisuus ja koko maassai hajallaan olevien tehtaiden sekä maanviljelyksen liitto, niin tämä meidän vapaakaupan äärimmäinen puolustaja suosittelee suojatulleja. Jotta vältettäisiin porvarillisen teollisuuden vaikutukset, joista hän tekee Englannin vastuunalaiseksi, hän turvautuu aitona jenkkinä siihen, että itse Amerikassa joudutetaan keinotekoisesti tätä kehitystä. Yleensä hänen vastustava asenteensa Englantia kohtaan saattaa hänet ylistämään sismondilaisittain Sveitsissä, Saksassa, Kiinassa ym. esiintyvää pikkuporvarillisuutta. Ja se on sama miekkonen, jonka tapana oli aikaisemmin ivata Ranskaa sen yhtäläisyydestä Kiinan kanssa. Ainoa myönteisesti kiintoisa kirjassa on vertailu, joka suoritetaan aikaisemman englantilaisen Jamaikalla harjoitetun neekeriorjuuden ja Yhdysvaltain neekeriorjuuden välillä. Carey osoittaa, miten valtaosa Jamaikalla ym. olevista neekereistä koostui aina vastatuoduista barbaareista, koska englantilaisten kohtelussa ei neekeriväestön määrä säilynyt entisellään, vaan myös aina kaksi kolmatta vuotuisesta tuonnista menehtyi. Amerikassa taas muodostuu nykyisestä neekerisukupolvesta kotimaista väkeä, se jenkkiytyy enemmän tai vähemmän, alkaa puhua englantia ym. ja siksi siitä tulee itsenäistymiskykyinen.
»Tribune» toitottaa tietysti täysin rinnoin torveaan Careyn kirjan puolesta. Onhan kummallekin yhteistä, että ne edustavat sismondilais-filantrooppis-sosialistisen anti-industrialismin muodossa Amerikan suojatullikantaista, so. teollisuusporvaristoa. Tässä on myös sen salaisuus, miksi »Tribune» voi kaikista »ismeistään» ja sosialistisista loruistaan huolimatta olla »johtava lehti» Yhdysvalloissa.
Sveitsiä koskeva kirjoituksesi[2] oli tietenkin suoranainen isku »Tribunen» (keskittymistä ym. vastaan suunnatulle) pääkirjoitukselle ja sen omalle Careylle. Olen jatkanut tätä salaista sotaa ensimmäisessä Intiaa koskevassa kirjoituksessani,[3] jossa olen esittänyt Englannin suorittaman paikallisen teollisuuden tuhoamisen vallankumouksellisena tekona. Se on oleva heille šokki. Muutoin on brittien taloustoiminta Intiassa ollut ruokotonta ja on sitä tähän päivään asti.
Aasian tämän osan paikallaanpysyvyyden kaikesta poliittisella ylätasolla tapahtuvasta tarkoituksettomasta liikkeestä huolimatta selittää täysin kaksi toistaan tukevaa seikkaa: 1) yleiset työt keskushallinnon asiana; 2) tämän rinnalla on koko valtakunta, lukuunottamatta muutamaa suurempaa kaupunkia, tasaantunut kyläyhteisöiksi, joilla on ollut täysin itsenäinen järjestysmuotonsa ja jotka ovat muodostaneet oman pienen maailmansa. Eräässä parlamenttiselosteessa näitä kyläyhteisöjä kuvataan seuraavasti:
»Maantieteellisesti kylä on maa-alue, joka käsittää muutaman sadan tai tuhannen eekkerin viljelys- tai joutomaata; poliittisesti se muistuttaa korporaatiota tai kaupunkiyhteisöä. Kukin kylä on, ja näyttää olleen aina, erillinen yhteisö tai tasavalta. Viranomaiset: 1) potail, goud, mundil ym., kuten häntä nimitetään eri kielissä, on asukkaista tärkein, jonka hallussa on yleensä kylän asioiden ylivalvonta, hän harjoittaa poliisivältaa, ratkaisee kyläläisten kiistat ja esiintyy tuloveron kokoojana kylän piirissä...; 2) curnum, shanboag tai putwaree pitää asukasrekisteriä; 3) taliary tai sthulwar ja 4) totie ovat kylän ja sadon vartijoita; 5) neerguntee jakaa jokien ja säiliöiden veden oikeudenmukaisessa suhteessa kullekin pellolle; 6) joshee eli tähdistäennustaja ilmoittaa kylvö- ja korjuuajoista, kaikista viljelystöille suotuisista ja epäsuotuisista päivistä ja tunneista; 7) seppä ja 8) kirvesmies valmistavat karkeatekoiset maanviljelyskalut ja rakentavat vielä karkeatekoisemmat asunnot; 9) savenvalaja valmistaa kaikki kylän astiat; 10) pesijä pitää puhtaana vähäiset vaatteet...; 11) parturi; 12) hopeaseppä, johon samassa henkilössä yhdistyy usein kylän runoilija ja koulumestari. Ja sitten brahmaani, joka huolehtii kulttitoimituksista. Tämän yksinkertaisen yhteisöhallinnon alaisena ovat maan asukkaat eläneet ylimuistoisista ajoista. Kylän rajoja on muutettu, mutta harvoin; ja vaikka itse kylät ovat silloin tällöin joutuneet koettelemusten kouriin, jopa sodan, nälän ja tautien autioittamiksi, niin sama nimi, samat rajat, samat harrastukset, jopa samat perheet ovat siinä pysyneet aikakaudesta toiseen. Sen asukkaat eivät olleet huolissaan kuningaskuntien tuhoutumisesta ja jakaantumisesta; kun kylä säilyi ehjänä, ei heitä huolestuttanut, minkä valtaan se siirtyi tai mille hallitsijalle se kuuluu. Sen sisäinen talous ei muuttunut.»[4]
Potail oli useimmiten perinnöllinen. Joissakin näistä yhteisöistä maata viljellään yhdessä, useimmissa kuitenkin kukin omistaja muokkaa oman peltonsa. Yhteisön omassa piirissä vallitsee orjuus ja kastijako. Joutomaita käytetään yhteislaitumena. Vaimot ja tyttäret huolehtivat kotikudonnasta ja -kehräyksestä. Näitä idyllisiä tasavaltoja, jotka innokkaasti vartioivat vain oman kylänsä rajoja naapurikylää vastaan, on vielä olemassa melko koskemattomina englatilaisten haltuun vasta äskettäin joutuneissa Intian luoteisosissa. Arvelen, ettei voi ajatella lujempaa pohjaa Aasian despotismille ja pysähtyneelle kehitykselle. Ja vaikka englantilaiset olivatkin irlantisoineet maan, niin näiden stereotyyppisten alkukantaisten muotojen mureneminen oli välttämätön ehto eurooppalaistumiselle. Veronkantaja ei kyennyt yksin suoriutumaan asiasta. Ikivanhan teollisuuden tuhoaminen oli osaltaan riistämässä näiltä kyläyhteisöiltä omavaraistaloudellisen luonteen.
Balissa, Jaavan itärannan saarella on rinnan hindu-uskonnon kanssa löydettävissä vielä täydellisenä myös tämä hindujärjestelmä, jonka jälkiä, kuten hindujen vaikutustakin, on muuten koko Jaavalla. Mitä omistuskysymykseen tulee, niin se muodostaa suuren kiistakysymyksen Intiaa käsittelevien englantilaisten kirjoittajien keskuudessa. Kumpuilevilla vuoristoalueilla etelään Crishnasta näyttää kuitenkin olevan olemassa maan omistusta. Sir Stamford Raffles, Jaavan entinen englantilainen kuvernööri, kirjassaan »History of Java» huomauttaa, että Jaavalla hallitsija oli ehdoton maanomistaja koko maan sillä alueella, »josta oli jossakin määrin saatavissa maankorkoa». Kuitenkin näyttävät muhamettilaiset todenneen ensimmäisinä periaatteessa koko Aasiassa vallitsevan »maan omistamisen puuttumisen».
Edellä mainitsemistani kyläyhteisöistä huomautan vielä, että niitä on jo Manussa,[5] ja että siinä koko järjestelmä rakentuu seuraavasti: 10 yhteisöä on alistettu korkeammalle veronkantajalle, sitten 100 ja sitten 1000.
Kirjoita minulle pian.
Sinun K. M.
[1] Kysymys on kirjasta: H. C. Carey, »The Slave Trade, Domestic and Foreign: why it exists, and how it may be extinguished», Philadelphia 1853 (»Koti- ja ulkomainen orjakauppa: miksi se on olemassa ja miten sen voi poistaa»). Sen sivulla 203–204 esitetään lainauksia Marxin kirjoituksesta »Vaalit — Synkkä finanssitilanne — Sutherlandin herttuatar ja orjuus». Careyn katsomusten arvostelun on Marx esittänyt useissa kirjeissään sekä myös »Pääomassa» ja teoksessa »Lisäarvon teorioita». Toim.
[2] Friedrich Engels. »Die politische Lage der schweizerischen Republik». Toim.
[3] Ks. Karl Marx. »Brittien herruus Intiassa». Toim.
[4] Marx esittää otteen (paikoittain sisältöä omin sanoin selostaen) alahuoneen komitean mietinnöstä, joka julkaistiin vuonna 1812. Toim.
[5] Kyseessä on »Manun lait» (»Manavadharmashastra»), muinaisintialainen lakien ja ohjeiden kokoelma. Se oli eräs varhaisista yrityksistä kodifioida tavanomainen oikeus vastaamaan Intian orjanomistajavaltion tarpeita ja bramaaniuskonnon dogmeja. Kokoelman kerrottiin laatineen ihmisten myytillinen esi-isä Manu (sanskriitin kielessä »ihminen»). Kokoelman aineistoa kerättiin vuosisatojen kuluessa, ja se sai jotenkuten lopullisen muotoilunsa suunnilleen ajanlaskumme alussa. »Manun lait» heijastivat orjanomistajayhteiskunnan kehityksen erikoisuuksia Intiassa. Tässä yhteiskunnassa säilyi monia jäänteitä alkukantaisesta yhteisöstä. Toim.