| XXXIX[1] |
Olen ilmoittanut »Deutsch-Französische Jahrbücherissä» laativani oikeus- ja valtiotieteen kritiikin Hegelin oikeusfilosofian kritiikin[3] muodossa. Valmistellessani sitä painokuntoon osoittautui, että yksinomaan spekulaatiota vastaan suunnatun kritiikin sekoittaminen eri aiheisiin kohdistuvaan kritiikkiin on kerrassaan sopimatonta, kehittelyä estävää ja ymmärtämistä vaikeuttavaa. Sitä paitsi käsiteltävät asiat olisi niiden runsauden ja vaihtelevuuden vuoksi voinut ahtaa yhteen kirjoitukseen vain täysin aforistisesti ja tällainen aforistinen esitys puolestaan olisi luonut mielivaltaisen systematisoinnin harhakuvan. Tästä syystä esitän erillisissä itsenäisissä kirjasissa perättäin oikeuden, moraalin, politiikan jne. kritiikin ja yritän lopuksi erityisessä teoksessa tuoda esiin kokonaisuuden sisäisen yhteyden, yksittäisten osien keskinäiset suhteet samoin kuin esittää vihdoin tämän aineiston spekulatiivisen käsittelyn kritiikin.[4] Tällä perusteella tässä teoksessa käsitellään kansantaloustieteen yhteyttä valtioon, oikeuteen, moraaliin, kansalaiselämään jne. vain siinä määrin kuin itse kansantaloustiede ex professo[5] koskettelee näitä aiheita.
Minun ei tarvinne vakuuttaa kansantaloustiedettä tuntevalle lukijalle, että olen päätynyt tuloksiini täysin empiiristä, kansantaloustieteen tunnontarkkaan kriittiseen tutkimiseen pohjautuvan erittelyn tietä.
<Sen sijaan tietämättömän arvostelijan,[6] joka yrittää kätkeä täydellisen tietämättömyytensä ja ajattelunsa köyhyyden syytämällä positiivisen arvostelijan päälle sellaisia sanontoja kuin »utooppinen fraasi» tai sellaisia kuin »täysin puhdas, täysin päättäväinen, täysin kriittinen kritiikki», »ei ainoastaan oikeudellinen, vaan yhteiskunnallinen, täysin yhteiskunnallinen yhteiskunta», »tiivis, massamainen massa», »massamaisen massan puolestapuhujat» — tällaisen arvostelijan[7] on ensin annettava todistus siitä, että hänellä on sanansa sanottavana teologisten perheasioittensa lisäksi myös maallisista asioista.>[8]
On itsestään selvää, että ranskalaisten ja englantilaisten sosialistien lisäksi olen käyttänyt myös saksalaisten sosialistien teoksia. Kuitenkin sisällykseltään painokkaat ja omintakeiset saksalaiset teokset tällä tieteenalalla supistuvat — Weitlingin teosten lisäksi — »Einundzwanzig Bogenissa»[9] julkaistuihin Hessin kirjoituksiin sekä Engelsin tutkielmaan »Umrisse zur Kritik der Nationalökonomie» »Deutsch-Französische Jahrbucherissä», missä myös minä olen antanut aivan yleisluonteisesti viittauksia tämän teokseni alkuelementeistä.[10]
<Paitsi näitä kansantaloustiedettä kriittisesti käsitelleitä tekijöitä positiivinen kritiikki saa ylipäänsä — siis myös kansantaloustieteen saksalainen positiivinen kritiikki — kiittää varsinaisesta perustamisestaan Feuerbachin löytöjä. Hänen teoksensa »Philosophie der Zukunft» ja »Anekdotassa» julkaistu »Thesen zur Reform der Philosophie»[11] näyttävät joutuneen — niin paljon kuin niitä kaikessa hiljaisuudessa käytetäänkin hyväksi — toisten pikkusieluisen kateuden, toisten todellisen vihan synnyttämän vaikenemalla syrjäyttämisen salaliiton kohteeksi.>
Vasta Feuerbachista alkaa positiivinen humanistinen ja naturalistinen kritiikki. Mitä meluttomampia Feuerbachin teokset ovat, sitä varmempi, syvempi, laaja-alaisempi ja kestävämpi vaikutus on näillä ainoilla teoksilla, joihin Hegelin »Phänomenologien» ja »Logikan» jälkeen sisältyy todellinen, teoreettinen vallankumous.
Päinvastoin kuin aikamme kriittiset teologit, pidin tämän teokseni viimeistä lukua, tilintekoa Hegelin dialektiikan ja hänen muun filosofiansa kanssa täysin välttämättömänä, koska tämä tehtävä oli jätetty täyttämättä. Syvällisyyden puute on heillä väistämätöntä, koska kriittinenkin teologi pysyy teologina. Hänen on siis joko lähdettävä tietyistä filosofian premisseistä auktoriteetteina tai jos hänessä on herännyt kriittisessä prosessissa tai muiden tekemien löytöjen vaikutuksesta epäilyjä filosofian premissejä kohtaan, hän hylkää edellytykset arkamaisesti ja epäoikeutetusti, jättää ne huomiotta ja osoittaa orjamaisen riippuvuutensa niistä ja ärtymyksensä riippuvuudestaan pelkästään negatiivisella, tiedottomalla ja saivartelevalla tavalla.
<Se ilmenee vain negatiivisena ja tiedottomana osaksi siten, että hän toistaa jatkuvasti vakuutteluja oman kritiikkinsä puhtaudesta, osaksi siten, että kääntääkseen tarkkailijan ja oman katseensa pois kritiikin välttämättömästä tilinteosta oman syntysijansa, Hegelin dialektiikan ja yleensä saksalaisen filosofian kanssa, tästä nykyajan kritiikin välttämättömästä kohottamisesta oman rajoittuneisuutensa ja luonnonvaraisuutensa yläpuolelle, hän yrittää päinvastoin luoda sitä harhakuvaa, että kritiikin asiana olisi enää jokin muu rajoittunut kritiikin muoto sen itsensä ulkopuolelta — vaikkapa 1700-luvun kritiikki — sekä joukkojen rajoittuneisuus. Vihdoin se ilmenee siten, että kun kriittisen teologin filosofisten premissien olemuksesta tehdään uusia löytöjä — kuten Feuerbach on tehnyt — kriittinen teologi esittää ne muka omina aikaansaannoksinaan. Tarkemmin sanoen hän teeskentelee tässä siten, että toisaalta sinkoaa näiden saavutusten tulokset, joita ei kykene itse kehittelemään, iskusanojen muodossa filosofian yhä kahlitsemien kirjoittajien päälle. Toisaalta hän pystyy saavuttamaan tietoisuuden jopa omasta ylemmyydestään näiden saavutusten rinnalla puolustelemalla Hegelin dialektiikan elementtejä, joita hän kaipaa vielä tämän dialektiikan kritiikiltä, joita hänelle ei vielä tarjota kriittisesti käytettäviksi ja joita hän ei nyt itse yritä saattaa eikä kykene saattamaan oikeaan suhteeseen kritiikin kanssa. Hän puolustelee niitä verhotulla, kavalalla ja skeptisellä tavalla feuerbachilaista Hegelin dialektiikan kritiikkiä vastaan, puolustelee mm. välittävän todistuksen kategoriaa positiivisen, omasta itsestään alkavan totuuden kategoriaa vastaan, puolustelee salailevalla tavalla niitä Hegelin dialektiikalle ominaisessa muodossa. Teologisen kriitikon mielestä on näet aivan luonnollista, että filosofian on omalta puoleltaan tehtävä kaikki, jotta hän voisi jaaritella puhtaudesta, varmuudesta, täysin kriittisestä kritiikistä, ja hän kuvittelee itsensä filosofian todeksi voittajaksi, kun hän esimerkiksi tuntee, että Feuerbachilta puuttuu jokin Hegelin momentti. Teologinen kriitikko ei näet kykene etenemään tunteesta tietoisuuteen, niin paljon kuin hän harjoittaakin »itsetajunnan» ja »hengen» spiritualistista epäjumalanpalvontaa.>
Tarkkaan katsoen ei teologinen kritiikki loppujen lopuksi ole mitään muuta kuin vanhan filosofisen ja nimenomaan Hegelin transsendenssin teologiseksi pilakuvaksi vääristynyt huipentuma ja seuraus niin todellista edistysaskelta kuin se merkitsikin liikkeen alkuvaiheessa. Siitä kiinnostavasta oikeudenmukaisuudesta, millä historia on nyt määrännyt teologian, filosofian ainaisen aran kohdan, esittämään myös filosofian negatiivista hajoamista, ts. sen mätänemisprosessia, tästä historian Nemesiksestä esitän jossakin toisessa yhteydessä yksityiskohtaisen todistuksen.[12]
<Sen sijaan nähdään itse kehittelystäni, missä määrin Feuerbachin löydöt filosofian olemuksesta — ainakin todistuksensa osalta — yhä vielä tekivät tarpeelliseksi kriittisen tilinteon filosofisen dialektiikan kanssa.> [XL]
[1] Tästä alkaen roomalaisin numeroin on merkitty tekijän panemat sivunnumerot. Toim.
[2] Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset 1844 ovat todennäköisesti Marxin ensimmäinen taloustieteellisen tutkielman Politiikan ja kansantaloustieteen arvostelua alustava hahmotelma. Ne ovat säilyneet kolmena 30–40 cm:n pituisia liuskoja käsittävänä käsikirjoituksena, joissa kussakin on oma sivujen numerointinsa (roomalaisin numeroin). Ensimmäisessä käsikirjoituksessa (36 liuskaa) on sivut jaettu pystysuoralla viivalla kolmeen ja kahteen palstaan, joilla kullakin on otsikkonsa: Työpalkka, Pääomavoitto, Maankorko. Sivulta XVII alkaen tekstiä on vain palstalla, jonka otsikkona on Maankorko. Sivulta XXII aina ensimmäisen käsikirjoituksen loppuun saakka Marx on kirjoittanut kaikille kolmelle palstalle ottamatta huomioon ennakolta tehtyjä otsikoita. Näillä kuudella sivulla (XXII–XXVII) ollut teksti julkaistaan tässä painoksessa toimituskunnan antamalla otsikolla Vieraantunut työ. Toisesta käsikirjoituksesta on säilynyt vain neljä liuskaa. Kolmannessa käsikirjoituksessa on 17 valkoisella langalla yhteen nivottua isokokoista liuskaa (34 arkinpuolikasta). Kolmannen käsikirjoituksen lopussa (XXXIX–XL) on Esipuhe, joka on tässä painoksessa sijoitettu alkuun. Kuudenneksi kohdaksi merkitty käsikirjoituksen jakso (Hegelin filosofian kritiikistä) on Marxin Esipuheessa ilmaisemaansa aikomusta vastaavasti jätetty teoksen loppuun.
Marxin teoksen otsikko sekä hakasuluissa olevat käsikirjoituksen eri osien otsikot ovat NKP:n Keskuskomitean marxismi-leninismin instituutin antamat. Toim.
[3] Tämä arvostelu alkoi teoksesta Hegelin oikeusfilosofian kritiikkiä. Johdanto (julkaistu »Deutsch-französiche Jahrbücherin» 1. numerossa). Toim.
[4] Tämä aikomus jäi toteuttamatta. Toim.
[5] — varta vasten. Toim.
[6] Tarkoitetaan B. Baueria. Toim.
[7] Tarkoitetaan Bruno Baueria, joka julkaisi »Allgemeine Literatur-Zeitungissa» juutalaiskysymystä koskevien tutkimusten, artikkelien ja kirjasten kaksi isoa arvostelua. Suurin osa Marxin lainaamista sanonnoista onkin otettu näistä kuukausijulkaisun (joulukuu 1843) ja IV (maaliskuu 1844) numerossa olleista arvosteluista. Sanonnat »utooppinen fraasi» ja »massamainen massa» esiintyvät Bauerin artikkelissa Was ist jetzt der Gegenstand der Kritik? (Mikä nyt on arvostelun kohteena?), joka on julkaistu »Allgemeine Literatur-Zeitungin» VII numerossa 1844. Toim.
[8] Kulmasuluissa < > olevat kappaleet on käsikirjoituksessa pyyhitty yli. Toim.
[9] Georg Herweghin kustantamassa kokoelmassa Einundzwanzig Bogen aus der Schweiz (Kaksikymmentäyksi painoarkkia Sveitsistä), Zürich ja Winterthur 1843 julkaistiin kolme anonyymiä Heßin artikkelia Sosialismi ja kommunismi, Toiminnan filosofia ja Yhtenäinen ja täysi vapaus. Toim.
[10] Kyseessä ovat Marxin kirjeet Rugelle sekä hänen kirjoituksensa Juutalaiskysymyksestä ja Hegelin oikeusfilosofian kritiikkiä. Johdanto. Niissä havaitaan joitakin Taloudellis-filosofisten käsikirjoitusten aineksia. Toim.
[11] Ludwig Feuerbach. Grundsätze der Philosophie der Zukunft (Tulevaisuuden filosofian periaatteet), Zürich ja Winterthur 1843.
Feuerbachin kirjoitus Vorläufige Thesen zur Reform der Philosophie (Alustavia teesejä filosofian uudistuksesta) julkaistiin Arnold Rugen toimittaman kokoelman 2. osassa: Anekdota zur neuesten deutschen Philosophie und Publicistik (Julkaisemattomia kirjoituksia uusimman saksalaisen filosofian ja yhteiskuntapoliittisen kirjallisuuden alalta), Zürich ja Winterthur 1843. Toim.
[12] Marx toteutti aikeensa kohta Esipuheen kirjoittamisen jälkeen yhdessä Engelsin kanssa kirjoittamassaan teoksessä Pyhä perhe eli kriittisen kritiikin kritiikkiä. Toim.