Kirjoitettu: 2. kesäkuuta 1853
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 79–81. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
[Lontoo], 2. kesäkuuta 1853
28, Dean Street, Soho
...Kirjeesi[1] hebrealaisista ja arabeista oli minulle varsin kiintoisa. On muuten kaikkien itämaan heimokuntien osalta osoitettavissa: 1) historian alusta alkaen niiden välinen yleinen suhde, osa niistä asettuu aloilleen ja toinen osa jatkaa paimentolaisuutta. 2) Muhammedin aikaan oli Euroopasta Aasiaan johtava kauppatie muuntunut huomattavasti, ja ne Arabian kaupungit, jotka olivat merkittävästi osallistuneet Intiaan ym. suuntautuvaan kaupankäyntiin, olivat kaupallisesti rappeutumassa, mikä tietenkin oli myötäilemässä sysäystä. 3) Mitä uskontoon tulee, niin se sulautuu yleiseen ja sen vuoksi helposti vastattavaan kysymykseen: Miksi itämaiden historia saa ilmiasunsa uskontojen historiana?
Itämaisten kaupunkien muodostumisesta ei voi lukea mitään loistavampaa, havainnollisempaa ja iskevämpää kuin vanhaa Francois Bernieriä (hän oli yhdeksän vuoden ajan Aurangzebin lääkärinä.): »Voyages contenant la description des états du Grand Mogol etc.»[2] Hän erittelee niin ikään oikein mukavasti sotalaitosta, sitä tapaa jolla nämä suuret armeijat muonittivat itsensä jne. Näistä hän mm. huomauttaa:
»Ratsuväki muodostaa pääosan. Jalkaväki ei ole niin suuri, kuin siitä huhutaan, ellei lueta varsinaisiin sotureihin kaikkia niitä palvelijoita ja kauppiaita, jotka armeijaa seuraavat; sellaisessa tapauksessa olisi kai yksistään valtiastaan seuraava armeija laskettava kahdeksi tai kolmeksi sadaksituhanneksi mieheksi, ja useasti enemmäksikin, jos on varmaa, että valtias on kauan poissa pääkaupungista. Tämä ei näytä kovinkaan ällistyttävältä sen mielestä, joka tietää paitsi miten yllättävä määrä telttoja, keittiöitä, vaatteita, huonekaluja ja usein myös naisia sekä norsuja, kameleja, härkiä, hevosia, kantajia, rehuntoimittajia, kenttäkanttiininpitäjiä, kaikenlaisia kauppiaita ja palvelusväkeä nämä armeijat laahaavat perässään, myöskin maan tilan ja omalaatuisen valtiojärjestyksen, jonka mukaan valtias on valtakunnan kaiken maan ja mannun yksi ja ainoa omistaja, mistä välttämättömänä seurauksena on, että koko pääkaupunki kuten Delhi tai Agra pysyy pystyssä miltei poikkeuksetta sotilashenkilöstön vuoksi, ja kaupunkien on sen vuoksi pakko seurata valtiasta, jos tämä lähtee joksikin aikaa sotaretkelle. Nämä kaupungit ovat ja niiden täytyykin olla kaikkea muuta kuin Pariisi. Ne ovat oikeastaan vain hieman parempia ja mukavampia kuin aukealle kentälle pystytetty sotaleiri.»
Suurmogulin sotaretkestä Kašmiria vastaan 400 000 miehen ym. armeijalla, hän sanoo:
»On vaikea ymmärtää, mistä ja miten voi noin suuri armeija, noin suuri määrä ihmisiä ja eläimiä, tulla toimeen avoimella kentällä. On vain kuviteltava. että intialaiset ovat ruoan suhteen varsin vaatimattomia ja yksinkertaisia, mikä pitää todella paikkansa, ja että tuskin kymmenes osa, jopa kahdeskymmenes, sotaretkeen osallistuvien ratsumiesten valtaisasta joukosta syö lihaa, kun intialaiset saavat virnansiemenensä taikka eri vihanneksiin sekoitetun riisinsä, jonka päälle he sen kypsennyttyä kaatavat kuumaa rasvaa, he ovat tyytyväisiä. Edelleen on hyvä tietää, että kamelit kykenevät työssään vastustamaan tavattoman pitkälle nälkää ja janoa, tulemaan toimeen vähällä ja syömään kaikkea. Ja heti kun armeija saapuu määräpaikkaansa, vievät kamelinhoitajat eläimensä syömään ruohoa laitumelle, jossa nämä syövät kaiken löytämänsä. Sen lisäksi on niiden kauppiaiden velvollisuutena, jotka pitävät myyntikojuja Delhissä, pitää niitä myös sotaretkellä, ja samalla tavoin myös pienkauppiaiden jne... Mitä vihdoin tulee eläinten rehuun, niin kaikki köyhimykset vaeltelevat lähikylissä ostelemassa ja täten ansaitsemassa hieman, minkä ohessa heidän pääasiallisin ja tavallisin turvansa on siinä, että he niittävät kokonaisia niittyjä eräänlaisella sirpillä, ravistelevat tai pesevät niittämänsä lyhyen ruohon ja tuovat sen sitten myytäväksi armeijalle...»
Aivan oikein Dernier havaitsee itämaiden — hän puhuu Turkista, Persiasta ja Hindustanista — kaikkien ilmiöiden perustan piilevän siinä, että siellä ei ole olemassa mitään yksityisomistusta. Tämä on avain jopa itämaiseen taivaaseen...
[1] Ks. Engelsin kirje Marxille 26. toukokuuta 1853. Toim.
[2] F. Bernier, »Voyages contenant la description des états du Grand Mogol, de l'Indoustan, du Royaume de Cachemire, etc.» Tomes I–II, Paris 1830 (»Matkat, joihin sisältyy kuvaus Suur-Mogulin valtiosta, Hindustanista, Kašmirin keisarikunnasta ym.»). Toim.