Kirjoitettu: 18. syyskuuta 1846
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 29–30. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
[Pariisi], 18. syyskuuta 1846
...Proudhonille olen liikekirjeessä tehnyt todella vääryyttä joka huutaa taivaisiin asti. Koska siinä kirjeessä ei ollut tilaa, on minun tehtävä korjaus tässä. Olin nimittäin luullut, että Proudhon oli tehnyt pienen mielettömyyden, mielettömyyden mielekkyyden rajoissa. Eilen asia tuli uudestaan ja yksityiskohtaisesti keskustelun alaiseksi, ja silloin sain selville että tämä uusi mielettömyys on todellakin aivan rajatonta mielettömyyttä. Kuvittele: proletaarien on säästettävä pienosakkeita. Näillä (ensialuksi tietysti tarvitaan 10 000–20 000 työläistä) pannaan pystyyn aluksi yksi tai useampia verstaita yhdellä tai useammalla käsityöalalla. Osa osakkeenomistajista ryhtyy työhön niissä ja tuotteet 1) myydään raakamateriaalin plus työn hinnalla osakkeenomistajille (joiden ei näin ollen tarvitse maksaa mitään voittoja) ja 2) mahdollinen ylijäämä myydään käypään hintaan maailmanmarkkinoilla. Sikäli kuin yhtiön pääoma lisääntyy uusien osakkaiden mukaantulon tai vanhojen osakkaiden uusien säästöjen ansiosta, käytetään se uusien verstaiden ja tehtaiden perustamiseen, ja niin edelleen, ja niin edelleen, kunnes kaikki proletaarit on työllistetty, kaikki maassa olevat tuotantovoimat ostettu ja näin porvariston käsissä olevat pääomat ovat menettäneet vallan komentaa työtä ja tuottaa voittoa! Niin sitten lakkautetaan pääoma, koska »löydetään instanssi, jossa pääoma, ts. koron lähde» (tuon tavallaan lähemmäs päivänvaloa hivuttautuneen ammoisen droit d'aubaine'n[1] vihertyminen[2]) »niin sanoaksemme häviää». Sinä tulet tässä pappa Eisermannin lukemattomia kertoja toistamassa, siis Grünin ulkoa opettamassa lauseessa näkemään alkuperäisten Proudhonin fraasien kuultavan läpi. Noiden ihmisten mielessä ei ole mitään enempää eikä vähempää kuin aluksi koko Ranskan, myöhemmin kai myös muun maailman osto proletaarien säästöillä sekä heidän pääomansa korottomuuden ja voitottomuuden avulla. Siinä vasta onkin keksitty loistava suunnitelma! Jos nyt kerran halutaan tehdä moinen temppu niin eikös olisi paljon nopeampaa lyödä suoraan kuunpaisteen hopeasta viiden frangin rahoja! Ja täkäläiset tyhmät työläiskaverit, tarkoitan saksalaisia, uskovat tuohon roskaan, he, jotka eivät voi säilyttää taskussaan kuutta sou'ta voidakseen kokoustensa jälkeen mennä viinikauppiaan luo, haluavat ostaa säästöillään koko kauniin Ranskan. Rothschild ja kumppanit ovat pelkkiä töhertäjiä näiden suurenmoisten keinottelijoiden rinnalla. Helvetti soikoon. Grün on pannut kaverit niin sekaisin että järjettöminkin fraasi tuntuu heistä järkevämmältä kuin yksinkertaisin, taloudellisena perusteena käytetty tosiasia. On tosiaan sikamaista, että tuollaista barbaarista järjettömyyttä vastaan on vielä käytävä sanasotaa. Mutta on oltava kärsivällinen, enkä minä jätä noita ihmisiä rauhaan ennen kun olen iskenyt Grünin tantereeseen ja avannut heidän tukkeutuneet kallonsa...
[1] Droit d'aubaine (kruununperintöoikeus, valtion oikeus perillisittä kuolleen henkilön omaisuuteen) oli keskiajan Ranskassa sekä muissa maissa voimassaollut feodaalinen oikeustapa, jonka mukaan kuningas otti itselleen kuolleen ulkomaalaisen jäämistön mikäli perillisiä ei ollut. Toim.
[2] — sanaleikki: vihreä = Grün. Toim.