Julkaistu: 6. marraskuuta 1908
Lähde: Työmies n:o 257, 6. marraskuuta 1908, s. 4.
Skannaus: Kansalliskirjasto
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
Käsitteet siveellisyydestä ovat kovin moninaiset. Ei siitä siis pitkiin aikoihin tule liikaa väitellyksiä.
Kuten moni tietää, on perhe-elämä ihmisten keskuudessa läpikäynnyt eri kehittymismuotoja. Metsä-ihmisten edesvastuuttomasta yhtymisestä kehittyi ryhmä-avio, missä heimo huolehti naisista ja lapsista. Sukupuoliyhteys tapahtui vapaasti eri heimojen miesten ja naisten välillä. Siitä kehittyi parittaisavio, jolloin sukupuoliyhteys tapahtui kahden aviossa elävän välillä, mutta heimo ylläpiti lapset. Lopulta kehittyi yksityisavio, missä yksityinen mies huolehti lapsista ja naisesta. Tämä muoto on meidän avioliittomuotomme.
Luonto vaatii, että naaras on erityisesti suojattava muutamissa tapauksissa. Myös sikiö kaipaa ylläpitoa. Toisissa eläimissä on ylöspito helpompi, toisissa monimutkaisempi. Ihmisen sikiön hoito on monimutkaisimpia.
Kuka hoidon toimittaa? Nykyään on se naisen tehtävä suuremmassa tahi vähemmässä määrässä. Me voimme myös väittää, että muu ei ole naisen yhteiskunnallinen "varsinainen" tehtävä, sillä ansiotyön tuottama yhteiskunnallinen täysi vapaus on vielä yksinomaan miehellä, koska se langettaa edesvastuun aviottoman lapsen hoidosta äidille yksin, jos nimittäin naisella ei ole työkohtrahtia, avioliittosopimusta yksityisomaisuuden perusteella jonkun miehen kanssa. Naisen ansiotyö on siis merkityksetön, kun on kysymys sukupuolielämän vapaudesta samalla kun sukupuolielämän oikeus tuo mukanaan pakollisen ansiotyön miehen mielivaltaisuuden tahi yksityisomaisuuden mukaan avioliitossa. Tästä johtuu se, että yhteiskunta nykyään tekee naisen ansiotyöstä miehen yksityisperheen tuen samalla vapauttamatta naista lasten ylläpidosta. Se on nainen sidottuna yksityisomaisuuteen perustuvaan miehen yliherruuteen avioliitossa on pakoitettu olosuhteiden mukaan vielä tuota yksityisomaisuutta itse kartuttamaan, johon hänen oma riippuvaisuutensa ja miehen yliherruus perustuu. Näin ollen on naisen varsinainen tehtävä lasten hoito, josta ei mikään järjestelmä häntä vapauta paitsi hänen miehensä mielivalta ja se ansiotyö, joka muka hänelle kultaisena vapautena kehutaan, on vaan lisäys hänen entiseen taakkaansa. Tämä koskee niin naimattomia kuin naimisissa olevia. Sillä jos sukupuolielämä on yhteiskunnallinen oikeus, on se riistetty naimattomilta ja he siis varustetut itsesäilyttämisen taakalla ilman suvunjatkamisoikeutta eli varustetut itsekieltäymisen pakolla.
Jos siis naisen vakituinen yhteiskunnallinen tehtävä on lasten synnyttäminen ja hoito niin tarkastakaamme, onko sekään tehtävä naisille tasapuolisesti jaettu. Verratkaamme esim. rikasta rouvaa, jolla ei ole enempää kuin yksi lapsi ja kuitenkin on monta palvelijaa, köyhään vaimoon, jolla on monta lasta eikä yhtään palvelijaa. Vastaus on kai jokaiselle itsestään selvä. Mutta mistä riippuu siis naisten työnjako tällä alalla? Se riippuu sen miehen ansiosta, jonka kanssa nainen elää avioliitossa, siitä, onko miehellä varaa hankkia apua tahi kokonaan vapauttaa vaimonsa lapsen hoitamisesta.
Näin ollen on naisen työnjako riippuva yksityismiehestä.
Myös näemme, että lapsien paljous ei tuota naiselle lisäpalkkiota. Palkkio on sama, jos lapsia on yksi tahi monta sillä se riippuu myös miehen tuloista. Tästä johtuu, että naisen asema lapsen synnyttäjänä ja hoitajana riippuu yksityistyönantajan, miehen, yksityisomaisuuden mielivallasta.
Ulkopuolella avioliittoa ei laki tarjoa naiselle äitinä mitään turvaa.
Johtopäätös tasta on, että perhe, valtion perus, on yksityiskapitalistinen laitos.
Kutka tällaisesta järjestelmästä ovat lain ja siveellisyyden edustajain suojassa? Ne, jotka ylläpitävät nykyistä perhejärjestelmää, siis kapitalistista yhteiskuntaa.
Ketkä ovat n. k. epäsiveelliset, ulkopuolella lakia ja ylläpitoa olevat? Ne, jotka eivät voi, eivätkä tahdo kapitalistista yksityisomaisuuteen perustuvaa perhejärjestelmää yllä pitää.
Kysytte: mitä haittaa on nykyisestä yksityisomaisuuteen perustuvasta avioliitosta? Siitä on se haitta, että vaara on suuri, että ihmiset menevät aineellisia näkökohtia silmällä pitäen avioliittoon, tehden siitä elämänikuisen prostitutsioonin. Tahi, jos eivät ota aineellisia näkökohtia huomioon, on avioelämä usein sellaista köyhän raadantaa, että mies kärsii, vaimo kärsii, lapset kärsivät ja käytetään luonnonvastaisia ehkäisykeinoja, itseturmelusta, sikiönmurhaa ja tullaan ranskalaiseksi, sukupuuttoon kuolevaksi kansaksi.
Mikä on siis tämän meidän taloudellisen järjestelmämme avioliittomuoto?
Se on täysi vapaus monivaimoisuuteen miehille, naisten rääkkäämistä prostitutsioonissa ja onnettomassa avioliitossa yksin itkevine vaimoineen, onnettomine lapsineen ja sellaisine aviomiehineen, jotka eivät voi viihtyä kotonaan.
Perhe on rikki. Valtion järjestys horjuu.
On siis valittava kahden mahdollisuuden välillä.
Joko säädetään yhä ankarampia lakeja prostitutsioonia ja varhaisia avioliittoja vastaan, määrätään sakkoja, perustetaan työkoteja j.n.e., joista seuraa itsesaastutus, väkivallalla raiskaaminen, sikiön karkoittaminen, terveyden turmeleminen estekeinoilla, lapsenmurhia, teeskentelyä, virallisen epäonnistuneita avioliittoja j.n.e.
Tahi muutetaan tykkänään taloudelliset olot, että jokainen voi elää luonnollista sukupuolielämää, siittä ilossa terveitä lapsia, elää rakkauden avioliitossa ja jättää maansa onnellisemmille sukupolville.
Jos on suo, josta housee halla, kuivuuko se suo siten, että sen ympäri rakennetaan sulkuja? Vai kuivuuko se ojittamisella?
Onko siis parempi, että me ehkäisykeinoilla pelastamme itsemme ja annamme tulevien sukupolvien turmeltua tahi onko päinvastainen periaate parempi?
Onko se sosialidemokratian voitto että työläisten joukko lapsivähyyden takia hupenisi, niin ettei löytyisi enää voimaa rynnätä kapitaalia vastaan, joka juuri yksilapsijärjestelmän perusteella yhä kasaantuu, vai onko meille edellisempi, että suuret kasvavat syvien rivien sankat lapsiparvet kerran kaatavat taantumuksen muurit ja todella toteuttavat lauseen:
Kaikille leipää ja vaurautta.
Te väitätte kai, hyvät lukijat, että helppo on repiä alas vanha järjestelmä, mutta vaikeampi on rakentaa uusi.
Väitettiin äsken, etät nykyinen avioliitto ja siveellisyysjärjestelmä ei ole oikea. Olisiko siis väärin, jos etsisi muutosta sellaiseen olotilaan, johon kirkkokaan ei voinut vuosisatojen kuluessa mitään parempaa luoda.
Ensi väitteeni on siksi se, että onnettomassa avioliitossa eivät voi menestyä, eivät puolisot eivätkä lapset. Olisiko siis väärin antaa yksilöille vapaus vaihtaa riitaista avioliittoa sopuisampaan? Ei kenkään uskaltane kai vastata, että se olisi väärin. Näin ollen olisi poistettava elämänikuinen avioliittokohta ja annettaisi luonnollisempi tilaisuus avioeroon.
Toiseksi väitän, että mikään ei ole ihanteellisempi kuin ensi lempi. Siis olisi huolehdittava, että ihmiset pääsisivät ihanteellisessa nuoruudessaan avioliittoon, täten vältettäisiin prostitutsiooni ja löyhyys sukupuolielämän alalla.
Kolmas väitteeni koskee lasten synnyttämistä. Nykyiseen yksityisomaisuuteen, kapitalismiin, perustuva avioliitto antaa miehelle täyden oikeuden vaatia vaimoltaan työtä ja lasten synnyttämistä mielin määrin. Siksi näkee niin paljon hermostuneita, onnettomia, heikkoja äitejä ja niin paljon masentuneen näköisiä lapsia sekä miehiä, jotka valittavat vaimojensa kylmyyttä ja tylyyttä. Eikö siis olisi syytä muuttaa tuollainen asioain tila ja luoda sellaiset olot, missä nainen saisi itse määrätä lasten luomisen vapaan yhtymisen muodossa.
Näin ollen olisi vaimo vapaa liikarasituksesta ja miesten ei tarvitsisi kärsiä naisten oikullisuudesta ja teeskentelystä virallisessa sukupuolielämässä.
Lapset taasen asetettaisiin yhteiskunnan turviin, olkoon isä sitten juoppo, uskoton, saita, sairas tahi kuollut. Näin ollen saisivat kaikki lapset taatun ylläpidon. Välttyisivät valtion niskoilta vialliset, rikokselliset ja työhön kykenemättömät lapset sekä prostitutsioonin hirmuisuudet.
Miten niin, kysytte. Jos naiselle turvataan lapsen mukaan kunnon toimeentulo valtiolta, ei naisen ole pakko aineellisista syistä antautua ammattihaureuteen kuin nyt. Hän voi olla ainoastaan kunnollinen äiti, sillä äiteys tuottaa hänelle vapautta ja aineellista hyvinvointia.
Ja toiselta puolelta, jos lapsen saaminen riippuu naisesta, eivät kevytmieliset naiset joudu äideiksi, sillä kun lapsen eläke valtiolta määrätään lasten luvun mukaan, ei n. s. kevytmielinen nainen viitsi antautua synnytystielle ilman rakkautta sikiöön, vaan hän hankkii silloin itsellensä elatusta mieluummin muuten.
Tästä johtuu, että äideiksi pyrkivät ainoastaan sellaiset, jotka taipumuksesta ja vakaumuksesta siksi haluavat, eivätkä rikkaan avioliiton kautta elatustaan hankkiakseen vastenmielisesti, virkansa puolesta synnyttäen sikiötä vihoitellen, niinkuin nyt.
Miehet taasen voivat näin ollen mennä nuorina naimisiin riippumatta leipähuolista. Rotuparhaimmat miehet tulevat isiksi, eivätkä, kuin nyt, kurjimmat vaikkakin varakkaimmat. Rotu siis vahvistuu, kaunistuu.
Heikkomielisyys, rumuus, hermostuminen, alkoholismi, sukupuolitaudit vähenevät.
Siitoskykyynsä nähden turmeltuneita miehiä estetään hankkimasta itselleen rahan avulla parhaimmat naiset elinikäisiksi avioliitto ja prostitutsiooniuhrikseen.
Lapset siittyvät rakkaudesta. Äidit hoitavat niitä rakkaudesta.
Tosirikokselliset voivat silloin tulla ilmi, sillä olosuhteet eivät pakota ketään ammattisuhteisiin.
Kaikki tekosiveys poistuu. Sanon siis:
Jos ammattihaureus on vastenmielinen, vielä vastenmielisempi on ammatillinen siveellisyys.
Tämä kaiken voimme tehdä siten, että raivaamme yhteiskunnasta pois kaikki ne taloudelliset epäkohdat, jotka estävät oikean rakkauden avioliiton olemassaoloa ja yhteiskunta ottaa suojellakseen lapsia raha-avustuksella ja kasvatuksella, sillä koko siveellisyys- ja avioliittokysymys on sittenkin alistettava suuremman kysymyksen, lapsikysymyksen alle.
E. W.—E.