Toisessa osassa sanotun jälkeen on kommunistien suhde jo perustettuihin työväenpuolueisiin, siis heidän suhteensa Englannin chartisteihin ja Pohjois-Amerikan maatalousuudistusten ajajiin selvä.
Kommunistit taistelevat työväenluokan lähimpien välittömien tarkoitusperien ja etujen saavuttamiseksi, mutta nykyisessä liikkeessä he puolustavat samalla myös liikkeen tulevaisuutta. Ranskassa kommunistit asettuvat sosialistis-demokraattisen[48] puolueen rinnalle taistelussaan vanhoillista ja radikaalia porvaristoa vastaan, luopumatta silti oikeudestaan suhtautua arvostelevasti vallankumouksellisista perinteistä juontuviin lauseparsiin ja kuvitelmiin.
Sveitsissä he tukevat radikaaleja unohtamatta sitä, että tuo puolue on kokoonpantu ristiriitaisista aineksista, osittain demokraattisista sosialisteista ranskalaisessa mielessä, osittain radikaaleista porvareista.
Puolalaisten keskuudessa kommunistit tukevat puoluetta, joka asettaa agraarivallankumouksen kansallisen vapautuksen edellytykseksi, samaa puoluetta, joka vuonna 1846 sai aikaan Krakovan kapinan.[49]
Saksassa kommunistinen puolue taistelee, heti kun porvaristo esiintyy kumouksellisena, yhdessä porvariston kanssa rajatonta yksinvaltaa, feodaalista maanomistusta ja taantumuksellista pikkuporvarillisuutta vastaan.
Mutta se ei laiminlyö hetkeäkään saadakseen työläiset mahdollisimman selvästi tietoisiksi porvariston ja proletariaatin välisestä vihamielisestä vastakkaisuudesta, jotta Saksan työläiset voisivat heti kääntää kaikki ne yhteiskunnalliset ja poliittiset edellytykset, jotka porvariston täytyy valtansa mukana synnyttää, aseina itse porvaristoa vastaan, jotta Saksassa alkaisi heti taantumuksellisten luokkien kukistamisen jälkeen taistelu itse porvaristoa vastaan.
Kommunistit kohdistavat päähuomionsa Saksaan sen vuoksi, että Saksa elää porvarillisen vallankumouksen aattoa, että tämä kumous tapahtuu yleensä eurooppalaisen sivistyksen edistyneimpien olojen vallitessa ja proletariaatin ollessa paljon kehittyneempää kuin 1600-luvulla Englannissa ja 1700-luvulla Ranskassa. Saksan porvarillinen vallankumous ei siis voi olla muuta kuin proletaarisen vallankumouksen välitön alkunäytös.
Kommunistit kannattavat sanalla sanoen kaikkialla jokaista vallankumouksellista liikettä, joka on tähdätty vallitsevia yhteiskunnallisia ja valtiollisia oloja vastaan.
Kaikissa näissä liikkeissä he esittävät liikkeen peruskysymyksenä omistuskysymyksen, esiintyköön se kehittyneemmässä tai kehittymättömämmässä muodossa.
Kommunistit tekevät vihdoin työtä kaikkialla kaikkien maiden demokraattisten puolueiden yhdistämisen ja yhteisymmärryksen luomisen puolesta.
Kommunistit pitävät halveksittavana salata mielipiteitään ja aikomuksiaan. He selittävät avoimesti, että heidän päämääränsä voidaan saavuttaa ainoastaan väkivaltaisesti kumoamalla koko tähänastinen yhteiskuntajärjestys. Vaviskoot vallassa olevat luokat kommunistisen vallankumouksen edessä. Proletaareilla ei siinä ole muuta menetettävää kuin kahleensa. Mutta voitettavana heillä on koko maailma.
| KAIKKIEN MAIDEN PROLETAARIT, |
| LIITTYKÄÄ YHTEEN! |
[48] Tätä puoluetta edusti silloin parlamentissa Ledru-Rollin, kirjallisuudessa Louis Blanc sekä lehdistössä »La Réforme»-lehti. Nimi sosialistis-demokraattinen tarkoitti noiden sen keksijöiden ajatuksen mukaan demokraattisen eli tasavaltalaisen puolueen sitä osaa, joka oli enemmän tai vähemmän sosialistisesti värittynyt. (Engelsin huomautus vuoden 1888 englanninkieliseen painokseen.)
Sosialis-demokraattiseksi puolueeksi itseään nimittänyttä puoluetta edusti Ranskan poliittisessa elämässä Ledru-Rollin, kirjallisuudessa Louis Blanc; näin ollen se oli nykyisestä sosialidemokratiasta yhtä kaukana kuin taivas maasta. (Engelsin huomautus vuoden 1890 saksankieliseen painokseen.)
[49] Helmikuussa 1846 Puolan maakunnissa valmisteltiin kapinaa, joka tähtäsi Puolan kansalliseen vapautukseen. Kapinan alullepanijoiden kärjessä olivat puolalaiset vallankumoukselliset demokraatit (Dembowski ym.). Tilanomistaja-ainesten kavalluksen ja Preussin poliisin toimeenpaneman kapinan johtajien vangitsemisen vuoksi koko maan käsittäväksi suunniteltu kapina meni myttyyn ja maassa tapahtui vain erillisiä vallankumouksellisia purkauksia. Ainoastaan Krakovassa, joka oli vuodesta 1815 Itävallan, Venäjän ja Preussin yhteisen valvonnan alla, kapinalliset saavuttivat 22. helmikuuta voiton ja perustivat Kansallisen hallituksen, joka julkaisi manifestin feodaalisten rasitusten lakkauttamisesta. Krakovan kapina tukahdutettiin maaliskuun alussa 1846. Marraskuussa 1846 Itävalta, Preussi ja Venäjä allekirjoittivat sopimuksen Krakovan liittämisestä Itävallan keisarikuntaan. Toim.